'''

Kirjoitit, että voi elää normaalia elämää, lapsi osana normaalia elämää, ei sen keskipiste.

Niin voi. Vaan kun niin moni ei tunnu osaavan. Ole onnellinen siitä, että sinun kohdallesi osui sellaiset vanhemmat, jotka tähän pystyivät.

Näitä ap:n kaltaisia tapauksia kun on niin paljon. Sinä sait isäpuolen, joka hyväksyi sinut sellaisena kuin olit, kirjoitit häne olleen sinulle isähahmo. Mutta tämä tänne valittanut ap ei ole missään tapauksessa minkäänlainen äitihahmo, ei sinne päinkään. Ei ollut edellinenkään naisystävä. Mistä se kertoo?

Kertoisikohan siitä, että pojan isä ei ole osannut junailla asioita oikein? Hän etsi ja löysi itselleen naisia, jotka kelpaavat ja sopivat HÄNEN ITSENSÄ tarpeisiin. Hän ei todellakaan etsinyt naista, joka olisi sopiva sekä hänen, että hänen lapsensa tarpeisiin. Nyt kaikki älähtää, että onhan lapsella oma äiti, ei miehen tarvitse hänelle äitiä etsiä.

Juu ei tarvitsekaan. Mutta jos haluaa kotiinsa, jossa asuu siis myös lapsi, elämään ja asumaan naisihmisen, on tälle naiselle asetettava tietynlaiset vaatimukset. Jos nimittäin haluaa kaikkien olevan onnellisia, ja ihmettelen, jos ei halua.

On olemassa naisia, jotka pystyvät suhtautumaan toisen lapseen kunnioittavasti, hyväksyvästi ja jopa rakastavasti, niin että ovat valmiit ottamaan lapsen tarpeet ja toiveet huomioon aivan tai ainakin melkein kuin tämä olisi oma lapsi. Eihän näitä naisia todellakaan joka oksalla kiiku, joten sellaisen löytyminen voi olla melkoisen työn takana. Mies voisi KENTIES jopa tinkiä joistakin omista vaatimuksistaan, sanotaan vaikka nyt siitä, että sen naisen täytyisi olla kauhean kaunis ja isotissinen. Eikä välttämättä tarvitsisi olla 10-20 vuotta nuorempi. Tai muuta vastaavaa.

Elämä ei lopu lapseen, joo ei. Enpä nyt usko Juha Miedonkaan elämän loppumiseen ei ainakaan siltä näytä....

Elämä on nimittäin aika pitkä, jos niin ajatellaan. Ei ole mikään vaiva eikä uhraus vähän odotella, katsella ja harkita sitä uutta puolisoa hieman vähemmällä kiireellä ja hieman tarkemmasti kuin sen ensimmäisen kohdalla. Se kun kuitenkin jo meni pieleen.

Ja jos Tohtori Philiä saa siteerata, niin LAPSI ON KAIKKEIN TÄRKEIN. AINA.

Kun sen lapsen on kerran mennyt hankkimaan, silloin on tehnyt sen valinnan, että oma napa ei ole enää ensimmäisenä ja tärkeimpänä kaikessa mahdollisessa. Silloin on kaikissa valinnoissa otettava huomioon se, mikä on lapsen etu.

Tämä ap:n valituksista ainakin on saanut sen käsityksen, että kukaan näistä tämän valituksen kohteena olevan pojan elämään liittyvistä aikuisista ihmisistä ei ole ajatellut lapsen etua.

ap

Luit rivini ja rivivälini väärin, en vihaa lapsen äitiä. Miksi vihaisinkaan? Perään häneltä äidinvastuuta, edes joskus. Hän rikkoi perheensä ja jätti lapsensa.
Lapsi ei ole elänyt turvattomana ja vain isänsä varassa. Äidinäiti ja mummo ovat asuneet lähellä ja olleet suurenmoisena apuna, väärinkin tavoin. He ovat säälineet ja ymmärtäneet ja lellineet liikaakin. Nyt kun poika on aikuinen, he eivät enää jaksakaan katsella oman työnsä tulosta kovin usein, hekään.

Toki isä on ollut avainasemassa ja hänen olisi pitänyt ottaa suurempi vastuu koko kuviosta. Mutta hän on yrittänyt selvitä omalla tavallaan päivästä toiseen. Kukapa tavallinen yh-mies opiskelisi kasvatuspsykologiaa ja toimisi sitten oppien mukaan parhain päin ja kauaskantoisesti? Jälkiviisaus on niin tyhmää ulkopuolisilta.

Kenen mielen mukaan puoliso valitaan, jos ei oman? Tissit tai muut ulkoiset asiat ovat toissijaisia ihan joka tapauksessa. Ja mikä takaa, että ruma, lihava ja vanha on ihanteellinen äitihahmo? Itseasiassa minä olen vähän vanhempi kuin mies, ulkonäkökin ihan tavallinen.

En ole äidillinen tätä lasta kohtaan, omiani kylläkin rakastan ihan yli kaiken ja heidän puolestaan teen mitä vaan ja autan ja kuuntelen.
Ja edelleen olen sitä mieltä, että on hänellä omakin äiti, minun ei tarvitse täyttää sitä paikkaa.
Ja olen totisesti yrittänyt olla edes aikuinen kämppis, mutta jatkuvat hattuilu pojan taholta ei kovin paljoa sitä ole auttanut. Saattaahan olla niinkin, että hänen elämässään naiset aina lähtevät ja hän varmistaa käytöksellään minunkin toimivan juuri niin.

kisse

Kyllä minäkin olen sitä mieltä, että katso peiliin. Jatka AIKUISENA olemista, aikuisena kämppiksenä. Jos snä istut sohvalla kutomassa tai pöydän ääressä panemassa pasianssia, istuuko poika vieressä hattuilemassa? Tee omia juttujasi ja ole kylpytakissa suihkun jälkeen KOTONASI, mikä siinä voi olla niin vaikeaa?
Enkä käsitä lainkaan, miksi haluat että pojan äiti ottaa hänet viikonloppuhoitoon. Heidän väleihinsä et voi vaikuttaa. Tai ettet ole kotonasi iltaisin jos miehesi ei ole?? Haloo, missä on oma itsevarmuutesi ja itsekunnioituksesi? Tuntuu että annat pojan nyt tanssittaa itseäsi (tai ainakin kaiken mitä hänestä kuvittelet) ja miehesi myös. -Poika löytää kohta tyttöystävän, lähtee inttiin, lähtee opiskelemaan.
Ja kunnioittavaa käytöstä voit vaatia, sinuahan ei nimitellä. Ja jos äiti/täti/mummu on tehnyt kaiken paremmin, niin so what? Kyllä minä olen omilta teineiltäkin kuullut vastaavaa, mutta minä teen asiat niinkuin tykkään ja osaan, en voi vaikuttaa heidän suhtautumiseensa. Ja paljon kuitenkin osaankin hyvin ja tiedän, että ovien paiskomisesta ja kiukuttelusta huolimatta perusta on kunnossa. Tehköön lapset sitten aikanaan paremmin (tätä en kyllä heille ole sanonut, mutta tiedän että elämä kasvatta).

ap.

Kotonasi? Sepä se, kun se ei ole minun kotini vaikka laillisesti ja yhteisellä päätöksellä olisikin. Päätös tehtiin pojan hyvin vointia ajatellen, että hänen ei tarvitsisi vaihtaa paikkakuntaa ja koulua. Ja koti on niin hyvin pojan koti, että kerran jo kiukuissaan sanoi minua loiseksi.
Ihan kielenpäällä taas oli, etten kertonut totuutta hänen ja isänsä todellisesta taloudellisesta tilanteesta ja että tuo elintaso ei olisi mahdollista, jos en minäkin toisi rahaa talouteen.

Tuon ikäiset pojat yleensä jo kulkevat jossain katsastamassa tyttöjä, mutta ei tämä. Ainoa hyvi on saunoa ja kaljotella poikakavereiden kanssa, ei festareita, konsertteja, ei harrastuksia.

yksi bioäiti

Ei kannata provosoitua näiden vastailijoiden hyökkäyksistä. Heillä ei ole omakaan elämä tasapainossa - miksipä muuten olisi tarvetta pommittaa muita, tuntemattomia ihmisiä heidän ongelmissaan. Lapselisia hyökkäyksiä jotkut tuntuu olevankin.

Olet ihan oikeilla teillä siinä ettei sinulla ole velvollisuutta ottaa vastuuta muiden lapsista, vaikka asuisivat kanssasi samaa asuntoa. Yhteiselämässä kuitenkin kaikkien tulee huomioida muutkin. Se tuntuu olevan pojalle hankalaa. Hänhän on saanut lapsena mallin, jossa muita ei tarvitse huomioida?

Kaikki bioäidit ei ole huonoja äitejä. Täydellistä äitiä tuskin onkaan, mutta jos parhaansa tekee tai edes yrittää niin sekin on paljon. Kaikista ei ole äidiksi, eikä heitä voi siitä syyttää. Vahinkolapsi voi joko herättää äitiyden .. taikka sitten ei. Raskaaksi tulostakin käydään aivan turhanpäiväisiä vääntöjä, aborttia myöten. Kuitenkin moni vahinkoäiti on lapsen myötä tullut ihan kelpo äidiksi.

Mitä sinä voisit tehdä tuossa tilanteessa? Miettiä haluatko sen jatkuvan, vai haluatko elämääsi rauhaa ja suvaitsevaisuutta. Pojan syylistäminen ei auta. Jos pojan vanhemmista kumpikaan ei saa poikaa ruotuun voit yrittää sitä itse. Kohtele häntä kuin hän olisi oma lapsesi: mitä sinä lapseltasi vaadit ja mitä hänelle annat. Muista kuitenkin kohdella häntä tasa-arvoisena ihmisenä ja asiallisesti. Se jo kerrottiinkin, että olet lapselle yksi aikuisen roolimalli.

Entä jos mikään ei auta? Lähde pois. Mieti onko mies kaiken tuon arvoinen. Jos on, sitten olet hyväksynyt ikävätkin puolet elämääsi, ja silloin et juuri voi kuin läheisillesi purkaa mieltäsi joskus. Jos lapsen oikea äiti on itsensä jäävännyt pojan elämästä, niin et kai sillekään mitään voi. Turha hakata päätä seinään.

****

Sulla ei ole juuri muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa pois. Jos et sitä kerran koe kodiksesi eikä olosi ole hyvä, miksi siellä sitten olet?

Poikaa et voi ajaa pois kotoaan. Oman poikansa teoriassa voisi ajaa ulos, mutta toisen lasta et voi.

Mikset siis itse lähde? Mariset vain sitä, että pojan täytyy lähteä, entäs jos poika on sitä mieltä että sinun siitä lähteä pitää? Hänellä on siihen mielipiteeseensä ihan yhtä suuri oikeus kuin sinullakin omaasi, mutta kun toisinpäin ei mitään tapahdu, niin toimi sinä sitten.

Miksi jatkaa epämukavaa oloaan, kun muutenkin voisi elää. Olet täältä saanut kaikki mahdolliset mielipiteet, niin puolesta kuin vastaankin, etkä luultavasti ole hullua hurskaammaksi tullut. Joko siis jatkat elämääsi siinä huushollissa ja kestät kaiken, tai sitten häivyt. Minä häipyisin, jos se noin vaikeata olisi. Tosin en usko, että se olisi noin vaikeata, koska pystyn kyllä rakastamaan vieraan lastakin. Jos kotonani asuisi puolisoni lapsi edellisestä liitosta plus vielä omiani, niin ei tulisi mieleenikään jakaa lapsia eri leireihin. Olisin tasan yhtä äidillinen heille jokaiselle.

ap.

Juuri noin sitä ajattelee muutkin, että pystyvät rakastamaan ketä hyvänsä, mutta vain teoriassa. Sitten kun todellisuus on vastassa, mieli voikin on ihan toinen. Ja onhan toki lapsissakin eroja, kuten aikuisissakin. Sellaista yleisrakkautta koko maailmaa kohtaan ei ole olemassa, rakkaus on aina valikoivaa.

Taidankin olla liian äidillinen, koska omani ovat, ovat olleet ja tulevan aina olemaan ihan edottomia ykkösiä elämässäni. Ja niinhän sen biologian mukaan tulee ollakin.

Olen nyt tehnyt päätökseni, palaan entiseen kotiini heti kun se tyhjenee vuokralaisista. Miehelle en tosin ole vielä kertonut ja se onkin vaikein osa. Miten sanoa hänelle, että en kestä asua saman katon alla lapsesi kanssa, mutta pakkohan se on.