Ei kokemusta

Eli lyhkäisesti: Uusperhekuviot ovat tuttuja sillä erotessani esikoisen isästäni löysin muutaman vuoden päästä kumppanin, jonka kanssa perustimme perheen, mutta 10-vuoden yhteiselon jälkeen tiet veivät erisuuntiin. Esikolisen osalta olen myös ollut tukemassa äitipuolta, kun esikko oli mustasukkainen isän uudesta ja asiat saatiin niin hyvälle tolalle että lapsi piti häntä kakkosäitinä (jota myös oli).

Mutta nyt tapailen miestä, joka on eronnut, eikä pääse näkemään lastaan. Siis kuin max. 2krt kk ja muutaman tunnin kerrallaan. Tunnen molemmat osapuolet ja luulen tietäväni mistä on kyse, mutte se jääköön nyt minun tietooni.

Miehelle on kuitenkin todella rankkaa, kun ei pääse näkemään lastaan ja avautuu siitä minulle. Itse eb taas tiedä mitä sanoisin, tekisin tukeakseni toista. Asiaa vaikeuttaa vielä se, että kuulumme (niin mies kuin hänen entisensä) samaan ystäväpiiriin (tosin eri linkein). Omalla tavallani ymmärrän ja käsitän äidin motiivit sekä toimet, mutta toisaaltaan taas ne ovat niin äärettömän epäreilut sekä isää että lasta kohtaan...

En voi täysin tuoda omia ajatuksiani sekä kantojani esiin, koska en halua loukata kumpaakaan. En niin isää kuin äitiäkään. Mutta en tiedä mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä. Tuntuu rankalta kuunnella toisen tuskaa, varsinkaan kun en tiedä miten sitä helpottaisin.

Itse en ole koskaan joutunut erossa tappelemaan lapsista ja ne on hoidettu niin, että lapset eivät kärsisi ja aikaa on vietetty "perheenäkin", jotta lapset ymmärtäisivät, että ketään ei jätetä ja yhteen hiileen puhalletaan siltikin vaikka erillä oltaisiin.

Eritoteteen toivoisin vastauksia miehiltä jotka itse ovat vastaavassa tilanteessa ja tapailevat jotakuta. Mitä toivoisivat kumppaniltaan ja millainen tuki on se paras? Ja eritoteen millaista tukea/reaktiota toiselta ei toivota?

Olen todella kiitollinen kaikista vastauksista, tulivatpa ne sitten miehiltä tai naisilta.

huomasitko

Vietetään aikaa perheenäkin, pisti silmääni. Lapsistaan voi silti välittää ilma, että leikkii perhettä keskenään eron jälkeen. Ette ole enää perhe lasten isän kanssa, lasten perheeseen hän kyllä kuuluu. Oletko huomannut tätä. Jos lasten isä on nyt yhdessä jonkun toisen naisen kanssa, hän kuuluu miehen perheeseen lasten kanssa, ei lasten äiti.

alkuper

Lasten perheeseen kuuluu isä ja äiti...myöhemmin ehkä jopa ne isä/äitipuolet. Mutta kiva, että löytyi tähän kommenttia vaikkakaan ei siihen kysymykseen. Ja vaikka et siitä pitäisikään niin kyllä me "leikitään" välillä perhettä vaikka erillä ollaankin :D

jaa

Niin minä kuulun perheeseen, jossa miehellä lapsia kahden eri naisen kanssa, ja heillä taas lisää muiden miesten kanssa, eivät leiki lasten vanhemmat keskenään "perheitä", muodostavat ne nykyisten kumppaneidensa kanssa.

Selvä "peli" puolisoilla ja lapsilla, kaikki tietävät missä mennään, lapsistaan vanhemmat tuskin välittävät yhtään sen vähempää. Onneksi en ole ENTISEN miehesi puoliso.

edelleen se ap

No tässä ei nyt kummallakaan ole uutta puolisio, vaikka muita tapaillaankin. Kumpikaan ei ole vielä esittelemässä lapsille nyxiä. Ja se nyt ei ollut kirjoitukseni pointti edes.

Kummaa sinällään että kaksi vastausta jotka sain koskivat sitä, että meillä eronnut perhe viettää toisinaan aikaa MYÖS yhdessä, mutta kumpaakaan vastaaja ei kiinnostanut vastata kysymykseen jossa isä ei saa nähdä lastaan ja siihen kuinka tätä pitäisi tukea, vaan enemmän tuntuivat olevan huolissaan siitä että me olemme päättäneet oman eromme hoitaa näin. Ei voi kuin ihmetellä.

Toivossa vielä eletään, että joku vastaavassa tilanteessa ollut/elävä tahtoisi kanssa vastata. Unohdetaan se exä ja ne jaaritukset, joita tuli aloitukseen kirjoitettua. Kun en nyt vaan osaa kirjoittaa näemmä poikkeematta asiasta :)

valinnan paikka

Musta tuntuu, että alkuperäisen pitää tehdä kantansa selväksi. Vaikka tunnet sekä miehen, että hänen exänsä, niin sinun pitää ilmaista kantasi. Toinen heistä varmasti loukkaantuu joksikin aikaa. Diplomatia ei ole auttanut.

Et ole kumpaakaan ihmistä vastaan, mutta asiassa ja tietyssä käyttäytymisessä olet jomman kumman puolella.

ap edelleen

Itselleni on jäänyt se käsitys, että mies ei halua minun sanovan mitään pahaa (enkä olekkaan) exästään, sillä on oman lapsensa äiti ja hänen mukaansa erittäin hyvä äiti onkin, vaikka tapaamiset takkuavat. Ja mitä itse tunnen, niin hyvä äiti todellakin on. Tulehtuneet välit vaan isään nyt aiheuttavat kyseisen tilanteen. Oman mielipiteeni olen sanonut sen suhteen, milloin mielestäni äiti on ollut todella epäreilu tai epäjohdonmukainen sekä silloin, kun on ollut mielestäni oikeassa (tai sanonut että hänen tilanteessaan olisin toiminut samoin).

Mutta mutta...tuntuu jotenkin niin avuttomalta, kun en tiedä millä sanoilla lohduttaisin tai miten tukisin. Vaikka olenkin omia mielipiteitäni tuonut ilmi, niin olen tehnyt sen hirveän varovaisesti. Ja tietenkin sattuu, kun näkee miten toisella on pahamieli, kun uusi "isä" menee kaikessa oikean edelle...

Voisin kuvata tilannetta siihen, kun olin ystäväni tukena synnytyksessä ja vaikka itse olinkin jo synnyttänyt, niin siinä tilanteessa tunsin itseni ihan tumpeloksi ja niin teen nytkin.

Minusta

Minusta olet tähän saakka toiminut juuri niinkuin pitääkin.
Tuskaa et pysty kummaltakaan poistamaan. Siinä toimii aika parhaiten.

Voit lohduttaa miestä, että tämä vaihe kestää aikansa ja helpottaa vähitellen. Lapsen äiti tarvitsee etäisyyttä häntä satuttaneisiin asioihin ja ajan kanssa hän alkaa käyttäytyä toisin.

Tietysti lapsen kannalta olisi parempi, jos yhteys isään olisi tiiviimpi. Siinä voisi ehkä auttaa sossun täti tai setä, jos tapaamisoikeudet eivät toteudu siinä laajuudessa, kuin ne on sovittu. Aikuisen miehen tuntemukset eivät kuitenkaan ole ykköstärkeitä, vaan lapsen suhde isään ja lapsen oikeus vanhempaansa.

Kuinka moni mies tässä maassa on saman edessä kuin tämä mies: Asioita ei voi tehdä ilman seuraamuksia.

Ap edelleen

En tiedä mistä seuraamuksista puhut, mutta ero lähti naisen puolelta ja kauan ennenkuin me aloimme tapailemaan. Ja itseasiassa emme ole vielä asiaa edes julkistaneet, joten minun olemassa oloa ei edes tiedetä.

@-*****

"Voisin kuvata tilannetta siihen, kun olin ystäväni tukena synnytyksessä ja vaikka itse olinkin jo synnyttänyt, niin siinä tilanteessa tunsin itseni ihan tumpeloksi ja niin teen nytkin."

En lukenut huolella koko viestiketjua. Käyn enää harvoin yh-palstalla, mutta takavuosina
olin palstan ehkä tuotteilian kirjoittaja.

Et voi elää toisen ihmisen elämää. Jokainen tuntee tunteensa ihan itse.
Ei kaikkea epämiellyttävää voi poistaa maailmasta empatialla.

Kun luovuttaa ja antaa asioiden olla niin silloin ihmeen kaupalla asiat alkavat lutviutua
omalla painollaan. Isä ja poika varmasti luovat keskenään uudet siteet. Ehjät ja entistä
lujemmat.

Rauhoita mielesi ja luota hyvyyteen.

Minusta

Tarkoitan asioita, jotka ovat johtaneet eroon. Ihan sama, kumpi eron vireille laittoi. Kuten edelläkin sinulle kirjoitettiin, älä yritä elää elämää toisen puolesta äläkä siloitella tietä. Jokaisen on oma polkunsa kuljettava ja kivet korjattava.