Tiedosta kiitollinen äippä

Vanhempi lapsistamme täyttää kesäkuussa 18 v. Lapset on yhteishuollossa joka toinen viikonloppu isällään. Sopimuksessa lukee, että mies maksaa mulle elatusmaksua 18v. asti ja siitä eteenpäin niin kauan kun lapset opiskelee ja asuu mun luona. Vanhempi on vielä lukiossa eli opiskelee vielä ensi vuoden.

Nyt mies ja poika on jutelleet että mies maksaisikin 18v. täyttävän elarit suoraan pojalle, joka antaisi mulle siitä sen minkä tarvitsen ruokaan ja asumiseen. Tottahan tietysti on että elarit sisältää osan myös vaatetus- ja käyttörahoista eikä pelkästään ruokaa ja asumista, mutta onko tälläinen systeemi ihan oikein? Pitäisikö tehdä uusi sopimus (johon en kyllä suostuisi), vai voinko vaatia miestä maksamaan rahat minulle kuten ennenkin vaikka poika kesäkuun jälkeen on täysi-ikäinen?

Ihan mielenkiinnosta

Kyseessä taitaa olla normaalia suuremmat elatusmaksut kun ruoan ja asumisen jälkeen siitä jäisi jotain pojallekin.

tällänen meilä

Jokaisella on omanlaisensa sopimukset eikä ap:n elareiden suuruudesta tai pienuudesta ole tietoa.

Meidän elarit sisältää ruoka ja asumis kulujen lisäksi puolet vakuutuksesta, puolet puhelinkuluista (saldoraja), matkakortista puolet, harrastuksista puolet. Vaatehankintoja joudun pääasiassa tekemään minä koska penska on isän luona vaan joka toinen viikonloppu. Isä ostaa joskus jotain. Ei kuitenkaan niin paljon että kuittaisi sillä omat osuutensa kasvavan lapsen vaatekuluista.

kyllä se ihan

oikein on ja maksut menevät hänelle. En usko, että siinä uudet sopimukset auttavat. Poikasi on valitettavasti täysikäinen. Meillä ex-maksoi kyllä ns koulutusavustuksen minun tililleni kun tiesi että pojan tilillä raha kävisi vain kääntymässä ja menisi hölynpölyyn heti kerralla.

etäisän pohdintoja

Meillä aihe on tulossa ajankohtaiseksi ensi vuonna. Olen silti asiaa pohtinut jo ennakkoon.
Näin olen asiasta filosofoinut:
- lapsi on täysi-ikäinen ja se on lähtökohta.
- lapsi/täysi-ikäinen voi maksaa asumisestaan ja elämisestään sille, joka häntä huoltaa (äiti).
- isän (tai joissain tapauksissa äidin) ei tarvitse hoitaa näitä maksuja lapsensa puolesta.
- vrt. tilanne jossa lapsi muutta kotoa, jolloin huolehtii omat vuokranmaksunsa ja laskunsa, nyt "vuokraemäntänä" on vain äiti.
- lapsi korvaa elatuksensa äidilleen, vaikka rahat siihen tulee isältä. Äiti puolestaan kustantaa puolet lapsen elatuksesta ilman että rahat kiertää lapsen tilillä.
- "ylimäärärahat" joita epäiltiin liian suurten elareiden tuotteeksi, mutta ovat esim. vaatehankintoihin tai taskurahaksi, saa lapsi täysi-ikäisenä suoraan eikä tarvitse kinuta äidiltä.

Minä suostuisin tällaiseen järjestelyyn kyllä jos olisin lähivanhempi. Olen etäsellainen jonka lapset ovat kovin itsenäisiä, joten meille tämä sopisi mikäli exä siihen suostuisi. Mutta ongelmahan onkin jos eivät suostu..? Vai?

En näe syytä holhota lasta edes siinä tapauksessa että käyttäisi etävanhemmalta saadut rahat johonkin turhanpäiväiseen. Sen enempää kuin holhotaan lähivanhempaa, että käyttääkö etältäsaadut rahat varmasti laseen eikä keskiolueeseen tai meikkeihin itselleen.

puollan ajatusta

En näe ongelmaa jos käytäntöä muutetaan. Miksi äiti EI suostuisi muuttamaan sitä jos lapsi katsotaan riittävän vastuulliseksi raha-asioissa...?? Motiivina?
Toiset lapset kehittyy siinäkin nopeammin kuin toiset (jotkut ei koskaan...), joten tapauskohtaisesti tilanteen voi arvioida.

Isä

Elatusapu on lastensaatava. Eikä mikään tulonsiirto äideille, niin kuin jotkut äidit luulevat.

Tiina l

Meidän opiskeleva lapsemme muutti vuokrayksiöön 18-täytettyään (itseasiassa jo vähän aiemmin). Sen jälkeen me molemmat, sekä etäisä että minä lähiäiti maksoimme avustusta suoraan lapsen tilille, niin kauan kun hän opiskeli. Opintotuen lisäksi piti myös tehdä töitä, mutta näillä eväillä oli pärjättävä, kun omillaan halusi asua. Toimi.

Äiti.

Elatusapu on apu, jonka etävanhempi maksaa lapsensa elatusta varten. Eikä mikään tulonsiirto äidille hänen menoihinsa, kuten jotkut isät luulevat ja jättävät maksunsa maksamatta.

täysi-ikäinen

En ymmärrä lainkaan tällaista keskustelua mitä tässä käydään.

Olette kyenneet hankkimaan lapsia, mutta ette näköjään ole kasvaneet vastuullisiksi aikuiseksi.

Ainoa aikuinen näkyy olevan Tiina I. joka on ymmärtänyt, että jos hankkii lapsia, niistä on pidettävä huolta ainakin täysi-ikäiseksi asti.
Heidän perheessään erotilanteessa molemmat vanhemmat ovat siihen kyenneet.
Jos näin ei ole toisen pitää vain olla vahvempi ja hoitaa asiat niin, että elämä menee eteenpäin ilman sen heikomman antamaa taloudellista tai henkistä apua.

Minä käyttäisin rahat.. siis kaikki mitä siltä toiselta vanhemmalta tulee.. suoraan siihen lapseen riippumatta lapsen iästä. Kun lapsi on riittävän vanha, esim. 10v, siirtäisin elatusavun menemään lapsen omalle tilille ja yhdessä lapsen kanssa päättäisin mitä lapsen kuluja siltä tilitä maksetaan. Asuminen ja ruoka ei kuulu näihin kuluihin.

Perustelut tulevat tässä:
Erotilanteessa sopisin lapsilleni automaattisesti yhteishuoltajuuden jos/kun se toinen vanhempi on ns. kunnollinen. Hyvin usein se eroon vähemmän halukas puoliso ei tähän suostu. En ymmärrä miksi, jos lasten parasta kuitenkin ajatellaan.
Jos toinen vanhempi on liian huono vanhemmaksi, en ymmärrä miten hän voi osaakaan aikaa yleensäkään lasten kanssa olla. Silloin menisin suosiolla viranomaisten elatusapulinjalle.

Erovaiheessa pitää olla sovittuna jo miten mennään eteenpäin seuraavat vuodet kunnes lapsi on täysi-ikäinen. Jos tilanteet muuttuu, uusi sopimus tehdään lasta ja hänen tarpeitaan kunnioittaen. Jos tähän ei pystytä, eletään viranomaisten kautta/kanssa yhdessä sovituin säännöin eteenpäin.

Asumiskulut on jokaisen itse maksettava asuipa se lapsi siinä tai ei, ei ne siitä mihinkään vähene.
Sama pätee siihen rahaa antavaan vanhempaan, ei kukaan toinen maksa hänenkään laskuja.
Molemmillahan pitäisi olla sellainen asunto jossa lapset myös mahtuvat olemaan yhtälailla. Joten on turha lasten syyksi laittaa se, että tarvitaan esim. isompi asunto. Se joka hankkii lapset, on vastuussa asiasta ja hankkii heille myös ihmismäiset asuinolot.

Ruokaa on ostettava ja tehtävä. Sama pätee siihen toiseen vanhempaan. Se joka hankkii lapset, vastaa heidän elämisestään ja riittävästä ravinnonsaannista.

Kyllä nuo kaksi asiaa pitää kyetä hoitamaan maksoipa se toinen paljon, vähän tai ei lainkaan.

Täällä näkyy olevan vallalla sellainen käsitys ettei lukion viimeistä vuotta käyvällä ole mitään käsitystä rahan käytöstä. Jos ei ole, nuoren on korkea aika aloittaa omien menojensa maksaminen omilla rahoillaan. Omilla menoilla tarkoitan vaatteita, kenkiä ja harrastuksia.

Itse en perisi vuokraa enkä ruokarahaa OPISKELEVALTA TAI SATUNNAISESTI KESÄTÖISSÄ TAI PARINA ILTANA VIIKOSSA työssä käyvältä lapselta. Nämä rahat hän saisi käyttää esim. siihen opiskeluun, harrastuksiinsa, ajokortin hankintaan sun muuhun tärkeään.
Jos kaljalla käyminen ja muu ryyppääminen on nuoren pääharrastus, sitten voisin periä pientä korvausta asumisesta. Summan tallettaisin lyhentämättömänä ko. henkilölle parempaa käyttötarkoitusta varten.

Jos lapsi käy säännöllisessä palkkatyössä ja asuu vielä kotona, asia on eri.
Silloin ihminen tienaa itse oman elantonsa ja on vapaa tekemään omat ratkaisunsa missä asuu ja kenen pöydässä syö.

Enkä tässä puhu vammaisista, peräkammarin pojista tai mielenterveysongelmaisista jotka jäävät loppuiäkseen vanhemoiensa luokse asumaan. Puhun ihan tavallisista lapsista ja nuorista jotka kasvavat aikuisiksi ja muuttavat pois kotoaan joku jo 15 kesäisenä joku vähän vanhempana.

Aikuinen

[QUOTE=täysi-ikäinen;10596492]En ymmärrä lainkaan tällaista keskustelua mitä tässä käydään.QUOTE]

En puoletani oikein ymmärtänyt kaikkea, mitä sinä kirjoitit. Jotenkin se on ristiriitaista.

Olen sitä mieltä, jotta täysi-ikäisyyden saavuttanut lapsi tuleeperiaatteessa itse vastuulliseksi toimeentulostaan. Aikuinen lapsi tarvitsee myös asunnon ja vaikka hän asuukin vanhempansa luona, hän tarvitsee vähintään oman huoneen. Se maksaa. Ruoka ja puhtaus maksaa. Vaatteet ja harrastukset maksaa. Nämä tosiasiat täytyy oppia ymmärtämään ja vastuu niistä ottamaan. Opiskellaan tai ei.

Käytännössä asiat mennevät niin, jotta lähivanhempi joutuu noista kaikista huolehtimaan, eikä se oma puolikas vanhempien yhteisestä vastuupotista riitä, vaan lähivanhemmalle lankeaa suurempi taloudellinen osuus + muu, rahassa mittaamaton vastuu. Ei siis ole oikein, jos opiskeleva nuori saa toisen vanhemman maksaman elatusavun itselleen kokonaan ja lähivanhempi maksaa edelleen kaiken muun ja mitä todennäköisimmin myös ne ylimääräiset menot ja opiskelusta aiheutuvat kustannukset. On toki etävanhempia, jotka osallistuvat niihinkin, mutta luvattoman paljon sellaisia, jotka laistavat ne. "Se muija saa jo sen elatusavun käyttöönsä, minä en sen huvituksia ala kustantamaan"-tyylillä. Tai sitten sitä rahaa ei oikeasti ole.

Siten elatusapu olkoon nimensä veroisesti lapsen elämiseen ja elättämiseen kohdistettuja varoja. Jos nuori muuttaa kotoaan omaan asuntoon, toki hän silloin saa elarit kokonaan itselleen, taloudellista tukea molemmilta vanhemmiltaan tasapuolisesti. Hän itse silloin myös vastaa toimeentulostaan ja rahan käytöstä. Jos niin onnellisesti menee, hän oppii tulemaan toimeen vähällä ja harkitsemaan hankintojaan.

Näin se meni

Aikanaan mies maksoi 2 lapsen elarit 18 vuotiaaksi. Erosimme, kun he olivat 16 ja 19, joten maksettavaa oli 1,5 vuotta vain toisesta. Lapset asuivat kanssani, joten minä kustansin kokonaan asumisemme.

Isä ei osallistunut tuon päivämäärän täytyttyä mihinkään kustannuksiin. Kituutimme opiskeluajat palkallani ja lasten opintotuilla sekä kesätyöpätkillä, joita lapset onnistuivat saamaan. Kyllä siinä kirjarahoja kaiveltiin ja kirpputoreilla kierrettiin! Opimme koko porukka laittaamaan halpaa ja maistuvaa ruokaa, venyttämään penniä ja olemaan haluamatta merkkivaatteita. 1 polkupyörä oli kulkuneuvona ja työ- ja koulumatkat 4 km suuntaansa. Kunto pysyi hyvänä, koska bussilippuihin ei ollut varaa.

Sillä aikaa isä maksoi asuntolainansa, kulki kapakeissa, pelaili sijoitusmarkkinoilla ja kehuskelee nyt, kuinka hän on kartuttanut omaisuutaan. Ei puhettakaan, jotta olisi auttanut edes kiperimmissä tilanteissa. Aina oli vastaus, että nyt ei irtorahaa ole. Kyllä se on ollut äiti, joka on välillä ottanut lainaa, jotta ruokaa on saatu joka päivä ja opintoihin tarvittavat tarvikkeet ja maksut hoidettua.

Kuinka ollakaan, nykyään hän on alkanut soitella ja valittaa, jotta miksi lapset eivät pidä yhteyttä häneen. Nyt he kelpaisivat, kun pärjäävät omillaan ja tienaavat kohtuullisesti. Isä itse vieraannutti itsensä tylyydellään, häneen meni luottamus. Aikuiset lapset osaavat tehdä itse johtopäätöksiä meidän vanhempien arvomaailmasta ja tärkeysjärjestyksestä. On turhja ikääntyessään odottaa ymmärrystä ja läheisyyttä, jos ei ole osannut sitä antaa lasten ollessa lapsia ja nuoria.

itsenäinen

Minä olen yhteishuoltajuuden kannalla. Kumpikin vastaa lapsien menoista 50/50 periaatteella. Pitää muksuja myös luonaan 50/50 periaatteella. Hommaa asunnot, hoitopaikat sun muut ja järjestää elämisensä sen mukaan siihen saakka kunnes ne muksut ovat täysi-ikäisiä. Se on oikein kaikkia kohtaan. No, valitettavasti tämä maailma ei ole täydellinen.

Jos ihmisellä itsellään ei ole niin paljon älliä päässään, että huolehtisi omista lapsistaan, on se sen toisen vanhemman ikävä velvollisuus yksinään pärjätä. Meillä lapset ei kiinnosta miestä lainkaan, tietokone sitäkin enemmän.

Minä en viitsi edes ruikuttaa puolisoa hoitamaan elatusapuja tai pitämään yhteyttä lapsiin. Jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Lapsetkin ymmärtävät hyvin, jos toista ei näy tapaamisiin.. niin mitäpä siinä enää kaunistelemaan ja selittelemään.

Hyvin on pärjätty omin avuin ja muksutkin ovat oppineet, että kaikkea ei vain voi heti saada.

Tuttavaperhe matkustelee paljon ja meilläkin muksut vinkuivat kaiken aikaa miks ei me käydä missään. Kun ei ollut rahaa niin ei ollut. Tokaisin kerran, että ensin pitää säästää, johon lapset että, säästetään sitten! Ja säästetty ollaan viimeiset kaksi vuotta.

Ollaan tehty yhdessä budjetti joka kk:lle. Ostetaan pakolliset kengät sun muut ja säästetään kaikki liikenevä. Säästäväisyys on muksuille jo kunnia-asia. Osaavat katsoa kaupassakin mikä on edullista ja mikä kamalan kallista. Ehdottavat monesti syötöisiinkö tätä kun tää on tarjouksessa. Nykyään kun ovat jo yli 10v, käyvät myös itsenäisesti kaupassa hakemassa päivän ruokatarpeet kauppalapun kanssa ja hyvin osaavat rahan arvon, terveellisen ruuan merkityksen ja tarjousten vaikutuksen meidän elämään.

Ollaan käyty jo kerran ulkomaan matkoilla karkkirahoilla. Ennen pidettiin joka viikko karkkipäivä. Nyt ei ostettukaan vuoteen karkkia, ei sipsejä, ei munkkeja ei pullaa. Pistettiin tarkalleen ne säästyneet eurot sitä varten hankittuun possuun. Eikä otettu pois vaikka välillä oltaisiin tarvittukin ne paljon tärkeämpään. Selvittiin muilla konsteilla.

Nyt säästetään Kanadan reissua varten. Ei ostella turhia vaatteita, ei mitään hyvää, ei käydä leffassa eikä videovuokraamossa. Turhat telkkarikanavatkin poistettiin, eikä tule Aku Ankkaa eikä muita lehtiä. Peruskanavilla ja kirjastolla pärjää ihan hyvin.

Todettiin kerran muksujen kanssa että mehän pärjätään ihan hyvin ilman isääkin. Vaikka kuulemma on joskus ikävä. Onneksi ikäväänkin auttaa enon sylkky, sanoi nuorimmainen.

Mira

Lain mukaan 18 v on aikuinen eli hänelle voi maksaa suoraan. Jos ilmenee että poika tuhlaa rahansa eli ei osaa käsitellä rahaa, silloin tietysit voi yrittää neuvotella isän kanssa kenelle maksaa ja minkä osuuden.