n49**

Ei ihan näinkään. Juuri tämän aamun lehdestä luin miten isä vastaan poika päätös oli tullut korkeimmasta oikeudesta. Poika voitti jutun siitä, että isän oli maksettava elatusapua 200 euroa/kk lukion loppuun kun pojalla oli lukio kesken vaikka vaikka 18 vuoden ikä oli jo tullut täyteen. Isä oli lopettanut maksun tasan siihen.

En minäkään katselisi kotonani aikuista ihmistä, joka ei tee mitään, mukaan lukien mies ja lapset. Kuukausi on maksimi mitä olen katsonut isoja poikiani kotona makaamassa esim yo-kirjoitusten jälkeen. Heillä on tasan kolme vaihtoehtoa ollut; töihin, opiskelemaan tai sitten muualle asumaan. Molempiin on tullut vipinää. Töitä on aina tekevälle, ellei valikoi.

kiinnostavaa

Minne ja millä rahalla poikasi olisivat muuttaneet jos ei töitä tai opiskelupaikkaa olisi löytynyt? Sosiaalitukien varaan vai ?

n49**

^
Sossussa en ole koskaan käynyt enkä ole kehoittanut siihen lapsianikaan. Terveellä, nuorella ihmisellä ei ole sinne mitään asiaa.

Töitä löytyy ellei ole ronkeli. En tarkoita sitä, ettei kotona saa asua mutta jotain on tehtävä, sitä en kestä että siellä herätään illansuussa kun minä tulen töistä ja sitten yöt istutaan telkan ja tietsikan ääressä ja odotellaan ruokaa pöytään. Vaikka olisi hetken aikaa sitten sellainen työ, ettei siitä elantoansa saa mutta pääasia että tekee jotain.

Vanhemmalla pojallani on oma asunto ja opiskelupaikka (korkeakoulussa eli ei aina läsnäolopakkoa) mutta lorvailisi mielellään äidin passattavana aina viikkoja. Viimeksi viikon jälkeen sanoin, että ihan ok että olet täällä, saatkin alkaa siivota autotallin huomisesta alkaen ja auto pitäisi pestä jne. Poijalle tuli kiire lähteä omaan kotiin....

Kuin salama taivaalta

Koeaika muuttui pysyväksi käytännöksi. Taisi poika ja äitinsäkin tietää jo alkuun ettei poika enää takaisin mene.

Mitähän mahtaisi sanoa sosiaaliviranomaiset jos pojan vain heittäisi pihalle? Ei mitään hyvää, veikkaan. Kyllä mies on poikaansa yrittänyt saada ymmärtämään. Luulen pojan oireilevan äitinsä käytöstä, mutta ei sen ymmärtäminen yhtään tilannetta helpota.

Minä olen se joka en kohta oikeasti jaksa. Olen kartsellut itselleni asuntoa. Mies ei haluaisi asua erillään, enkä kyllä minäkään, mutta muutakaan en kohta keksi. Ehkä muutamme yhdessä uuteen paikkaan, mutta poikaa ei oteta mukana.

Lopettakaa lässytys

ja liika ymmärtäminen. Voi voi, aina on jollakin vaikeaa, mutta kun pelkkä päänsilitys ei johda yhtään mihinkään. Ja eikös tämä "poika" ole jo aikuinen mies, 21 V?
Mitä sanomista sossulla on siihen, jokainen aikuinen vastaa itse itsestään. Mutta siihen ei ikinä opi jos vanhemmat (isä) pitävät vauvana, joka täytyy passata sänkyyn.

salamalle

En voi muuta kuin kompata 100%. Salama, kyllä teidän täytyy nyt tajuta että sossu ei ota moiseen mitään kantaa. Montako kertaa täällä pitää todeta että 21-vuotias mies ei ole alaikäinen ja vanhempien vastuulla? Hyvänen aika, monella miehellä/naisella on senikäisenä jo omia huollettavia!
Lopeta asuntojen katseleminen itsellesi, voitte katsoa avuksi uutta asuntoa pojalle, jos on itse siihen kykenemätön.

Tuli mieleen että...

onko tuo lapsi, eikös hän poika ollut??, jo intin käynyt. Siinähän olisi oiva "aasinsilta" aloittaa itsenäinen elämä. Jos siis ei ole vielä käynyt. Sittenhän voi jo sanoa, että eikai intin käynyt sälli nyt enää meidän "vanhojen" luo muuta? :)

Anja_

Mutta tämäkin on tapauskohtainen juttu. Kaikki ei ole vielä 21-vuotiainakaan valmiita elämään ihan itsenäisesti, valitettavasti se vaan on niin. On nuoria, jotka voi jättää omaan elämäänsä jo 16-vuotiaina, mutta kaikkia ei. Äiti ja isä kyllä yleensä lapsensa tuntee ja näkee, mitkä selviytymismahdollisuudet heillä on.

Jos on yhtään pelättävissä, että nuori joutuu väärille teille, silloin on mahdottoman vaikea noudattaa sitä neuvoa, että heittäkää vain pihalle! Jos nuoren elämä sitten ajautuu täysin sivuraiteelle, saa loppuikänsä miettiä, missä määrin itse on asiaan syyllinen. Ei ketään voi heittää yön selkään jos tietää, ettei tällä todella ole mitään paikkaa missä olla ja mistä saisi syötävää. Sellaiset kovat sanatkin, että sinulla ei ole tänne sitten enää mitään asiaa, voi tulla vastaan joskus myöhemmässä elämässä ikävällä tavalla. Jotkut nuoret on kauhean herkkiä. Harvalla vanhemmalla on sydäntä työntää pesästä ulos linnunpoika, josta näkee aivan varmasti, ettei ole siipiä mitkä kantaa eikä eväitä siipien kasvattamiseen.

Muistakaa nyt, ettei kaikki nuoret ole samanlaisia. On sitä helppo suurten ikäluokkien esimerkiksi muistella, kuinka joutui kotoa lähtemään 17-vuotiaana raskaisiin töihin jne, mutta toinen totuus on myös se, että kyllä siinäkin ikäluokassa on paljon alkoholisoituneita ja väärille urille jo nuorena suuntautuneita rikollisia ja muita haavoittuneita, joilla ei ollut elämässään eväitä eikä kykyjä vielä niin nuorena kohdata kovaa maailmaa. Kodin turvaa olisi tarvinnut monikin vielä.

Voiko vanhempi nukkua yönsä tyytyväisenä lämpimässä sängyssään, jos on heittänyt lapsensa pihalle eikä tiedä missä tämä yönsä viettää, porraskäytävässäkö?

Eihän kotona asuva nuori saa tietenkään laittaa huushollia oman mielensä mukaan, eli häiritä muita siellä asuvia omalla elämäntavallaan. Siitä on nuoren kanssa keskusteltava heti. Jos tuloksia ei synny, sitten on etsittävä muita mahdollisuuksia, mutta välejä ei pitäisi mennä rikkomaan. Tuonikäiselle on mahdollista saada oma vuokra-asunto ja vuokratukea kunnalta. Tilanne voi olla vaikea vuosiakin, mutta yleensä se järki sieltä sitten löytyy joka tapauksessa. Tärkeintä olisi juuri se, että ne välit vanhempiin ovat kuitenkin kunnossa, sillä on tärkeä merkitys. Nuoret on yleensä iloisia siitä, että pystyvät itsenäistymään sitten kun se aika tulee, mutta se ei tule kaikilla samaan aikaan. Tämäkin poika, josta kirjoittaja kertoo, että on lähtemässä lukiosta mutta ei tiedä minne, on nyt juuri sellaisessa epämääräisessä välitilassa, joka kieltämättä aiheuttaa niitä harmaita hiuksia vanhemmilleenkin, mutta kyllä siitäkin ajan kanssa selvitään. Ei mikään ole ikuista.

lapsista huolta!

Vois ja vois... kuinka moni TEISTÄ, jotka arvostelette Salama kirkkaalta taivaalta -tapausta, olette konkreettisesti heittäneet kodistanne nuoren aikuisen, jolla mitä ilmeisimmin on ongelmia, joiden ratkomiseen tarvittaisi psykiatria, jollaista nuori ei todennäköisesti tuostu tapaamaan?

Mihin hyvään se johtaa? Aivan liian moni on alkanut käyttää huumeita, alkoholia, mitä vain, ja ylipäätään jättäytynyt yhteiskunnan ulkopuolelle kun kukaan ei tunnu välittävän. Vanhemmatkaan eivät ole automaatteja, jotka osaavat ratkoa vaikeitakin ongelmia. He ovat ihmisiä, jotka eivät ehkä ole koskaan kohdanneet tuon kaltaisia ongelmia elämässään. He yrittävät niillä kyvyillä jotka heillä on.

Pojat aikuistuvat tyttöjä hitaammin. Ehkä tuo poika piankin alkaa ajatella itsekin aivoillaan.

SITTEN: Kas kun ette ole arvostelemassa pojan äitiä, joka mitä ilmeisimmin on vaikuttanut pojan syntyneeseen käytökseen! HÄN on todellakin potkaissut pojan pois kotoaan, ja isä uusiovaimoineen saa siitä paskat niskaan!

Että jotta

Olenko ymmärtänyt jutun juonen oikein? Että 19 vuotias on aikeissa lopettaa lukion, käyttää illat ja yötkin valvoen ja äänekkäästi eläen kavereineen kotona. Äiti todennut, ettei kykene halalitsemaan tilannetta ja heittänyt kaverin isälleen, jotta tämäkin saisi osuutensa tästä ihanuudesta ja saisi ehkä jämäkämmällä miehen otteella ja auktoriteetilla pojan kuuntelemaan järjen ääntä?

Näin tulkitsen tämän juonen äidin päässä. Hän ei voinut mitään ja toivoo miesten kesken elämällä muutosta pojan lipsuneeseen tyyliin. Näin ainakin minä kahden murrosikäisen yh-na läpi eläneen äidin aivoilla asian näen.

Toisen pojan kanssa nimittäin oli nimittäin ihan samat ongelmat, jotta lukion alkaessa rupesi kiinnostamaan kaikki muu, paitsi koulu. Se on pojilla vaarallinen kausi ja kyseenalaiset tavat pitää saada poikki keinolla millä hyvänsä. Järki omaan päähän tulee vasta viiveellä. Kaverit ja heidän mielipiteensä menevät yli kaiken muun.

Oirehtiihan se nuori, koska on tyytymätön ihan kaikkeen, itseensä eniten. Pallo on hukassa, ei tiedä mitä haluaa ja mille alkaisi. Työtä ei ole, aikaa tapetaan ja tylsistytään. Vanhemmat eivät tykkää, omaa ei ole kuin vaatteet ja turvattomuus iskee, jos hetkenkin pysähtyy ajattelemaan.

Tuossa tilanteessa kaikki kaveripiirin edustama tuntuu mahtavalta. Tässä on nyt se paikka, jossa isä ja poika kahden johonkin kokonaan erilaiseen ja neutraaliin paikkaan. Jos mahdollista, mökille (vaikka vuokratenkin) pitkälle viikonloppu/viikkoreissulle. Siellä juttu lakaa kulkea luontevasti ja päästään asian ytimeen. Mikä mättää ja miksi? Nuori todennäköisesti kertoo asioita, joista isällä ei olleut aavistustakaan. He kuuntelevat toisiaan aidosti, tilanteesta tulee vuorovaikutteinen, tasavertainen ja avoin. Sitä nyt kaivataan ja kipeästi! Silloin poika itse tekee muutoksen, pakottaa siihen ei voi.

Että jotta

Olenko ymmärtänyt jutun juonen oikein? Että 19 vuotias on aikeissa lopettaa lukion, käyttää illat ja yötkin valvoen ja äänekkäästi eläen kavereineen kotona. Äiti todennut, ettei kykene halalitsemaan tilannetta ja heittänyt kaverin isälleen, jotta tämäkin saisi osuutensa tästä ihanuudesta ja saisi ehkä jämäkämmällä miehen otteella ja auktoriteetilla pojan kuuntelemaan järjen ääntä?

Näin tulkitsen tämän juonen äidin päässä. Hän ei voinut mitään ja toivoo miesten kesken elämällä muutosta pojan lipsuneeseen tyyliin. Näin ainakin minä kahden murrosikäisen yh-na läpi eläneen äidin aivoilla asian näen.

Toisen pojan kanssa nimittäin oli nimittäin ihan samat ongelmat, jotta lukion alkaessa rupesi kiinnostamaan kaikki muu, paitsi koulu. Se on pojilla vaarallinen kausi ja kyseenalaiset tavat pitää saada poikki keinolla millä hyvänsä. Järki omaan päähän tulee vasta viiveellä. Kaverit ja heidän mielipiteensä menevät yli kaiken muun.

Oirehtiihan se nuori, koska on tyytymätön ihan kaikkeen, itseensä eniten. Pallo on hukassa, ei tiedä mitä haluaa ja mille alkaisi. Työtä ei ole, aikaa tapetaan ja tylsistytään. Vanhemmat eivät tykkää, omaa ei ole kuin vaatteet ja turvattomuus iskee, jos hetkenkin pysähtyy ajattelemaan.

Tuossa tilanteessa kaikki kaveripiirin edustama tuntuu mahtavalta. Tässä on nyt se paikka, jossa isä ja poika kahden johonkin kokonaan erilaiseen ja neutraaliin paikkaan. Jos mahdollista, mökille (vaikka vuokratenkin) pitkälle viikonloppu/viikkoreissulle. Siellä juttu lakaa kulkea luontevasti ja päästään asian ytimeen. Mikä mättää ja miksi? Nuori todennäköisesti kertoo asioita, joista isällä ei olleut aavistustakaan. He kuuntelevat toisiaan aidosti, tilanteesta tulee vuorovaikutteinen, tasavertainen ja avoin. Sitä nyt kaivataan ja kipeästi! Silloin poika itse tekee muutoksen, pakottaa siihen ei voi.

Salama kirkkaalta taivaalta

Hyviä neuvoja kiitos vaan. Ensinnäkin: meillä ei ole varaa isän ja pojan lähteä mihinkään mikä maksaa. Auto myytiin kun ei ole varaa vakuutuksiin, autoveroon ja vielä bensoihin. Mies ei ole Taikuri. Nimimerkki lapsista huolta! sen totesi. Poikaan ei uppoa kuri, ohjaus, neuvottelu, suostuttelu, lahjonta, kiristys. Kiristystä oli kieltää kavereiden tulo meille, jollei käytöstavat muutu. Ei muuttuneet, kaverit kiellettiin, poika alkoi olla öitä pois kotoa, mutta kävi meidän töissä ollessa "vaihtamassa sukat". Eli kaveritkin kävi tuolloin, tiskien ja muun sotkun määrästä päätellen. On yritetty ottaa yhteyttä kavereiden vanhempiin. Se on ollut hieman hankalaa kun eivät suostu sukunimiään aina kertomaan. Kaksi tavoitettiin, toinen lupasi pistää lapsensa kuriin (toimi parin viikon verran), toinen sanoi ettei vaan päästettäisi heidän poikaa meille. Mutta pyyntöjä käytöstavoista eivät halunneet kuulla. Heillä on oikeus kasvattaa jne. On on.

Negatiivista arvostelua paljonkin teiltä. Kuka olisi valmis ottamaan pojan luokseen opettelemaan elämää? Kun olette niin ammattimaisia aikuisia.

Pankkineuvottelut on edenneet. Ostan oman asunnon. Miehellä ei ole varaa jäädä asuntoomme, hänkin siis muuttaa. Poika on laitettu seinää vasten, mutta ei tunnu välittävän. Isä ilmoitti ottavansa pojan mukaansa ehdoilla. Poika ei ole sanonut juuta eikä jaata. Ei tule yhtään vastaan. Tai on, saattaa hankkia parin kaverin kanssa kimppakämpän, ja ovat jo selvittäneet sosiaalietuudet. Siellähän se elämänlaatu kohenee, koulutus hankitaan jne. Poika pääsisi kaksin isänsä kanssa mutta ei ole kiinnostunut. Äidistään ei halua kuulla sanaakaan, joten siinä hiertää ja pahasti. Toisin oli silloin kun äiti vielä halusi pitää poikaa luonaan.

Että jotta

Palasin vielä ensimmäiseen kertomukseesi, Salama kirkk.....

Nyt pitäisi kyllä päästä "pojan pään sisään" eli saada hänet kertomaan, mitä tuolloin hänen ja äitinsä välillä tapahtui. Miksi tilanne on loukannut niin syvästi, jotta poika reagoi siihen rajulla muutoksella elämässää ja käytöksessään?

Hänen on täytynyt järkyttyä jostain aiasta tai tapahtumasta totaalisesti, koska kokee, että ihan sama, mitä hänen elämälleen tapahtuu. Hänellä varmaan oli tulevaisuuteen suunnitelmia, jotka romuttuivat? Ei ole myöhäistä korjata tilannetta vielä, hän on nuori ja ehtii käydä vaikka toiseen kertaan luokan lukiossa.

Vaikka olisi miten tiukkaa, täytyisi nyt saada kokoon hätäapua sen verran, että rauhoitettu tilaisuus saadaan järjestettyä. Se ihan varmasti maksaa itsensä takaisin tuhatkertaisesti, jos positiivinen muutos lähtee alkuun.

Jos sinäkin nyt lyöt hanskat tiskiin, on se merkki pojalle, että jatketaan samaa rataa, minä-paska aiheutan surua ja murhetta muutoinkin. Eivät ne oikeasti välitä.

Nuori aikuinen on vaikea saada aisoihin, jos oma järki on karannut. Järki pitää saada kuitenkin kiinni pian, ennenkuin isompia vahinkoja ehtii tulla. Heillä on aikuisen vastuu, mutta kehittymätön mieli eikä elämänkokemusta ole, jolla kuohuvia tunteita hillitään.

Älkää nyt vielä todellakaan lakatko yrittämästä etsiä keinoja selvittää, miksi pojan käytös muuttui. Sen kun saisi hänestä ulos, jatkaminen helpottuisi.

realismia peliin

"Jos sinäkin nyt lyöt hanskat tiskiin, on se merkki pojalle, että jatketaan samaa rataa, minä-paska aiheutan surua ja murhetta muutoinkin. Eivät ne oikeasti välitä. "

eikös se nyt mennyt niin, että vanhemmat ovat vastuussa lapsistaan? Uudet puolisot saavat yrittää jaksaa ja sietää niin paljon kuin jaksavat, mutta syyllistämään kenenkään ei tarvitse ryhtyä, jos ei toisten lapsia jaksakaan.
Tätä mieltä tämä "äitipuoli".

Että jotta

Periaatteessa tuo "poika" on jo itse vastuussa ihan kaikesta. Ei edes äiti ja isänsäkään puhumattakaan uudesta puolisosta. Tämä kaverihan oli jo melkein aikuinen, kun heille muutti.

On vain niin, että siitä huolimatta kyky nähdä omaa käytöstää ulkopuolisesti ja sitä, mihin se johtaa, on kehittymätön. Tunteet ovat mahdollisesti vielä kuten murrosiässä, uhmakkaat, rajut vaihtelut ja testosteroni jyllää sumentaen järjellisen ajattelun.

En sinänsä ihmettele yhtään, jos uusi puoliso muuttaa omaan kotiin tässä tilanteessa. Isä tekee ratkaisut oman kestokykynsä ja sen perusteella, miten hän uskoo voimiensa riittävän takoa kaverille järkeä päähän. Silti kannattaa yrittää ajatella aikuisella päällä pitemmälle ja katkaista tuo kierre. Jos sattuisi tulemaan kohdalle pieni järkevä hetki, jolloin saisi lyötyä kiilaa sen verran, että pojalla itselläänkin alkaisi raksuttaa, minne hän on itseään viemässä.

Kyllä isää voi tukea jaksamisessa eri huushollistakin. Jos oikein hyvästi käy, poika järkiintyy ja aikuistuu piankin, siinä suhteessa armeija tulisi hyvään rakoon. Kyseenalaiset kämppikset eivät kuitenkaan oikein hyvää lupaa, mutta jospa se kuitenkin saisi pojan huomaamaan, että joutuukin itse vastaamaan ihan kaikesta, mokista myös täysin. Tuon sortin kaverit eivät tosipaikassa avuksi tule.

Salama jne.

Ole hyvä ja ota paikkani siinä "perheessä". Minä en enää jaksa, enkä ole pojan äiti tai muutenkaan vastuussa sen enmpää kuin mitä tähän asti olen tehnyt. Vastaan saisi aikuinen mies (ikä huom) tulla mutta ei tule.

Minullakin on näiden vuosien jälkeen oikeus kotirauhaan. Jos olisi oma lapseni, tilanne olisi varmasti toinen. Jotenkin epäilen, että olisiko tuohon tilanteeseen edes ajauduttu, mutta sitä ei saada tietää.

Eikä se jaksa isäkään. Oliskohan pojan äidin vuoro ottaa vastuu. Mulle aivan sama.

nakutin

Yksi pv istuin junassa ja vieressä istui pariskunta, n. 40-kymppisiä. Keskustelivat siinä pojastaan enkä voinut olla kuulematta keskustelua, kun lähijunissa kylkikyljessä istutaan. Ensin puhuivat pojan vaatemuodista ja siitä, kuinka nainen oli pettynyt pojan ostamiin uusiin housuihin. Isä oli sitä mieltä, että parempaan suuntaan oli menty, vaikka housut roikkuivatkin niin "nyt se ei sentään vedä päälleen satakolkytkiloisen housuja" Äiti sanoi, että onneksi ei ole enää pitkä aika, kun sekin muuttaa omilleen. Yhtäkkiä isä sanoi, juu 1 vuosi ja 8 kuukautta. Nainen oli hetken hiljaa ja kysyi, siis mikä vuosi ja 8 kuukautta? Isä: no se täyttää sitten 18, sitten päästään siitä eroon. Äiti vain tokaisi, että no eihän se nyt välttämättä sitten heti muuta. Mies oli sitä mieltä, että kyllä muuten saa luvan muuttaa. Että kyllä ne tosiaan ihan omatkin vanhemmat voi sitä kovasti odottaa, jos nyt yhtään lohduttaa. :)

uusperheellinen

Salama jne. tilanteeseen verrattuna mun elämä on siis tosi mukavaa ja helppoa. Muistan olla kiitollinen, että meillä asuva aikuinen lapsi on sentään kiltti vaikka käykin mun (ja isänsä) hermoille aika usein muuten.

_ikkkk_

Salamalle tiedoksi, että helpoin tapa päästä aikuisesta lapsesta eroon on se, että muuttaa niin pieneen asuntoon, että poika ei mahdu sinne (esim. kaksio, yksiö). Kun poika on saatu pihalle, niin sen jälkeen ei anneta hänelle avaimia tähän asuntoon.

Olen itse niiiin kiitollinen tätä ketjua lukiessa, että olen saanut asua vanhempieni luona 21-vuotiaaksi asti, jolloin valmistuin. Tämä tarkoitti sitä, että ei tarvinnut ottaa opintolainaa ollenkaan. Nykyään opintolaina asumistukineen on niin pieni, että ainakaan pääkaupunkiseudun korkeiden vuokrahintojen vuoksi on todella sinnittelyä

onnelisessa asemassa

Et tainnut olla salama-tapauksen kaltainen poikkiteloinen? ;-)

Myös meidän lapset on olleet kotona minkä ajan ovat parhaaksi katsoneet. Vanhin lähti heti kirjoitusten jälkeen 19-v., keskimmäinen 20-v ja tuli puoleksi vuodeksi takaisin, lähti 22 v lopullisesti (ilmeisesti). Nuorimman opinnot on vielä kesken. Hän on mieheni ja minun yhteinen, kaksi muuta vain minun.

Mieheni oli eronnut exästään yli kolme vuotta aiemmin kun tapasin miehen. He eivät saaneet lasta, mutta lapsi ei ilmeisesti ollut ainoa eron syy. Ymmärsin suhteessa olleen paljon pielessä jo ennen sen toteamista ja lapsesta vain muodostui suhteen toteemipaalu. Piti nivoa kaiken yhteen, mutta lapsettomuus hajoitti. Tai ne muut syyt ehkä.

Mies epäröi pitkään yhteenmuuttoamme. Hän pelkäsi miten lapset suhtautuu sitten. He tunsivat kyllä mutta on eri asia tavata satunnaisesti kuin että asutaan yhdessä. Minun ex-miehellä ei ollut mtään sitä vastaan että yhteen muutettiin. Eikä lapsilla. Ja sitten se vaan tehtiin.

Ongelmia ei nähdäkseni ollut. Tietenkin mies haki paikkaansa jonkn aikaa, ja kumpaankin lapseen eri tavoin. Vanhimman kanssa räiskyi, nuorempi oli herranenkeli. Vanhempi kaiketi purki muuta pahaa oloaan mieheen, tuli siinä murrosikään näjet, mutta mies ei ottanut itseensä. Minulla onneksi on järkipäinen ex-mies, joka puhuttelikin tyttöä muutaman kerran hänen käytöksestään ja asenteestaan.

Parissa vuodessa tyttö kuitenkin asettui. Pikkuvelipuolen ansiosta miehen isäpuolellisuuskaan ei oikeastaan enää näkynyt. Pois kotoa tyttö muutti opiskelun takia, toiselle paikkakunnalle. Ja olihan siellä se poikaystäväkin.

Nuorempi tyttö lähti seikkailunhalusta kavereiden kanssa kimppakämppään, josta sitten luopuivat. Lopulta hankki oman. Nuorimmaisesta nyt ei vielä tiedä mitään.

Pakko sanoa, että ilman ex-mieheni tukea olisi vanhemman kanssa saattanut olla vaikeampaakin. Puhumattakaan jos tytön isä olisi yllyttänyt huonoon käytökseen. Tai jos meillä olisi jotain muita esim. sosiaalisia ongelmia jotka ahdistaisivat, tai kunnioituksen puutetta lapsia kohtaan jne. Näitähän voi aina mietiskellä.

Silti olen sitä mieltä että lasten vanhemmat on ne jotka lapsille viimeisen sanan sanoo. Puolikkaat voivat ohjata ja vaatia tapoja ja sääntöjen noudattamista, koska onhan se myös heidän kotinsa, mutta viimekäden vastuu on vanhempien.

Sitten on ihmisiä jotka ottavat huolen muidenkin lapsista ja mieleellään, ja se on hieno asia, mutta ei se heidän velvollisuus ole missään tapauksessa. Ymmärrän kyllä miksi Salama taivaalta ei jaksa jos kotona on usean vuoden ollut hallitsematon hulabaloo.

Voi ei!!!

Salama, SINUN EI PIDÄ JAKSAA, lopeta jo hyvä ihminen selittely tilanteeestanne, se on ilmiselvä jokaiselle järkevälle ihmiselle. Jos miehesi ei saa kuria poikaan ja ANTAA SINUN MIELUUMMIN MUUTTAA POIS (!??), etkö jo ymmärrä, se on viesti. Et voi etkä pysty vaikuttamaan. Et ole pojan vanhempi. Älä ota vastuuta, joka ei sinulle kuulu.

En kestäisi tollaista menoa. Meidän aikuisten pitää jaksaa työssä, olla kumppaneita toisillemme.

Nyt heittäkää pallo pojan äidille, tai muuttakoon sinne kimpppakämppään. SE OPETTAA!