eräs yh-äiti

Oletteko huomannut että meidän yh-äitien on välillä todistettava ympäröivälle maailmalle että ollaan hyviä äitejä ja siksi saattaa tulla joskus joitain ylilyöntejä käytöksessä?

Minä ainakin olen tämän havainnut itsestäni. En esim helposti siedä kritiikkiä, kun tulkitsen sen niin että minua pidetään huonona äitinä. Loukkaannun helposti kun lastani arvostellaan sillä sekin on minulle merkki epäonnistumisesta.

Ja sitten on käynyt joskus mielessä pelko että jos epäonnistun, muut saavat nauraa minulle ja virheille joita olen elämässäni tehnyt. Saavat sanoa "siinäs näit, et kyennytkään".

Ajatuksia asiaan?

Muistuu mieleen

yksi lapseni ystävän äiti menneiltä vuosilta. Hän tuntui ajattelevan juuri kuten sinäkin. Erään tapahtuman yhteydessä keskustelimme syvällisesti hänen silloisen menettelynsä syistä ja hän luetteli juuri noita asioita.

Olin hämmästynyt. Mieleeni ei ollut juolahtanutkaan pitää häntä mitenkään itseäni huonompana tai muutoinkaan tarkkailun alaisena. Koin meidät molemmat tasaveroisiksi äideiksi. Hän oli yh ja minä aviossa.

Oikeastaan oli päin vastoin. Perheessämme oli isä ja mies, joka oli meille iso ongelma, virtahepo olohuoneessa. Koin, että meillä oli vaikeaa ja riskiäkin, koska hän oli huono esimerkki 2 pojallemme.

Ehkä meidän kummankin silmät aukenivat, kun juttelimme. Meillä kummallakin oli oma kompleksi perhetilanteestamme. Tosiasia kuitenkin oli, että molemmat olimme hyviä ja luotettavia äitejä.

Kyllä yh-äiti saa elää ihan rauhassa normaalia elämää, ei hänen tarvitse todistaa muille mitään. Sellainen tulee kysymykseen vasta sitten, jos hän laiminlyö perhettään tai käyttäytyy kyseenalaisesti. Elämä silloin tällöin tapahtuvinen tuuletuksineen kuuluu normaaliin elämään. Joka sellaisen kyseenalaistaa, voi katsoa peiliin. Parisuhteessa olevatkin tuulettuvat silloin tällöin.

Oikein vitutti

Miehet jotka äidilläni olivat niin järkyttäviä pellejä, saitoja jotka tulivat maksalaatikko kourassa syömään. Toisekseen olimme järkyttävän köyhiä ja äitini esitti eliittiä raahatessaan meitä slummiin kun esitti jotain hyväntekeväisyyttä. Häpesin vanhempiani kautta elämäni. Isääni vihattiin kun kävi varkaissa meillä. Me emme saaneet itse valita harrastuksiamme vaan ne olivat äitimme valitsemia. Hän halusi harrastukset valita porvari piirien mukaiset kuten soittotunteja jotka mielestämme olivat täysin perseestä. Liikuntaa ei harrastettu ollenkaan, no ei tietenkään kun näimme nälkää kun äidillä piti olla viimeisenpäälle muotiluomukset päällä jotta sai kohotettua heikkoa itsetuntoaan ja hänen tanssi harrastuksekset olivat tärkeysjärjestyksessä päällimmäiset. Kuka suojelee täydellisen itsekeskeskiltä lapsien teon? Ei kukaan!

Nuoret kun tekevät kakaroita niin tekevät ihan rahan takia ja sen takia ettei tarvitse töihin mennä ja joku mies alkaisi heitä elättämään. Sitten kun joutuvat yksinhuoltajiksi joilla vaihtuvat erinäiset pellet niin ei ole herkkua lapsille! Montaa eri isäpuoliehokasta nähtynä, väkivaltaistakin ei ihme jos tuli miesviha ja vaikeaa oli parisuhteen luominen aikuisiässä. Selviyidyin ihme kyllä ja pääsin perheeni kierteestä pois mutta lapsia en tee koskaan, sen olen päättänyt.

Leeeena

Surullista luettavaa edellisen kertoma. :(

"Kuka suojelee täydellisen itsekeskeskiltä lapsien teon? Ei kukaan! "

Valitettavasti ei kukaan. Nainen on tässä täysin elämänsä herra ja tekee lapsia jos huvittaa ja kenen kanssa huvittaa kun jonkun helpon tyypin löytää. Tunnen muutamia tämän kaltaisia naisia ja on siinä lapsilla melkoiset olosuhteet.

Dahlia83

Itse en ole kokenut kovinkaan tärkeäksi todistella mitään muille, parisuhteissaan eläville äideille. Tiedän olevani paras äiti lapselleni, eikä tyttäreltäni taatusti tule puuttumaan elämästään rakkautta, huomiota ja välittämistä, vaikkei isä kuvioissa olekaan. Ystävien kannustus on tärkeää ja tuntuuhan se aina hyvälle kuulla kehuja lapsestaan. :)

hämäläinen

Hei

Olen itse tietoisesti aikomassa yh-äidiksi ja hakeutumassa hedelmöityshoitoon. Etsiskelen vasta paikkoja, joissa voisi vaihtaa ajatuksia samanlaisen tilanteen jakavien kanssa.

Olen seurustellut kolme vuotta. Poikaystäväni ei enää voi saada lapsia. Hänellä on pitkä yli kymmenen vuoden kahden pojan yksinhuoltajuus takana ja nuorempi poikakin pian lentämässä pois pesästä. Hyvin toisenlainen vapaampi ja haaveiden mukainen elämä voisi siis olla hänelle alkamassa - työn ja vapaa-ajan suhteen ainakin.

Erilaisten kokemusmaailmoidemme takia etukäteen tehdyt mietinnät on siis hyvä käydä läpi, ja kuhina onkin käynnissä, mutta kukapa tulevaisuudesta voi koskaan tietää. Hieno ja arvokas suhteemme tulisi varmasti muuttumaan sillä itselläni kello käy ja käy ja käy ja olen nyt aikomassa hedelmöityshoitoihin, yksinhuoltajaksi, mitä luultavimmin. Valmistaudun siis kantamaan vastuun päätöksestäni yksin.

Näistä keskusteluista voi lukea ja yrittää eläytyä erilaisiin tilanteisiin ja taustoihin ja varmasti kukin tavallaan selviytyy. Siihen uskon ainakin. Mutta olisiko täällä ketään vastaavan päätöksen tehneitä? Ajatuksia?

miesten puolesta

Valmistaudutko myöskin kantamaan vastuun lapsesi rahoituksesta yksin vai odotatko että "sperman luovuttaja" maksaa kuitenkin elareita?

hämäläinen

Terve,

Kiitos kommentista. Toki valmistaudun. Käsittääkseni lain mukaan mulla ei ole edes oikeutta saada tietää kuka luovuttaja on - ellen ihan väärin ole ymmärtänyt. Ja luovuttajakin on luovuttanut oikeutensa tietää lapsesta ja äidistä. Vasta lapsellla on isänsä selvittämiseen oikeus, kun tulee täysi-ikäiseksi.

Viittasiko nimimerkkisi muuten jotenkin kirjoittamaani viestiin?

miesten puolesta

Jotenkin ymmärsin viestistäsi että aiot tehdä sen lapsen tämän nykyisesi kanssa - ja jos hän ei lasta halua on mielestäni väärin että hän joutuisi maksumieheksi...
Mutta jos käytät oikeaa luovuttajaa niin asiahan on ok :)

xaxxs

Ap kirjoitti hyvin selkeästi, että hän aikoo mennä hedelmällisyyshoitoihin klinikalle. Mutta aina noita katkeroituneita tyyppejä on, jotka kritisoivat toisten ihmisten poikkeavia ratkaisuja.

Olen itse saanut lapsen sinkkuna hoidoilla, ja olen onnellinen ratkaisusta. En ole kokenut mitään ongelmaa lapsenkasvatuksessa, enkä ympäristön suhtautumisessa. Toisaalta asun pk-seudulla ja tutut ovat akateemisia fiksuja ihmisiä, jotka lienevät liberaaleimpia maailmankatsomukseltaan.

Lapsella on läheinen miehenmalli, jonka kanssa hän on tekemisissä yhtä paljon kuin moni oman isänsä kanssa. Ihme kyllä, myös naapurustusta on tullut esiin vastaavia perheitä, joten kun lapsi menee kouluun, hän ei ole edes luokallaan ainoa "isätön".

Taloudellisesti tulen toimeen samalla lailla, kuin jos olisin sinkku ja lapseton. Hoitopaikka on ja muita lapsenvahteja tarvittaessa.

Lapseni on ihmeellinen, todella älykäs ja kypsä tunne-elämältään, viisas. Hän vaikuttaa onnelliselta ja on sosiaalinen ja pidetty kaverien keskuudessa. Olen tosin itse ehkä nähnyt enemmän vaivaa kuin muut, että olen tutustunut puistossa ja päiväkodissa muihin äiteihin ja luonut tietoisesti lapselle kaveriverkostoja sitä kautta.

Iso elämämuutos lapsen saaminen on silti ja aina sitä pitäisi harkita vakavasti ja huolella. Toisaalta se on sitä kaikilla, jos on ainoa vanhempi, niin se on myös ajallisesti sitovampaa. Eli ei ole mahdollisuutta omiin harrastuksiin tai menoihin kuin jos puoliso voisi olla lapsenvahtina, mutta nämä ovat prioriteettikysymyksiä, mitä kukin pitää elämässä tärkeänä.