sivusta seuraava

Miehelläni ja hänen ex-vaimokkeella on lapsien yhteishuoltajuus. Lasten äiti ottaa lapset noin 1-2 krt/kk max 2 yötä kerrallaan ja vain silloin, jos äidin luokse voi lapset päästää. Syy tähän on äidin masennus yms. Mieheni on siis käytännössä katsoen lasten pääasiallinen huoltaja. Nyt mies itse on väsynyt ja luisumassa myös uupumukseen/masennukseen. Ja syy tähän on lasten äidissä, joka käyttää kaikki liikenevät voimansa lasten isän mollaamiseen ja meidän suhteen sabotoimiseen.
Silloin kun lapset ovat, suhteellisen vastahakoisesti, menneet äidilleen, mieheni ei voi hengähtää hetkeksikään, vaan hän joutuu jatkuvasti olemaan puhelinetäisyydellä ja "maisemissa" siltä varalta, että lapset joutuvat lähtemään isänsä luokse kesken visiitin, milloin siitä syystä, että lapset itse eivät jaksa kuunnella äidin huutoa ja kiukuttelua tai siitä, että äiti on jättänyt lapset illalla keskenään ja paennut illan viettoon ystäviensä kanssa. Tai siitä, että äiti päättää lähettää lapset isänsä luokse, koska ei jaksa olla heidän kanssaan.
Mieheni on hiljattain saanut apua uupumus/masennusongelmaan. Lasten äiti on jo pidempään saanut hoitoa. Mitä tässä tapauksessa tulisi tehdä, kun kumpikaan vanhempi ei jaksa ja pari vuotta sitten tapahtuneen eron jäljiltä moni asia on muutenkin kovin kiemurainen?

Itse tulin kuvioihin noin vuosi sitten, jolloin kaikki näytti olevan ok. Tilanne räjähti käsiin, kun lasten äiti tapasi minut ensimmäisen kerran. Mustasukkaisuus osaa sitten olla tuhoavaa!

hoplpo

Olisit miettiny sitä sillon ko otit miehen jolla on lapsia.. kannattas ottaa ero hyvissä ajoin vaihtamalla paranee kato ja ota joku vähemmän "käytetty" mies eli älä ota semmosta jolla on jo lapsia tai eronnutta.. ruoho on vihreempää aidan toisella puolen;)

sosiaalitoimistoon

Ottakaa yhteys lastenvalvojaan sosiaalitoimistoon. Kertokaa, että tarvitsette apua lastenhoitoon. Lapset voidaan tilapäisesti sijoittaa muualle.

sivusta seuraava

Sosiaalitoimisto on keskustellut lapsien ja vanhempien kanssa tilanteesta, mutta mistään tilapäisestä sijoittamisesta ei ole ollut puhetta. Ja mieheni tekisi kaikkensa etteivät lapset joutuisi muualle. Ongelmana on tämä lasten äiti, jonka tilanne pitäisi saada siihen kuosiin, että hän ei omalla käyttäytymisellään vaikeuttaisi isän jaksamista. Pari kertaa hän on ollut siinä pisteessä, että laitoshoito olisi ainoa vaihtoehto, mutta hän on kieltäytynyt siitä eikä pakkohoidon kriteerit ole täyttyneet.

Onneksi en asu samassa taloudessa eikä ole aikomustakaan lähiaikoina. Rakastan miestäni yli kaiken eikä nyt tulisi mieleenkään jättää häntä vaikeana aikana. Katselen mihin suuntaan tilanne kehittyy. Mutta tässä ei nyt kyse ole minusta tai minun parisuhteesta vaan tilanteesta, jossa vanhemmat eivät jaksa eivätkä halua lapsiaan ulkopuoliselle. Lapset voivat hyvin silloin kun ovat isällään ja isäkin voi suhteellisen hyvin suurimman osan ajasta. Voimat vain loppuvat silloin kun lasten äiti aloittaa terrorisoinnin mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Katkera erosta, katkera siitä, että hänen ex-miehensä on löytänyt uuden naisen jne.

Huoltajuus

kannattaa ehkä määrittää uudelleen. Koska äiti ilmiselvästi ei ole pystynyt suoriutumaan puolikkaastaan, miehellä voisi olla hyvät mahdollisuudet saada huoltajuus kokonaan itselleen. Se varmasti selkeyttäisi tilannetta.

Äidillä olisi tapaamisoikeus, joka voidaan määritellä monella eri tapaa tilanteen mukaan. Kyse on lapsen parhaasta, eikä vanhempien oikeuksista, kun näitä asioita puidaan. Lasten paras olisi todennäköisesti kokonaan isän huoltajuudessa, jolloin hän voisi paremmin puolustautua ja vetää rajat. Lasten ei olisi pakko mennä äitinsä luo, jolleivät halua, vaan äiti voisi tavata lapsiaan joko valvotusti kodin ulkopuolella, isän kotona tai sitten omassa kodissaan. Sitäkin voidaan rukata lasten kannalta parhaiten.

Uskon, että isä jaksaisi paremmin, kun hänen ei tarvitsisi jännittää ja myötäillä toisen oikkuja, vaan voisi jykevästi vastata häiriköivälle exälle palkäämättä tämän reaktioita. Ei silloinkaan tietysti voi äitiä sivuuttaa, mutta paremmin miestä kuunnellaan myös viranomaispäässä, kun tilanne on todettu ja tutkittu.

Mustasukkaisiis on todellakin kamala tauti. Se on hirveää sekä mustikselle, että kaikille, joita hänen piirissään on.

Lohdullista, että miehellä on kaltaisesi nainen tukenaan.

T.T.

Tosi empaattista jälleen kerran... Ehkäpä kyse oli nimenomaan siitä miten miestä ja lapsia voisi auttaa, ei siitä kannattaako tuollaisessa suhteessa olla. Ja kun kuitenkin on niin vastuullinen ihminen yrittää auttaa eikä vain tuijota omaan napaansa!

hkhjk

Tosiaan ehkä olisi parasta, jos mies olisi yksin huoltaja, mutta sen järjestäminen voi olla kyllä vaikeaa, jos äiti jotenkin vain pysyy tolpillaan.

Tuossahan ei ole kuitenkaan niinkään kyse normaalista eroriidasta, vaan tilanteesta jossa vanhemmalla on vakavia vaikeuksia ja ilmeisesti päihdeongelmaa tai psyykkisiä sairauksia. Pitäisi jotenkin saada sosiaaliviranomaiset heräämään, että äidillä on ongelmia ja ettei ole turvallista jättää lapsia yksin hänen hoitoonsa. Se kai siis stressaa miestä, että pitää huolehtia lapsista silloin, kun ovat äidillä? Auttaisiko lastensuojeluilmoitus avi oletteko tehneet jo?

Tuskin lapsia kannattaa minnekään perheen ulkopuolelle sijoittaa, kun on kerran toinen vanhempi kunnollinen, vaan olisi paras jos mies hoitaisi heitä toistaiseksi yksin niin, että äiti voisi tavata lapsia valvotusti. Vaikka voi kuulostaa rankalta olla aina lasten kanssa ilman vapaaviikonloppuja, niin sillä laillahan kahden vanhemman perheissä normaalistikin kuitenkin eletään.

Teillä on vielä näköjään hyvä suhde, joten mies ei olisi ihan yksin. Ja vaikka olisi, niin siitäkin selviää. Itse olen ollut 100% yh alusta asti, ja hyvin on elämä sujunut.

KKkk87

Minusta tuntuu, että ei tuo asia välttämättä parane itsestään, vaan tilanteelle pitäisi tehdä jotakin. Vaihtoehtoja voisi olla esim. nämä:

- Mies pitää paremmin huolta omasta jaksamisestaan. Voisiko hoitoapua saada lasten kaveriperheistä, omilta vanhemmilta, kummeilta tms.? Koska miehellä on lähihuoltajuus, hän saa kuitenkin elatusapua (joko lasten äidiltä tai kunnalta), joten voisiko osan rahoista käyttää ulkopuoliseen hoitoapuun? Ehkä myös kunnan kautta voi saada kodinhoito- tai lastenhoitoapua?

- Onhan miehelläsi uupumus/masennus hoidossa? Lasten kannalta pahin tilanne olisi se, että kumpikin vanhemmista sairastuisi masennukseen, koska siitä paraneminen vie vuosia. Silloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää lasten sijoittaminen perhekotiin, koska vanhempien psyykkinen sairaus uhkaa sairastuttaa lapsetkin.

- Miehelläsi on mahdollista hakea huoltajuuteen muutosta eli hakea yksinhuoltajuutta.

Et kerro lasten lukumäärää etkä heidän ikää, mutta ilmeisesti kyse on siis päiväkoti-ikäisistä lapsista, jotka tosiaan tarvitsevat hoitamista ja hoivaa ihan toisella tavalla kuin kouluikäiset lapset. Vaikka uupumus tekee asiat raskaammiksi, niin silti pitäisi yrittää miettiä sellaisia keinoja, joilla arkea saisi helpotettua. Lapsia voi myös opettaa tekemään kotitöitä, eineksiä tai puolivalmisteita voi käyttää jos se helpottaa arkea jne.

Huoltajuus

Aika toimii onneksi miehelle ja lapsille edullisesti. Lapset kasvavat ja kehittyvät, osaavat itse kertoa asiat oikein ja auttaa itseään. Arki helpottuu. Muistuta miestä näistä, ettei tämä ahdinko ole ikuista.

Kuntakin voi auttaa, kun apua sitkeästi pyytää. Yhdestä kielteisestä vastauksesta ei pidä antaa periksi. On monta tapaa helpottaa arkipäivää. Rohkeasti ja määrätietoisesti apua vaatimaan vain. Sinä voit olla tukena, mummolat, tätilät, sedät ym. suku myös. Avoimuus kannattaa, mutta ei suomalaiselle tyypillinen "yksin on pärjättävä" asenne häpeäntunteineen.

Kyse on tässä tapauksessa lasten turvallisuudesta ja parhaasta. Sen on oltava ohjenuorana myös viranomaisille. Kun isä on hyvä ja huolehtiva, ei kotoa pois siirtäminen voi olla heille paras. Apu on tuotava kotiin!!

yhteiskunnalta apua

Huoltajuussopimukseen pitäisi saada muutos. Selvät säännöt helpottaa elämää, mutta ei sellainen että on sopimus jota ei kuitenkaan noudateta. Voisiko äiti ja isä mennä lastenvalvojan ja/tai lastensuojeluviranomaisten luo juttelemaan tervehdyttävästä tilapäisratkaisusta?

Sekä äidin että isän pitäisi ensisijaisesti saada itsensä kuntoon voidakseen huolehtia myös lapsista. Olisiko mahdotonta että isällä olisi huoltajuus x-ajan, jona aikana äiti keskittyisi itsensä hoitamiseen? Lapsilla voisi olla äidin "tapaamisoikeus", mutta ei niin että isä on siitä vastuussa. Kannattaisi ottaa selvää valvotuista tapaamisista, jolloin läsnä olisi joku viranomaisen tms. edustaja. Kuitenkin niin, että isä saisi oman hengähdystaukonsa tuolloin, eikä hänen tarvitsisi olla varuillaan koko ajan. Kun äiti toipuu - jos toipuu - ja lapset voivat huoletta olla äidin luona viikonloppujakin, voisi harkita paluuta yhteishuoltoon.

Tärkeintä tietysti ettei lapset joudu täysin eroon kummastakaan vanhemmasta. Joka tapauksessa jotain on tehtävä. Masennuksesta ei pääse eroon jos paineet vaan kasvaa.

n49**

Se huoltajuus ei vaikuta tuohon asiaan. Äidiltä ei todennäköisesti tapaamisoikeutta viedä, se toimisi kuten ennenkin. Siitä, että jaksaako äiti tavata lapsia tms, voi tietenkin keskustella.

Meistä moni yh on käynyt tämän koulun. Meilläkin isä kävi tiputtamassa lapset välillä kesken isä-viikonlopun kotiportille kun tuli tärkeämpää menoa, varmistamatta että olen edes kotona. Kerran en ollut ja olin niin kaukana etten edes päässyt kotiin. Järkkäilin lapset sitten puhelinsoitoin kavereilleen yöksi. Kerran odottelin isää hakemaan lapsia, matkalaukku oli valmiina, piti lähteä työpaikan risteilylle samantien kun lapset lähtee. No, isää ei kuulunut, onneksi veljeni tuli apuun.
Lisäksi isä hakkui minua kaiken aikaa + muut sen puolen sukulaiset. Jotenkin siitä vuosien hankalasta elämänvaiheesta vaan jaksoi ystävien ja sukulaisten avulla.

lapset muistaa kohtelun

Tuo isä olisi voinut hyvinkin syyllistyä lasten heitteillejättöön. Jos asia olisi oikein oikeudessa käsitelty. Heitteillejättöä se joka tapauksessa on, vaikka jättäisi lasten äidin kotiovelle ilman että asiasta on sovittu, eikä ketään ole kotona.

Muistan miten oma äitini vei minua isäni luo milloin itselleen tuli joku meno ts. lähti jonkun miehen kanssa tanssimaan. Aina isä ei ollut kotona, joskus en päässyt edes sisään ja kävelin omaan kotiin. Sain äidiltä aikamoiset moitteet kun hän yöllä saapui miesystävänsä kanssa kotiin. No, äiti on äiti, mutta minulla ei ole erityisen lämpimiä välejä häneen, eikä äiti voi ymmärtä miksi en välitä vaikka hän on joutunut useinkin sairaalaan terveytensä takia. "niin kuin hän minua lapsena hoiti ja kaikkensa antoi". Paskat.

suoraansanottuna

Kaikissa näissä erimielisyyksissä, joissa eronneet vanhemmat kokevat kantavansa toisenkin vastuut, tai haluavat kaiken vastuun itselleen, kärsijänä on lapsi. Sen ihan sataprosenttisesti jokainen känisijä voisi huomioida. Oma kiukkuuntunut asenne exää kohtaan näkyy lapsille. Jotkut vanhemmat haukkuvat toista vanhempaa lapsilleen, jotkut lapset kuulee puhelinkeskustelut joissa toista heidän vanhempaa moititaan. Mutta lapsi havaitsee myös kireyden, jolla toiseen vanhempaan suhtaudutaan vaikka itse ongelmat pidettäisi piilossa. Phimillaan lapsi alkaa epäillä omia tunteitaan. Esimerkkinä lapsi rakastaa isää, mutta äidin mielestä isä ei ansaitse rakkautta. Aikuistuttuaan lapsi ei tiedä mikä on rakkautta ja välittämistä, vai onko kaikki pelkkää mielikuvitusta. On paljon muutakin ongelmaa joka voi lapselle jäädä loppuiäksi.

Yhteishuoltajat: teitä on kuitenkin kaksi. Monilla ei ole kuin yksi, ja silloin ei auta jaksamiset ja jaksamattomuudet. Silloin on vain jaksettava. Oikealla asenteella sitä jaksaakin, kun rakastaa lastaan. Kyse on valinnoista.

Ap:lle: yrittäkää saada masentuneet sellaiseen hoitoon, jossa myös huomioidaan heidän yhteiset lapset. Pelkkien pillereiden popsiminen ei paranna maailmaa. Jos todella rakastat miestäsi, koitat jaksaa hänen tukenaan silloin kun lapsista tulee "ongelma". Ota ongelma eli lapset vastuullesi, siten helpotat miehen oloa. Ehkä?

leski rva yh

Jäin leskeksi 12 vuotta sitten. Vaikeaa oli aluksi kun lapsetkin tuittuili. Syytti minua isänsä kuolemasta. Varmasti liian tuttua muillekkin samassa asemassa. Isä kuoli sairauteen, lapset silti syytti minua. Ketäpä muutakaan. Silti tiesin he rakastaa minua. Kaikki vaikeudet sitoi meidät lähemmin toisiimme. Oltiin olemassa toisillemme. Nyt on lapset aikuisia. Mielestäni tasapainoisia ja onnellisia ja pärjää elämässä. Toisiamme ollaan autettu. En silti ole heidän tietä silottanut. Ei ollut mahdollisuuksia. Heistä on tullut oma-aloitteisia. Siksi kai pärjäävät. Lapsia pitää rakastaa mutta ei passata pilalle, ei jättää yksin eikä työntää syrjään. He ovat osa vaikeaakin elämää.

Näin voi karttaa monta turhaa juttua

Ero on v-mäinen asia.
Syytä on usein vähä molemmissa. Tietenkin. Ei kai kukaan haaveile et sais joskus erota. Luottamus ja väärät odotukset kun loppuu se on tosi raskasta, ainaki itellä oli - ja on vieläki. Sen oon huomannu että kukaan ei koikein jaksa omia juttujaan ihan yksin vaan käsitellä. Kiehuu yli.
Siskoille sanoisin ett knnattaa kyllä kääntyä jonkun ulkopuolisen puolueettoman tahon puoleen asioiden selvittelyssöä ettei ihan totaalisesti sekoa.
Niitäki on. Internetistäki löytää, esim. toi oikeusapunetin varatuomari Immola on ihan kymppi kaveri. Ymmrtää naisiaki eiköä oo kauheen pahan olone ittekää. Mulle veti hyvät ratkaisut ja jakso neuvotella. Ei syytelly ketään ja jäi hyvä fiilis skaikille Muitakin varmaan riittää. Mut pääasia on ettei yksin jää näitä kelaan.
t. Pajulintu