OMeega

Haluaisin kuulla muiden kokemuksia, mikäli niitä tästä aiheesta löytyy. Uskoisin niin.

Olen kolmekymppinen uusioperhe-elämään totutteleva nainen. Olemme asuneet mieheni kanssa vuoden päivät saman katon alla. Miehelläni on tokaluokalle menevä tyttölapsi, jonka äitipuoleksi kovasti totuttelen. Tämän lisäksi miehelläni on todella paljon aikaa vievä harrastus joka määrittää viikkomme siten, että näemme vasta myöhään iltaisin. Lapsi on luonamme joka viikonloppu, joitain poikkeuksia lukuunottamatta. Mieheni on äärimmäisen rakastava isä ja mieheksi tosi tunteellinen ja ikävä lasta kohtaan raastaa häntä joka päivä.

Yhteinen aikamme on minimissään, ainakin minun mielestäni. Minulla on tunne että olen jatkuvasti jaetulla sijalla. Viikolla mieheni elämän täyttää tämä harrastus, joka on hänen intohimonsa enkä missään nimessä halua riistää tuota asiaa häneltä. Ymmärrän hänen taiteellisuuttaan ja luovuuden vimmaansa, jota on pakko toteuttaa. Viikonloppuisin mennään lapsen ehdoilla ja minulla onkin tunne että haluan suoda kaiken mahdollisen ajan lapselle olla isänsä kanssa, enkä vaadi juuri mitään itselleni. Tytöllä ja miehelläni on harvinaislaatuisen läheinen suhde ja he ovat kirjaimellisesti kiinni toisissaan melkein jokaisen hetken kun tytär on luonamme. Tytär myös komentaa miestäni olemaan koko ajan lähellään, eikä voi tehdä mitään itsenäisesti tai omatoimisesti. Tämä raastaa minua välillä kovasti, en tiedä mihin vetää raja. Tytär ja mieheni käyvät kylvyssä yhdessä ja mieheni nukuttaa lapsen illalla uneen lukien satuja ja silitellen. Jos jonain iltana mieheni ehdottaa tytölleen, että tämä menisi yksin nukkumaan jotta saisimme katsoa esim. elokuvaa niin asiasta nousee kamala meteli. Mielestäni on suloista että mieheni lukee tytölleen iltasadun, mutta mielestäni tyttö on jo niin iso, että voisi hyvin nukahtaa yksinään.. Jos istumme sohvalla vierekkäin mieheni kanssa, tyttö tulee heti tanssimaan eteen ja kerjää huomiota tai työntyy väliimme. Ymmärrän, että tämä on luonnollista kaikki, mutta mielestäni mieheni voisi sanoa välillä että nyt on minun vuoroni :). Tunnen itseni lapselliseksi näine tuntemuksineni, mutta en voi niille mitään. Pidän tarkkaan huolen siitä, että lapsi itse ei huomaa närkästystäni tai pahaa mieltäni. Ymmärrän, ymmärrän ja ymmärrän.. Tuntuu vain ettei kukaan ymmärrä minua..

Yritän leikkiä tytön kanssa ja ottaa häntä kovasti huomioon, vaikka välillä olen ahdistunut ja ärsyyntynyt. En tunne kuuluvani tuohon tyttären ja mieheni symbioosiin millään tavalla, luimin ulkopuolisena omassa kodissani antaen mieheni ja tytön telmuta kuten haluavat. Tiedän, että minun tulisi vaatia oikeuksiani, mutta olen varmaan liian kiltti ja tunnen syyllisyyttä tuosta.

Haluaisin yhteisen lapsen, halu kokea vanhemmuus on todella voimakas. Mieheni ei halua vielä, eikä hän osaa sanoa milloin olisi hänen mielestään oikea hetki. Hänen elämänsä on nyt täydellistä ja hän pelkää kovasti miten tilanne muuttuu jos yhteinen lapsi syntyy. Se tarkoittaisi ajan vähentämistä hänen intohimostaan, tuosta harrastuksesta joka on hänelle henki ja elämä. Mieheni pelkää myös, että on joskus kahden lapsen viikonloppuisä, aikaisempi ero tästä tyttärestä oli hänelle musertava kokemus. Rakastan miestäni jumalattomasti ja minä tiedän että hän rakastaa minua varmasti yhtä paljon.

Olen elämässäni vihdoinkin siinä vaiheessa ja iässä, että tajuan omien haaveiden ja toiveitteni olevan yhtä tärkeitä kuin muidenkin. Olen ollut elämäni varrella liian kiltti, laittaen itseni taka-alalle ja tästä on seurannut ahdistusta ja masennusta. Tiedän, että voin elää vain omaa elämääni ja minä olen omien toiveideni täyttämisen avainhenkilö. Vaikka rakastan miestäni, kieltämättä tunnen välillä olevani vain suhteessamme se joustaja ja ymmärtäjä. En tiedä miten kauan jaksan tätä.. Ja välillä tulee tunne, että olen turhasta narisija, koska mieheni on oikeasti rakastava. Biologinen kellokin tikittää, en halua kovinkaan paljoa vanhempi olla kun ensimmäisen lapseni saan.. Jos saan..

Olen puhunut ensimmäistä kertaa elämässäni täysin suoraan kumppanilleni tunteistani, aikaisemmissa suhteissa en uskaltanut niin tehdä. Tuntuu nyt vain kuitenkin siltä, että suorista puheistani riippumatta tilanteeseen ei köydy kompromissia. Enkä jaksa jauhaa tästä asiasta miehelleni, tai olla ylipäätään aina se joka ottaa asian puheeksi.

Olisin äärimmäisen kiitollinen ajatuksistanne.

entinen "kiltti" tyttö

Jos miehesi haluaa jakaa elämänsä toisenkin tuntevan ja tarvitsevan ihmisen, kuin tyttärensä kanssa, on aika karsia ajasta, jonka antaa harrastukselleen. Tyydyttääkö suhteenne nyt myös sinun tarpeesi joihin sinulla on oikeus, vaiko vain miehesi ja tämän tyttären tarpeet? Tasapaino takaa, että kaikilla on hyvä olla, ei vain joillakin jonkun kustannuksella. Olisi vakavan keskustelun paikka, jos haluat ottaa vastuun onnestasi ja olla myös valmis lähtemään, ellei miehesi kykene kompromisseihin.

Mielestäni ei kannata roikkua ja katkeroitua ja antaa toisten syödä elämäsi ja aikaasi ja haaveesi. Et tule saamaan kruunua tai palkintoa "uhrauksistasi", mutta aikuisen merkki on sekin, että osaa vaatia oman paikkansa senkin lisäksi, että ymmärtää toistenkin tarpeet.

huikauhistus

Minulle tuli tunne, että PAKENE. Aika rankka tunne. Tuli olo, että mies on itsekäs aasi sillä oikeasti hän voisi vähentää aikaansa harrastuksestaan jos haluaisi. Sinä olet sopicvasti vain pieni pala elämässään joka ei vaadi mitään.
Yhteinen lapsi toisi itsekkyyden esiin vielä enemmän.
Hae lapseton mies jonka kanssa tehdä lapsi.
Vaikka oma mieheni ei ole noin itsekäs olen silti itse joutunut taistelemaan itselleni tilaa. Mies yritti yhteisen lapsemme synnyttyä sysätä vastuun omasta lapsestaan ja yhteisestä minun kontolleni. Tai siis katsoi oikudekseen rentoutua itse ja nukkua aamulla viikonloppuna kun minä hoidin vauvaa ja hänen lastaan.
katkeroidun tuosta alusta ja kaikesta niin, että suhde on loppumassa.
Olin muuten itsekkin äärettömän kärsivällinen ja hyväsydäminen aluksi...

Omeega

...kommentteja. Kiitos niistä :).

"Entinen kiltti tyttö" sanoi hyvin osuvasti :"Et tule saamaan kruunua tai palkintoa "uhrauksistasi", mutta aikuisen merkki on sekin, että osaa vaatia oman paikkansa senkin lisäksi, että ymmärtää toistenkin tarpeet." Todellakin, kruunu taitaa jäädä saamatta.

Mitä "huikauhistus" meinaat tehdä? Pelkään nimittäin pahoin, että minulle kävisi samalla tavalla. Että katkeroituisin..

Jo nyt on enteitä uhkaavasta kuviosta mikäli lapsi syntyisi.. mies unohtuu haaveilemaan harrastuksensa ja peliensä pariin ja esimerkiksi kaikki kotityöt ovat minun kontollani. Mies viettää laatuaikaa viikonloput lapsensa kanssa ja jättää minut sunnuntaina siivoamaan heidän sotkunsa kun palauttaa tytön..

Ohhoh. Tässä onkin miettimistä.

huikauhistus

Haaveilen omasta asunnosta tällähetkellä. Kokoajan suhteemme on mennyt enemmän umpikujaan.
Olin hirveän "hyvä" ja yllätyin kuinka "paha" olen nykyään. Katkeroidun siitä kun itse olin heikko ja olisin tarvinnut lepoa en saanut sitä. ( Synnytyksen jälkeen)
En kyennytkään antamaan anteeksi.

Omeega

... noin muuten. Siis nykyään? Eikö ole ottanut onkeensa?

Minun mieheni on kyllä rakastava ja kiltti minulle, ehkä ajattelematon on parempi sana kuvaamaan häntä.

no jaa...

Tosiaan, palkintoja et tule uhrauksistasi saamaan paitsi ehkä itseltäsi. Ja kuulostaa siltä ettet koe tilannettasi kovinkaan palkitsevana.
Sinulla on vain yksi elämä, omasi, oletko todella valmis luopumaan siitä miehen vuoksi, joka ei tuon enempää osaa/halua sinua ottaa huomioon?
Voisit ainakin vihjaista miehellesi, että vanhempien tehtävä on kasvattaa lasta itsenäisyyteen, ei pitää tyttöä ikuisesti isin omana pikku vauvana (jolta tuo kuulostaa..)

hukauhistus

Ajattelematon oli hänkin, ei niinkään mikään paha ihminen. Joillakin miehillä vain tuntuu olevan hirveän vankka mielipide miten asiat pitää mennä eikä kykyä kuunnella toista. Se on tietynlaista itsekkyyttä. On väsyttävää kun joutuu huutamaan viestinsä perille kun tavallisesti puhumalla uskota.
Mieheni on monesti "rakastava", mutta ei kuuntele ja kunnioita rajojani.

OMeega

jos palkintona on muutama vaivainen tunti viikossa aikaa miehen kanssa. Aika säälittävää suorastaan.

Kommentti "kasvattamisesta itsenäisyyteen" on myös hyvä. Tuollainen varmasti unohtuu kun ikävöi lastaan ja hänet tavatessaan haluaisi vain hellitellä ja lelliä ja korvata menetetyn ajan. Tuntuu että mieheni ei tajua tekevänsä karhunpalvelusta lapselleen. Tyttö on ihan tomera kuulemma kotioloissa, mutta kääntyy lässyttäväksi vauvaksi saman tien kun mieheni hänet hakee.

Lapsi on myös kovasti minun ihollani, ihailee ja haluaa touhuta kaikkea. isä unohtuu noina hetkinä, mutta annas olla kun menen mieheni viereen. Silloin alkaa show pyöriä.

Kun ollaan kaksin mieheni kanssa niin meillä on todella antoisaa ja mukavaa. Ja rakkaus häneen on syvä ja niin miehenikin puheiden perusteella. Teot vain eivät välttämättä puhu puolestaan. Tarkoitan tällä yhteisen ajan järjestämistä ja minuun huomioon ottamistani myös viikonloppuisin.

En vain näe, että on reilua että mies elää unelmaansa ja minä kasailen kyhäelmää onnen sirpaleista.

masurkka

Täytyy todeta, ettei tavallisessa lapsiperheessäkään sitä kahdenkeskistä aikaa juuri jää muutamaa tuntia enempää, riippuen siitä, kuinka paljon on valmis tinkimään yöunista. Meillä on kolme alle kouluikäistä ja parisuhdeaikaa on suunnilleen 23-06 joka vuorokausi ellei joitain yksittäisiä minuutteja lasketa.

Lässyttävä vauva

Tuo ilmaus on minusta kovasti kuvaava ja paljastava. Suvussamme on yksi tuollainen tapaus ja sitä samaa tytär jatkaa nyt vielä lähes 25 vuotiaana ja avoliittolaisena morsiona. Vanhempansa ovat hyvässä liitossa, tytär ainokainen. Hellitty, lellitty ja saanut kaiken haluamansa, kun on esittänyt tuota vauvarooliaan vanhemmilleen. Muualla hän puhuu ja käyttäytyy kuin aikuinen, mutta annas kun äiti ja isi ovat lähettyvillä...!! Maksattaa ja teettää "äitylillä" ja "isillä" kaikenmoista asunnosta lomiin ja autoon saakka.

Kiva tyttö on mennyt piloille, hänestä on tullut manipulaation mestari. Äiti ja isi ovat sokeita, he haluavat pitää lapsen pikkutyttönä edelleen. Oikeastaan jossakin suhteessa vauvana.

Se ei ole lapselle hyväksi. Jokainen meistä joutuu jakamaan elämässään asioita ja mitä nuorempana sen oppii, sitä luonnollisempaa ja helpompaa se on. Koulussa prinsessoilla ja prinsseillä on vaikeaa, koska siellä viimeistään tämä kolahtaa ja kovasti.

Osta tai lainaa miehellesi alan kirjallisuutta, sitä on runsaasti. Lue itse myös. Se avaa silmiä kovasti näkemään asioista eri puolia, toivottavati myös vaikuttaa käytökseen. Nykyisellään miehesi todellakin tekee karhunpalvelusta lapselleen. Rakkaus ei aina ole periksi antamista ja hyysäystä, joskus sen tehtävä on asettaa rajat.

OMeega

Mutta ehkä uusioperheessä tilanne on siinä mielessä erilainen, että joku sen jäsenistä tuntee ulkopuolisuutta helpommin. Koska veriside yhdistää tietyn osan perheestä ja tästä seuraa yhteinen historia, kaikki yhdessä koettu ja nähty. Minulla ainakin on todella usein tunne, että olen ulkopuolinen ja oma paikkani on hakusessa. Tämä vaatii minulta sopeutumista mutta myös mielestäni mieheltäni huomiota minun suhteeni.

Jos on kyse tavallisesta perheestä, "tiiminä" olemisen tunne on itsestäänselvempi. En tiedä ymmärrättekö mitä selitän. Ja kun tämän lisäksi tuntuu sille, että oma haave omasta lapsesta jää tosiaan täyttymättä.

Masurkka

Jäi mainitsematta, että meilläkin on siis uusperhe: kolme alle kouluikäistä yhteistä ja neljä entisestä äidin liitosta. Meillä mies on ollut se, joka on tuntenut välillä olonsa ulkopuoliseksi, mutta se on taas osaltaan johtunut siitä, ettei hän ole halunnut olla osallisena lasteni elämässä. Hänen näkökulmastaan meillä asuu kaksi eri perhettä:1. mies, minä ja kolme lasta 2. minä ja seitsemän lasta. Siinä sitten yrittää jakaa aikaansa tasapuolisesti kaikille...

Jos mies ei ole halukas hankkimaan yhteistä lasta, suosittelen käännöstä eri suuntaan.

OMeega

teilläpäs pyörii porukkaa! Siinä varmasti saa olla aikamoinen tirehtööri että saa ajan riittämään.

Kyllä minäkin välillä säälin miestäni, koska tiedän että hän omalla tavallaan yrittää kovastikin. Täytyy vaan yrittää puntaroida, riittääkö minulle tämä kaikki mitä nyt tästä suhteesta saan..

huikauhistus

Monilla miehillä tuntuu olevan ajatus, että nainen on vain sopiva lisä heidän omaan elämäänsä. Jollainlailla typerästi eivät tajua, että tietenkin unelmat ja tarpeet on naisellakin.
Sinuna vaatisin kunnolla aikaa teille ja sitten ainakin kunnioitusta lapselta sinuakin kohtaan, sinullekkin tilaa. Sen tajuaa, että lapsi taantuu koska näkee isäänsä harvemmin kuyin äitiään ja kaipaa ja tankkaa enemmän läheisyyttä.
Minusta miehen velvollisuus on opettaa, että sinua on kunnioitettava.
Mutta et saa ellet vaadi. Jos sitä joutuu kokajan vaatimaan väsyy. Mutta ehkä miehesi tajuaa jos riittävän tiukasti esität kantasi.

n48

Se, että saisitte yhteisen lapsen, ei ollenkaan takaa että mies olisi vähemmän harrastuksessaan. Älä luota siihen, tilanne voi mennä ojasta allikkoon.

Samat mietteet

kuin n48:lla.
Mies, joka on tottunut menemään, jatkaa sitä takuuvarmasti lapsen synnyttyäkin. Menot vielä lisääntyvät.

Oletko muuten jututtanut hänen entistä vaimoaan? Veikkaanpa, että yksi syy avioliiton kaatumiseen on ollut miehen itsekkyys ja ainainen poissaolo "harrastuksissa", sillä sitähän hänellä kuulostaa olevan rutkasti. Lapsi tuskin on hillinnyt hänen menojaan, vaikka nykyisellään sinusta ehkä tuntuu siltä. Hän ei kokenut ikävää lapseen, kun asuivat yhdessä, sillä lapsihan oli hänen kotonaan, hän näki tätä säännölliseesti, vaikka lapsi tuskin isäänsä, koska nukkui.

Minulla on kokemusta tuollaisesta isästä. Lapsillani on sellainen. Hirveä, maan kaatava ikävä lapsiin puhkesi vasta, kun olimme muuttaneet pois. Sitä kesti vähän aikaa, mutta ei hän sen enempää ollut valmis menoistaan tinkimään kuin ennenkään. Omat menot, harrastukset ja muu ovat tärkeintä. - Ja ihan yhtä kiltti olin kuin sinäkin, tein miehen elämän helpoksi, en vaatinut itselleni mitään. Tällä järjellä ja kokemuksella en pyrkisi ymmärtämään ja miellyttämään toista noin pitkälle, sillä se todellakin on myrkkyä pitemmän päälle.

Jos haluat perheen ja sen luoman yhteenkuuluvuuden, sinun täytyy valita lapsesis isäksi mies, joka on perhekeskeinen. Joka tekee perheen yhteiseksi hyväksi töitä ja on valmis luopumaan perheen hyväksi omista menoistaan. Tämä kumppanisi ei sitä tee nyt eikä tulevaisuudessa.


Ei luovuus oikeuta itsekkyyteen.

Omeega

Kiitoksia todella paljon mielipiteistänne ja ajatuksistanne. Ajatuksenne ovat antaneet minulle uutta perspektiiviä.

Olen tähän asti ajatellut, että riittää kunhan mies on kuitenkin kiltti ja sinä aikana jonka yhdessä saamme viettää on hauskaa. Luovuus ei oikeuta itsekkyyteen, se on totta. Ja tiedän, että mieheni aikaisempi suhde on kaatunut siihen, että mieheni entinen koki jäävänsä huomiotta ja alkoi etsiä huomiota muualta. Aikaisemmin ajattelin, että nainen on tehnyt väärin koska on lähtenyt säätämään mutta se on vain valitettavan inhimillistä jos kokee olevansa jatkuvasti pronssipallilla.

Huomasin myös erään seikan tämän kesän aikana. Kun mieheni lapsi oli luonamme pidemmän aikaa, lapsi alkoi roikkua kiinni minussa koska mieheni unohtui luovuuden puuskiinsa, tai pelailemaan pelejään. Huoks... Mihinpä mikään muuttuisi, vaikka oma lapsi tähän soppaan vielä syntyisi...

Ei ole itsekästä vaatia huomiota itselleen, kunhan se tapahtuu sopivuuden rajoissa. Tiedän, että en vaadi liikoja. Olen enemmänkin suorittanut itselleni karhunpalvelusta alusta alkaen, koska kuvittelin että tilanne muuttuu enkä sen takia puuttunut mieheni tapaan toimia ja touhuta lapsensa kanssa, vaikka he yhteistä köyttä vetämällä astuvat monessa asiassa minun varpailleni. Minullakin on oikeus elämääni, ja haaveitteini tavoittelemiseen.

Yhä enemmän tuntuu siltä, että olen öljy koneistossa joka pitää yllä mieheni täydellistä elämää. Ehkä olen ansainnut enemmän.

Samat mietteet

Hyvä, että olet herännyt ruususen unestasi tarkastelemaan asioita realistisesti. Olet mielestäni oivaltanut loistavasti ydinasioita. Viimeinen kappaleesi on tiivistetty totuus nykytilanteesta.

Molly74

Hei Omeega,

Täällä jonkin sortin kohtalotoveri.

Olen itse 30+ nainen, ja reilun vuoden seurustellut yksinhuoltajaisän (leski) kanssa.
Hänellä on kaksi peruskouluikäistä poikaa.
Itselläni ei ole lapsia.

Yhteen emme ole muuttamassa vielä, olemme sopineet että lasten täytyy saada sopeutua tilanteeseen rauhassa. Toisaalta, ei minullakaan vielä ole niin hoppua uusperheen äitipuoleksi ?

Koen kuitenkin että omat toiveeni ovat niin ikään jääneet suhteessamme kokonaan taka-alalle.
Mieheni kyllä tinkii perheensä vuoksi harrastuksistaan ja omista menoistaan, hän tinkii myös meidän yhteisestä ajasta. Lapset ovat kaikki kaikessa, kuten tietysti kuuluukin.

Olen nyt reilun vuoden ajan joustanut omista tarpeistani ja yrittänyt mukautua tämän uuden ”perheeni” tarpeisiin. Olen mm. myynyt asuntoni ja muuttamassa lähemmäksi asumaan miesystävääni. Harrastuksistani olen tinkinyt että voisimme viettää mahdollisimman paljon aikaa yhdessä, yleensä lapset ovat mukana jos näin haluavat. Olen tinkinyt myös ystävieni kanssa vietetystä ajasta, että saisimme olla yhdessä.

Mitä on sitten yhdessä viettämämme aika: kaikki menee miesystäväni aikataulun mukaisesti (sekä lisäksi hänen lastensa harrastusten ja mieltymysten mukaisesti sekä hänen vanhempiensa aikataulujen mukaisesti). Vietämme yhteistä aikaa lasten kanssa lasten ehdoilla (mikä on tietysti hyvä asia), yleensä miehen ja lasten kodissa, tai heidän mummolassaan.
Kahden keskisen ajan vietämme minun asunnollamme tai yhteisillä kauppakäynneillä.

Itse tykkäisin käydä elokuvissa, ulkona syömässä, vaeltamassa, tehdä niitä asioita mitä ”muutkin” pariskunnat tekevät. Mutta mieheni ei ole kiinnostunut. En ole varma riittääkö hänen kiinnostuksensa em. harrastuksiin ylipäätään, vai riittääkö hänellä ollenkaan kiinnostusta tehdä minulle mieleisiä asioita yhdessä. Emme myöskään yleensä tapaa juurikaan minun ystäviäni tai tuttavapariskuntiani. Mies vetoaa aina lapsiinsa, ja siihen ettei oikein tohdi pyytää ketään heitä kaitsemaankaan. ”Turvaverkosto” hänellä on kuitenkin mielestäni laaja.

Huomaan hänen olevan tyytyväinen tilanteeseen, siihen että kaikki pyörii hänen ja hänen lastensa ehdoilla. Kun minä ilmaisen turhautumista tai tyytymättömyyttä tilanteeseen, tulevat eropuheet eteen. Kun minä ehdotan että hän jakaisi omat mielenkiinnon kohteeni kanssani tilanne muuttuu hankalaksi.

Tunnen siis ulkopuolisuutta ja yksinäisyyttä. Tunnen ettei minua kunnioiteta saati pidetä mitenkään aikuisena ja tasaveroisena kumppanina suhteessamme. Olen mielihyvän tuoja, sopiva ja soveltuva tähän elämäntilanteeseen.
Eli vaikka lähtökohtani ovat hieman erilaiset, niin sympatiani sinne Omeegan suuntaan ?

ööökg

Tod.näköistä on, että jos saatte yhteisen lapsen, hoidat sekä vauvan, että tämän etälapsen kun mies pakenee luovuuteen tai pelaamiseen rasitusta.

OMeega

Tiedän todella hyvin, miltä tuntuu olla yksinäinen omassa parisuhteessaan. Välillä todella miettii, että olisiko parempi yksin kuin parisuhteessa nurinkuristen tunteiden ja ulkopuolisuuden kanssa.

Voin vain kuvitella tilanteesi haastavuutta, koska miehelläsi lapsia on kaksi eikä heillä ole äitiä jonka kanssa jakaa kasvatusvastuuta. Sinä olisit noiden poikien naisen malli ja ainakin minä väistämättä ajattelisin vastuuni jotenkin suuremmaksi jos äiti ei olisi kuvioissa.

Minusta on aika hälyyttävää, että miehesi alkaa puhumaan eroamisesta yms. jos kerrot tunteistasi avoimesti... jos asenne on jo nyt tuo, voipi olla että ei muutu helpommaksi. Mieti tarkkaan ennen kuin muutat saman katon alle tuon kokoonpanon kanssa. Silloin suhteenne kääntyy luonnollisesti astetta vakavampaan suuntaan ja lähtemisen kynnys muuttuu korkeammaksi.

Oli ihana kuulla kokemuksiasi, toivon sinulle kovasti voimia ja viisautta oikeiden ratkaisujen tekemiseen!