Liia125

Vanhempani erosivat meidän lasten ollessa 7- ja 3-vuotiaita. Tätä palstaa kun lukee, niin ihan karmaisee ajatella miten uudet puolisot saattavat kohdella lapsia, joille ero on kaikista osapuolista vaikein.

Haluankin ihan kiittää omaa isä- ja äitipuoltani, jotka ovat olleet ihania meitä kohtaan. Isäpuoleni on ollut meille se varsinainen isän malli, koska oma isäni oli turhan vastuuton siihen (alkoholisti, syy eroon). Meitä on aina kohdeltu yhtälailla omina kun myöhemmin syntyneitä sisaruksianikin.

Samoin isäni seuraava vaimo oli meille todella ystävällinen ja yritti paikkailla isäni mokia. Hän tuli erinomaisesti toimeen äitini kanssa ja olemme vieläkin läheisiä, vaikka hänkin erosi isästäni muutaman vuoden kuluttua, kun totesi ettei yhteiselo vain onnistu.

Näissä uusioperhekuvioissa on onnistuttu siksi, että aikuiset ovat olleet vastuuntuntoisia, eivätkä mustasukkaisia ja pikkumaisia(poislukien isäni, joka ei ole vastuuta koskaan osannut ottaa). Yrittäkää muistaa, että lapsille ero on vaikein, aikuisten täytyisi osaa käsitellä tilanne niin, että lapsilla pysyy rajat ja rakkaus.

ei aina mustavalkoista

Hienoa että ajattelet noin :)
Kannattaa kuitenkin muistaa että ei aina ole sen uuden puolison syy että asiat menevät solmuun. Itse asiassa aika usein taitaa syynä riitoihin olla lasten bio-vanhemman epäjohdonmukaisuus ja velttous ongelmatilanteissa.
On myös helppoa tykästyä lapseen joka on vastaanottavainen ja puolueeton - mutta useinmiten lapsetkin saavat olla (manipuloinnista johtuen?) erittäin kylmiä ja rumasti sanotuna "v-mäisiä" näitä uusia puolisoita kohtaan, varmaankin sekin mustasukkaisuudesta johtuen ?!

Joka tapauksessa hyvää syksyn jatkoa sinulle ja perheillesi:)

Liia125

En ollut lapsena mikään helppo tapaus muutenkaan ja kyllä on molempien "uusiovanhempien" hermoja koeteltu eron ollessa melko tuore. Mutta kuten jo kirjoitin, nämä aikuiset pysyivät aikuisina eivätkä alkaneet kiukuttelemaan mukana. Se on toki paikkansapitävää, että myös (tai ennenkaikkea!) biovanhempien täytyy tehdä parhaansa. Uskoisin että useimmissa tapauksissa näin onkin, koska kyllä suurin osa vanhemmista osaa laittaa lapsen hyvinvoinnin omien tuntemustensa edelle. Täältä vaan saa turhan usein lukea naisten valitusta kuinka miehen lapset on niin kamalia ja kuinka rasittavaa on kun heitä joutuu kotonaan katselemaan.. Miehet taitavat suhtautua paremmin puolison lapsiin edellisestä liitosta?

ehkä..

Voi johtua siitä, että yleensä naiset joutuvat helpommin ottamaan käytännön vastuuta kumppanin lapsista kuin miehet, eli lapset vaikuttavat enemmän heidän elämäänsä?

Edellinen osui aika nappiin

Meillä vastuu mieheni kouluikäisistä lapsista on jäänyt lähestulkoon aina minulle, kun he ovat meillä viikonlopun vietossa. Eli teen ruuat kaksi kertaa päivässä, tiskaan, pesen lasten vaatteet, petaan sängyt, huolehdin että lapset käyvät pesulla ja korjaavat jälkensä jne. Mies käy ostamassa ruuat viikonlopuksi, siinä hänen panoksensa. Jos minä olen viikonlopun poissa, mies peruu tapaamisviikonlopun kiireen vilkkaa tai ainakin lyhentää sitä niin että lapset ovat vain yön yli. Kyllähän se välillä ärsyttää minua ja asiasta on riidelty monet kerrat. Mietin joskus että tapaisiko mies lapsiaan juuri ollenkaan, jos minä en olisi täällä heitä huoltamassa. Lapset sinällään ovat kilttejä ja olemme aina tulleet juttuun ihan mukavasti. Nuorempi kokeili joskus hiukan rajojaan, mutta olemalla jämpti ja asiallinen sain tilanteen ratkaistua.