sussiunakkoo!

Hei kaikki,

nyt on neuvot kalliit ja tervetulleet. Lapsemme on juuri vuoden ikäinen, miehen kanssa muutimme eri osoitteisiin lapsen ollessa 7kk vanha. Me muutimme lapsen kanssa toiselle paikkakunnalle, minä siis lähemmäs sukulaisiani, mies asuu n. 200km:n päässä meistä. Ero oli alussa yhtä säätöä (niinkuin varmaankin kaikilla), alussa meni kuukausia että mies edes ilmoitti missä asuu tai puh.numeroaan, en saanut ollenkaan häntä kiinni jne. No, tämä siis vaikutti siihen että vuoden alusta ovat lapsen kanssa toisiaan nähneet noin viitisen kertaa, ne päivätapaamisina koska lapsi syönyt rintaa. Toisinaan olen roudannut lasta hänen luokseen, että varmasti näkevät. Ei ole siis mies ollut kovinkaan aktiivinen sumplimaan tapaamisia. Mutta sehän on asia erikseen, ongelmana on, että:

Viimeisin kerta kun isä ja lapsi tapasivat (noin kuukausi sitten) oli yhtä itkua ja huutoa. Lapsi takertui minuun, köytti itsensä kiinni kuin liaaniin eikä millään olisi päästänyt irti. Tähän mennessä kaikki muut tapaamiset ovat menneet ihan hyvin, lapsi ei muutenkaan ole ollut vierastavaa tyyppiä vaan hyvin on tullut kaikkien kanssa toimeen ja kovin sosiaalinen ja iloinen. Nyt tämä viimekertaisin tapaaminen siis oli todellinen yllätys.

Tapaamisen jälkeen lapsessa tuntuu tapahtuneen jonkinlainen muutos. Eroahdistustako? Ei halua päästää minua silmistään, ihankuin pelkäisi että jätän hänet. Tiedä vaikuttaako, mutta hänen isänsä kun puhuu vierasta kieltä ja on ehkä hieman "vieraan" näköinenkin tummemman ihonvärinsä vuoksi (mulla ei ole muuten ystäväpiirissä tummempia, eli lapsi on tottunut vaaleisiin), voisiko olla että olisi hieman näitäkin vierastanut? :/

Lapsi on ollut viimeaikoina todella itkuinen, entinen leikkisä taapero on kadoksissa ja hän saattaa makoilla sängyllä itkien ja nikotellen (kun ennen peuhasi ja pylläsi). Ja itkee perääni todella paljon, esim. kaupassa alkaa hirveä itku jos menen hetkeksikin hänen selkänsä taakse kun haen jotain ruokaa tms. Tilanne alkaa olla aika paha, ja mulla neuvot vähissä. Lapsi ei suostu kenenkään muun syliin (paitsi mummun ja vaarin), eikä halua juuri yksinkään lattialla leikkiä, kun ennen oli todella omatoiminen ja touhuili omiaan..

Huomenna vien lapsen isäänsä tapaamaan, olen alkanut miettiä että lienee pakko muuttaa lähemmäs koska ei tästä muuten tule mitään, että tapaamiset yhtä hysteriaa ja kuukausi sen jälkeen on elämä mullin mallin kotona. Olisi todella tärkeää että lapsen ja isän suhde toimisi ja ennenkaikkea että rakentaisivat jonkinmoisen suhteen (ja lapsi oppisi luottamaan isäänsä).

Miehen kanssa meillä on ns. viileän asialliset välit, mutta emme ole lapsen edessä riidelleet emmekä tapelleet, joten en usko että mitään ns. flashbackeja tulee (joskus riitelimme kun vauva oli ihan pieni, mutta ei useasti, ja sitten erosimmekin), kun ne aikaisemmat tapaamiset ovat menneet ihan hyvin!?

Mitä ihmettä keksin? Olen aatellut että nyt ilmoitan lapsen tarhaan (olen ollut hoitovapaalla hänen kanssaan), ettei liikaa leimautuisi minuun. Mutta miten ihmeessä totuttaa hänet isänsä luokse? Kohta pitäisi alkaa luovuttaa häntä viikonlopuiksi yökyläänkin.

Kertokaahan, fiksummat! Iso kiitos!

vierastava

Tuonikäinen lapsi tottakait näkee jo, että isä on erilainen ja puhuu jotain mitä ei voi ymmärtää. Ihan normaalia minusta.

Isän vain pitäisi tavata lasta useammin, että lapsi tottuisi ja lopulta hyväksyisi. Muuten saatte odottaa vuosia, että asia korjaantuu.

mitä mies haluaa

Eronne jälkeen mies ei halunnut tavata lasta pitkään aikaan. Haluaako hän nyt tavata lasta? Tapaako hän lasta sinun painostuksestasi? Monet ihmiset tulevat paremmin toimeen lasten kanssa vasta, kun lapsista on kaveriksi.

Jos isä eí tunne intoa lapsen tapaamiseen, niin miksi väkisin yrittää? Lapsellehan on ihan hirveää, kun on vielä vierastamisiässä ja hänet lykätään väärän väriselle ihmiselle, joka mongertaa outoa kieltä. Lapsen kielen kehitys on käynnissä, vaikkei vielä äitiä sanokaan.

sussiunakkoo!

isä haluaa tavata lasta, mutta vetoaa aina kiireisiin tai rahattomuuteen kun tulee kyse hänen meille tulemisesta. On käynyt n. kerran kuussa meillä lasta tapaamassa, eivätkä kyllä silloinkaan leiki vaan mies vie lapsen rattaissa pihalle ja kävelee ympäri kaupunkia. Jos vien lapsen hänen luokseen, sama kaava; mies pakkaa lapsen rattaisiin ja lähtee kiertämään kavereitaan ja naisystäviään (=oletan että esittelee nättiä lasta ja että on hyvä isä!?). Miehelle on myös jo ehtinyt syntyä toinenkin vauva, ikäeroa tämän meidän vauvan kanssa semmoiset 9kk... että en tiedä viekö tuokin vauva sitten aikaa häneltä. Kovasti HÄN minua painostaa ja selittää et olen hänelle lapsemme velkaa, mut sit todellisuudessa ei hän juurikaan näe vaivaa lapsen tapaamisiin.

Aikamoinen tilanne, kun itse olen "voimaton"; miehellä on oikeus tavata lastaan ja siitä hän jaksaa minulle itkeä. Kuitenkin toteutus tökkii ja pahasti. ja kun tapaavat, on tapaamiset lapsen puolesta aika kauheita (ja toki minullekin jää niistä paha mieli). Alussahan mies uhkaili että haluaa lapsen itselleen ja koko ajan on pelko persiissä et näinkös jos roudaakin lapsen ulkomaille. Mutta joo, nämäpä spekulaatioita eivätkä liity tähän itse asiaan, eli lapsen ja isän suhteeseen.

Ilmeisesti myös mieheni kotimaan kulttuuri ja lastenkasvatustapa on erilainen; isät (eivätkä äiditkään) vartavasten LEIKI lasten kanssa, vaan lapset kulkevat mukana. Esim. kirjojen lukeminen tai laululeikit tuntuvat olevan ihan hölynpölyä heille. Tämmösiä kun olen ehdottanut miehelle, että jos vaikka jotain tanssijuttuja tekisitte tms. Niin ei auta, eiku rattaisiin ja menoksi. :/

n48

Lapsella on kyllä sellaisia kehitysvaiheita, jolloin hän pelkää hylätyksi tulemista ihan ilman mitään avioerojakin. Toki tuossa iässä alkaa vierastaakin, tai jo vähän ennenkin.

Muistan kun oma poikani oli n. 6 -vuotias ja hänellä on tuollainen vaihe, ei päästänyt minua silmistään ja kertoi pelkäävänsä että kuolen (jos lähdin vaikka kauppaan ja hän jäi isoveljen kanssa kotiin), ei olisi päästänyt minua mihinkään. Juttelin asiasta tuttavani psykologin kanssa ja hänen mielestään se on normaali kehitysvaihe ja menee ohi itsestään ja menikin. Ja että niitä on eri ikävaiheissa.

Toki teillä varmaan tuohon isään suhtautumiseen vaikuttaa ero ja vieraantuminen.

hng

Älä turhaan vie lasta isälleen, jos ei tätä kiinnosta. Kyllä tänne on adoptoitu vuosi kausia lapsia vaikka mistä maista ihan tavallisiin supi suomalaisiin perheisiin ja nämä lapset ovat kasvaneet täysin tasapainoisiksi, vaikkei ulkomaalaisia ihmisiä ole sen enempää tavanneetkaan. Minun lähipiirissäni on ainakin muutama tällainen ystävä.

kysyy++

En fiksu ole, mutta muutamia ajatuksia tuli. Ensin kuinka kauan on taapamassa isäänsä?
Toivottavasti ei kauaa. Lapsi n liian pieni eroon sinusta ja isä ollut liian kauan tapaamatta.
Voisiko isä käydä teillä leikkimässä kunnes lapsi isompi. Nyt selkeästi liian rankaa ja se ei palvele isääkään. nyt vauvalla on vielä eroahdistus kausi ja varmasti eroonne on liittynyt negatiivisia tunteita jotka vauva vaistosi.
on liian kovaa lapsen joutua eroon nyt. Paras olisi tapaaminen jossa lapsenne näkee sinut ja tietää sinun olevan lähellä.
Yritä suostutella mies tähän ja laita vaikka omat kaunasi roskikseen ja siedä lapsesi takia miestä kotonanne tai puistossa jotta lapsella hyvä olla. Kun lapsi tottuu turvalliseen olemiseen isänsä kanssa on helpompi myöhemmin olla isän luona.
Samalla näet miten isä on lapsen kanssa ja jos taustalla epäluotettavaa käytöstä vaistoat sen helpommin.
Mutta oikeasti on liian julmaa heittää lasta pitkäksi aikaa eroon sinusta nyt.

87k

Eikös noin vuoden ikäisellä ole taas joku vierastusvaihe menossa? Veikkaisin, että hänellä on eroahdistusta, jonka vuoksi roikkuu sinussa kuin takiainen ja kun näki isänsä, niin ei todennäköisesti muista häntä, jonka vuoksi hän koki isän pelottavana ja vieraana.

Anna isälle aikaa. Suhdetta on helpompi ylläpitää sitten, kun lapsi on vähän isompi eikä sinussa enää niin kiinni. Toisaalta kun menet töihin, niin se yhteinen aika vähenee, kun hän on päivähoidossa.

Käsittääkseni erotilanteissa äidin ja lapsen suhdetta pönkitetään, kun lapsi on ihan pieni vielä. Siksi tapaamiset isän kanssa tapahtuvat samassa tilassa, missä äitikin on.

huh!

Aikamoinen tilanne tosiaankin! Siinä vaaditaan jo vähän enemmänkin järjestelyjä kun on tuo etäisyyskin.

Totta varmasti on että isä kärsii rahattomuudesta ja ajan puutteesta. Mutta jos hän todella yrittää ja haluaa, hän varmasti pystyy järjestämään aikaa olla pienen lapsensa kanssa. Siitähän se isän ja lapsen suhdekin pääsee vähitellen kehittymään. Miehet kun eivät tunnetusti(tämä nyt on paha yleistys, sorry!) tule isäksi hetkessä vaan he siihen kasvavat.

Välimatka on mielestäni suurin ongelmanne. Ei tuollaista matkaa taiteta hetkessä eikä kovin usein! Ja rahaakin siihen palaa rutkasti.

Lapsi on vielä niin pieni ja tietenkin kiinni äidissään että on aika luonnollista että vierastaa isää ja ketä tahansa jota tapaa hyvin harvoin ja jonka kanssa on erilaista kuin äidin kanssa. Tapauskertojen tihentäminen varmasti auttaisi asiassa. Ja ajan kuluminen, kun pikkuinen kasvaa hän ymmärtää paremmin ettei äippä hylkää vaikka onkin jonkin aikaa poissa ja muutkin hoitajat alkavat kelvata.

Voimia tilanteeseen! Minusta se kuulostaa hyvinkin hankalalta, mutta mikään tilanne ei ole mahdoton. Jos ei hommat suju mielestäsi kuten niiden pitäisi, ota yhteyttä lastenvalvojaan ja sopikaa siellä tiukemmat tapaamiset yms.