yjtjuty

Tämän voisi laittaa mille palstalle tahansa, mutta pistän nyt tänne, kun satuin lukemaan.

Eli onko teille koskaan tullut sellaista tunnetta, että tekisi mieli paeta jonnekin? Ei mulla usein ole sellainen olo, mutta nyt esimerkiksi tuli hetki sitten aivan älyttömän suuri kaipuu aikoihin, jolloin olin nuori ja huoleton opiskelija. Olisi vaan joskus niin ihanaa, jos ei olisi mitään vastuuta ja olisi koko aikuiselämä vielä edessäpäin.

n49*'

Voi, en tosiaan haluaisi palata taaksepäin ja elää elämääni jostain asti uudelleen. Mieli tekee paeta useinkin ja silloin laitan lenkkarit jalkaan ja lähden metsälenkille.

ex yh

"Voi, en tosiaan haluaisi palata taaksepäin ja elää elämääni jostain asti uudelleen. Mieli tekee paeta useinkin ja silloin laitan lenkkarit jalkaan ja lähden metsälenkille."

Tykkään laulusta My way. Ei siinä laulussa mitään kaduta. Elämässä vain ei aina käy niin kuin haaveillaan. Mutta vaikeuksistaankin oppii.

Olen lähipäivinä miettinyt nuoruuden ratkaisuja. Kävin Berliini-näyttelyssä pikapikaa.
Mutta tuossakin ajassa saa paljon ajattelemisen aihetta. Miksi valitsin Suomen
enkä jotain toista maata. Olisinko jotenkin erilainen jos olisin ollut hieman rohkeampi.
Tuttuun ja turvalliseen on niin helppo jymähtää. Sitten noukin kuntosalireissun jälkeen maahan pudonneen pienikokoisen luumun. Muistelin Saksassa nuorena syömiäni luumuja. Katsoin tiellä isänsä kanssa leikkilapiolla vesileikkiä leikkivää pientä suomenkielistä poikaa. Haikeus meni ohi. Valitsin oikein. Minulla on kaksi aikuista tytärtä. Asiani ovat hyvin. Voin milloin tahansa varata lentolipun ja lentää minne haluan. Mutta kotini on ainakin toistaiseksi Suomessa.

57-vuotias

Kyllä. Nuorena 20-vuotiaana aviovaimona ja pikkuvauvan äitinä tunne oli joskus kauhistuttava. Kenellekään ei voinut edes puhua siitä. Kaikkein vähiten tietysti mehelle...

Oli sellainen pelottava tunne, että nyt olenkin tehnyt peruuttamattoman virheen, en pääse tästä enää ikinä! Kaipasin kauheasti nitä aikoja, jolloin olin vailla minkäänlaisia siteitä ja vastuuta mistään. Näin unia siitä, kuinka menen tyttökavereitteni kanssa tansseihin, huolettomana ja vapaana.

Kyllä ne ajatukset sitten pikku hiljaa kaikkosi. Ja jossain vaiheessa se elämä alkoi tuntua ihan vapaalta ja hyvältä, se pallo jalassa -tunne hävisi. Kai sitä silloin oli sitten sopeutunut, tullut jotenkin aikuiseksi.

Itse asiassa nyt, kun olen jo isoäiti ja miehen kanssa kahdestaan elelemme, tuo tunne saattaa yllättää jälleen. Mies minulla on hyvä eikä rajoita menemisiäni eikä vapauttani mitenkään, mutta silti joskus olen huomannut kaipaavani sellaista olotilaa, etten olisi selitysvelvollinen mistään enkä mihinkään. Se ei niinkään tunnu siltä, että pitäisi saada mennä ja tulla ja lähteä jonnekin, vaan ihan pikkuasioissa.

Naisen elämää....