vispilä2

Täällä parjataan lähes aina uusiovanhempia, mitä tekevät, miten tekevät ja mitä jättävät tekemättä.
Olen itse lopen kyllästynyt tähän aikuisten syyllistämiseen, kun eivät uusioperheen hullunmyllyn keskellä sopeudukaan täysin vieraan ihmisen/ihmisten oikkuihin, eli toisen lapsiin. Miksi sanotaan etteivät ne lapset vieraita ole vaan oman mies tai vaimokullan edellisen liiton hedelmiä, ja siis osa häntä.No toki ovat pieni osa uutta puoliskaa, mutta ihmisinä kyllä alkuvaiheessa vieraita, ei sitä sananvääntely muuksi muuta!
Olen kaksi uusioperhe-elämää elänyt, voin kertoa ihan vilpittömästi miten ihmiset joko tulevat toimeen tai sitten eivät. Edellinen uusiokuvio kantaa vieläkin hyvää satoa, vaikka isänsä kanssa en ole yhdessä, olen jo aikuisten lasten kanssa tekemisissä, ja se mieluisa tekeminen tai tapaaminen on ihan molemminpuoleista. Oli meilläkin aikanaan pientä hiomista, mutta hyvin lutviutui, kun kemiat pelasivat. Eivätkä nämä lapset olleet ilkeitä tai huonokäytöksisiä, enemmin lojaaleja ja humaaneja. Sanalla sanoen hienoja ihmistaimia.
On myös toisenlaisia lapsia, pahantahtoisia, mustasukkaisia, ilkeitä ja huonotapaisia, ihan niinkuin aikuisissakin.
Miksi tätä tosiasiaa yritetään kiertää väittämällä, että kun tarpeeksi aikuiselta löytyy tahtoa ja yritystä, niin kyllä se elämä siitä ja lapsikin oppii tykkäämään uusiovanhemmasta, ei pidä paikkaansa!Vanhakansa sanoo, että niin metsä vastaa kuin siihen huudetaan. Osuivat aivan nappiin.
Toisesta uusioperhe-elämästä kokemuksena on lapsi, jonka kasvua ja kehittymättömyyttä olen seurannut vuosia,ja nykyisin en enää jaksa "yrittää", ymmärtää ja olla ystävällinen, koska sanalla sanoen pelkkää sontaa olen tältä lapselta niskaan ja naamaan saanut. Onkin aivan luonnollista, että minä aikuisena kakki opit ja ammattiauttajien metodit kokeilleena luovutan, ja yritän tapaamisvvikonloopuina vain olla asiallisen kohtelias. Pitäisikö yltää vielä muuhun?
Jossakin ketjussa joku harmitteli lapsen käytöstä itseään kohtaan, ei tervehdi, puhuu hänen läsnäollessaan kolmannessa persoonassa ja aloittaa kaikki lasueet sanalla, isä tai iskä. Olen itse sitä mieltä, että tälläinen provo on silkkaa pahuutta ja mustasukkaisuutta jolla yrtetään mitätöidä tiosen aikuisen läsnäolo, näin nimittäin meilläkin on eräs jo nuori käyttäytnyt vaikka kuinka pitkään, ja kaikilla mausteilla.
Valitettavaa kai on se, että minä vain odotan, että kasvaa niin aikuiseksi, että näitä nk. tapaamisviikonloppuja ei enää ole. Harmi isälleen. Kommentteja saa laittaa.

Tokkiisa

muistan sen ketjun ja kyllä siellä minusta on myös toisenlaistakin mielipidettä.

Kyllä sinä olet oikeassa, ei kaikkien kanssa kemiat pelaa. Siltikin, kyllä biovanhempien oma asenne heijastuu lapsen kautta ja joko voimistaa tai heikentää sitä.

Eiköhän jokainen lapsi ole aluksi mustasukkainen ja varautunut, mutta aikuisen kypsyydestä riippuu, miten sen vaiheen yli selvitään. Mitä nuorempi lapsi on kyseessä, sitä helpompi häneen on vaikuttaa myös positiivisesti.

Vaikka kaikkensa yrittää, ei se aina tuota tulosta. Silloin kypsä aikuinen käyttäytyy kuten sinä, on asiallinen ja kohtelias sekä oikeudenmukainen.

Katse toiseen suuntaan

Lähes aina syyllinen lapsen sopeutumattomuuteen löytyy sieltä uudesta puolisosta. Hänen tehtävänsä on antaa tilaa uudelle puolisolle ja pitää huoli oman lapsensa hyvinvoinnista niin, että mitään syytä mustasukkaisuuteen tai kilpailuun ei ole.

Monet etävanhemmat ovat niin syyllisyydentuntoisia tms. että eivät raaski kasvattaa lasten heidän luonaan ollessa. Annetaan kaikki periksi ja sopeudutaan lasten tahtoon, hypitään heidän pillinsä mukaan. Sitten ihmetellään, että miksi äiti/isäpuoli on niin hankala.

Joskus saattaa lähivanhempi hämmentää soppaa ja estää lapsen avoimen suhtautumisen uuteen puolisoon. Silloinkin sen lapsen biovanhemman tehtävä on hoitaa kasvatus ja ratkaista välinsä exäänsä. Tämäkään taistelu ei ole äiti/isäpuolen tehtävä.

Rakastettu ja riittävästi huomiota saanut lapsi sallii vanhemmalleenkin olla onnellinen.

Joopajoojoo

Kun lapset ovat saaneet kello neljästä kello yhdeksään roikkua isässään (ja taatusti saaneet kaiken hänen huomionsa ja rakkautensa !) ja uusi puoliso tulee töistä kotiin iltayhdeksältä, niin vielä silloinkaan ei anneta isän ja puolison istua viittä minuuttia rauhassa keittiössä juttelemassa, vaan lasten sängystä kuuluu jo vaativa: "isääää...." (11-vuotias)

Katse toiseen suuntaan

Rakastettu ja riittävästi huomiota saanut on eri asia kuin vanhemmassa roikkuva. Sen takia sitä kai roikutaan hysteerisesti, että se vanhempi ei oikeasti ole paikalla tai kiinnostunut.

Kuunteleeko lapsen juttuja ja murheita, osoittaako rakkautta myös rajoilla ja vaatimalla kohtuulliset käytöstavat? Vai hyppiikö lapsen pillin mukaan ja on muka-kiva iskä?

Lapset osaavat tehdä toisen elämästä helvettiä, jos niin päättävät. Sen mahdollistavat nössöt vanhemmat.

Puhun kokemuksesta, miehen lapset ovat tällaisia kotihirviöitä ja aina kun tulevat meille, keksin vaikka mitä menoa, ettei tarvitse olla paikalla. En tiedä kuinka kauan jaksan, kaipaa ihan hirveästi oman kodin rauhaa. Työnkin takia lepo olisi tervetullutta, mutta omapa on valintani.