"äitipuoli"

Mitä te lähi- tai etävanhemmat ajattelette meistä lapsettomista, jotka emme syystä tai toisesta halua omia lapsia? Jos siis kuitenkin pitää lapsista, eikä vastusta ajatusta "koko paketista" (vaikkei sellaista olisi tarkoituksella hakemassa - jotkut varmaan on)? Pidättekö meitä ihan omituisena, ettekä voisi kuvitella jakavanne elämäänne vapaaehtoisesti lapsettoman kanssa? Vai oletteko tyytyväisiä, ettei tarvitse ruveta tekemään "uusia" lapsia? Riippuuko syystä, miksi toinen ei halua lapsia? Tarvitseeko olla syy vai riittääkö "en halua, enkä ole koskaan halunnutkaan"?

Itse oon tällainen nainen, ja onnistuin löytämään miehen, jonka kanssa tuli "koko paketti". Tietääkseni miehen suurin epäilyksen aihe minun suhteen oli, että olenhan tosissani lapsettomuusvalinnan kanssa. Hän ei olisi halunnut enää ryhtyä uudestaan "vaipparumbaan". Silti joskus ajattelen, että pitääkö hän minua epänormaalina kun oli niin vaikea uskoa, että joku on osannut tehdä tällaisen valinnan. Itse on saanut lapset nuorena, "kun niitä nyt vaan kuuluu tehdä", että "ollaan oikea perhe".

"äitipuoli"

En tarkoittanut sanalla "onnistuin", että olisin ollut tarkoituksella hakemassa lapsellista miestä! Mieluummin olisin ottanut juuri hänet lapsettomana, mutta olen hyväksynyt koko paketin. Sitä paitsi hän ei varmastikaan olisi juuri sellainen kun on, ellei olisi isä. Eiköhän se isyys miestä kasvata sen verran. Äitiys taas voisi muuttaa minut hirviöksi, joten en aio kokeilla vaan ollaan onnellia tällaisena kuin ollaan. :-)

mä ainakin

Onnea sinulle ja valinnallesi !

Toivottavasti et sitten myöhemmin pode kaiken alleen jyräävää halua
saada se ikioma vauva....
tämä kaikella kunnioituksella valintojasi kohtaan.

Jotenkin ihmiset yleensäkään ei oikein usko, että joku valitsee
vapaaehtoisesti lapsettomuuden.
Onhan lapsi "kaiken jatkumo", mutta valitseehan ihmiset myös
oman asunnon sijaan vuokra-asuntoja, auton sijaan pyörän, jne,jne...
Ei sillä, että lapsia voisi noihin verrata.

Kai niitä syitä jotenkin miettii, jos exän uudella ei lapsia ole.
Allekirjoittaneen exän nykyisellä ei lapsia ole ,
kaksosemme ovat suunnilleen jokatoinen
viikonloppu heillä, ja kyllä huomaa yllättävän usein,
ettei hän tajua tilanteita lasten kanssa,
koska itsellään ei niitä ole. Eivätkä lapsia saakaan, ikä on tehnyt tehtävänsä.
Muuten ymmärrän kyllä, että joku tuonkin tien valitsee.
Kaikillahan lapsettomuus ei ole edes oma valinta.

"äitipuoli"

Sitäkin oon onnistunu positiivisesti ajattelemaan, että ehkä miehen lapset ei pidä mua omituisena friikkinä vaan ovat ihan kiitollisia siitä, että isä ei hanki "kilpailevaa uutta perhettä". Sitä paitsi ikää on sen verran, että mun mielestä on myöhäistä vaikka käytännössä voiskin vielä onnistua. Lapset on parempi tehdä alle 30v jos on tehdäkseen. (Tämä on vain minun mielipiteeni, eri mieltä saa toki olla.)

Mulla on sen verran nuorempia pikkusisaruksia, että osaan kyllä lasten kanssa olla ja elää. Oikeesti harmittaa kuopuksen puolesta, että vanhempamme on jo niin vanhoja. Mulle nää pikkusisarukset onkin tavallaan ne "omat lapset", oon aina tiennyt, että jos vanhemmillemme olis jotain sattunut, niin olisin adoptoinut omat pikkusisarukseni.

ei-vela

Itse elän miehen kanssa, joka ei halua lapsia missään tapauksessa. Minulla lapsia on edellisestä liitosta. Hyvää tässä systeemissä on se, että lasten ei tarvitse jakaa minua kenekään miehen lasten kanssa, joten ristiriitoja on vähemmän. Huonoa on taas se, että mies ei aidosti jaksa olla innoissaan lapsista, vaan he ovat enemmän tai vähemmän välttämätön paha. Lapset eivät luonnollisestikaan halua jäädä miehen kanssa kahdestaan tms.

Tästä kokemuksesta viisastuneena VELA voi olla hyvä kumppani, jos hän kuitenkin osaa suhtautua lapsiin ihmisinä ja osaa kiintyä heihin. Jos taas VELA kokee, että lapset ovat vajavaisia, ärsyttäviä, sotkevia ja metelöiviä kiusankappaleita, niin lapsen vanhemmalle on raskasta, kun kokee olevansa velan ja lasten välissä vedettävänä kahteen suuntaan.

*****************

Itselläni on yksi lapsi ja se riittää. Voisin siis hyvin seurustella miehen kanssa, jolla ei ole eikä hän halua lapsia, kunhan vain sulattaisi tämän mun ainokaiseni, tosin lapsellinen mies ehkä ymmärtäisi paremmin lapsiperheen arkea..

Yhtyneet

Juuri se lapsiperheen arjen ymmärtäminen on mielestäni a ja o. Yksinhuoltajana seurustelin nelisen vuotta vela-miehen kanssa, ja vaikka meillä oli tosi kivaa yhdessä, rupesi kuitenkin ärsyttämään, kun koko ajan näki, miten hän ei olisi jaksanut olla lasten seurassa. Meidän kahden aikuisen suhde sujui siis hyvin, mutta kokopaketin huomioonottamisessa tökki.

Tämähän ei taas tietenkään päde kaikkiin veloihin. Eihän ihmisen perusluonteeseen vaikuta se onko hänellä omia lapsia vai ei.

Sittemmin avioiduin miehen kanssa, jolla on omia lapsia. Molemmat tiedämme mitä on olla yksin lasten kanssa, ja toisaalta myös miten perhe toimii - tai ei toimi.
Hain tietoisesti "lapsellista" miestä ja olen enemmän kuin tyytyväinen nyt elämääni. Yhteistä lasta emme ole halunneet, näin on hyvä.