JustAnOpinion

Mua kyllä yh-vuosinani, tai siis silloin kun en ollut parisuhteessa, nauratti kun ydinperhe-ystäväni valitteli kotielämänsä kamaluutta ja terveisiäperseestä parisuhteitaan ja samaan hengenvetoon totesivat mulle: että kyllä sulla on helppoa :) Ja niin mulla olikin! :) Ainakin kun vertasin omaa elämääni heidän elämiinsä, jotka kulkivat kriisistä kriisiin.

Ei ollut elämä mullekaan aina helppoa, mutta jotkut vaan valittaa helpommin kun toiset. Ja joidenkin elämässä on vaan aina jotain pielessä (omasta mielestä), eli ovat sellaisia elämäntapavalittajia.

Multa ei juuri kukaan kysellyt miten mä jaksan, koska tein hyvin selväksi että jaksan kyllä ja jos tilanne muuttuu niin kerron sitten.
Mutta puolitutut uteli mun ystäviltä että jokos se on löytänyt miehen itelleen. Ja ne jotka mun hyvin tuntevat, vastasivat, että ei se oo ees etsinyt kun sillä menee hyvin ilmankin.
Ja menikin. Ja nyt menee vielä paremmin kun tapasin Sen Oikean :)

Eli: ydinperheen äiti, mulla ei todellakaan ole aina, ei ehkä koskaan, ollut rankempaa kuin joillakin ydinperheiden äideillä. Päinvastoin!! :) (viitaten tohon sun kommenttiin, että yh:lla on aina rankempaa)

ex yh

"Mutta puolitutut uteli mun ystäviltä että jokos se on löytänyt miehen itelleen. Ja ne jotka mun hyvin tuntevat, vastasivat, että ei se oo ees etsinyt kun sillä menee hyvin ilmankin.
Ja menikin."

Olin eilen kuntosalilla ja katsoin samalla telkkarista Täydelliset naiset tv-sarjaa.
Paljon oli sarjassa tapahtunut sen jälkeen kun sitä viimeksi katsoin.
Eniten minua nauratti kohtaus, jossa nainen sekosi mieheen ja katui tekoaan.
Sitten selvisi että mies on homo. Mies neuvoi harkitsemaan naisen yhteenmuuttoa nykyisen miesystävänsä kanssa. Nainen totesi siihen ettei hän voi elää ilman miestä. Minusta se ole hyvin sanottu. Maailmassa on paljon naisia jotka eivät yksinkertaisesti tule toimeen ilman miestä. Mutta on meitä niitäkin jotka tulevat toimeen liiankin hyvin ilman miestä. Siis olemme liian itseriittoisia.
Se jos mikä ärsyttää ihmisiä. Siksi kannattaa pitää matalaa profiilia yh-vuosina.
Jälkiviisautta jota on hyvä siirtää anonyyminä netissä jälkipolville.

jjtrtttrgg

Olen itse ollut 100% yh synnytyssairaalsta lähtien, eikä siis ole ketään isää, jolla olisi lapsi hoidossa edes satunnaisia viikonloppuja. Tämä oli kuitenkin oma valintani, joten se on varmasti helpottanut kaikkea ratkaisevasti. Eli minulta on puuttunut eroihin liittyvä dramatiikka ja huonoon parisuhteeseen liittyvä stressi, mikä voi olla iso henkinen ero siihen, että joutuisi yksinhuoltajaksi eron seurauksena.

Kai siihen vain tottuu, että on niin kiinni lapsessa. En ole ollut ravintolassakaan sen jälkeen, tulin tulin raskaaksi, ja lapsi on jo kohta 4 v... Elämäni on aika eristäytynyttä, ja on aika vähän ihmiskonktakteja kodin ulkopuolella. Harrastuksia ei enää ole, mutta paljon saan lastenhoitoapua sukulaisilta. Siinä vain käy helposti niin, että istun ja luen lehteä tms, enkä varsinaisesti käy missään kauempana.

Tämä netti on minulla ollut aivan ehdoton henkireikä, koska täällä tuntee olevansa yhteydessä muihin ihmisiin, se ikäänkuin on pientä korvausta siitä sosiaalisen elämän puutteesta, mikä minulla on. Huono juttu on, että kunto on päässyt tosi paljon laskemaan, kun en ole päässyt minnekään liikkumaan. Vauvanvaunuja pystyi työntämään ja tekemään lenkkejä, mutta isomman lapsen kanssa vain seisoskelee hiekkalaatikolla. Juuri nyt liityinkin kuntoklubiin, jossa on lastenhoitohuone, jos lapsi viihtyisi siellä sen aikaa, että kävisin jumppatunnilla. Se olisi itse asiassa pitänyt tehdä heti alkuunsa, on tosi ihanaa päästä sinne toisiin maisemiin kotoa neljän seinän sisältä.

Silloin kun lapsi on sairas, on todella raskasta. En edes muistele vauva-aikoja, jolloin nukuin pätkistä koottuna 3 h viikossa. Yhteen aikaan oli puolen vuoden korvatulehduskierre, ja lapsi heräsi 20 min välein koko yön läpi, useamman kuukauden ajan. Silloin olisin joutunut varmaan sairaalaan lapsen kanssa tai ensikotiin, mutta sain ratkaisevaa apua vanhemmiltani. Nyt ollaan koettu kaikenlaisia tauteja keuhkokuumeesta lähtien ja lapsi on ollut sairaalassakin, ja odotan kauhulla sikainfluenssaa. Ehkei siitä tule vakavaa, mutta pelkään, että olen itse 39 asteen kuumeessa ja lapsi myös, ja että lapsi saa yöllä hengitysvaikeuksia, enkä herää siihen jos olen itsekin sairas.

Mutta nuo ovat äärimmäisyysesimerkkejä. Pääosin kaikki on mennyt tosi hyvin. Toisaalta en osaa muuta kaivatakaan, kun ei ole kokemusta siitä, että kotona olisi toinenkin aikuinen.

Asenne ratkaisee paljon

Minusta asennoituminen on ihan ratkaisevan tärkeää. Kun lasta rakastaa kovasti ja haluaa hänen parastaan, niin se auttaa jaksamaan. Myös se auttaa, kun tietää, että vuosi vuodelta helpottaa. Oikeastaan ensimmäiset kolme vuotta ovat raskaita, kun lapsi ei osaa paljon mitään itse, vaan kaipaa apua koko ajan ja häntä pitää vahtia jatkuvasti. Minä saan varmasti kauhisteluja, mutta kyllä minä olen jättänyt alusta asti lapset siksi aikaa yksin, että käyn viemässä roskiksen tai pyykit narulle. Kaupassa kävin pikaisesti, kun laitoin DVD:n pyörimään ja jätin kotiin esikoisen, joka oli reilut neljä vuotta (osasi käyttää kännykkää) ja vauvan, mutta tosin silloin matkoineen kaikkineen siihen meni aikaa vain vartti.

Nyt lapset ovat jo koululaisia. Ovat reippaita, mutta osaavat puhua tunteistaan. Meillä kun on ollut pieni asunto, joten ei ole voinut mennä omaan huoneeseen mököttämään tuntikausiksi, kun omaa huonetta ei ole kenelläkään meistä. Vaikka lapset ovat omatoimisia ja tekevät kotitöitä, niin silti mielestäni se reippaus ei johdu siitä, että olisivat olleet paljon yksin. Tämä siis huomautuksena sille, että esim. alkoholistien lapsehan ovat usein reippaita, koska vanhemmat eivät tee asioita lapsen puolesta, mutta lapset kuitenkin ovat sisältä arkoja ja hellyyttä janoavia.

Pakko tarttua tähän

Siis luinko nyt oikein, että jätit yksin vartiksi 4 vuotiaan ja vauvan?? Se on helvetin pitkä aika, jos olis joku hätä tullut. Miksi et ottanut vaikka sit sitä vauvaa mukaan?
Karua....

Jx

Samaa ajattelin minäkin kuin tuo edellinen. Edesvastuutonta jättää vauvaa yksin kotiin edes 15 minuutiksi noinkin pienen lapsen kuin 4 vuotiaan kanssa.

jhkk

Täytyy sanoa, että olen itse vienyt roskat aina illalla ulos, kun lapsi on nukahtanut. Se ei ole mielestäni ihmeempää kuin käydä suihkussa, kun käy heittämässä ne kerrostalon roskikseen, mutta onko mielestäni se väärin?

Kerran muistan tilanteen, että jouduin käymään vajaa 10 minuuttia pikaisesti hoitamassa jonkun asian, enn enää muistya minkä, kun lapsi nukkui. Järjestin niin, että toinen henkilö tiesi minun käyvän siellä ja missä lapsi on, ja että jollen soittaisi puhelimella xx minuutin sisällä, hän lähtisi tarkistamaan lapsen voinnin.

Lisäksi kun jouduin ajamaan autoa, niin laitoin tuulilasiin ison lapun, jossa luki, että xxx osoitteessa on xxx v vauva nukkumassa jne tiedot siltä varalta, että ajaisin sen 10 min aikana kolarin. Tuo kyllä oli sellainen kerta, etten ole mennyt uudestaan niin kauas.

kyllä sitä jaksaa

Komppaan sitä aikaisemmin kirjoittanutta, joka sanoi että se on vaan pakko jaksaa kun ei ole vaihtoehtoja. Täytyy sanoa, ettei meikäläistä enää koskaan kaada mikään muu kuin kuolema, niin kovasta koulusta on läpi menty. Kaikesta muusta selviää hengissä ja kaikki maailman ongelmat on ajat sitten asettuneet omiin mittasuhteisiin. Monta kertaa mietin, siitä tuli melkein elämän motto, että niin kauan kaikki on hyvin kun kukaan ei ole kuollut.

Nyt jo nuorimmainenkin täyttää 20 ja ollaan selvillä vesillä, olen tosi ylpeä pojistani. Komeita, hauskoja, pitkiä ja hyvin käyttäytyviä nuoria miehiä. Eivät ole tahallaan tuottaneet äidilleen yhtään harmaata hiusta (ikä niitä on kyllä tuonut).

Raskaimpia aikoja olivat lasten sairastelut, lähinnä huolen takia ja kun yksin piti miettiä mitä nyt tehdään, joko mennään lääkäriin ja sitten kun mennään niin toinenkin aina oli puettava mukaan. Kun itse oli kipeä, kovassa kuumeessa ja leikkauksestakin toipuessa oli noustava aamulla vaan ylös ja hoiputtava jotenkin päivä läpi laittaen ruokaa ja joskus oli mentävä kauppaankin, lapset oli aina puettava ja mukaan vaikka ei olisi kotoa puuttunut kuin maitopurkki. Lapset oli mukana niin kampaajalla kuin gynekogilla (siellä odotushuoneessa lukemassa aku ankkoja ja minä mietin koko ajan siinä lavitsalla, että miten ne pärjää ja jaksaa odotella).

Isompana lasten harrastukset vei aikaa. Yksi sinne ja toinen tuonne ja jossain välissä kotiin äkkiä ja pesukone päälle, ruokakauppaan ja hakemaan lapset ja sitten laittamaan ruokaa, kello oli monesti jo 21 kun ekan kerran heitti kengät jalastaan ja pääsi istumaan. Monesti mietti, miten helppoa onkaan niillä, joilla on kaksi vanhempaa kun toinen kuskaa ja toinen sillä aikaa tekee kotihommat.

Toisaalta rahahuolet oli aina pinnalla, jatkuva pennin venytys joka on jäänyt päälle. Ei ollut kyse mistään "turhista" vaan ihan päivittäisistä ongelmista, mitä syödään. Ja kun auto hajosi, meni yöunet viikoksi miettiessä mistä rahat sen korjaamiseen.

kyllä sitä jaksaa

Niin tässä on vaan se "ongelma" että kotona voi sattua jotain, vaikka alkaa (telkkarista tai muusta sähkölaitteesta) tulipalo ja vartissa ehtii tulla häkää niin paljon, että ne onkin sitten hautajaiset edessä. Sitä minä aina pelkäsin ja kerranhan sattui sellainen tapaus (muistatteko) eräänä vappuaattona että perhepäivähoitaja oli paistanut munkkeja ja rasvakattila olikin syttynyt myöhemmin palamaan itsekseen kun pienet olivat sisällä keskenään päiväunilla. Siinä taisi silloin kuolla ainakin yksi lapsi.

Ei vaan voi ymmärtää

Kyllä minäkin vien roskat lasten nukkuessa (esikoinen on jo 10v), ja samalla pissatan koiran illalla ja onhan se nyt ihan eri asia kun pinkaista kauppaan saatika lähteä autolla ajelemaan. Ei ne laput siellä tuulilasissa mitään auta, jos siellä KOTONA sattuu jotain sun poissaollessa. Lapset keksii kaikkea hölmöä jo aikuisten läsnäollessa, niin entäs sit kun ovat yksinään ja 4 vee ei osaa pelastaa itseään eikä tosiaan sitä vauvaa.

Ei ole montaa päivää kun lehdessä luki että yksin tänä vuonna ovat lapset sytyttäneet yli 400 !!! tulipaloa. Ja just tänään luin lehdestä että pieni lapsi putosi parvekkeelta kun olikse nyt 9 vee sisko oli vahtimassa. Että sillain....

Ihmetyttää kovin, mitä on tuollaiset "pikaiset" asiat jotka täytyy lähteä hoitamaan just silloin kun lapsi nukkuu. Todella edesvastuutonta. Onneksi mitään ei tapahtunut, eikä sossu saanut vihiä.

hthtrhtr

[quote="Ei vaan voi ymmärtää"]
Kyllä minäkin vien roskat lasten nukkuessa (esikoinen on jo 10v), ja samalla pissatan koiran illalla ja onhan se nyt ihan eri asia kun pinkaista kauppaan saatika lähteä autolla ajelemaan. Ei ne laput siellä tuulilasissa mitään auta, jos siellä KOTONA sattuu jotain sun poissaollessa. Lapset keksii kaikkea hölmöä jo aikuisten läsnäollessa, niin entäs sit kun ovat yksinään ja 4 vee ei osaa pelastaa itseään eikä tosiaan sitä vauvaa.

Ei ole montaa päivää kun lehdessä luki että yksin tänä vuonna ovat lapset sytyttäneet yli 400 !!! tulipaloa. Ja just tänään luin lehdestä että pieni lapsi putosi parvekkeelta kun olikse nyt 9 vee sisko oli vahtimassa. Että sillain...quote]

Eli kyseessä oli yksi lapsi kotona, vauva, joka nukkui, eipä sellainen mitään tulipaloja sytyttele.

Niin no,

tuolla aiemmin kyllä luki, että 4v ja nukkuva vauva oli keskenään vartin kun äippä käväs kaupassa. Siinä ajassa 4v sytyttää jo komeen roihun ja polttaa koko talon.

Että silleen.

tässä lainaus

Minä saan varmasti kauhisteluja, mutta kyllä minä olen jättänyt alusta asti lapset siksi aikaa yksin, että käyn viemässä roskiksen tai pyykit narulle. Kaupassa kävin pikaisesti, kun laitoin DVD:n pyörimään ja jätin kotiin esikoisen, joka oli reilut neljä vuotta (osasi käyttää kännykkää) ja vauvan, mutta tosin silloin matkoineen kaikkineen siihen meni aikaa vain vartti.

siis tässähän tuo lukee. Tarkkuutta, ennen kun yritetään olla nokkavia.

Avioliittojen välissä 12 vuotta yksin lasten kanssa

Joku kysyi ketjussa: 'Luuletko että muut eivät ole omasta mielestään valinneet parasta mahdollista miestä lastensa isäksi?' 'Kyllä minä[kin] valitsin ja mies oli parempi isä lapsille kuin mitä osasin edes toivoa,..., miehelle tuntui lapset olevan kaikki kaikessa. Niin vai eräänä kauniina päivänä ilman mitään ennakkovaroitusta mies lähti.' Minullekin kävi näin.

Ymmärrän hyvin tämän ketjun 'vihaisuuden' aloittajalle. Hänhän jostain syystä kirjoittaa yksinhuoltajien ja uusperheellisten sivustolla, vaikka ymmärtääkseni ei itse kuulu kumpaankaan ryhmään. Miksiköhän kirjoittaa täällä?

Miten minä jaksoin yksinhuoltajana 12 vuotta? Jaksoin (ja jaksoin - omasta mielestäni tosi huonosti), kun ei ollut vaihtoehtoja. Ero tuli kuin pommi kirkkaalta taivaalta puolitoista kuukautta isäni kuoleman jälkeen. Ja, reilut puolitoista vuotta keskimmäisen lapsemme kuolemasta. Äitini oli vakavasti sairas ja hoidettava. Lapset olivat 4v ja 8kk, joten heidän kanssaan oli jaksettava 'pakolliset'. Meni lähes 5 vuotta ennenkuin edes ajattelin, että eroakin piti jotenkin käsitellä. Sillä välillä olin kohdannut uusia läheisten kuolemia, mm. äitini.

Tuon rinnalla todellakin raivostuttaa, kun joku parisuhteessa elävä kehtaakin 'verrata' itseään yksinhuoltajaan vain siksi, kun mies on matkoilla tms. Ei ole mitään yhteistä sillä ja todellisella yksin lasten kanssa olemisella! - Ja, siinäkin tosiaan on suuria eroja, miten yksinhuoltajaksi on tullut. Joku valitsee sen, joku tehdään sellaiseksi ilman mitään kysymyksiä.

Toivotan kaikille oikeille yksinhuoltajille voimia. Lapsethan sitä usein myös antavat. Heihin satsattava aika ja energia ei mene hukkaan. - Omat nuoreni ovat nyt ihania, 20 ja 16 vuotiaat, joista saan usein positiivista palautetta. Heidän elämässään tosin isä on ollut ja on paljon mukana, joten heillä on erosta huolimatta ollut kaksi vanhempaa.

Nuori

MInusta kannanotot tähän asiaan ovat turhan jyrkkiä. Tiedän, että yh vanhempana on varmasti suurimmissa osassa tapauksia raskaampaa kuin jos kotona on kaksi aikuista lapsia hoitamassa. Mutta pitäisi vain jaksaa olla positiivinen ja tarpeen tullen ottaa apua sukulaisilta ja ystäviltäkin.

Minusta "ruikuttaminen asiasta" ei ole täysin turhaa, jos oikeasti ei ole tottunut sellaiseen, mutta silti pitää ymmärtää, että sellaisessa tilanteessa olevia on paljon muitakin. On vain sopeuduttava. Lapsen ja itsensä takia. :)