Niittyorvokki

Hei,

Olen jo aikuinen, 30 kymppinen. Viime kesänä minulle selvisi, että isäni kuoltua jo vuosia sitten jolloin minä vielä olin ala-ikäinen (15 vuotias) minulle ja siskopuolelleni (isän uudesta avoliitosta) jäi henkivakuutuksesta rahaa isän tapaturmaisen kuoleman takia. Minulle kuuluvan rahan sai äitini, joka oli huoltajani, perheeseemme kuului myös pikkuveli äidin ja isäpuolen avoliitosta, isän puoleinen siskopuoli puolestaan asui äitinsä ja isänsä kanssa uusperheessä.

Sain kuulla rahoista tosiaan vasta viime kesänä erään sukulaisen kautta, kyse ei ollut mistään suuresta summasta, silloin oli vielä markka-aika mutta puhun kuitenkin tuhansista euroista. Äitini ei koskaan maininnut rahoista mitään, ja puutettakin jouduin kärsimään lapsena lapsena niin että pikkuvelipuoleni sai kaiken auotista lähtein mutta minä en edes ajokorttia, ja lukemattomia muita juttuja. Kun kysyin äidiltäni rahoista hän alkoi itkemään ja sanoi niiden mennään minun elatukseeni isäni kuoleman jälkeen, ja että hän ei ole ikinä ollut "rikas" ja huijannut minulta rahaa.

Yhtä kaikki - tunnen pettymystä, sillä äitini ei koskaaan näinä vuosina kertonut ko rahoista mitään, edes silloin kun maksoin opintolainoja pois tai kituutin opiskelijana, jolloin olisi rahaa tarvinnut. Mutta, nehän oli tulattu jo... isäpuoleni ja velipuoleni, minun sekä äitini normaaliin elämään.

Äitini sanoi että maksaa rahat minulle takaisin,mutta en halua otta häneltä rahaa kun tiedän että hänen talodellinen tilanteensa ei ole hyvä, eläkeikä lähestyy ja nyt minä olen työssäkäyvä aikuinen.

Mitä mieltä olette, teenkö asiasta liian suuren numeron, mitä te tekisitte tilanteessani?

Niittyorvokki

Mutta äidilläni huoltajanani oli pääsy rahoihin kun olin ala-ikäinen. Pikkusiskopuoleni joka ei siis asunut samassa perhessä kanssani sai osan rahoista kun täytti 18 ja osti niillä auton.

uyg

Harmillista, mutta minusta teet ihan oikein antamalla asian nyt kuitenkin olla... Ei niitä rahoja nyt voi enää ainakaan velipuoleltasi periä. Henkilökohtaisesti itse tekisin juuri niinkuin sinäkin, että äitini edes tiedostaisi pettymykseni, mutta tämän jälkeen on vain sovittava, että annetaan nyt asian nyt kuitenkin olla, sillä eihän sille enää mitään voi. Anna elämän jatkua...

Tunteesi on

oikeutettu. Äitisi on kantanut huonoa omaatuntoa, koska reagoi asian paljastumiseen noin voimakkaasti. Hän on tiennyt menetelleensä väärin, ehkä miehen painostuksen alla (pidän todennäköisenä), koska et ollut sen miehen lapsi. Näitä näkee ja näitä vastaavia mahtuu maailmaan.

Koska olet nyt itse paremmassa taloudellisessa asemassa kuin äitisi, anna vanhojen olla. Ei sinua tekisi yhtään vähemmän pettyneeksi, vaikka rahat nyt saisit. Äitisi on oikeastaan jo rangaistuksensa saanut. Vuosikausien huono omatunto ja salailu on ollut rankkaa.

Kerro hänelle, että annat anteeksi, vaikka kyllä hän väärin teki. Voitte jutella myös siitä, miten hän on kokenut ne ajat, jolloin raha "katosi" ja sen jälkeen. Se helpottaisi teitä kumpaakin.

Mimmu76

Ihan kuin minun kynästäni. Piti jo kahteen kertaan lukea, että olenko mennyt kirjoittamaan jossain vaiheessa ajatuksiani aiheesta tänne Elleihin hieman yksityiskohtia muutellen.

Omassa tilanteessani äitini kuoli kun olin alaikäinen. Hänellä ei henkivakuutusta ollut, mutta lapseneläke meni kokonaisuudessaan isälleni ja siis minun ja veljeni sekä äitipuoleni ja velipuoleni normaaliin elämään. Minä en tällaisen eläkkeen olemassaolosta edes tiennyt. Myöhemmin mummoni kuoli ja koska äitini oli kuollut jo aiemmin, jäi hänen osuutensa perinnöstä minulle ja veljelleni. Sillä erotuksella, että rahat sai isäni, joka oli siis huoltajamme. Perinnöstä kuulin vasta aikuisiällä. Kyseessä oli minunkin tapauksessani useampia tuhansia euroja, vaikka silloin markka-aika olikin. Isäni ei koskaan perinnöstä minulle tai veljelleni maininnut. Molemmat lähdimme kotoa 18-vuotiaana ja siitä asti olemme omat opiskelurahamme saaneet tienata, kotoa ei ole apuja herunut.

Onneksi nyt olen korkeasti koulutettu ja hyvässä ammatissa. Väkisinkin sitä miettii, että olisi sitä vähemmälläkin selkänahan repimisellä saattanut opiskeluista selvitä, jos olisi ollut jotain pientä extraa auttamassa. Rahat ovat kuitenkin ollutta ja mennyttä, isäni kommentti asiasta joskus aikanaan mainitessani oli, että "ne rahat ovat menneet teidän elättämiseenne". Tuon lapseneläkkeen vielä ymmärrän, mutta en mummon perintöä. Kai huoltajilla on vielä tässä maassa elatusvelvollisuus lapsiinsa, niin ettei mummon lapsille tarkoitettuja perintörahoja tarvitsisi elatukseen käyttää? No, enpä jaksanut tuosta ruveta vääntämään, mutta pahalta tuntui. Ja hiertää vielä tänäkin päivänä minun luottamustani isään.

vähän asian vierestä...

Meidän isä pitää itsellään kaikki rahat, jotka hänen oma isänsä, siis meidän ukki, antaa isällemme, jotta hän jakaisi ne meille ennakkoperintönä ohi kirjojen ja kansien. Tätä on tapahtunut noin kymmenen vuoden ajan joka vuosi, rahasummat eivät ole mitään satasia, vaan useita tuhansia euroja joka kerta/henkilö. Jos laskee vaikka, että ukki olisi antanut 3000e/kerta/vuosi, jokainen meistä olisi sanut jo 30 000 euroa. Todennäköisesti summa on suurempi kuin "vain" tuo 3000e, ukin omaisuuden tietäen.

En ymmärrä, miten oma isä varastaa lapsiltaan! Ukki on antanut joka kerta myös isälle ja isän sisaruksille (ja heidän lapsille) rahaa, eli kyse ei ole siitäkään, että isä haluaisi pitää rahat, kun muuten ei saisi mitään, koska hän todellakin on saanut rahaa riittävästi.

Meistä lapsista kaksi opiskelee vielä, ja kaksi muuta olemme töissä, toinen osa-aikaisesti (pieni palkka siis) ja toinen hoitoalalla (pieni palkka), joten rahalle olis tarvetta enemmän kuin isällämme, jolla ei ole suuria menoja ollenkaan (esim. asunto ja auto maksettu aikapäiviä sitten).

Kerro ukille

Eikä ukkisi vieläkään tiedä, että rahat eivät ole päätyneet teille? Kerro heti, jotta hän tietää muuttaa käytäntöä. Hän voi avata teille tilit, johon pidättää itselleen hallintaoikeuden siiheksi, kunnes olette aikuisia. Silloin tilin varat eivät vaikuta opintotukiin yms. eikä niitä pysty kukaan muu nostamaan.

Ahne kehtaa mitä vaan. Hän käyttää tekosyynä ja selityksenä epärehellisyydelleen sitä, että ne rahat on käytetty teidän elatukseenne ja koulutukseen. Todennäköisesti on olemassa jokin keino saada ne rahat takaisinkin, jollei muuten, niin jättämällä isänne tästä lähtien ilman ukin lahjoja ja se annetaan teille.

Ehkä ukkinne on antanut lahjat rahana kläteen, jotta niistä ei tarvitsisi tehdä lahjakirjaa ja ilmoitusta verottajalle. Teille tämä menettely on tullut tosi kalliiksi.

vähän asian vierestä...

Ei ukki tiedä, eikä hänelle voi asiasta sanoa, hän ei juurikaan muista mitään. Hänen vaimonsa (ei ole mummomme) muistaa kyllä, mutta ei pysty puuttumaan tähän mitenkään.

Aikuisia olemme kaikki lapset, nuorinkin sisaruksistani on jo yli 20, itse vanhimpana lähestyn neljääkymmentä.

Alkuper.

Sama juttu mullakin, se asia hiertää luottamusta, miksi äitini ei kertonut asiasta mitään? Tuntuu pahalta... varsinkin kun hän on aina antanut ymmärtää että on köyhä ja rahasta pulaa, siis mulle ei veljelleni. Aina olen tuntenut että olen "menoerä" vaikka hän on rahaakin musta saanut... ei kai ole ollut mun vika jos ottivat kuolleen isäni kanssa lainaa ja erosivat ja sitten äitini joutui niitä maksamaan... voiko henkivakuutusrahoja käyttää sellaiseen, siis kuolleen velkojen maksuun, jos edunsaajaksi henkivakuutuksessa on mainittu lapset? Kelan eläkkestä en ikinä tiennyt mitään minäkään, kun menin kelaan muissa asioissa ihmeteltiiin miksen ollut hakenut sitä kun olisin sen täysi-ikäisenä saanut itselleni... se oli yhä mennyt äitini tilille silloinkin suoraan pari vuotta ennenkuin 20 kymppisenä sen anoin itselleni ja sain sen itselleni vuoden kun jo asuin itsekseni.

Jotenkin äitini menettely tuntuu itsekkäältä, en tajua, ja ne kyyneleet tuntuu krokotiilinkyyneleiltä... en voi sille mitään, haluan yrittää unohtaa kun maailmassa on isompiankin murheita. Toi asia vaan ihmettyttää, miten äiti on asian voinut multa salata, siis 20 vuotta melkein? Ja miten hän on kehdannut ne rahat ottaa itselleen vielä kun olin täysi- ikäinenkin?