Alkuperäinen kirjoittaja "puoliäiti"

Kyllä tuo huume-kommentti kertoo aivan täysin, mitä mies lapsistasi ajattelee :/

Itsekin taidan olla jonkinlainen "äitipuoli"; miehelläni on 7-vuotias poika, joka on meillä joka toisen viikonlopun ja lomat. En kuitenkaan ajattele itseäni äitipuolena, eikä taida poikakaan ajatella:)

Aloin miettimään, mitä oikein ajattelen mieheni pojasta... En rakasta häntä, mutta pidän hänestä jollain tavalla. Pojalla on adhd ja on siis tosi vilkas ja uhmakaskin, mutta oikein fiksu ja avoin. Hän on usein sanonut rakastavansa minua, ja olen kyllä vastannut että minäkin rakastan häntä, mutta oikeasti en tunne rakkautta häntä kohtaan:( Olen hänelle kiltti, pidän rajoja, touhuan hänen kanssaan, mutta oikeastaan vain velvollisuudesta. En kaipaa häntä silloin, kun hän on äitinsä luona.

Vierailuviikonloput ovat etukäteen stressinaihe minulle, mutta en näytä sitä edes miehelleni. Itseäni vain stressaa se, että raskaan työviikon jälkeen en saa "olla rauhassa", vaan huomiota täytyy jaksaa jakaa pojalle ja viikonloppu menee sitten hänen ehdoillaan (luonnollisestikin). Poika on välillä tosi vaikea ja hermoni ovat tuolloin aivan riekaleina. Välillä hermostun hänelle, ja miehen mielestä se on ok, koska en hermostu turhasta koskaan.

Kyllä se niin on, että toisen lasta ei ole helppo rakastaa, mutta kunnioitettava häntä on! En koskaan, ikimaailmassa voisi puhua pahaa mieheni pojasta!! Kokisin itseni maailman alhaisimmaksi ihmiseksi jos niin tekisin.

Sinun sijassasi, ap., laittaisin lapset etusijalle. Kyllähän he vaistoavat miehesi käytöksen heitä kohtaan aivan taatusti.

Alkuperäinen kirjoittaja puoliäiti

Viisaan, rohkean ja oikean ratkaisun teit:) Lapsien etu on aina tärkein. Halaukset sinulle:)