maileri

2000-luvun Suomessa on sosiaalityöntekijöiden sekä käräjäoikeuden päätöksissä esiintynyt sana, jonka merkitystä ei ole päivitetty aikaa vastaavaksi. Yhä erittäin monelle isälle sana yhteishuoltajuus tarkoittaa aivan jotain muuta mitä sillä on tahdottu tarkoitettavan. Evoluution edetessä on kyllä naiset hyväksytty tasavertaisina armeijaan ja muihin tehtäviin, joista vielä aikoja tuonnempana ei oltaisi voitu uneksiakaan. Milloin on tasavertaisuuden aika huoltajuusprosesseihin liittyvissä päätöksissä? On selvää, ettei lasta voi jakaa, mutta hajonneen parisuhteen jälkeen huoltajuus tulisi ilman toisen mustamaalaamista ja katkeruuden johdosta aiheutettuja mitä kummallisimpia väitteitä ja prosesseja, pystyä pitämään molemmilla vanhemmilla itsestään selvyytenä. Poikkeuksiin sitten tulee olla jo vahvoja perusteita enemmän eikä abstrakteja väitteitä. En halua liittää asiaan tietoisesti näkökulmaa yhä kiihtyneen samaa sukupuolta olevien huoltajuusnäkökulmaa, vaan toivon, että asia saataisiin kuntoon äiti- isä- keskusteluakselilla.
Yhteishuoltajuus on lapsen asioista päättämistä ja antaa molemmalle vanhemmalle vähintään tunteen kuulua lapsen elämään. Asiallisen aikuisten välisen keskustelun tulisi olla aina tavoite, jolla asioita ratkaistaisiin. Valitettavasti mustamaalaamista ja eri arvoista ja lähtökohdista johtuvia mielipide-eroja ja näkemyksiä syötetään usein lapseen ja lapsi on pelinappulana aikuisten välisissä suhteissa jopa niiden katkettua ja jopa vuosia, kun aikanaan asioita ei ole saatu keskusteltua.
Valitettavan moni isä lopettaa yhteydenpidon vastentahtoisesti, koska väsyy riitelyyn- samalla suojaa osaltaan lastaan.

Voi...

...niinpä. Yhteydenpidon lopettaminen on nimenomaan vastentahtoista. Harva kuitenkaan ymmärtää tätä, tai osaa edes kuvitella miten raskasta on henkisesti ja esim. uudelle parisuhteelle jatkuvasti riidellä samoista asioista. Sen sijaan syytellään isää (no yleensä näin...) hylkäämisestä.

karlson

.. jos jotain ymmärsin, niin ei yhteishuoltajuus oikeasti merkitse mitään. Mies joutuu joka tapauksessa maksamaan raskaimman mukaan etenkin nyt, kun elatusmaksujen hoiti siirtyi KELALLE- myös perintä. J a nyt vasta advokaatit lihoo, kun heidön intresseissähän on viedä jokainen homma oikeuteen. Missä ois kaaban kivi, johon voitaisiin kaivertaa miehille tasapuolinen kohtelu.

**Lillh

Vierestä taistelua seuranneena olen myös sitä mieltä että moni isä luovuttaa nimenomaan lapsen takia. Äiti uhkailee yksinhuoltajuudella, perusteita ei kyllä ole. Yleensä ne hetket kun lapsen kanssa sopisi äidin puolesta viettää aikaa ovat sellaisia että äidille on ollut etukäteen tiedossa että isällä on esim. työn takia pitempiä poissaoloja... Tällöinhän se ei onnistu ja taas päästään sanomaan ettei kanneta vastuuta tai ei haluta olla lapsen kanssa. Tuntuu pahalta katsoa kun itselle rakas ihminen kärsii ja jopa itkee asian takia, yleensä surusta, joskus myös ilosta kun lapsi päästetäänkin esim. viikonlopuksi isälleen.

Elatusmaksut ja muu rahallinen tuki kyllä kelpaa aina, ja vaatimukset tuntuvat vaan kovenevan. Mikä ihme saa ihmisen käyttäytymää toista kohtaan tällä tavalla? Kyseessä siis ei ole erossa loukattu tai jätety osapuoli, jolloin katkeruus tästä voisi aiheuttaakin halua kostaa lapsen avulla. Lapsen äiti alkoi itse viettää öitään milloin missäkin, puhelin pois päältä ja muutti lopulta suoraan uuden miehensä luo entisestä kodista...

Ilkeitä ihmisiä riittää varmaan molemmin puolin, mutta kumma kyllä usein tuntuu että äiti, joka lapsen kanssa pääsääntöisesti asuu voi hyvillä mielin pukeutua marttyyrin viittaan ja sen perusteella kohdella toista vanhempaa vaikka kuinka törkeästi. Lapsen edulla on helppo perustella sellaisetkin teot, jotka todellisuudessa perustuvat vain haluun näyttää ja käytää omaa valtaa ja vaikuttaa toisen ihmisen elämään. Isällä riittää velvollisuuksia joista pidetään kiinni kynsin hampain, oikeuksia ei kuitenkaan ole mihinkään.

päähän potkitu ja paskapuhuttu isä

Ja valitettavan moni äiti ymmärtää joko tahallisesti tai tahattomasti isän olevan vastentahtoinen silloin, kun isä ei toimi kuten äiti haluaisi isän toimivan. Sitten levitellään perättömiä puheita miten vastuuton isä on. Halu hallita on liian voimakas.

En tarkoita etteikö lainkaan olisi isiä jotka eivät oikeasti halua olla lastensa kanssa tekemisissä eron jälkeen, mutta lyön mitä tahansa vetoa, että heitä on äärettömän vähän. Aivan kuten on äitejä, jotka mielummin jättävät lapset isälle haluamatta olla lapsiinsa yhteydessä. Selkeää vähemmistöä ovat molemmat.

yök...

Tutulta kuullostaa:

Ja valitettavan moni äiti ymmärtää joko tahallisesti tai tahattomasti isän olevan vastentahtoinen silloin, kun isä ei toimi kuten äiti haluaisi isän toimivan. Sitten levitellään perättömiä puheita miten vastuuton isä on. Halu hallita on liian voimakas.

Minäkin tilannetta vähän sivusta seuranneena olen huomannut samaa. Kyse on nimenomaan hallitsemisesta, siitä että erosta huolimatta halutaan hallita ja mahdollisuuksien mukaan vaikeuttaa toisen elämää. Lapsi on hyvä peliväline... Surusllista mutta niin se valitettavan usein tuntuu menevän. Ja nimenomaan naisten kohdalla...

raitis ja kunnollinen ISÄ

Todella hyvin sanottu!

Kuten moni muukin täällä.

Itselläni on tilanne että on yhteishuoltajuus ja olen KAIKESSA noudattanut exän toiveita lapsen hoitojen ja muun suhteen. Monen mielestä olen kaikin tavoin mallikelpoinen isä. Ja itsekin kyllä olen sitä mieltä että olen ihan riittävän hyvin hoitanut osuuteni. Lapseni on minulle rakas ja tekisin ihan mitä tahansa jotta hänellä olisi hyvä olla!

Nyt vaan on niin että ex-avovaimoni on alkanut kiristää minua, hän on uhkaillut että vaatii yksinhuoltajuuden itselleen jotta minä en hankaloittaisi lapseen liittyvää päätöksentekoa(???). Hän on sanonut että olisi parempi kuin poistuisin kokonaan pojan elämästä!!! Exä haluaa että vanhemmat hoitavat pojan kun hän käy töissä ja on vapaalla, koska hän kelpuuttaa vanhempansa poikani hoitajiksi mieluummin kuin minut, isän.

Jne, voisin kertoa loputtomasti kaikenlaista ikävää mitä olen saanut kuulla ja miten minua on uhkailtu ja kiristetty. Koskaan en ole elatusmaksuja jättänyt maksamatta ja olen hoitanut tapaamiset juuri niin kuin äiti on toivonut(itse olen toivonut hyvin vähän ja nekin on usein ohitettu!). Ja vaikka miten yritän tehdä asiat paremmin ja olla mallikelpoinen, tuntuu ettei mikään riitä.

Nyt alkaa mittani olla täysi. Poika on hyvin kiintynyt minuun ja selvästi kaipaa minua ja on iloinen kun haen häntä. Mutta en jaksaisi enää turhista taistella, vaan haluan sopia asiat rauhassa kuten alun perin oli tarkoitus. Tuo uhkaileminen ja kiristäminen ja meikäläisen mollaaminen vaan alkavat nyt riittää, haluaisin vain keskittyä olemaan isänä lapselleni ja viettämään hänen kanssaan yhteistä aikaa kun siihen tulee tilaisuus.

Haluaisinkin nyt kysyä muilta vastaavaa kokeneilta, miten olette tilanteessa selvinneet? Onko äiti ilman kunnon perusteita saanut yksinhuoltajuuden vaikka alun perin on sovittu yhteishuoltajuudesta? Miten lastenvalvoja on suhtautunut asiaan? Ollaanko me isät aina altavastaajina vaikka lapsen äiti olisi miten tasapainoton ja oikukas tahansa eikä varmasti aina kykenevä ajattelemaan LAPSEN ETUA?

*Lillh

En nyt todellakaan koe olevani mikään aisantuntija, valitettavasti olen vaan joutunut sivusta katsomaan hyvin samankaltaista tilannetta kuin mikä edellisellä kirjoittajalla on.

Lastenvalvojia on kai niin moneen junaan, välillä vaan tuntuu pahasti siltä että isän oikeuksia poljetaan ja äiti saa tahtonsa läpi kaikessa. Yksinhuoltajuutta ei kuitenkaan mielestäni voida myöntää ilman erittäin hyviä perusteita (esim. väkivaltaisuus, alkoholismi jne.) Ja ainakin kirjoituksesi perusteella sanoisin että perusteita ei ole, joten periaatteessa exäsi vatimukset pitäisi voida kuitata olankohautuksella... Jos maksat elatusmaksut ja vietät paljon aikaa lapsesi kanssa ja selvästi haluat olla osa hänen elämäänsä, ei äidillä pitäis olla mitään järkevää syytä vaatia yksinhuoltajuutta.

Kirjoitat että äiti on tasapainoton ja oikukas. Tässä tapauksessa josta jo aiemmin mainitsin, lapsen äidillä on myös tapana huidella edelleen teillä tietämättömillä (eli uusi mies soittelee ja kyselee onko kuulunut mitään...) esim. valehdella työpäivistään tai -ajoistaan jopa niinkin törkeästi että lapsi on lähes viikon hoidossa muka töiden takia vaikka äiti todellisuudessa onkin ulkomaanmatkalla. Kaikki nämä tapaukset on kirjattu muistiin päivämäärineen jne. tarkoitus ei ole välttämättä suoriltaan ilmiantaa äitiä, jos niin nyt voi sanoa, mutta tarvittaessa on ainakin yksi hyvä kortti takataskussa. Tämä sen takia etä yksinhuoltajuuskiristys on aika jokapäiväistä pahimpina aikoina.

Lastenvalvojista ei siis itsellä ole oman käden kokemusta, mutta ko. henkilän sanahan ei ole laki. Jos jompikumpi on tyytymätön päätöksiin, ei mitään papaereita tarvitse allekirjoittaa, asian voi viedä myös oikeuteen. Sopimuksen voi toki tehdä myös lakimiehen luona, jos jokin paperi allekirjoitetaan se on samalla tavalla vahvistettu kuin lastenvalvojan läsnäollessa tehty.

Enempää en osaa valitettavasti neuvoa. Viisaampia varmasti löytyy. Voimia sinulle ja toivotaan että asiat sujuvat oikeudenmukaisesti!

raitis ja kunnollinen ISÄ

Jos näin todella on, olen helpottunut. Mielestäni exällä ei ole minkäänlaista syytä vaatia yksinhuoltajuutta itselleen.

En ole jättänyt hakematta poikaani muutoin kuin silloin kun olin sairaalassa yllättäin umpisuolen leikkauksessa ja toinen kerta kun jouduin jäämään ylitöihin yllättäin. Siis kaksi kertaa vajaan kolmen vuoden aikana!!! Sen sijaan äiti ei ole aina antanut lasta luokseni vaikka on alun perin sovittu asiasta. Tai hän on muuttanut aikatauluja ja minun on aina pitänyt sopeutua. Olen halunnut ollla mahdollisimman myötäilevä että vältettäisiin turhia riitoja ja sanomisia. Silti olen saanut lukemattomat kerrat haukut ja mollaamiset.

Onko mahdollista että minä ottaisin yhteyttä lastenvalvojaan ja keskustelisin tilanteestamme ja aiheesta? Onko siitä mitään hyötyä? Tai ainakin saisi tietää että JOS jonain päivänä exä haluaakin toteuttaa uhkauksensa ja vaatia yksinhuoltajuutta, lastenvalvoja ainakin tietäisi mitä on tapahtunut ennakkoon.

*Lillh taas

vastaan nyt vielä vaikka edelleen, en todellakaan ole mikään asiantuntija... Miksi ihmeessä et ottaisi etukäteen yhteyttä valvojaan? Hän ei ole olemassa vain äiteja ja heidän oikeuksiaan varten: teillä on yhteishuoltajuus joten yhtälailla sinulla on oikeuksia. Kannattaa ihan oikeasti vaikka kirjata ylös kaikki mahdolliset tapaamisten peruttamiset ja muutokset joita äiti harrastaa, koska jos hän alkaa tosissaan kiristämään ja vaatimaan yksinhuoltajuutta on siinä sinulle pelimerkkejä joilla voit osoittaa että sinä et suinkaan ole se vastuuttomasti käyttäytyvä vanhempi... Valvojalta voit ainakin saada tietoa juuri noista huoltajuushommista, on helppo sitten paukauttaa exälle suoraan faktoja pöytään jos hän alkaa uhkailemaan...

jaahas joo

Kun on vuosia yrittänyt työntää exälle hänen osaansa yhteishuoltajuudesta, pitää vissiin nyt alkaakin kiristää ja vetää hanat kiinni. Ehkä hän sitten härkänä tulee vaatimaan omaa osaansa? :(

Monia tarinoita

Ongelma näissä jutuissa on se, että me ihmiset olemme erinlaisia.
Toiset kantavat vastuun ja toiset eivät.
Tajuan, että ulkopuolisten on joskus vaikea erottaa totuutta siitä kuka manipuloi eniten. Niille isille jotka oikeasti kantavat vastuun ilman muuta yhteishuoltajuus täytyy olla turva tekijä, että saavat oikeasti tasavertaisina olla vanhempana lapselle/lapsille. Kuitenkin on myös niitä isiä jotka suureen ääneen huutavat oikeuksiaan, mutta kaikki tapaamiset kuuluisi tehdä heidän ehdoillaan elikkä heille sopivana aikana ainoastaan. Ei se niinkään tulisi mennä, että lasten äiti ehdottelee ja mankuu, että koska isä suvaitsee ottaa lapset luokseen.
Valta ja vastuu kulkevat käsikädessä.

ohi on tuo elämänvaihe

Kokemusta on. Lastenvalvoja voi vain ainoastaan ehdottaa jotain ja vahvistaa yhteiset sopimuksenne. Hän ei voi päättää yksin- tai yhteishuollosta. Kunhan ette itse mene suostumaan moiseen ja allekirjoittamaan mitään. Yksinhuoltoa oikeudelta haettaessa täytyy olla todella vahvat perusteet ja toisen huoltajan täytyy olla vaaraksi lapselle, jotta hänen huoltajuutensa irtisanottaisiin.

Tapaamisasioissa kannattaa tehdä kirjallinen sopimus jonka vahvistuttaa lastenvalvojalla. Mikäli lapsen vanhemmat eivät pääse sopimukseen tapaamisista, voi senkin asian saattaa oikeuden ratkaistavaksi. Normi käytäntö on (ellei toinen tee vuorotöitä) joka toinen viikonloppu ja yksi arkipäivä ja yö viikossa tapaajavanhemman luona, sekä puolet lomista (kesä, joulu ) ja joka toinen juhlapyhä. Tällaisen sopimuksen todennäköisesti saa, jos riittää voimia taistella asian puolesta.

Jos lähivanhempi ei anna lasta tapaajavanhemmalle hänen tapaamisvuorollaan voi asiasta tehdä ilmoituksen ja lähivanhempi saa sakot. Jos tapaajavanhempi jättää hakematta lasta omalla vuorollaan, niin sitten jättää siitä ei seuraa juridisesti mitään.

Ps. Olisipa minunkin lasteni isä halunnut pitää lapsia luonaan edes joskus koko viikonlopun, tai hakenut ja palauttanut edes silloin kun lupasi. Mutta ei, en koskaan tiennyt milloin lapset oli haettu pihasta salaa ja miloin ne palautetaan. Ex teki kiusaa minulle, jotta jouduin aina etsimään (soittelemalla kaikki tutut läpi) lapsia ja päivystämään että milloin suvaitsee palautta, en uskaltanut edes kotoa poistua, jos lapset vaikka olisi sillä aikaa jätetty taas pihamaalleni :(

Ja elatusmaksut tietenkin hoituivat ulosoton, kautta, ex kun pimitti tulonsa ja vaihtoi työpaikkaa sitä mukaa kun se tuli tietoon...

sossutäti

Kerrankin täysin asiapitoinen vastaus. Näin asiat menevät. Harmillista on jos jompi kumpi vanhemmista ei kykene sopimuksia noudattamaan. Vanhempien tulisi aina muistaa ennen kaikkea mikä on LAPSEN ETU.