elämän tässä vaiheessa

Minun mieheni onollut lapsileni kuin isä, parempi, aina paikalla ja valmis auttamaan. Lasten bio-isä ei ole ollut kuin kiusanhenki.
Nyt ovat lapset aikuisteuneet ja muuttaneet kotoa, lisääntyneetkin jo. Mieheni sai nimityksen (ylennyksen) vaariksi:)

Nyt me opettelemme olemaan kaksin. Mieheni jonka tapasin yh:na ja minä.
Nyt meillä on aikaa toisillemme. Vuosiin sitä ei ollut. Ja mieheni jaksoi, rakasti ja tekee sitä yhä.
Lapseni käyvät usein meillä, lapsuudenkodissaan. Valmistamme mieheni kanssa perhepäivällisiä kun he tulevat. Otamme pieniä lapsenlasiani hoitoon.

Elämä hymyilee. Kaikkien niiden vaikeiden vuosien jälkeen.

EX: Et saanut minua tuhottua vaikka sysemaattisesti yritit. Annan sinullekin anteeksi.

Hienoa...

Hymyilyttää :)

Gruu

Meillä todellakin toivotaan (sekä lasten vanhempi että hänen puolisonsa), että "lapset eivät käy meillä usein" pois muutettuaan eikä varsinkaan tuo lapsenlapsia hoitoon. Yhdet lapset on hoidettu, sen jälkeen aika on todellakin vihdoin meidän kahden.

elämän tässä vaiheessa

Niin. Kukin tyylillään. Meillä taas nautitaan sekä kaksistaan olosta, hyvistä yöunista, hiljaisuudesta että läheisten vierailuista ja heidän elämäsä seuraamisesta ja yhdessäolosta.
Mieheni ajattelee samoin. Onnellinen minä :)

anoppi nykyään

Miniälläni on tuollaiset vanhemmat "omat lapset on hoidettu" -tyyliin. Onneksi hänellä on venyvä anoppi, joka rakastaa touhuta lapsenlasten kanssa, vaikka onkin jo omansa hoitanut aikuiseksi.

Suon silti kaikille lapsensa aikuisiksi hoitaneille vapauden, jos he sitä haluavat. Joskus kuitenkin kun itsellä oli pieni lapsi, toivoi mummoa, joka olisi voinut joskus tulla apuun tai jonka luokse olisi voinut mennä kyläilemään hemmoteltavaksi. Minulla ei sitä ollut, ehkä siksi haluan antaa sen lapseni perheelle.