Janador

Haluaisin tietää miten te äitipuolet koette suhteenne miehen lapsiin.Koska minun on vaikea äitinä käsittää mieheni suhtautumista lapsiini.Sanoo tykkäävänsä niistä mutta äänensävy lapsille puhuttaessa antaa kyllä ymmärtää aivan muuta.Ja sekin tuntuu oudolta että aina lasten lähdettyä hän moittii niitä taas siihen asti kun he seuraavan kerran tulevat.Lapset ovat nyt luonani joka toinen viikonloppu ja lomat ja ensi vuonna he muuttavat kokonaan luokseni. En vaan oikein enää tiedä voinko ajatella meitä sitten perheenä vai täytyyko erota ennenkuin lasten muutto tapahtuu.En halua että lapseni joutuvat käsimään "ilkeästä" isäpuolesta.Outoa että väittää tykkäävänsä ja kuitenkin moittii.Onko äitipuolilla tälläisiä ajatuksia lapsista?.Itse olen toiminut perhepäivähoitajana ja pidin niistäkin lapsista vallan mahdottomasti.Vai onko se vaan vaikeata hyväksyä toisen lapset?

Tree

Minä olen lapseton "äitipuoli" mieheni lapsille, jotka on jo isoja. Toinen, täysi-ikäinen, asuu meillä ja toinen, nuorempi, äidillään. Mieheni "haukkuu" lapsiaan useammin kuin minä. Minun pitää olla varovaisempi sanomisissani. Haukkumisella tarkoitan sellaista "se on aina myöhässä, jättää kamansa lojumaan, ei muista hoitaa kotieläintään jne". Joskus sanonkin, että turhaan siitä mulle urputat, kerro suoraan lapsellesi niin ehkä jotain tapahtuu... Mies sanoo odottavansa, että kasvavat aikuisiksi ja muuttavat pois, mutta kuitenkin arvostaa lapsensa korkealle ja on ylpeä näistä. Minä henkilökohtaisesti olisin tässä suhteessa mieluummin ilman lapsia. En ole koskaan halunnut lapsia, en omia, enkä muiden (mieluummin kuitenkin muiden, joten siitä ei ole kysymys). Näillä kuitenkin nyt mennään, koska parisuhteemme on niin tärkeä ja hyvä.

Äiti minäkin

Samaa mieltä edellisen kanssa siitä, että biovanhemmat ovat erittäin herkkänahkaisia omia lapsiaan koskivista kommenteista, vaikka itse sanovat ihan mitä sattuu. Jos ap:n mies kuitenkin kohtelee lapsia asiallisesti ja sanoo pitävänsä, täytyyhän hänen jollekin saada purkautua. Olisiko parempi, että kavereilleen marmattaisi lapsiesi tekemisistä?

Minä en oikeasti pidä mieheni toisesta lapsesta ja harkitsenkin nyt vakavasti pois muuttoa samasta kodista. Tämä lapsi on kyllä jo aikuinen, mutta ei näköjään tule ikinä muuttamaan muualle. Marmatan miehelle silloin tällöin tekemättömyydesta, vapaamatkustajuudesta, melusta, rahan tuhlauksesta, yhteiselle kaupantilille kaljan ja tupakan ostosta, mutta turhaan. Mies ei tee oikeasti mitään, huutaa silloin tällöin naama punaisena ja haukkuu ilkeillä sanoilla, mutta ei oikeasti vaadi mitään.

Tarkistapa ensin omat tapasi, vaatiiko huono omatuntosi sallimaan liikaa? Ottavatko lapset huomioon miehesi? Onhan hän kuitenkin siinä taloudessa toinen aikuinen, jolla pitää olla samat oikeudet kuin sinullakin.

Janador

Joops,tarkoitinkin tuolla haukkumisella todellakin kaikenlaista mollaamista.Pahin esimerkki on kait se,että sanoi toivovansa jotta lapset alkaisivat käyttää huumeita.Tuo miehesi"haukkuminen" on sitä moittimista mikä tulisi kyllä sanoa suoraan lapsille,mutta jota kaikki vanhemmat joutuvat tekemään.Itse tarkoitin haukkumisella todellakin Pahan puhumista.Eli onko tälläisesta kokemuksia? Lapset ovat vielä pieniä,9 ja 12,mutta ei se ikäkään niin vaan lähinnä se että sanoo kyllä tykkäävänsä mutta käytös on kuitenkin toista.

myös äitipuoli

Miehesi ei oíkeasti tykkää lapsistasi, jos toivoo heidän alkavan käyttää huumeita tms. Ja sitten kanssa moittii heitä sinulle jälkeenpäin. Oisko mustasukkainen lapsillesi. Juttelepa miehesi kanssa, ehkei hän huomaakaan kuinka ilkeä on. Jollei muuta tapojaan, suosittelisin miettimään uudelleen jatkaako hänen kanssaan vai ei.

Janador

Niin,tässä ei ole todellakaan kyse lasten tekemisistä tai tekemättä jättämisistä.Olen sanonut miehelleni että hänellä on tietenkin oikeus komentaa lapsia jos on tarvetta.Ja pahalta tuntuu kun lapset kantavat isänpäiväkortit ja koulussa tekemänsä puutyöt hänelle,eli ottavat toki huomioon.Kyse on juuri siitä että lasten aikana kyllä on suht fiksusti,tosin ilmeet ja äänensävy kyllä paljastaa paljon ja heidän poisollessa saan kuulla mitä rumempia asioita.Olen yrittänyt ottaa asiaa puheeksi mutta ei hän omasta mielestään mitään ihmeellistä sano.Vaikea juttu,olen kysynyt tuota mustasukkaisuutta ihan suoraan vaan ei ainakaan myönnä.Tosin marisee aina siitä kuinka vietän niinä viikonloppuina aikaa lasten kanssa ja itse ei kuitenkaan ole halukas osallistumaan mihinkään edes lasten pyytäessä.

Tree

Luin toiselta palstalta, että Janadorilla on viisi lasta. Ei ihme, jos lapsettomalla (jos on lapsia haluamaton) miehellä menee hermot. Itsekään en kestäisi, jos miehelläni olisi monta (pientä) lasta. Kaksi melkein aikuista menee just ja just kun on valoa tunnelin päässä = suurinpiirtein tieto siitä, että noin viiden vuoden päästä saadaan asua ihan oikeesti kahdestaan. Ja minä kyllä osaan olla lasten kanssa, pientenkin, en vaan halua omia enkä kaipaa sellaisia kotiini asumaan.

Janador

Joo,isommat on jo vaan aikuisia ja asuvat muualla.Kotona ei oo kun kaksi,eli nyt kyllä kaipailisin asiallisia vastauksia siitä onko se oikeasti hankalaa ja vaikeaa pitää toisen lapsista.Miksi ei voi sitten sanoa suoraan ettei jaksa tai halua.Mieheni kuitenkin haluaisi oman vauvan,halunnut jo pari vuotta.En vaan ymmärrä miten sitten muka jaksaisi,elämä pikkulapsen kanssa on taatusti raskaampaa kuin kahden ison lapsen.Ja se velvottaisi häntäkin kyllä osallistumaa lapsen hoitoon.Nyt en ole vaatinut yhtään mitään.

Sinulla on kolme lasta

Jos miehesi käyttäytyy ja sanoo kouluikäisille lapsille kertomiasi asioita, olen kyllä sitä mieltä, että sinulla on kolme lasta, yksi niistä on miehesi! Todella epäkypsän ja lapsellisen ajattelukyvyn omaa kyllä mies. joka suustaan moisia lausahduksia päästää. Sinuna miettisin tarkasti, kumpiko sinulle on tärkeämpää, lastesi hyvinvointi ja tulevaisuus vaiko noin surkea mies. Minä valitsisin lapsieni hyvinvoinnin ja tulevaisuuden.

Tree

Mä en ihan käsitä tuota, että miten voi elää 2 aikuista ja 2 lasta saman katon alla niin, ettei toinen aikuisista osallistu mitenkään lasten asioihin. Kyllä meillä on selvästi 2 aikuista ja yksi (täysi-ikäinen) lapsi. Tottakai lapsi hoitaa enimmäkseen asioita isänsä kanssa, mutta minä olen se perheen toinen aikuinen, jolta myöskin kysytään lupaa kavereiden kutsumiseen / joka antaa rahat ruokakauppa-asioille / jonka kanssa jutellaan opiskelusta ja tulevaisuuden suunnitelmista.

En todellakaan hankkisi lasta tuollaiseen perhesuhteeseen kuin teillä on. Kyllä miehen pitäisi osoittaa hieman parempaa kiinnostusta lapsiperhe-elämään.

Ja pakko on vielä kysyä, mikä sinut saisi tekemään kuudennen lapsen? Tää on joku juttu, mitä ilmeisesti vain vapaaehtoisesti lapseton ei voi ymmärtää. Multakin sterilisaatiohaastattelussa tivattiin, että mitä sitten jos tapaan uuden miehen, joka haluaa lapsen. Täh? Aivan sama haluaako joku mies lapsen, minä en sen tekemiseen osallistu, koska MINÄ en halua lasta.

Tuli vielä mieleen, että onko lapsillasi isä? Sillä on aika paljon merkitystä siinä, kuinka taka-alalla uusi miehesi haluaa pysytellä. Itse olen pyrkinyt tekemään kaiken kuitenkin poliittisesti korrektisti niin, etten ole kertaakaan joutunut kuulemaan sanoja: "sä et oo mun äiti".

Janador

Sitähän minä olen miettinytkin jo pitkään,juuri siksi että lapset menee kyllä kaiken edelle.Mutta on tässä itsetunto rapissut kun mieheni väittää minun olevan luulosairas ja että vain kuvittelen asioita.Ja että hänen puheensa ovat ihan normaaleja.Halusin siksi vähän kuulostella miten muut kokevat puolison lapset.Kun itse ajattelisin kyllä pystyväni pitämään toisen lapsista ja olisi hauskaa viettää aikaa yhdessä.Vaan kun ei ole siitä kokemusta,ainoastaan perhepäivähoitajana ja se on kuitenkin eri asia.Tuntuu vaan niin käsittämättömän ihmeelliseltä miksi hän on sitten halunnut kanssani asumaan ja naimisiin kun lapset ovat olleet koko ajan olemassa.Mikä on yhtäkkiä tullut.Arvoitus ja taitaa arvoitukseksi jäädäkin.

Janador

No enpä ole hankkimassakaan sitä lasta.Mieheni sitä haluaisi en minä.Sitä minä juuri en ymmärrä tässä että miksi haluaa vauvaa vaikka ei tunnu kestävän näitä isojakaan.Lasten isä ei ole missään tekemisissä heidän kanssaan-kuollut.

Utelias uuno

Missä ap:n lapset on asuneet sen ajan kun ap on tutustunut uuteen mieheen, mennyt tämän kanssa naimisiin ja muuttanut yhteen? Miksei lapset asu äitinsä kanssa nyt jos isä on kuollut?

myös äitipuoli

Jos tekisit lapsen miehesi kanssa, sen jälkeen nämä sinun entiset lapsesi olisivat miehesi mielestä täysin sudenpentuja tai käenpoikasia, joilla ei olisi mitään arvoa. Tämä on ihan raaka totuus.

Toisen lasten rakastaminen ei ole helppoa, kuten lasten rakastaminen äitipuoltaan. Molemminpuolin meillä oli mustasukkaisuutta ja kumpikin haukuttiin toisiamme minä miehelleni ja lapset isälleen. Näin se oli alussa ja minä sentään olin aikuinen samoinkuin kaksi lapsista. Nuorin se teini-iän kynnyksellä oleva oli helpoin, ikinä ei aiheuttanut pahaa mieltä, jolleivät isommat yllyttäneet.

Pitäisiköhän teidän kaikkien yhdessä istua pöydän ääreen, siis sinä ja miehesi ja sinun lapsesi ja puhua asiat puhtaaksi. Jokainen saisi sanoa mielipiteensä ja tuntemuksensa. Ilman riitaa.

Me teimme noin, itkettiin ja puhuttiin, mutta sen jälkeen kaikki muuttui. Jokainen pyrkii arvostamaan toista ja ei ainakaan miehelleni kukaan valita enää, en myöskään minä.

Lapsesi ovat tosin vielä nuoria, mutta voisitekohan yrittää? Ja suostuisiko miehesi?

Janador

Tuo pöydän ääreen istuminen olisi hieno asia ja olen sitä kyllä yrittänytkin.Hankalaksi asian tekee se,että mieheni ei näe asiassa mitään
puhuttavaa.Ja lapset kyllä hyväksyvät hänet totaalisesti,sehän tässä niin pahalta tuntuukin.En olisi tästä niin pahalla mielellä jos lapset kohtelisivat häntä jotenkin rumasti.En tiedä,alkaa oleen niin hankalaa että taidan luovuttaa.Tulee rauha tähänkin kotiin.Ja uteliaille tiedoksi,sairastuin pahasti ja pitkien sairaalajaksojeni takia lapset menivät lastenkotiin josta nyt kotiutuvat kun alan olla täysin kunnossa.

Tree

Tsemppiä Janadorille ja hienoa, että olet parantunut ja saat lapset kotiin. Oliko mies hyvänä tukena sairastelusi aikana? Vaikea se on näin antaa ohjeita, mitä sinun pitäisi tehdä. Kyllä ne sun omat tunteet sen varmaan kertovat. Ainoa, mistä on helppo antaa ohjeita on se, että älä vaan tee miehelle lasta jos et ole hänen "vanhemmuuteensa" tyytyväinen nytkään.

Janador

Oli erittäinkin hyvänä tukena,siitä kiitos hänelle.Senpä takia olen tästä kaikesta hässäkästä todella ymmälläni.Eihän nämä lapset ole mikään uus juttu meidän suhteelle,emme vaan asuneet sairastumiseni aikoihin vielä yhdessä.Toki hän vietti meillä aikaa enemmän kuin omassa kodissaan.Tuli jo sellainenkin mieleen,että onko hän sairastunut masennukseen.Siihenhän kuuluu tuo ylenmääräinen nukkuminen ja ärtyisyys.Hän on tosin kiukkuinen,ei ärtynyt.Tuonkin otin varovasti puheeksi mutta hän tyrmäsi asian täysin ja suuttui kun pidän häntä hulluna.Eli olkoon,jos ei omasta mielestään ole mitään vikaa niin ei aikuista ihmistä lääkäriin saa väkisin.Kyllähän tää asia jo aika selvä on,en halua että lapset joutuu kärsimään tilanteesta.Ne kun on siihen täysin syyttömiä.Maanantaina menen laittamaan avioeropaperit vaikka kurjalta tuntuukin.

myös äitipuoli

Voi kuinka ikävää, Janador. Et sitten kuitenkaan pysty selvittämään asiaa. Hyvä, että asetat lapset etusijalle kun nyt itse olet kunnossa. Koita jaksaa.

Etusijalla?

Sanoit, Janador, että lapset eivät kohtele miestäsi rumasti eikä hänkään heitä. Mies vain marmattaa sinulle selän takana lasten tekemisistä. Kenelle hänen pitäisi purkaa pahaa mieltään jos ei sinulle, työkavereille, satunnaisille baaritutuille, kriisipuhelimeen?
He ovat sinun lapsiasi, mutta silti heissä saattaa olla valituksen aihetta ja ulkopuolinen ei näe heitä niin kuin sinä. Kyllä sinun pääsi pitäisi kestää tämäkin, kun olet miehen elämäänne tuonut.

Mies on aikamoisessa kurimuksessa sinun ja lastesi valmiissa kuviossa. Aina syytetään sitä äiti-isäpuolta sopeutumattomuudesta, mutta loppujen lopuksi minusta tuntuu, että hän on se ainoa joka YRITTÄÄ sopeutua.

Puoliso ja lapset jatkavat elämäänsä entiseen malliin ja nuijivat uutta ihmistä väkisin tekemäänsä valmiiseen muottiin. En ihmettele, että harvoin uusperhekuvioissa on onnellisia ihmisiä.

Jysky

Niin se taitaa olla, että uusi tulija joutuu sopeutumaan jo vallalla olevaan systeemiin. Ja se vielä, miten lapset suhtautuvat tulokkaaseen? Jos katsovat nenänvartta pitkin, silloin on hankaluuksia tiedossa. Viimeistään siinä vaiheessa kannattaa vakavasti miettiä, jääkö siihen ja kärsiä lasten aiheuttamasta ongelmasta. Jos vain naisen haluaa, silloin kannattaa kiertää yh-systeemit kaukaa.

Miksi, miksi?

uusi tulija joutuu sopeutumaan? Jos lapsellinen vanhempi tuo uuden ihmisen perheeseensä, olettaisi sen merkitsevän sitä, että hän ja lapsetkin olisivat valmiita joihinkin kompromisseihin ja ettei heidänkään elämänsä ole enää ihan samanlaista kuin ennen.

Lapset kestävät kyllä muutoksia, sitähän heidän elämänsä on täynnä. Ongelma on aina siinä lähivanhemmassa ja hänen asenteissaan ja myös siinä, onko uudella tulokkaalla mitään sananvaltaa omassa kodissaan. Jos hänellä on kovin erilaiset käsitykset esim. lastenkasvatuksesta, on suhde tuhoon tuomittu.

Puolustan ehdottomasti isä/äitipuolia. Yh:t esittävät omat lapsensa herranterttuina, että saavat uuden rahantuojan talouteen, mutta totuus onkin sitten jotain muuta. Ja tuumaakaan ei jousteta.

myös äitipuoli

Tässä tapauksessa kuitenkin isäpuoli sanoo toivovansa, että lapset alkaisivat käyttää vaikkapa huumeita. Minusta tuo ei ole kovinkaan lapsirakkaan ihmisen puhetta. Pikemminkin hän vihaa sydänjuuriaan myöten noita puolisonsa lapsia.

"puoliäiti"

Kyllä tuo huume-kommentti kertoo aivan täysin, mitä mies lapsistasi ajattelee :/

Itsekin taidan olla jonkinlainen "äitipuoli"; miehelläni on 7-vuotias poika, joka on meillä joka toisen viikonlopun ja lomat. En kuitenkaan ajattele itseäni äitipuolena, eikä taida poikakaan ajatella:)

Aloin miettimään, mitä oikein ajattelen mieheni pojasta... En rakasta häntä, mutta pidän hänestä jollain tavalla. Pojalla on adhd ja on siis tosi vilkas ja uhmakaskin, mutta oikein fiksu ja avoin. Hän on usein sanonut rakastavansa minua, ja olen kyllä vastannut että minäkin rakastan häntä, mutta oikeasti en tunne rakkautta häntä kohtaan:( Olen hänelle kiltti, pidän rajoja, touhuan hänen kanssaan, mutta oikeastaan vain velvollisuudesta. En kaipaa häntä silloin, kun hän on äitinsä luona.

Vierailuviikonloput ovat etukäteen stressinaihe minulle, mutta en näytä sitä edes miehelleni. Itseäni vain stressaa se, että raskaan työviikon jälkeen en saa "olla rauhassa", vaan huomiota täytyy jaksaa jakaa pojalle ja viikonloppu menee sitten hänen ehdoillaan (luonnollisestikin). Poika on välillä tosi vaikea ja hermoni ovat tuolloin aivan riekaleina. Välillä hermostun hänelle, ja miehen mielestä se on ok, koska en hermostu turhasta koskaan.

Kyllä se niin on, että toisen lasta ei ole helppo rakastaa, mutta kunnioitettava häntä on! En koskaan, ikimaailmassa voisi puhua pahaa mieheni pojasta!! Kokisin itseni maailman alhaisimmaksi ihmiseksi jos niin tekisin.

Sinun sijassasi, ap., laittaisin lapset etusijalle. Kyllähän he vaistoavat miehesi käytöksen heitä kohtaan aivan taatusti.

äitipuolia täälläkin

Mutta miehen tulot on varmaan niin kiva lisä talouteen, että kyllähän tuon jaksaa?
Asuminen ja eläminen yh:na olisi paljon ankeampaa.

myös äitipuoli

Noinko sinä ajattelet, kun nimimerkkisi on äitipuolia täälläkin? Siis, että sinä oletat miehesi ilomielin ottavan tulosi koko perheen elättämiseen, vaikka inhoatkin hänen lapsiaan?