katkera akka

Ja se olen siis minä. Mitä teen itselleni ja vihalleni ?

Olen onnellisempi kuin kenenkään kanssa koskaan, nykyisen mieheni kanssa. suunnitelmissa yhteenmuutto ja uusioperhe-elämä. Tämän miehen lapset ovat ihania ja tulen heidän kanssaan loistavasti toimeen, samoin heidän kanssaan viihtyy myös oma lapseni. Kaikki on aivan niinkuin pitääkin tällä saralla mutta viha exääni, lapseni isää kohtaan on ihan käsittämätön.
Erosimme 3,5 vuotta sitten riitaisasti. Koko suhteemme oli riitaisa ja täynnä miehen sairaalloista mustasukkaisuutta ja takertumista. Hän sai jo suhteemme aikoihin minussa aikaan piirteitä joita en tienny olevan edes olemassa, tilanne oli niin käsittämättömän ahdistava. Ero oli oikea ratkaisu ja alkuun kaikki sujui hyvin ja poikamme kävi isänsä luona joka toinen viikonloppu ja usein myös arkisin. Tämän jälkeen isä tapasin uuden naisen ja yhteydet poikaamme vähenivät. Jossain vaiheessa isä halusi luopua jopa huoltajuudestaan ja minä aloin virallisestikin yksinhuoltajaksi. Meni pari vuotta näin eikä poika tavannut isäänsä. Pojalla oli paha olla, käytiin perheneuvolan psykologilla juttelemassa ja kävimme asioita läpi niinkuin nyt pienen pojan kanssa vaan voi käydä. Poika nukkui öitään isänsä ruttuisen valokuvan kanssa ja mietti että miksei isin luokse saa mennä. Ajan kuluessa myös poikamme alkoi piristyä eikä enää puhunut paljon isästään.
Sitten eräänä päivänä isä taas ilmaantuikin katuvana ovelle, pyyteli anteeksi laiminlyöntiään ja kehui kuinka tästä lähtien kaikki muuttuisi. Isä tapasi taas poikaa lähes päivittäin ja poika oli silminnähden iloinen. Kuulin että exäni oli eronnut tyttöystävästään, haki omaa asuntoa ja suunnitteli ottavansa poikaa usein luokseen. No, eipä aikaakaan kun uusi nainen taas löytyi ja nyt on taas tilanne sama. Isästä ei ole kuulunut aikoihin mitään, yli puoleen vuoteen. Poika kyllä tapaa isänsä vanhempia mutta edes niinä aikoina isä ei käy poikaa katsomassa. ei kuulunut joulunakaan yhteydenottoa.
Poika onneksi ei enää asiasta niin paljon järkyttynyt, totesi vaan että isi taitaa olla täys mäntti johon on vaikea väittää vastaan vaikka lapsen kuullen ei isää saisikaan haukkua.

Nyt minulla on uusi mies jonka kanssa poikani on läheinen ja tämä tilanne on kaikinpuolin myöskin piristänyt poikaani ja ensimmäistä kertaa tuntuu että normaali perhe-elämä voi olla myös meille mahdollista. silti vihaan exääni ja mieleni tekisi mieli jollain tavalla kostaa, satuttaa, JOTAIN mikä saisi hänet tajuamaan mitä vahinkoa on lapsellemme saanut aikaan. Pelkään päivää jolloin hän taas eroaa ja on ovemme takana anomassa anteeksiantoa ja haluaa taas palata isän rooliin. Onko minulla siinä tilanteessa edes oikeutta kieltää tai estää häntä tapaamasta poikaamme? En halua että poikamme enää joutuu näitä asioita läpikäymään. Hän aloittaa syksyllä koulun ja on muutenkin herkässä iässä ja miettii paljon asioita. Onko ketään joka olisi vastaavassa tilanteessa, miten olette toimineet ?

On oikeus

Hommahan on niinpäin, että lapsella on oikeus tavata vanhempaansa. Jos vanhempi käyttäytyy niin, että lapselle tulee paha olo siitä, voi sen perusteella kieltätyä visiitistä.

Jos isi tulee tapaamiseen, anna hänen olla kotonanne tunnin-kaksi, mutta älä anna hänen viedä lasta pois. Silloin ei pääse käymään yhtä pahasti lapsen mieleen, eikä pettymys ole niin suuri, jollei hän tulekaan. Näistä tapaamisista voi käydä juttelemassa ihan virallisestikin, sillä saisit varmaan rajatun tapaamisoikeuden isälle entisen käytöksen perusteella.

Lapsesi kiintyy uuteen mieheesi ja saa hyvän miehen mallin, koska hän on arjessa läsnä ja on turvallinen.

Älä lähde kostamaan, siitä saatte kaikki itsellenne pahan mielen. Pidä järki päässä ja toimi asiallisesti ja rauhallisesti perheenne parhaaksi.

ennen koko perheen äitee

Suhde poikaan on jotenkin kytköksissä sinuun. Tilanteen purkamiseksi pitäisi "poistaa" sinut siitä välistä niin, että mies ymmärtäisi hänen ja pojan tapaamisten olevan nimenomaan hänen ja pojan välinen asia. Siten hänen ja pojan välille voisi muuttua omanlainen suhde, pois siitä että suhteessa on aina linkki sinuun, ja että olet vastuussa noiden tapaamisten onnistumisesta. Pojan pitäisi voida tavata isäänsä hänen kotona eikä sinun kotona.
Minun exmies koki suhteensa lapsiinsa jotenkin niin että lapset oli minun ja hän oli "vain" isä, joka pyyteli minulta lupaa milloin mihinkin. Ehkä tilanteen syntyyn oli minullakin osuus silloin kun lapset oli pieniä. Eromme jälkeen minä olin ikäänkuin heidän kaikkien äiti, joka sumpli tapaamisia ja järjesteli asioita.
Muiden vaikeuksien ohella myös töissä oli minulla ongelmia ja kävin juttelemassa työpsykiatrin kanssa. Hän sitten sai silmäni avautumaan ja hänen ehdotuksesta aloin tietoisesti pestä käsiäni "koko perheen äitinä" olemisesta ja tein sen selväksi myös miehelle. Ihan tylysti kieltäydyin neuvomasta häntä siinä miten hoitaa suhteensa lapsiin, ja pakotin hänet ottamaan itse siitä vastuun. Toki tuin asiaa kuten minut oli velvoitettu, eli hoidin lapset isänsä luo tai hain sieltä, jos oli minun vuoroni. Katsoin kotona mitä lapsilla on mukana kun menevät isälleen ja mitä tuovat tullessaan, mutta en antanut miehelle vastauksia miten hänen kuuluu toimia lasten kanssa kun ovat siellä hänen luona, ja milloin ovat hänen luona, kun hänen työvuorot aiheutti muutoksia säännöllisyyteen. Kehotin kyselemään muualta, eli toisin kuin siihen asti oli toimittu.
Aikaa siihen kului mutta vähitellen mies oppi kantamaan vastuun lapsista kuin omistaan. Hänellä oli joku seurustelusuhdekin mikä kaatui vaikeuksiin yhteensovitettaessa lapset suhteeseen, ja katkoja tapaamisissa tulikin. Ehkä mies ei vain osannut järjestellä asioita. Sitten tuli toinen nainen ja toistaiseksi mies on hoitanut lapset hyvin itsenäisesti. En tiedä minkä verran tämä uusi nainen siinä miestä auttaa tai neuvoo. Jotenkin kuvittelen, että ei paljoakaan. Tämä perustuu vain lapsilta kuultuun sekä siihen, että en ole havainnut "ulkopuolisen" otteita järjestelyissä. Eli uskon miehen oppineen vastaamaan asioista itsenäisemmin kuin ennen.
Tietysti puuttuisin asioinbin jos lapset voisivat huonosti, mutta niin ei ole ollut kaikesta huolimatta. He ovat hyvinkin tyytyväisiä yksinkertaiseen aikaansa isänsä kanssa. Onhan se erilaista kuin meillä kotona, mutta isät ja äidit ovat erilaisia vanhempina. Pääasia, että lapset ja isä ovat yhdessä.

tuttuja tunteita

Joku viisas joskus täällä sanoi että katkeruus on sitä kun itse juo myrkkyä ja toivoo että toinen kuolisi. Aikaisimmissa vastauksissa oli hyviä vinkkejä miten toimia isän ja pojan kanssa joten siihen en puutu. Mutta tuo sinun vihasi ja katkeruutesi: kaikkein eniten näistä tunteista kärsit sinä itse. Ja et pääse niistä eroon mitenkään muuten kuin antamalla exälle anteeksi. Tuntuu varmaankin aivan mahdottomalta, mutta ei tuohon oikein mikään muu auta.