aniittale@luukku.com

... olen koneettanut aihetta "sijoitus" ja " huostaanotto". Erittäin surullista luettavaaa ajatellen, että tämä asia ei vanhempien oikeuksien puolesta ole edennyt vuosikymmeniin. Elämme 2009 ja vanhemmat ahdistuvat päivä päivältä sosiaaliuollon alla. Ja ehkä vieläkin ahdistavampana asian kokee, kun lukee "viranomaisuskojia", jotka asioista mitään tietämättä ilman kokemuksia antavat mielenkiintoisia kommenttejaan, joihin selvästikin itse sosiaalityöntekijät vastaavat "ammattitaitoisesti". Ammattilaiset, jotka juuri edellisviikolla ovat saattaneet riistää lapsen vanhemmiltaan pelkkien kuulopuheiden ja vanhojen tietojen perusteella.

Itseltäni vietiin poika perustuen toisten viranomaisten lausuntoihin minusta ajalta, jolloin poika ei ollut edes siemenenä isänsä kivespusseissa!

….. ilman lainmukaisia keskusteluja
sijoituksesta huostaanottoon….
Jos olisin alle kolmivuotias lapseni, itkisin ja kysyisin surullisin silmin: miksi sinä, äitini, et saa pitää minua luonani vaan minun tulee asua isälläni, jota en tunne lainkaan, ja joka vasta kaksi kuukautta on ollut minusta kiinnostunut. Jos osaisin kertoa, sanoisin lastenSUOJELUN aikuisille, miksi olette vääristelleet kaiken äitini sanat ja teot? Äitini on tehnyt kaiken ja ylikin yksinhuoltajani minua ja kolmea sisarustani hoitamalla. Yksin. Ja teille, jotka epäilette, että sosiaalihuolto ei voi tuoda julki tietojaan. Se on heidän keino välttyä kertomasta OIKEAA TOTUUTTA. Viranomaiset voivat piilottaa kaiken tekemänsä "vaitiolovelvollisuuden" taakse. Te, jotka tiedätte kokemuksesta vääryyksien tapahtuvan, ottakaa minuun yhteyttä: aniittale@luukku.com. Tuon nyt syksyllä -09 tapaukseni julki ja annan huostaanotolle/lapsen edulle kasvot!
(kaksplussan netti keskuselupalstalle 4.10.09)

Lapsi on tärkein!

...mutta sitten taas toisaalta. Luemme lehdistä yömyöhällä yöpuvussa ja nalle kainalossa kaduilla harhailevista lapsista etsimässä äitiä (=löytyy lähipubista!). Lapsista, sisaruksista, jotka sinnittelevät yksin kotona jopa monta päivää (=vanhempien olinpaikka: tuntematon!). Lasten turva-alueelle, heidän kotiinsa kerääntyvistä juopotteluporukoista; meteliä, huutoa, kiroamista, tupankansavua. Naidaan äitiä porukalla ja kunnolla. Tätä materiaalia on rajattomasti. Se, että lapsesi on huostaanotettu, tekee varmasti sinusta katkeran. Se, että lapsesi on huostaanotettu, kertoo myös sinusta itsestäsi jotain.

Lämmin kiitos kaikille Suomen sosiaaliviranomaisille hyvin tehdystä työstä. Tekemäänne työtä eivät kaikki arvosta - valitettavasti. Eivät kaikki ihmiset ole empaattisia. He eivät pysty eläytymään lapsen rooliin. Siihen, miltä äidin ja isin outo käytös (=sekoilu) lapsista tuntuu. Huostaanotossa on aina sekä vanemmat että lapset häviäjiä. Perhe on hajonnut. Jotain arvokasta on mennyt rikki. Ei näin saisi päästä tapahtumaan. Ei vika ole sosiaaliviranomaisissa. Vika on vanemmissa. Jos sinua on väärin kohdeltu, asiat varmasti selviävät. Tämä on kuitenkin oikeusvaltio.

...tuon nyt syksyllä -09 tapaukseni julki ja annan huostaanotolle/lapsen edulle kasvot!...

Hieno homma. Voimme siis kaikki todeta, miten tähän tilanteeseen on tultu!

Sarasinikka

Kirjoituksesi oli ihan hieno, mutta tässä oletetaan nyt, että kaikki huostaanotot ovat samanlaisia tapauksia; juopottelevat ja vastuuttomat vanhemmat. Muitakin syitä lapsen huostaanotolle on, ja lisäksi: kaikki Suomen sosiaaliviranomaisetkaan EIVÄT ole empaattisia.

Olen tässä jo parin vuoden ajan ollut naapurina todistamassa tapausta, jossa ei voi kuin pöyristellä sosiaaliviranomaisten täysin järjetöntä käytöstä. Kyse ei ole vastuuttomista vanhemmista, päinvastoin.

Inhottavinta on se, että sosiaaliviranomaiset voivat piiloutua vaitiolovelvollisuutensa taakse, ja se ilmeisesti tarkoittaa myös sitä, että he saavat valita, ketä kuuntelevat ja ketä eivät.

Tässä nimenomaisessa tapauksessa voittaja ei ainakaan ole lapsi. Ei ole lapsen vanhemmatkaan. Voittaja on sosiaaliviranomaiset. Asiasta on heille tullut arvovaltakysymys, lapsi on sivuseikka.

Tiedän toisenkin tapauksen omalta paikkakunnaltani. Siinä sosiaalivirkailijat menettelivät aivan oikein, mutta kas kummaa, he olivatkin aivan toiset henkilöt kuin nämä, jotka ajavat tätä ensin mainitsemaani tapausta.

Älkääkä vain tulko kukaan sanomaan, että miksi ette ole ottaneet yhteyttä viranomaisiin, kyllä olemme niin tehneet. Me naapurit kokosimme delegaation, ja halusimme päästä keskustelemaan ao. viranomaisten kanssa. Meitä ei otettu vastaan, tietenkään, koska olemme ulkopuolisia, ja heillä on se VAITIOLOVELVOLLISUUTENSA. He eivät keskustele asioista asiaankuulumattomien ulkopuolisten kanssa ja sillä siisti.

Niinpäniin

Oma kokemukseni on,

että vaikka olisi millainen pulma tai avuntarve - niin itse ei kannata apua sosiaaliviranomaiselta tms lähteä hakemaan... Tämä siis sen jälkeen kun omat läheiset eivät ole suostuneet millään tapaa auttamaan - kyseessä unipula pienen vauvan kanssa ja synnytyksenjälkeisen msiksen uhka.
Kaikesta avusta saa maksaa monikertaisen hinnan ja ahdistuksen jälkeenpäin.
Ja tosiaan - viranomaisilla on mieliVALTA - mitään ei tarvitse perustella vanhemmalle ja totakaan ei tarvitse pouhua , tytötellä ja vähätellä voi mielinmäärin.
kertaluonteisen ja pistemäisne avunsaaminen on mahdottomuus.
Viranomaisilla on kiire leimata KAIKKI samanmoisiksi sossun ikuisuusasiakkaiksi, ja esitellä heti 7-vuoden tulevaisuuden (synkkää) näkymää...
Meidän ja mun tapauksessa alkoholilla, lääkkeillä, huumeilla, rahapulalla, väkivallallla yms ei ollut mitään tekmeistä tilanteen kanssa. Mulla oli ja on yhä vakituinen ja hyväpalkkainen työ.
Päästäkseni sen virallisen 6 kk tarkkailun jälkeen eroon , värväsin luonne/tilannetodistajia muista - neuvolasta, ystäviltä , psykologiystäviltä yms yms - mutta viranomaistahon mukaan vaan heidän sanansa painaa - ja näinpä kirjoihin ja kansiin jäi lausuntoja ja 'totuuksia' jotka laukoivat sellaiset ihmiset - jotka näkivät 2 kertaa ylipäätään minua ja lastani.

Nyt jälkikäteen - vaikka roikkuisin jatkossa puoliksi hirressä väsymyksen tai uupumuksen vuoksi - apua en hae.
Sen verran nöyryyttävä, vähättelevä, alentava ja kaikkea muuta kuin vanhemmuutta tai äityttä tukeva kokemus se oli.

Reettamari

Edellinen kirjoittaja (nimimerkki niinpäniin) on oikeassa. Juuri tämä on se vaara. Kun päästät sosiaaliviranomaiset elämääsi, kuvitellen saavasi siihen tarvitsemaasi tilanteeseen apua, nämä eivät enää päästä sinusta irti ja voi olla, että joudut katumaan yhteydenottoasi.

Aina näin ei tietenkään tapahdu, mutta silti kannattaa harkita tarkkaan. Koskaan ei näköjään voi tietää.

Myöskään minun ystäväni tapauksessa kyse ei ole huonoista kotioloista, vaan lapsen joutumisesta koulukiusaamisen uhriksi. Sosiaaliviranomaiset tekivät asiasta kaoottisen näytelmän, jossa kohta kukaan ei tiennyt, missä mennään ja mihin. Lapsi siinä joutui maksumieheksi, ja maksaa tänäkin päivänä. Kaikki olisi todennäköisesti hoitunut hyvin pienellä, lapsi olisi voinut vaihtaa koulua ja asua viikot mummolassa, mutta juuri SE ei sos.viranomaisille käynyt, vaan lasta riepotettiin sinne sun tänne, vieraisiin oloihin ja lasta itseään syyllistettiin samoin kuin hänen vanhempiaan.

No, tästä voisi kirjoittaa vaikka kuinka pitkään, mutta jääköön tähän. Se on opittu, että sosiaaliviranomaisiin emme enää luota.