neuvoton yh

Meillä on ongelmana se että poika pian 10 v ei halua mennä samassa kaupungissa asuvan isänsä luokse. Isällä on uusi perhe ja siellä kaksi uutta lasta n. 6 kk ja 2,5 v. Poka tykkää ihan sisarruksistaan vaikka kokeekine jäävänsä ulkopuiliseksi . Minä olen äitinä varmasti hemmotellut ainutt apoikaani liikaa ja hänen on ollut vaikea sopeutua siihen, että isän luona ei saa huomiota niin paljon kuin kotona. Ihan ymmärrettävää. Tämä alkoi jo silloin kun uusi puoliso tuli kuvioihin .pojan ollessa n 6 v. Pojalla ja isän uudella puolisolla ei ole välejä ja poika haukkuu uutta puolisoa aina. Minusta usein ihan syystä. Pojan puheista oeln saanut käsityksen että isän uusi on erittäin tarkka normaali nainen,jota ei vaan yhtään kiinnost aminun poikani tai hänestä huolehtiminen. POjan isä minun ex on ns taiteilija joka ei osaa/ehdi/välitä huolehita pojasta kun on heillä ja tämä uusi vaimo ei sitä jostain syystä tee. eli yleensä kun poika on siellä viikonlopun. Häne ei oel käynyt suihkussa. samat vaatteet päällä kuin perjantaina kouluun lähtiessä ja lapsi palautetaan aina näläisenä ja kiukuisena sukat märkinä. Vaikka on jo 10 v ei osaa itsestään huolehtia. Minun vika tietty.

Minä olen isää ja uutta vaimoa pojale kehunut sen minkä olen voinut ja vakuuttanut lapselle useit akertoja että isä rakasta tätä kun lapsi minun sylissä sitä itkee. Isällä on aina omat työt ja musiikkikeikat tärkeimpiä kuin omat lapset, on paljon poissa kotoa. symbatiat on ihan hänen uuden vaimon puolella. samanlainen oli kuin meidän lapsi oli pieni.

Nyt kysyn mitä tehdä kun poika ei halua isälleen mennä? Isälle se tuntu oelvan se ja sama, ei koskaan ole koko viikonloppua kotona silloin kun poika on siellä. Minulla ei ole miestä eikä isää eikä veljiä joten pojan isä on ainut miehemalli ja mieskontakti hänelle. siksi olen yrittänyt pitää kovsti kiinni heidän tapaamisistaan. Poikani eiosaa olla miesten kanssa kun ei ole siihen tottunut.
perheneuvolassa on asiaa puitu , mutta ei sieltä kään kunnollista kantaa saanut. Ja isä oli siellä niin enkeliä että. pelkkää kulissia ja näytelmää olivat ne tapaamiset.

yksinhuoltajuus

Entä jos sopisit pojan isän kanssa yksinhuoltajuudesta. Isä maksaisi elatusosuutensa ja poika olisi koko ajan sinun kanssasi. 12-vuotiaana poika saa joka tapauksessa päättää asian.

Miehen malli? Opettajat? Naapurit? Kummisetä? Ystäväsi mies ja pojat? Seurakunnan kerho? SPR:n ystäväpalvelusta miesystävä pojalle? Partio? Joku muu harrastus?

Ei kai kummoinen malli

Taivaanrannan maalarista ei ole kunnon miehenmalliksi. Vai haluatko, että pojastasi kasvaa samanlainen?

Etsi noista edellisen vihjeistä sopivia!

riisit ja vellit

12 vuotias ei päätä tapaamisista vaan hänellä on oikeus tulla kuulluksi tapaamisista päätettäessä!

puurot ja kauhat

Jos miehesi on muusikko ja hän tekee töitä (keikkoja) lähinnä viikonloppuisin, niin hänenhän on PAKKO tehdä töitä silloin, kun keikkoja tilataan. Totta kai pitää ajatella myös rahaa. Ei ammattimuusikkona tehdä töitä kahdeksasta neljään! Olisiko parempi, että poika kävisi isänsä luona silloin, kun hän ei ole keikoilla eli siis vaikkapa arki-iltaisin? Jos miehellä on käytössä auto, niin poika voisi vaikka jäädä yöksi ja mies veisi pojan kouluun autolla (jos on siis liian pitkä matka isän kodista kouluun).

Ensimmäinen asia lienee se, että puhut asiasta kunnolla ex-miehesi kanssa. Hän ei ehkä pienten lasten kiireen keskellä ole huomannut, että hän ei osaa huomioida esikoistaan. Kysy mieheltä, haluaako hän pitää lapseen yhteyttä vai ei. Minusta sinun velvollisuutesi on kertoa ne asiat, mitä poika on kertonut sinulle, muttei uskalla sanoa niistä suoraan isälleen.

Minulla on osittain samanlainen tilanne, että minun luona on rauhallista, mutta ex-miehen kotona lapsikatraasta johtuen hirmuinen meno ja meteli. Olen selittänyt lapsille, että eri kodeissa on eri säännöt ja eri paikoissa tehdään eri tavalla kivoja asioita eikä aina ole kivaa, vaan jos vanhempi ei ehdi leikkimään, niin sitten pitää itse keksiä tekemistä. On tärkeää oppia näkemään erilaisuutta. Näin ulkopuolisena on tosi vaikea tietää, kuinka paljon pojan väitteissä on perää, sillä sekin on mahdollista, että poikasi on vain tottunut siihen, että annat hänelle jakamattoman huomiosi 24/7 eikä poika osaa olla ollenkaan, jos hän ei ole koko ajan huomion keskipisteenä.

Kannattaa muuten opettaa pojallesi vastuullisuutta. Jos hänellä on märät sukat, niin eihän siihen tarvita vanhempaa käskemään sukanvaihtoon. Sellaista aloitteellisuutta kannattaa kannustaa, sillä muuten on vaarana, että pojastasi tulee tahdoton mammanpoika, joka ei osaa tehdä yhtään mitään itse. Aikuisikää ja parisuhdetta ajatellen et varmastikaan toivo, että poikasi tuleva puoliso olisi ennen kaikkea äitihahmo ja hoitaja, koska poika on tottunut alusta asti siihen, että mitään ei tarvitse ajatella, koska äiti hoitaa kaiken haluamallaan tavalla.

Minun mielestäni välejä ei kannata kokonaan katkaista, koska isäsuhde on aina tärkeä. Kerroit itsekin, että sinulla ei ole tarjota mitään muutakaan miehenmallia pojallesi. Oletko ajatellut, että voisit hakea varaisää lapsellesi? Netistä googlettamalla varmasti löytyy lisätietoja siitä, mistä sellaista varaisää voisi hakea. Toisaalta kai poikasi joskus käy yökylässä luokkakavereittensa luona tai on mukana jossakin harrastustoiminnassa? Silloin esimerkiksi parhaan kaverin isä tai jalkapalloseuran valmentaja voivat olla isähahmoja, joihin poika peilaa omaa käsitystään miehuudesta. Sillä tavalla poikasi saa hyviä kokemuksia siitä, jos esimerkiksi luokkakaverin isä vie poikia joskus luistelemaan tai uimaan ja huomaa, että millaista yhdessäoloa voi tehdä poikaporukassa. On tosi huolestuttavaa, ettei poikasi osaa olla miesten kanssa. Miten hän pärjää myöhemmin koulussa, armeijassa, työpaikoilla, jos ei osaa keskustella eikä tulla toimeen miespuolisten ihmisten kanssa???

Minusta poikasi kaipaa rohkaisua ja vähän irrottautumista äidistä. Isä puolestaan vaatii kunnon puhuttelun ja keskustelun siitä, että isä tajuaa ottaa vastuuta pojastaan. Jos isän työ ei kertakaikkiaan mahdollista yhteisiä viikonloppuja, niin sitten arki-illat käyttöön (esim. poika suoraan koulusta isän luokse, jos isällä on vapaata arkipäivisin).

neuvoton yh

kiitos vinkeistä
Yksinhuoltajuutta olen pyytänyt useaan kertaan. Isä ei suostu. Noita miehenmalleja muualta olen yrittänyt hakea. Tuo Seurakunnan juttu oli uusi. Otan selvää siitä. Ja ilmeisesti MLL:n kautta on kuulemman jotain vastaavaa palvelua. Puhuinkin tästä pojan isälle että olen etsinyt tahoja mistä löytyisi mies joka voisi viettää aikaa meidän pojan kanssa. Ei paljon kiinnostanut.

Mies ei ole ainoastaan ns taivaanrannan maalari vaan yhtä aikaa tosi kovassa virassa korkealla pallilla kulttuuripuolella sekä soittaja eri kokoonpanoissa. Haluaa ilmaista itseään soittamalla ja "pyrkii löytämään siihen aikaa kaikinkeinoin". Kute on julkisesti asian ilmaissut. Kaikki aika menee siis työhön ja omiin harrastuksiin. Ja lapset tulevat sijalla X. Kuten on aina ollut.
Miten sitä vaan oppisi hyväksymään toisen semmoisena kuin on. Pääsisi paljon helpommalla itsekin.

puurolle ja vellille

Olet aivan oikeassa, että vaarana on että pojasta tulee mammanpoika. Olen sen itsekin huomannut ja kannustanut tekemään kaikkea ja huolehtimaan tavaroistaan.

ex-Miehelle olen yrittänyt puhua asiasta useita kertoja vuosien varrella. Mutta meidän kommunikaatio ei aina toimi ( = lue ei koskaan) ja hän ottaa sen syyllistämisenä,mitä se tietty onkin. Jatkuvaa riitelyä en jaksa enään sillä se vaikuttaa kaikkeen. Isällä on paljon menoja ja omien sanojensa mukaan tekee parhaansa ja kun on monta lasta niin ei voi antaa vanhimmalle pojalle enempää aikaa. Heillä on käsittääkseni kotona tiukka tilanne ihan samasta syystä. Nuorivaimo on aina yksin kahden pienen kanssa.

Sydäntä särkevintä oli vasta se kun poikani ihmetteli että miten hänen kaverinsa isä, jolla on viisi lasta ja iso talo ehtii luistelemaan ja uimahalliin lastensa kanssa ja hänen isänsä ei vaikka on vaan kaksi lasta ja hän.

Kai minä vaan odotan ja toivon että mies joskus kasvaa ja tajuaa, mitä menettää. Ja yritän tuuppia poikaani milloin mihinkin miehen vetämään harrastukseen.

myrkkysumakki

Minusta kuulostaa siltä, että olet epäterveen kiinni expuolisossasi. Pohdiskelet hänen tekemisiään ja tekemättä jättämisiään - vaikka itse asiassa et edes jaa elämääsi hänen kanssaan, ainoastaan poikanne vanhemmuuden. Pitäisikö sinun panostaa elämässä eteenpäin menemiseen ja entisestä suhteestasi irtipäästämiseen?

Poikasi on nyt siinä iässä, että hänen on aika siirtyä äidin helmoista miesten maailmaan. Toisin sanoen, hänen tulisi ruveta samaistumaan isäänsä. Tämä on hyvin tärkeää hänen tulevaisuuden hyvinvoinnilleen.

Sinusta poikasi isä ei kiinnitä häneen riittävästi huomiota. Voi olla että niin on. Ja jos niin on, se on HYVIN tavallinen tilanne. Poikasi ei siis elä mitenkään poikkeuksellisessa tilanteessa siinä suhteessa. Hän pärjää tilanteessa varmaankin yhtä hyvin kuin muut miljoonat pojat, joiden mielestä heidän isänsä eivät anna heille riittävästi aikaansa tai huomiotaan.

Et auta poikaasi päivittelemällä hänen isänsä kyvyttömyyttä, päinvastoin. Autat poikaasi parhaiten päästämällä hänestä irti ja hyväksymällä sen, että elämä menee eteenpäin, niin kuin sinunkin tulisi. Et ole enää pienen lapsen äiti, vaan esimurrosikäisen pojan äiti.

Poikasi on aika itsekin ymmärtää, ettei voi kaikessa kääntyä äidin puoleen, vaan hänen on pyrittävä löytämään ongelmiin ratkaisuja itse. Mitä jos kannustaisit häntä itsenäisyyteen etkä säälisi häntä ja estäisi hänen kehitystään liialla huolehtimisella?

Muuten, on selvää, että poikasi äitipuoli ei pysty kiinnittämään häneen samanlaista huomiota kuin sinä, onhan hänellä kaksi hyvin pientä lasta. Turhaan siis pohdit hänen välinpitämättömyyttään. Hän ei muutenkaan ole tässä tilanteessa mitenkään oleellinen henkilö.

Myrkkysumakille

Kiitos hyvästä näkökulmasta! Tuota olen pohtinut usein itsekin, että olenko liian kiinni lapseni isässä. Voihan se olla niin. Olen hänelle jollain tasolla loukkaantunut siitä, että hänen poikansa ei ole hänelle yhtä tärkeä kuin minulle. (Olemme eronneet yli 6 v. sitten ja ero oli oikein sopuisa. Olen ollut pitkässä parisuhteessa sen jälkeen).

Niin meidän tapauksemme ei varmasti ole mikään poikkeus vaan aivan tyypillinen juttu erojen ja uusperheiden kuvioissa. Lapset selviää kun on pakko, toiset paremmin ja toiset vähän heikommin. Ja toisinaan poika haluaa nähdä isäänsä. Yleensä silloin jos isä on ollut tähän yhteydessä ennen sovittua tapaamista esim puhelimitse.

Tiedostan erittäin hyvin sen että pojan on irrottauduttava minusta ja siksi olenkin niin huolissani. Luin jostain että isän tärkein tehtävä psykologisesti on irrottaa poika äidistään.

myrkkysumakki

Pojastani irtipäästäminen oli minulle tuskallista. Hän oli pienempänä hyvin sairas, ja suhteemme kehittyi liiankin läheiseksi.

Kun hän täytti yhdeksän, tiesin, että oli tehtävä jotain, sillä poikani oli minun kanssani varsinainen mammanpoika. Suhteemme oli edelleen symbioottinen.

Tein hyvin vaikean ratkaisun. Poika muutti isänsä ja tämän uuden perheen luo. Siellä hän jäi kertomansa mukaan vähälle huomiolle - mutta toisaalta hän "miehistyi" ja itsenäistyi. Oppi jopa tekemään kotitöitä :D

Sittemmin poika muutti takaisin asumaan pääsääntöisesti minun luokseni, noin 14-vuotiaana. Tietenkään en tiedä, oliko ratkaisuni oikea. Minusta tuntuu, että se oli, ja poika on oikein hyvinvoiva 17-vuotias nuori mies nykyään.

Toivon sinulle voimia ja viisautta vaikeassa tilanteessasi.

opeta huolehtimaan

Kyllä 10-vuotiaan jo pitää osata käydä suihkussa ja tehdä vaikka itselleen voileipä jos on nälkä! Melkoisen karhunpalveluksen pojallesi olet tehnyt jos ei omatoimisuutta ole YHTÄÄN. Poika on tottunut että hänen ei tarvitse tehdä yhtikäs mitään ja hän ei halua mennä isälleen koska siellä hänen pitäisi itse tehdä jotain. Suosittelisin pojan olemista isällään pidemmän ajan.

mude

Komppailen edellistä kirjoittajaa.

Ihmeellinen 10 vee jos kokoajan tarvii passausta.

Muutenkin ihmettelen miksi isyyttä pitää määritellä naisen tarpeista käsin?
Eiköhän ap voisi antaa isän ja pojan luoda omanlaisensa välit ihan huoletta puuttumatta asiaan. Poika tarvii tuossa iässä juurikin isää jotta saa miehen mallia.

Äidin tulisi kannustaa poikaa kohti itsenäisyyttä ja vähentää hyysäämistä.

pretty betty

Ehkäpä voisit antaa ex-miehesi olla omanlaisensa isä. Voi olla, että hän rakastaa suurestikin lapsiaan, mutta useinhan vanhemmuuden malli tulee omilta vanhemmilta. Jos miehesi oma isä on ollut poissaoleva, niin mies jatkaa samaa mallia itsekin.

Liika surkuttelu ei auta. Pojalle voi sanoa, että toivoisit, että isä olisi hänen kanssaan enemmän, mutta jostakin syystä isä ei oikein osaa olla paljon kotona, vaan on aina poissa. Juuri siksi olisi hyvä, että positiivista miehenmallia saisi jostakin.

On myös mahdollista, että kirjottaisit kirjeen ex-miehellesi, jossa voisit todeta, että et halua syyllistää häntä, vaan haluat vain tuoda esille sen, miten kovasti poika kaipaa isän kanssa yhdessäolemista ja yhteisiä tekemisiä. Voit kertoa, että poika rakastaa kovasti isää ja kaipaisi ihan tavallisia asioita kuten yhdessä uimassakäyntiä tai vaikka yhdessä luistelemaan menoa. Voisit ehdottaa, että mies yrittäisi vaikkapa edes yhden kerran kuukaudessa tehdä ihan vain kaksistaan pojan kanssa jotakin edes vaikka tunnin verran. Kun poika kasvaa isoksi, hän ei isältään tarvitse sitten enää aikaa. Hän tarvitsee aikaa juuri nyt.

pretty betty

Ex-miehellesi olisi varmasti matalampi kynnys tehdä asioita poikasi kanssa, jos teillä olisi tuttavapiirissä joku toinen mies, jolla olisi myös lapsi (esim. miehen veli, poikanne luokkakaveri ja hänen isä), jolloin esimerkiksi pulkkamäkeen, uimaan, huvipuistoon tai hampurilaisravintolaan saisi seuraa. Sellainen yhdessäolo olisi kuitenkin parempaa kuin että mies ei ole pojan kanssa ollenkaan.