mkolpöå

Ei eri osoitteissa asuminen estä sitoutumista. Mekin asumme eri asunnoissa, näin aikuisena ja jo kerran vaimona olleena ei enää haikaile sitä yhdessä asumista.

häh?

Olin minäkin vaimo jo kertaalleen ja yksinkin oli ihan hyvä olla. Mutta kun löytää miehen, jonka kanssa haluaa elämänsä jakaa, on luontevampaa jakaa myös koti hänen kanssaan. Remontoida, uudistaa, suunnitella, pitää huolta siitä yhteisestä pesästä. Ja yöllä ottaa kiinni toisesta ja herätä aamuun hänen viereltään. En myöskään väheksy taloudellista puolta, kahden asunnon ylläpito on kalliimpaa kuin yhden.

Parisuhde ei ole vankeus, myös omat ystävät on tärkeitä ja heistä pitää pitää huolta ja tapailla.

Mutta nämä on niitä makuasioita, joista ei kannata kiistellä.

mkolpöå

Niinpä niin, makuasioita. Tiedän, että meilläkin mies olisi halunnut muuttaa yhteen jossain vaiheessa mutta minä en ja nyt ollaan varmaan molemmat tyytyväisiä tilanteeseen.

Erillään asuminen ei minusta vaikuta juurikaan mihinkään noista. Ainoa on tuo taloudellinen puoli mutta meillä on molemmilla omistusasunnot joten kulut on aika pienet ja rahan takia en muutenkaan niin isoja päätöksiä tekisi. Jos joskus sellainen vaihe tulisi vaikka eläkkeellä ollessa, ehdottomasti molempien asunnot myytäisiin ja ostettaisiin uusi yhteinen.

Me on remontoitu molempien asuntoja, viimeksi pääsiäisen pyhinä miehen asunnon olohuone maalattiin, katto ja seinät ja ostettiin uusi sohvakalusto, matto ja verhot ja muutettiin järjestystä, tai mies osti mutta yhteistuumin värit valittiin ja tehtiin. Viikolla ollaan yhdessä ainakin 1 yö ja kaikki viikonloput perjantai-illasta maanantai -aamuun ja lomat. Laitetaan ruokaa ja käydään marjametsässä ja ollaan vaan. Viikolla voi harrastaa ja tavata kavereita, lisäksi teen töissä yleensä aika pitkää päivää, jotta perjantaina voin sitten livistää aikaisemmin ja tulla maanantaina myöhemmin.

Minusta suhde pysyy jotenkin kivana näin. On sitä omaa rauhaa ja aikaa, me kaivataan molemmat sitä. Lisäksi nukun paremmin yksin ja viikonloppuja oikein odottaa, että päästään taas mökille tai tekemään jotain muuta kivaa. Aina on jotain mukavaa odotettavaa eikä yhteistä aikaa tuhlata riitelyyn.

liinatar

Olen aivan samoila linjoilla ja samaa mieltä kanssasi, mkolpöå. Kerran avioliiton eläneenä asioihin suhtautuu ehkä hieman toisin. Oma itse ja oma aika saa uuden arvon. Kuten myös laatuaika toisen kanssa.

mikä vaivaa

Mikä nykyajan ihmisiä oikein vaivaa, kun avioonkin mennään ja sitten on sinun rahat ja sinun omaisuus ja minun rahat ja minun omaisuus? Minä olen mennyt keski-ikäisenä uudelleen naimisiin, meillä molemmilla on lapsia ja nyt jo lapsenlapsiakin. Molemmilla oli oma asunto ja on edelleenkin, mutta yhdessä asutaan.Tehtiin avioehto, mutta toisen kuoleman jälkeen tietysti toinen saa jäädä asumaan yhteiseen kotiin, jos pystyy.

Koskaan ei riidellä rahasta, minä asun mieheni isossa asunnossa ilman vuokraa (ajatella, että vaimon pitäisi maksaa vuokraa!). Kulut elämisestä menevät jotakuinkin tasan, ei lasketa ollenkaan mitä kukin maksaa. Mies maksaa asuntolainaa ja autolainaa, jotka ovat tietty hänen, eivät yhteisiä. Tavaroita kotiin ostamme molemmat, mies remontoi molempia asuntoja. Lapset ovat meidän lapsia samoin lapsenlapset, ei heitä erotella mitenkään. Mies puhuu pojastaan ja minä puhun tyttäristäni, vaikka biologisesti se on toisinpäin.

En yhtään ihmettele suurta avioerojen määrää, kun tuntuu ettei toiselle, sille rakkaalle elämäntoverille voi suoda yhtään mitään ilmaiseksi.

Joku tuolla mainitsi, että on vain lapseton sisko ja vanha äiti, jotka hänen vanhana kuollessaan ovat jo kuolleet. Hänen on tehtävä omaisuudestaan testamentti, muuten valtio kaiken saa, serkuthan eivät ole perillisiä.

Jos minulla ei olisi lapsia, testamenttaisin kaiken mieheni lapsille. He ovat minulle läheisempiä kuin sisarusteni lapset.

3 vaihtoehto

Eräs vaihtoehto on laittaa asunto/asunnot vuokralle ja vuokrata uusi yhteinen ja harjoitella siellä kotileikkiä. Tällöin ei kummankaan tarvitse realisoida asuntojaan ja nähdään miten asiat sujuvat + että on harkinta-aikaa jatkoa ajatellen, eikä kummankaan tarvitse tuntea itseään ylimääräiseksi toisen asunnössa-