Lyyti kirjoittaa

Miehelläni on kaksi lasta, 15 ja 16 v. tyttö ja poika. Heidän äitinsä löysi uuden rakkauden n. 12 v. sitten, petti heidän isäänsä törkeästi heidän kotonaan isän ollessa työmatkoilla, lähti lopulta jäätyään kiinni tämän miehen matkaan, jätti lapset isälle. Nyt toinen lapsi asuu isänsä, toinen äitinsä luona.
Äidin uusi suhde kaatui pari vuotta sitten, nyt tämä mies petti häntä eli historia toisti itseään.

Lapset marisevat isälleen (ei toki minun kuulteni), miksi tämä ei voi olla nyt äidin kanssa, kun äiti on ilmeisesti sellaisen toiveen lapsille ilmoittanut. Muutenkin lasten mielestä äiti on pyhimys, isä ilkeä, minä jotain iäisesti katoavaksi toivottavaa. Isä on ilmoittanut heille, että kertoo syynsä olla olematta enää heidän äitinsä kanssa, kun lapset ovat vanhempia.

Saan purra kieleni poikki, etten laukaise totuutta heille. Otan kaiken ikävän vastaan, arvostelun, vertaamisen, halveksunnan, mutta äiti on heille pyhimys. Nyt tuntuu, että minä olen syyllinen heidän eroonsakin, vaikka tulin kuvioihin vasta 4 vuotta sen jälkeen.

Eikö tuon ikäiset ole jo sen verran kehittyneitä, että heille voisi kertoa äidin aiheuttaneen isälle niin suuren pettymyksen, että siksi yhteiselämä ei ole enää mahdollista? Tai sitten joillain muilla sanoilla, mutta joka tapauksessa niin, että äiti otettaisiin alas jalustalta tavallisten kuolevaisten joukkoon, minunkin. On kai joku keskitiekin olemassa, ettei tarvitse huoraksikaan alkaa haukkumaan, niin kuin isä teki joskus vain minun kuulteni.

Kertokaa, joko heille voisi totuuksia kertoa ja kenen tehtävä se olisi tehdä, äidinkö? Vai vaietaanko tästä iäksi ja miksi?

myrkkysumakki

Kyllä totuus tulee esiin jossain vaiheessa.

Miehesi lapset ovat lapsia ja sinä olet aikuinen. Ei ole sinun asiasi kertoa heille totuuksia heidän äidistään. En voi kuvitella mitään hyvää tarkoittavaa motiivia halusi kertoa taustalla.

Oletko miettinyt, miksi haluaisit kertoa näkemyksesi totuudesta näille lapsille? Nimittäin sinulla ei mitenkään voi olla hallussasi Totuutta, olet kuullut miehen version tapahtuneesta vasta 4 vuotta kaiken jälkeen. Miten voit kuvitella, että sinä tietäisit, mitä todella on tapahtunut?

Jos halusi kertoa on jokin hienovarainen tapa korostaa omaa erinomaisuuttasi suhteessa lasten äitiin, mieti uudelleen. Sinä et koskaan voi olla heille samalla lailla tärkeä kuin äiti on. Jos mustamaalaat tai halvennat äitiä lapsilleen, mustamaalaat ja halvennat lapsia heille itselleen. Hehän ovat - kuitenkin - puoliksi äitinsä lapsia.

Mieti nyt oikein tarkkaan, miksi sinulla on tuollaisia haluaja ja tarpeita. Mikä elämässäsi oikeasti mättää?

Asetu

arvostelun yläpuolelle. Mukulat ovat murrosikäisiä ja hankalia silloin kaikille, omille vanhemmilleenkin. Laukovat "totuuksia", ilkeilyjä arvostelua, ovat laiskoja ja itsepäisiä. Kyllä ihan varmasti myös heidän äitinsä saa kuulla osansa. Sinä et vain kuule ja tiedä siitä. Murrosikäisten maailma on mustavalkoinen ja ehdoton. Omille vanhemmilleen he ovat lojaaleja, oli totuus sitten mikä tahansa.

Tämä on välivaihe, joka on ohi n. 2 vuodessa. Sen jälkeen lapset alkavat käsitellä asioita aikuisemmasta näkökulmasta ja havaitsevat/päättelevät asioita myös itse. Nuorina aikuisina arvostavat sinuakin jopa ääneen.

Isä suhtautuu viisaasti, kun ei ala nyt mollaamaan ja totuuksia kertoilemaan. Älä sinäkään siihen erehdy, sillä silloin menetät myös tulevaisuuden mahdollisuutesi lasten arvostukseen ja luottamukseen. Aika tuo totuudet esille sopivaa tahtiaan.

Pitkämielisyyttä ja malttia! Se palkitaan aikanaan.

Lyyti kirjoittaa

En väittänyt olevanikaan mikään kiva ihminen. Haluni on, kuten sanoin, palauttaa äiti normaalien ihmisten joukkoon sieltä jalustalta, jolle hänet on ylennetty. Ja tehdä ymmärrettäväksi, miksi isä ei halua häntä takaisin. Onhan tuo tapahtuma kuitenkin ollut se, joka on liiton lopettanut.

Toisaalta, voihan olla kyse siitäkin, että lapset ymmärtävät kyllä äitinsä teot ja niiden seuraukset ja ylentämällä yrittävät pestä hänet "puhtaaksi". Lapset ovat aina lojaaleja vanhemmilleen, eikä äiti ole suoranaisesti lapsille tehnyt mitään pahaa. Paitsi jättänyt heidätkin tilapäisesti (n. puoli vuotta täysin näkemättä), ja valinnut elämän sen miehen kanssa entisen perheen sijaan. Tämä miehen luona asuva lapsi (lapset jaettu kahtia äidin tahdosta) etenkin ylistää äitiään joka tilanteessa ja vertailee koko ajan.

Missään nimessä en halua lapsilta viedä heidän äitinsä paikkaa, en todellakaan. Miksi ihmeessä haluaisin jonkun toisen lapsia, kun minulla on ihan omiakin?

Totuus? En tiedäkään, onhan liitto kahden kauppa. Mieskin teki virhearvion naidessaan väärän naisen, eikö vain? Ja luottaessaan ja uskoessaan ja ties mitä muuta. Tapahtumien kulusta olen kyllä kuullut moneltakin taholta, ne suurinpiirtein tiedän, mutta mitä on ollut liiton sisällä, sitä en.

myrkkysumakki

En usko, että sinulla ei lisi kapasiteettia käsittää kirjoittamaani.

En väittänyt, että haluaisit viedä toisen lapset. Mutta halusi kertoa ilkeämileinen, väritetty (et kai oikeasti kuvittele ovasi tilanteessa objektiivinen?) "totuus" äidistä olisi käytännössä sama asia kuin äidin vieminen lapsilta. Capiche?

Kohtaa oma pienuutesi ja kasva isommaksi.

Lyyti kirjoittaa

Haluan tehdä monia muitakin ilkeämielisiä asioita, joita en kuitenkaan toteuta.
Tulinhan tänne kysymään, MITÄ pitäisi tehdä, koska olen niin sisällä tässä jutussa ja kiukkuinenkin jatkuvasta ilkeämielisestä kohtelusta nuorten taholta. Ja heidän yrityksistään mitätöidä olemassa oloni ja tuoda äitinsä harharetkiltään takaisin isin luo. Vaikka meillä on jo monta yhteistä vuotta takana, heidän mielestään äidillä on etuoikeus isään ja minä olen tiellä.

Tuskin olen ajatuksineni sen kauheampi kuin muutkaan, tyhmempi sikäli, että paljastin ne täällä.
En ymmärrä sinun vihamielisyyttäsi ja itsesi ylentämistä. Tiedän pienuuteni, tiedätkö sinä omasi?

myrkkysumakki

Sinä kysyit:

"Eikö tuon ikäiset ole jo sen verran kehittyneitä, että heille voisi kertoa äidin aiheuttaneen isälle niin suuren pettymyksen, että siksi yhteiselämä ei ole enää mahdollista? Tai sitten joillain muilla sanoilla, mutta joka tapauksessa niin, että äiti otettaisiin alas jalustalta tavallisten kuolevaisten joukkoon, minunkin. On kai joku keskitiekin olemassa, ettei tarvitse huoraksikaan alkaa haukkumaan, niin kuin isä teki joskus vain minun kuulteni.

Kertokaa, joko heille voisi totuuksia kertoa ja kenen tehtävä se olisi tehdä, äidinkö? Vai vaietaanko tästä iäksi ja miksi?"


Minä vastasin omalla mielipiteelläni, joka on se, että ei pidä kertoa eikä ainakaan sinun. Ja kehotin miettimään mitä on haluasi takana, mikä on motiivisi. Millä lailla se on vihamielistä?

Riippuu kuka ja miten

Sinä voit pitää kiinni siitä, että lasten isä ja äiti eivät asuneet yhdessä/ olivat eronneet ennen kuin sinä tutustuit lasten isään.
Sinä voit kertoa miten rakastuit heidän isäänsä ja miten tunsit saavasi rakkautta heidän isältään.

Tytöt ovat siinä iässä, että osa sen ikäisistä seurustelee ja pettää ja osa vain seurustelee. Kyllä he tietävät, mistä on kysymys. On kuitenkin heidän isänsä asia kertoa niistä tapahtumista. Häntä ei voida siihen pakottaa.

Kun tytöistä tulee aikuisia, voit kertoa heille. Mitä siitä seuraa. Sitä en pysty arvaamaan.

Asetu

Se jalusta on vain jalusta, kyllä se laskee sieltä samaan tahtiin, kuin tytöt aikuistuvat. Pe on nyt pylväs siksi, että näyttäisi siltä, että äiti on virheetön. Sitäkin tarkoitin, että pidät itsetunnostasi sen verran kiinni, että et alennu samaan, kuin nämä murrosikäiset. Olet aikuinen ja jätät väliin kaikki vertailut, koska tiedät, että ne eivät perustu totuuteen. Sen verran kai itsetuntosi kestää?

Eikö ole tärkeintä, että miehesi tietää arvosi ja totuuden asioista? Muusta sinun ei pidä välittää. Luonanne asuva lapsi ylistää juuri siksi, että äiti ei ole läsnä. On luonnollista, että hän haluaa nähdä äitinsä virheettömänä.

Sinä olet nyt puskuri kaikkea sitä ikävää kohtaan, joka nuoren mielenmyrryksessä on. Asiat sekoittuvat ja oma normaali kaaosa murkkumielessä kanavoituu tätäkin kautta. Lapsille ero on aina vaikea paikka ja sitä oireillaan. Älä huoli, kyllä se laantuu. Jos tyttö asuisi äitinsä kanssa, koko loska kaadettaisiin hänen niskaansa. Nyt sinä olet lähempänä, joten ämpäri kaadetaan kotona. Mitä rauhallisemmin jaksat sen vastaanottaa ja nähdä kokonaisuuden hermostumatta ja provosoitumatta, sitä paremmin sekä sinä että muukin perhe tästä selviää.

Kaksi poikaa kasvattaneena tiedän, että kyllä tämä murrosikä hermoja koettelee, eikä aina tiedä, mihinpäin itse turhautumisensa suuntaa!

Lyyti kirjoittaa

Kiitos vastauksistanne.
Nämä ikävätkin asiat korostuvat ja tihenevät näin loma-aikoina, kun ollaan enemmän yhdessä. Siksi oma kestävyys on joskus todella koetuksella. Onneksi on ollut hyvät ilmat lähteä lenkille tuulettumaan, kun meinaa pakahtua.

Jos nämä nuoret olisivat minulle yhdentekeviä, en välittäisi sanomisista pätkääkään. Mutta kiukunkin keskellä tiedän, että ovat jääneet, ainakin joskus, ilman äitinsä ehdotonta ja kokoaikaista kiintymystä. Rakkaus mieheen meni edelle.

Minullakin on lapsia, nyt jo aikuisia, mutta ihan tuollaista vääntöä ei ikinä ollut.

Kappas waan

Kyllä tuon ikäisille voi ihan hyvin jo kertoa,
ettei vanhemmilla ole aikomustakaan palata yhteen koskaan.
Nuo lapsethan on jo isoja.

Kannattaa keskustella aiheesta asiallisesti ja selittää,
että koska isä rakastaa nyt toista ja on aikanaan äidistä eronnut,
on asia nyt näin.
Ja kertoa heille, että ovat toisaalta onnekkaita,
heillähän on nyt useampi aikuinen pitämässä heistä huolta.
JOS lapset kysyy eron syytä,
voi sanoa vain esim.pettyneensä toisen puoliskon käytökseen,
mutta ettei se ole ehkä ainoa syy eroon, syitä on useampia.

JA että siitä huolimatta molemmat rakastaa ehdoitta lapsia
ihan samallalailla kuin aiemminkin,
ja ettei ero ole todellakaan mitenkään lasten syy.Tätä kannattaa painottaa.

Minun 7-vuotiaat lapseni tämän ymmärsivät oikein hyvin,
miksei isommat lapset ymmärtäisi ?
( Erosimme ennenkuin lapset oli 3 vee, mutta kyseenalaistivat
tämän asian vasta 7-vuotiaina )
Mutta mielestäni tämä olisi isän kerrottava niin,
että te molemmat olette läsnä tässä keskustelussa.

En kylläkään yhtään tajua, miksei äitinsä ole heidän kanssaan tästä keskustellut - vai
olisiko, mutta niin, ettei lapset tajua asiain oikeaa laitaa...

Lyyti kirjoittaa

Äidin uusi onni, johon hän oli uhrata jopa lapsensa, päättyi vajaa pari vuotta sitten. Äiti on nyt tullut katumapäälle ja elättelee toivoa paluusta entiseen.
Kuulin toisen lapsen sanovan näin isälleen, kun luuli, etten kuule. Ihmetteli myös, mikä vika siinä äidissä sitten muka on, ettei kelpaa, kun kelpasi ennenkin.

Sen jälkeen tämä pommitus minua kohtaan on alkanut. Mies ei halua sanoa lapsille pahaa sanaa äidistään, sanoo vain, että hän elää nyt näin. Mutta hänkään ei ole pistänyt jyrkästi pistettä tälle asialle, kun ei mielestään voi sanoa oikeaa ja konkreettista syytä.
Ehkä sitten on niin, että mieskin haluaisi palata entiseen, kun vain pystyisi antamaan anteeksi. Jos ainoa syy erota oli vieras mies, ei rakkauden loppuminen, este on nyt pois.

myrkkysumakki

Olet siis epävarma asemastasi miehesi puolisona ja ajattelit ikään kuin lasten kautta saada varmuutta?

Jos sinua pelottaa se, että mies on valmis ottamaan exänsä takaisin, sinun pitää selvittää se asia suoraan miehen kanssa.

Se, mitä lapset haluavat/toivovat ei ole tässä oleellista eikä edes ongelma, vaan sinun epävarmuutesi miehesi tunteista. keskitä siis energiasi siihen ja anna lasten pitää illuusionsa. Kyllä maailma ne heiltä vielä pois ottaa, se ei ole sinun tehtäväsi.

Asetu

No älä nyt mieti hetkeäkään, että mies olisi valmis palaamaan entisen kanssa yhteen. Paineet ovat saaneet sinut näköjään epävarmaksi. Aikaa on sentään tapahtuneesta jo 12 vuotta ja tekin olleet yhdessä 8 vuotta, mietihän nyt vähän järjen kanssa!!

Mies on pehmeä lasten kanssa, ei raski pahoittaa ja sekoittaa heidän mieltään enää enempää. Sinulla on itse asiassa valtit käsissäsi: Mitä paremmin ja ymmärtäväisemmin jaksat nuorten kanssa pärjäillä, sitä enemmän hän sinua kunnioittaa. Mies elää näiden murkkumyllerrysten keskellä itsekin, ei se hänellekään helppoa ole. Puhukaa keskenänne asioista avoimesti, saatte molemmat helpotusta. Pitää muistaa, että toisen pään sisälle ei näe, pitää puhua, jotta tietää, mitä siellä pyörii!

Mies voi todellakin pikkuisen enemmän jo vastata lastensa kysymyksiin, miksi aikanaan on erottu. Äitiä ei tarvitse eikä mielestäni saakaan mustamaalata, vaan riittää, kun kertoo, että alunperin tämä tapahtui hänen tahdostaan, koska hän rakastui toiseen ja halusi hänen kanssaan yhteisen elämän. Että nykyiseen elämään isän kanssa lasten äiti ei tule enää kuulumaan. On tapahtunut liian paljon, että se voisi tulla kysymykseen ja isä on vieraantunut äidistä. Teidän parisuhteenne on se pysyvä, eivätkä lapsetkaan ole enää lapsia, vaan nuoria ja aikuistuvia, jotka hoitavat äitisuhteensa ihan itse.

Veljeni ex puhui vielä pari vuotta sitten, että heidän ei olisi pitänyt erota (30 v. sitten). Ex oli eronnut jo seuraavastaan, naimisissa nykyisen kanssa, yhteisen lapsen lasten mummukin jo!Semmosta se on, kun ihminen ei tiedä, mitä tahtoo. Kun menee huonosti, haikaillaan päättömiä. Kyse on perimmältään siitä, että he eivät halua ottaa vastuuta omasta elämästään, pitäisi löytää uusi ja turvallinen hoivaaja.

Puhukaa miehenne kanssa. Hänen pitäisi sanoa tai kirjoittaa lasten äidille, että lakkaa höpisemästä yhteisestä elämästä, sillä se ei todellakaan tule kysymykseen. Vaatia naiselta, että hän kunnioittaa teidän parisuhdettanne ja elämäänne, sillä kaikesta huolimatta tekään ette ole arvostelleet häntä lapsille, olittepa hänestä mitä mieltä tahansa. Fiksu vanhempi ei käytä lapsia hyväkseen.

Lyyti kirjoittaa

Kiitos taas selväjärkisistä vastauksistanne. Ihan hyvä, että voi näin testata ulkopuolisilla omia ajatuksiaan ennen tekoja.

Keskustelimme aikaisemminkin tästä exästä vakavasti. Silloin hän, lasten kautta taas, vetosi mieheni säälin tunteisiin. Hän sairastaa paljon, on huonossa taloudellisessa jamassa yms. Mieheni olisi pitänyt lasten mielestä tehdä jotakin (?) hänen hyväkseen, rahaakin oli taas vailla. Mies maksoi muutaman satasen, vaikka sopimus on että kumpikin kustantaa luonaan olevan lapsen kulut. Tämän ymmärrän, onhan lasten oltava tasoissa näissäkin asioissa.

Mies on jollakin tavalla liian kiltti, säälivä, kohtelias ja ymmärtävä. Itse varmaan olisin jo toivottanut hevonkuuseen ex-mieheni, jos häneltä samaa käytöstä olisin kokenut. Ja ihan henkilökohtaisesti, en lasten kautta.

Ei mies kuitenkaan noin kiltti ole kaikille muille, omat sisaruksensa saavat kuulla totuuksia milloin mistäkin. Samoin minulle antaa hyvän vastuksen. Exää hän kohtelee niin kuin jotain haurasta ja kallisarvoista astiaa, varoen rikkomasta.

Tässä kun analysoi, tulee kaikenlaista mieleen. Nuorethan saattavat olla ikävässä välikädessä hekin. Jos äiti vetoaa kovasti sääliin ja ikävään ja heillä ei ole eväitä ratkaista hänen ongelmiaan, on luonnollista, että hakevat tukea isältään. Ja odottavat isän ottavan vastuun, vaikka sitten ottamalla äidin takaisin. Ikävää vaan, että siinä on yksi nainen välissä.

myrkkysumakki

Voimia sinulle. Olet hyvin raskaassa tilanteessa, mutta viisas ja lämmin ihminen. Muista: "Niin on hyvä kun käy."

Lyyti kirjoittaa

Kiitos. Jos jotain hyvää hakee tästä, niin kunto kohenee, kun käy usein lenkillä tuulettumassa.

Asetu

Oikeastaan tiedän, miksi miehesi käsittelee sitä exää niin varoen: Siksi, että hän pelkää tämän muutoin aiheuttavan ongelmia ja ikävyyksiä lasten kautta. Tunnen toisen sellaisen tapauksen. Mieheni veljen ex-vaimon. Todellinen manipuloija ja samanlainen säälinkerjääjä. Hänkin oli tulossa takaisin, kun tarvitsi kustantajaa elämälleen. Tekee kaikki vaikeimmaksi mahdolliseksi, jollei hänen toiveitaan ja temputuksiaan toteuteta. Toivottavasti teillä ei ole yhtä paha tapaus.

Sinulla on hyvänluontoinen mies, joka yrittää säästää lapsiaan. Se on kunnioitettava piirre. Heidän äidistään ei ehkä voi sanoa samaa.

Kärsivällisyyttä ja viisautta hoitaa tilanteet sekä kuntoile ahkerasti. Se on sinun omaasi, eikä sitä voi ottaa pois.

juniperi

"Asetu" kirjoitti: Puhukaa miehenne kanssa. Hänen pitäisi sanoa tai kirjoittaa lasten äidille, että lakkaa höpisemästä yhteisestä elämästä, sillä se ei todellakaan tule kysymykseen. Vaatia naiselta, että hän kunnioittaa teidän parisuhdettanne ja elämäänne...

Minä ennemmin puhuisin lasten, en äidin kanssa. Sanoisitte miehesi kanssa yhdessä, että te rakastatte toisianne, te elätte parisuhteessa ja lasten pitää kunnioittaa sitä suhdetta, olivat mitä mieltä hyvänsä. On tärkeää että miehesi on siinä keskustelussa sinun rinnallasi.

Totuutta vanhempien erosta en välttämättä kertoisi koskaan kummallekkaan lapselle. Se on miehesi ja lasten äidin välinen asia.

Asetu

Hyvä näkökanta, Juniperi.

June08

Juniperi puhuu täyttä asiaa.
15- ja 16-vuotiaat eivät ole pikkulapsia, vaan lähes täysi-ikäisiä. Minusta on jopa lapsekasta käytöstä heiltä pyydellä isiä palaamaan äidin luo. Tuossa iässä pitäisi omat opiskelut, tyttö- ja poikakaverit olla elämän pääasia eikä isän puoliso!
Nyt kyllä kannattaa selvittää tilanne nuorille perinpohjin, juuri kuten Juniperi sanoi ja ennen kaikkea yhdessä. Jos miehesi ei ole tukenasi tässä asiassa, oli nyt kuinka hyvänluontoinen vaan, on se sinun asemasi halveksuntaa hänen puolisonaan.

Asetu

En olisi noin jyrkästi siirtämässä tätä kertomattomuutta uuden puolison halveksunnaksi. Ei se sitä ole.

mielipiteeni

Kyllä se sitä on. Ei uskalla seistä puolisonsa rinnalla lastensa edessä, ei taida pitää puolisoaan avoimen arvostuksen osoittamisen arvoisena? Lapset voisivat vaikka pahastua, kun isille ei olekaan äityli tärkein, niinkuin lapsosille....?

Asetu

Nyt kyllä karkasi sinun ajatuksesi ihan hakoteille! Purat omia katkeruuksiasi.

mielipiteeni

Minulla ei ole tarvis olla katkera mistään, otan osaa jos sinulla on.