cc

Uusperheen testamentti
Olemme menossa naimisiin, minulla lapsia, miehellä ei ja asumme miehen omistamassa asunnossa.
Mies tekee nyt ennen häitä testamentin jättäen kaiken sukulaislapsilleen ohittaen siis minut täysin. Asia minulle nyt ok pienen hämmennyksen jälkeen. Mutta jääkö tässä tapauksessa minulle edes leskenoikeus asuntoon jos mies kuolee ensiksi ja pitäisikö minun huomioida jotain..Luonnollisesti avioehtokin on olemassa. (s3)
Jatkan tästä nyt tarinaani teille tuoreena vaimona.
Mikään ei ole muuttunut ap. kirjoituksen päivämäärästä, alttarin kautta tähän päivään saakka.
Tunnen olevani vaimo ilman velvollisuuksia ja etuja. Tunnen eläväni hotellissa, josta myös mieheni on myös minulle huomauttanut. Olen joutunut taistelemaan joka hyllyn paikan omille tavaroilleni, joutunut luopumaan lasten lapsuuden muistoista tilanahtauden vuoksi. En viitsi laittaa "toisen" kotia, ainakaan omalla rahallani. Olen ulkona taloyhtiön asioista, en halua rempata toisen omaa, koska tunnen olevani ilmainen kodinhoitaja ja vielä maksan "vuokraa" miehelleni.Sukulaiset hoidamme yksin, emme vieraile toisemme sukulaisissa.Kuuntelen mm.piikkejä siitä etten lajittele oikein, koska enhän minä joudu siitä maksamaan koska elän kuin hotellissa. Summa summarum jos joku on samassa tilanteessa: Juokse pois kun vielä pääset.
Olemme jo puhuneet eron mahdollisuudesta, tilanne tuntuu toivottomalta, en tunne kuuluvani tähän elämään. Yhteenkuuluvaisuutta ei taivaalta tippunut alttarin jälkeenkään enkä kehtaa puhua tästä tilanteesta kellekään. Kiitos kun jaksoit lukea tarinani.

Ei minunkaan kotini

Voi luoja. Kurkkuani kuristaa jo omienkin uusperhe-ongelmien takia mutta tuo oli todella masentavaa luettavaa. Sinunhan pitäisi tuoreena morsiamena olla onnesi kukkuloilla, mutta tuo....
Vaikea neuvoa mitään, kun olen itsekin niin hölmö että elän tätä ahdistavaa elämää joka ei oikeastaan enää ole minun elämääni, vaan miehen, hänen lastensa ja joskus tuntuu että jopa sen exänkin elämää.

Kolmas koditon

On maailman lähes typerin teko muuttaa miehen kotiin, yrittää elää miehen elämää hänen ehdoillaan ja hänen tavallaan. Oma historia roskiksessa, omat muistot missä lie, ilman oman kodin tuntua, vieraana, loisena, kuvaan sopimattomana.

Itse maksan puolet talouden kuluista, mutta silti en sovi tähän elämään, en täytä entisten saappaita, vaikka tiedän monella tavalla olevani paljonkin "parempi" ihminen.
Koko suku kävelee yli, lapset, sisarukset, mies. Turha sanoa, että pidä puolesi. Ei se niin mene eikä käy kaikkien kanssa. Joskus on vaihtoehtona muokkautua odotusten mukaiseksi (joksikin muuksi) tai häipyä.

rouvaxx

Pakkaa nyt hyvä ihminen tavarasi ja lapsesi! Kaupungilta saat vuokra-asunnon helposti kun sinulla on lapsia.

muistipeli

Maksatko miehelle vuokraa vaiko pelkästään puolet kuluista? Meillä tilannen o niin päi, että mies asuu minun talossani. Meillä on avioehto eikä hän halunnut lunastaaa itselleen puolikasta asunnostani. Hän maksaa yhteiseen pottiin puolet juoksevista kuluista (vesi sähkö, ruoka, jätemaksut), mutta ei vuokraa. Eli asuminen on hänelle ilmaista. HÄn ei myöskään suostu mihinkään korjaushommiin, joita omakotitalossa tulee jatkuvasti, vaan joudun omalla kustannuksellani palkkaamaan aina remonttimiehen, ellen itse osaa laitttaa hommaa kuntoon. Hän ei osallistu mihinkään kodin töihin, paitsi talvella lumitöihin pakon edessä, jotta saa autonsa tielle.

nounounou

Voisko joku valaista mikä saa ihmiset tuollaisiin suhteisiin, eikö olis pitänyt jo oppia jotain kun ei olla luultavasti enää parikymppisiä?

cc

Kysyin muuttaessani maksanko puolet kuluista vai miten hoidamme taloudellisen puolen. Hän halusi että maksan saman kuin maksoin vuokraa aiemmin (neliö pääkaupungissa). Sehän on enemmän kuin puolet kuluista. Sain sovittua lopulta edullisemman "vuokran". Juu, tässä vaiheessa olisi pitänyt jo lähteä..Tästä tulikin piikki minulle (hänen) sukulaispojan ollessa käymässä ja mies kysyi paljonko poika maksaa yksiöstä vuokraa,ja vastauksen saatuaan loi minuun pöydän yli oikein veemäisen katseen..Miten minä jouduin tähän, tämä on ihan absurdia jo!

Juana

Olet mennyt naimisiin narsistin kanssa. Älyä lähteä suhteesta heti kun vaan mahdollista. Onnea tulevaisuuteen ja kyllä se uusi ihana mies sullekin löytyy. Hyvää kesää.

Nainen pv tilanteessa

Itse olen lapseton nainen ja asun mieheni omistamassa omakotitalossa.
Maksan asumiskulut täysin ja mies maksaa lainaa. Silti ne kulut ovat niin pienet, että voin säästää itselleni samalla kun mies vastaavasti kartuttaa omaisuuttaan lyhentämällä lainaa. Itse vastaavasti omistan perintöosuudet n. 50 ha metsää ja maata.

Ymmärrän miestäsi. Miksi hänen pitäisi noin vain lahjoittaa sinulle puolet omaisuudestaan ja vielä niin, että hänen kuollessa sinä perisit hänet ja pahimmassa tapauksessa sinun lapsesi perisivät hänen omaisuutensa. Tällöin hänen omaisuutensa "karkaisi" täysin vieraaseen sukuun ja vieraille ihmisille.

Itse en halua naimisiin juuri siksi, etten halua missään olosuhteissa miehen lasten perivän minua. Itselläni on vain itseäni vanhempi lapseton sisarus ja vanha äiti. Jos olisimme naimisissa ja he eivät olisi elossa minun kuollessani, perisi omaisuuteni mieheni ja hänen kuoltuaan hänen lapsensa. Näin omaisuuteni menisi täysin vieraaseen sukuun. Kun emme ole naimisissa, menee omaisuuteni kuitenkin omaan sukuuni.
Miksipä et kartuttaisi itse omaa omaisuuttasi, etkä odottaisi saavasi sitä mieheltäsi kuin Manulle illallinen.

cc

Edelliselle, jos luet aiemman viestiketjun s.3 sekä tämän aloitukseni tänään ymmärrät kyllä että en ole rahojen perään. Minähän tein helvetin huonon "diilin" avioutuessani.
Ymmärrän että sukulaislapset ovat minun lapsiani tärkeämmät, ymmärrän että henkivakuutukset ja säästöt menevät hänen äidilleen. Pointtina on että mies käyttää minua nyt hyväksi tällä. Lyömäaseena onkin henkinen yliote, olen kuten joku osuvasti sanoi LOINEN ja onhan mies jo haukkunut lapsiani pummeiksi (reilusti alaikäiset).
Tämä tuli minulle täysin uutena alttarin jälkeen.

eksynyt oon....

En tiedä itkisinkö vai nauraisinko näitä juttuja lukiessani. Jos minulla ei olisi lapsia jotka perivät minut niin tottakai haluaisin, että aviopuolisoni perisi minut, hänhän on rakkainpani, läheisin ihmiseni jonka kanssa elän ja jaan kaiken.
Jos sukulaiset olisivat minulle tärkeimpiä kuin oma mieheni niin en todellakaan eläisi hänen kanssaan.

cc:lle; miehesi haukkuu lapsiasi loisiksi, en voi uskoa, että yksikään äiti altistaa omat lapsensa moiselle, itse veisin omat lapseni kauas ennen kuin heidän itsetuntonsa on lytätty kokonaan. Koti pitää olla rauhaisi turvapaikka kaikille joten millä perustelet itsellesi sen, että annat miehesi kohdella kaltoin lapsiasi?

joskus niin vaan käy

Voi v***u taas mitä älypäiden kommentteja. Narsismiksin taas sotkettu mukaan. Taitaa itse narsisti olla kommentoimassa...
Asiaan.

Kyllä, jos mies kuolee ensin saat asua yhteisenä kotinanne pitämässänne asunnossa. Edellyttäen, että sinulla on varaa. Asuntoa et omaksi sitä kautta kuitenkaan saa. Koska olet jo sinut sen kanssa ettei mies kuolemansa jälkeen jättäisi sinulle mitään, ei siihen ole syytä kommentoida. Ei kai naimisiin mennä että saa toiselta omaisuutta? Suhteenne voi matkan varrella muuttua niin että mies haluaakin jättää jotain sinulle, jolloin hän tekee uuden testamentin. Onhan mahdollista että hankitte yhteisesti omistaman asunnon. Sinä luonnollisesti päätät omata omaisuudestasi kenelle jätät. Muista, että jos kuolet ensin ja jätät jotain miehelle, se siirtyy miehen kuoleman jälkeen hänen lapsille.

Ja, koska nyt olette päätymässä eroon ei testamentilla ole sinun kannaltasi merkitystä. Se, että olet kokenut asumisen ja elämisen noin, ja maksanut vielä vuokraakin, olisi kannattanut selvittää ennen avioliittoa. Mutta mistäpä sitä koskaan tietää mitä aamenen jälkeen ihmisissä muuttuu. Näin sen omassa ex-puolisossanikin. Luottamus ja puheet oli ihan huuhaata kun ihmisellä "on oikeus muuttaa mieltään", mutta vastuuta sovituista ei mielestään ole. Siksi lohdutan: muutat itseksesi. Vuosi menee itkien ja kiroillen, kaivatenkin. Sitten alkaa helpottaa. Älä katkeroidu, vaan luota siihen että elämässäsi noita vastuuttomia tyyppejä ei kovin montaa voi kohdalle osua ;-)

Nainen pv tilanteessa

Pitäisi osata erottaa raha ja rakkaus toisistaan. Meidän avoliittomme voi erittäin hyvin tästä(kin) syystä. Emme elätä kumpikaan toinen toistamme, vaan raha-asiamme ovat periaatteessa täysin erillään toisistaan.

Haluan jättää suvussani kulkeneen maaomaisuuden tietenkin edelleen samaan sukuun, enkä ihan johonkin vieraaseen sukuun. Miksi antaisin esim. entisen mummolani mennä sellaisille ihmisille, joilla ei ole siihen minkäänlaista tunnesidettä, eikä liity heidän historiaansa mitenkään?

Tämä ei poista sitä tosiasiaa, että rakastan avomiestäni enemmän kuin ketään muuta tässä maailmassa. Sillä mitä teen omaisuudellani, ei ole rakkauden kanssa mitään tekemistä.

Yhä avovaimona

Miksi mennä naimisiin jos ei ole halukas jakamaan kaikkea toisen kanssa? Siis koko elämää ja siihen sisältyviä asioita, kuten omaisuutta ja lapsia. Jos epäilee toisen olevan hyväksikäyttäjä niin minä ainakaan en menisi naimisiin tai ylipäätään olisi semmoisessa suhteessa.

Minun uusi avomieheni puhuu lapsestani omanaan ja kuten hän sanoikin kerran tässä, että mitä merkitystä sillä on, onko lapseni saanut alkunsa hänen siemenistään vai ei, koska hän se on, joka lapseni kanssa elää ja siemeniä hän on minuun laittanut varmasti enemmän jo kuin lapseni biologinen isä. Hänen mielestään meidän pitäisi mennä naimisiin siksi, että siten turvataan minun ja lapseni elämä, jos hän sattuisi kuolemaan aikaisemmin ja saisin lesken eläkkeenkin.

Näin minun mielestäni pitääkin olla, hänhän se on minulle läheisin ja rakkain ihminen ja lapset ovat meidän lapsia.

Meillä maksaa se kummalla rahaa on. Hän maksaa yleensä elämisen (asunnon ja ruoat ja muut kulut) ja minä maksan muita menoja, kuten esim. matkat tai jos menemme ulos syömään. Hän maksaa myös lapseni kuluja ihan oma aloitteisesti.

Me asumme hänen asunnossaan, joka on meidän kaikkien koti. Ja jos joskus haluaisin hänestä erota, niin hän kuulemma lähtisi asunnosta pois, ja me voisimme jäädä tänne lapsen kanssa tarpeelliseksi ajaksi ja hän jopa antaisi rahaa elämiseen siksi aikaa, että saan asiat kuntoon, jos niin olisi tarpeellista. Ja näin tapahtuisi vaikka emme olisi edes naimisissa. Mieheni on todellakin kunnian mies joka tavalla.

Nainen pv tilanteessa

Yhä avovaimona: Juu, ymmärrän mielipiteesi. Miehesi kun näyttää elättävän sinua ja on valmis eronkin tullen luopumaan omaisuudestaan sinun hyväksesi... Kyllä sellainen suhde kannattaa;)

Tapoja voi olla monenlaisia. Minä en kyllä koe mieheni jo lähes aikuisia lapsia ominani, enkä tunne tarvetta lahjoittaa suvussani kulkenutta omaisuutta heille.
Mutten myöskään suin surminkaan alkaisi elää mieheni siivellä, antaen hänen elättää minua tai ottaisi vastaan hänen omaisuuttaan, saati että jotenkin hyötyisin hänen kuolemastaan.

mukamaseläjä

Miksi suostumme elämään "mukamaselämää", pelkkää kuorta? Joka ikinen ihminen täällä maan päällä on oikeutettu elämään omaa elämäänsä, ilman että elää sitä muiden kautta.

Elämä on pirun lyhyt ja olisi niin säälittävää huomata vanhana pieruna, että itselle ei jäänyt juuri mitään käteen. Vaan että tuli elettyä elämänsä niin kuin muut sen halusivat. Sivustaseuraajana, vaikka itse on elämässään pääosassa.

Paikkaa erehdys

Ap parka on todella erehtynyt avioon saakka miehen kanssa, joka on hänelle täysin väärä. Ei tuolla tavoin ole mitään mahdollisuuksia elää onnellista ja tasapainoista elämää.

Minun näkökantani on, että mitä nopeammin hän järjestää itselleen ja lapisllee oman asunnon ja hommaa eron, sitä parempi kaikille. Vielä ei ole ehtinyt tapahtua suurempia vahinkoja lasten itsetunnolle eikä omallesikaan, mutta jos kuvio jatkuu, vääristymiä tulee takuuvarmasti.

Erikoinen asenne, että elät miehen järjestämässä hotellissa, että olette loisia hänen siivellään. Mitä ihmettä sen miehen päässä on? Märkiä, mätiä sahajauhojako? Hänhän tiesi, että lapset ovat ja pysyvät. Äkkiä kauas moisesta tyypistä.

Ei noilla asenteilla ja viesteillä kukaan halua tehdä "kodin" hyväksi mitään, sillä eihän se koti ole.

Huh-heijaa. Ethän vain eksynyt luulemaan, että yh-äidin täytyy ottaa se, jolle kelpaa? Ei tarvitse, mutta tuo mies ei taida saada kunnon naista!

gunuito

Jos löydän naisen, joka mulle lapsensoisi, niin en kuuna päivänä olisi tekemättä koti töitä. Jos tulisi remonttia sen taidoillani tekisin, omistaisi hän vaikka talonsa ja toki oman osuuteni menoista maksaisin. Mutta en siinäkään tapauksessa että talo mun olisi vuokraa pyytäisi.
Jotenkin olen mieltänyt asian niin että kumpikin suhteessa maksaisi yhteisiin menihin tulojensa mukaan, eikä loppujakaan tuhlaamalla tuhlaisi.......

10 vuotta erikseen yhdessä

Kyllä se niin taitaa olla, että ei toisen omistamaan kotiin voi ongelmitta kukaan asettua asumaan. Mekin yritimme, mutta vasta kuuden vuoden seurustelun jälkeen, mukamas viisaina ja vaaranpaikat tietäen ja kaikkia tilastollisia sudenkuoppia varoen. Eihän siitä silti mitään tullut alun alkaenkaan. Hän ei tuntenut olevansa kotonaan, ja minusta hän oli ylimääräinen. Kahden ja puolen vuoden sinnittelyn, riitelyn, teeskentelyn ja mielenosoittelun jälkeen pyysin häntä muuttamaan muualle.

Suhde voi nyt paljon paremmin, joskaan ei parhaalla mahdollisella tavalla vieläkään. Olisihan se kiva, että kykenisi asumaan yhdessä elämänkumppaninsa kanssa. Hoh-hoijaa tätä ihmisen eloa.

häh?

Ja sinä et voinut tehdä sitä uhrausta suhteesi eteen, että olisit myynyt kotisi ja olisitte ostaneet yhteisen?

saman kokenut

Meillä oli sama juttu... Uusperhe, jossa minä ja lapseni asuimme miehen omistamassa asunnossa. Minä maksoin kaikki ruoat, vastikkeet, sähköt, taloustarvikkeet ym koska jotenkinhan minun piti osuuteni hoitaa. Mies maksoi ainoastaan lainaa ja kartutti omaisuuttaan. Hän hyväpalkkainen ja minä sinnittelin pienellä palkalla vuorotöissä. Lapsen vein yövuorojeni ajaksi hoitoon, koska en uskaltanut jättää miehen kanssa. Tämä saattoi häipyä esim. lenkille ja jättää 3v yksin..
Kaikki kotityöt jäivät vastuulleni ja hoidin ne yövuorojenkin jälkeen silmät ristissä.
Väsyneenä asioista tuli sanomista ja mies pahoinpitelikin minua. Lopulta sairastuin vakavaan masennukseen ja vasta sen jälkeen ymmärsin lähteä..
Vietyäni tavarani mies ilmoitti, että olen hänelle nyt sitten velkaa 24000euroa, eli sen verran mitä hän olisi saanut asunnosta, jos se olisi ollut vuokralla sen ajan mitä me siinä asuimme..!!?? En tietenkään maksanut mitään. Poikani oli äpärä ja minä olin loinen, huora, perseenjakaja ym. Mies oli mitä ilmeisemmin narsisti...

10 vuotta erikseen yhdessä

Vasta ostamaani ja mieleisekseni remppaamaani ensimmäistä omaa kotiani minä en sen vuoksi alihintaan pois myy, jotta saisin muuttaa takaisin vuokralle miehen kanssa, jonka kanssa olin jo silloin kun asuntoni ostin. Ja kyllä: minä ostin sen itselleni, en meille. Eli ei ollut kyse minun kyvyttömyydestäni uhrautua, vaan hänen kyvyttömyydestään (= rahattomuudestaan) hankkia mitään omaisuutta. Joskus voi asiat olla niinkin.

häh?

Kaikki on järjestettävissä, jos tahtoa riittää. Te olisitte saaneet lainan, jossa kumpikin olisi vastannut omasta puoliskostaan. Ja tällä olisitte voineet hankkia sen yhteisen kodin.
Jos mies pystyy maksamaan vuokraa, pystyy hän lyhentämään lainaakin. Mutta kaikki on kiinni siitä tahdosta ja ehkä teillä sitten oli muitakin syitä pysyä erillänne.

10 vuotta erikseen yhdessä

Nimenomaan: ei mitään järkeä sitoutua yhteiseen asuntolainaan, kun ei yhdessä asumista edes haluttu kokeilla kuin vasta myöhemmin. Ja oikeasti on olemassa ihmisiä, joiden resurssit eivät riitä edes puolikkaan asuntolainan hoitoon. Vuokralla asuminen voi joskus olla todella edullista, liki ilmaista, kun ei vaadi luksusta keskeltä kaupunkia.

On muitakin tapoja seurustella, viettää aikaa yhdessä, matkustella, elää helliä hetkiä, saunoa ja nukkua yhdessä kuin se, että asutaan yhteisessä velka-asunnossa. Me emme näillä reunaehdoilla yhteisasumiseen pysty, mutta viihdymme silti muulla tavoin kimpassa. Ja sen on nyt tällä hetkellä riitettävä, vaikkei se olekaan sitä, mitä normielämä on.

häh?

Jokainen elää itselleen sopivalla tavalla. Ei yhteinen velkavankeus aina yhdistä.
Itse en jaksaisi vuosikausia vaan hengailla yhdessä, mutta taidankin olla sitoutuvaa vaimo-ainesta.