fariini

moips!
onko täällä muita äitejä, kellä lapsi vain joka toinen vkl?

kerronpa taustaa...erosimme exästä jo jokin aika sitten. 15 teini mulle, 18v poika isällään ja 10v poika viikko ja viikko. meni puolivuotta, kun poika sanoi että haluaa olla isällään. siellä kaverit, kavereiden kanssa sama matka kouluun, tavarat siellä täällä, isällään iso oma huone, missä kaikki pelit ja vehkeet telkusta lähtien. minulla vain vähän leluja ja punkka siskonsa kanssa samassa huoneessa. suostuin, koska huomasin pojan sitä oikeesti haluavan. nyt haen poikaa koulun jälkeen silloin tällöin leipoon ja pelaileen.

nyt kuitenkin tilanne taas muuttuisi. Olen löytänyt uuden kumppanin, ja teini ja poika tulevat hänen kanssaan hyvin juttuun ja ollaan miehen tykönä vietetty viikonkin kestäviä jaksoja..mutta....mies asuu 450km päässä, ja jos nyt muutan hänen luokseen, tulee tapaamiset jäämään siihen 2krt/kk, ja kaupan päälle pitkät tapaamis matkat ...teenkö väärin...tulenko katumaan...miten päästä syyllisyydestä, että hylkään lapsen...apua....miten käsitellä ikävää?

Jostain, etä vaikka ei

Hei,

En osaa tilanteeseesi neuvoa. Kun me erosimme, niin sovimme, että lapset jää isälle. Isällä oli taloudellisesti mahdollisuus jäädä asumaan omistusasuntoomme ja vanhempana hän oli ihan super kymppi. Rehellisesti sanottuna, jopa parempi kuin minä. Itse etsin silloin asunnon ihan vierestä, niin että lasten ystävät ja koulu oli myös minun vierellä. Alussa sain lapsia silloin tällöin ja mitään säännöllisyyttä ei ollut. Sitten totesimme, että säännöllisyys oli ehdoton. Vaihdoimme viikko viikkoon. Tosin tämä meillä toimii siksi, että kävellen olemme n. 5min matkan päässä toisistamme.

Sen verran osaan sanoa, että itse en lähtisi nykyisen mieheni mukaan, jos hän päättäisi muuttaa täältä pois, en lähtisi mukaan. Mutta sen päätöksen pystyn tekemään vain siksi, että meillä on niin hyvät välit isän kanssa ja kun tämä toimii. Asumme niin lähekkäin.

Sen verran osaan myös sanoa, että välimatka ei katkaise vanhemmuutta. Itse olen entinen huostaanotettu ja kävin lomilla 1krt/kk kotona. Silti omat siteet vanhempiini säilyivät todella vahvoina. Kaikki on loppujenlopuksi kiinni itsestä. Kuinka asiaan asennoituu.
Ja ex-mieheni jäi asumaan isälleen kun äiti muutti satojen kilometrien päähän. Silti äiti on läheisempi kuin isä. Joten ei se välimatka tarkoita sitä, että hylkää, kunhan pitää huolen, että lapsi tuntee itsensä ykköseksi, tunnetasolla :)

Ja tiedän, etä-äitinä on kamala olla. Itselleni se on ollut ihan hirveää. Onneksi nyt on viikko viikko systeemi (alussa isä jotenkin koki, että vien isyyttä, jos näen useemmin kuin 2krt kk viikonloppuja/ 4vrk/kk). Nyt ollaan todettu, että tämä toimii. Maksan elatusmaksut ja isä hoitaa sitten vaatetuspuolen ja harrastukset ja minä viikkorahat sekä muut huvitukset, kun muksut on luonani. Meilläkin leluja on vähän ja tilat pienemmät, mutta se ei haittaa muita, kuin teiniäni.

Tsemppiä sinne! ja muista, että sellaista ei voi hylätä, jota sydämessään kantaa :) Huolimatta kuinka usein sitä näkee, kunhan toinen tietää, että sydämessä on ja sielä pysyy :)

ttvu

Hei,

Minä itse en henkilökohtaisesti lähtisi noin kauas lapsistani. Minä itse haluan olla lähellä lastani (omani tosin asuukin kanssani) ja en olisi voinut kuvitellakaan muuta vaihtoehtoa kuin sen, että minä olen se lapsen lähivanhempi, jonka kanssa lapseni asuu. Toki nyt kun on vanhempi, jos haluaisi olla pidempiä jaksoja isällään, niin en estäisi sitä, mutta kyllä se oikea koti on minun luonani, vaikka en isänkään tärkeyttä halua vähätellä. Kummatkin on erittäin tärkeitä.

Minunkin vanhemmat ovat eronneet, minä jäin äidin kanssa ja isäni muutti n. 300 kilometrin päähän ja meni uusiin naimisiin. Näin isääni joka toinen viikonloppu ja kuukauden kesäisin ja isäni on yhä todella läheinen, mutta kyllä äiti on jollain tavalla silti läheisempi. Ja minä uskon, että isälleni minä en ole ollenkaan niin rakas kuin hänen uudesta avioliitosta syntyneet lapsensa, vaikka rakas varmasti olenkin. Minä uskon, että oma lapseni kyllä ajattelisi, että laitan jonkun muun hänen edelleen, jos miehen takia muuttaisin noin kauas hänestä ja varmasti olisin itsekin ajatellut niin kyseisessä tilanteessa.

Muistan vielä yhä jo aikuisena tapahtuneen asian, joka yhä kirpaisee sisältä. Olin joulun sairaalassa ja olin tuolloin jo yli parikymppinen ja itse sanoin äidilleni, että mene vain joulua viettämään miehensä kanssa matkalle, kuten oli suunniteltu, että kyllä minä pärjään. Ja niin hän meni. Mutta kyllä tuntui kurjalle, että minut jätettiin yksin sinne sairaalaan. Itse en koskaan tekisi noin, olisi lapsi sitten vanhempi jo tai ei.

Olen nykyään avoliitossa ja lapseni asuu meillä. Kyllä lapseni on minulta joskus kysynyt, että kumpaa rakastan enemmän häntä vai miestä ja siitä ei ole kahta kysymystäkään, vaikka se rakkaus onkin erilaista ja ei niitä voi verrata, mutta mies tulee tasan tarkkaan toimeen ilman minua, mutta lapseni ei tule. Oma lapseni on osa minua ja hän on aina se kaikkein tärkein, vaikka elämässä on muitakin todella tärkeitä asioita.

Nyt muutama viikko sitten, oli lapseni synttärijuhlat ja yksi kavereista (8 v.)kärsi muutaman tunnin kuluttua päänsärystä ja kun äitinsä tuli hakemaan lastaan, sanoi lapsen kärsivän aina päänsärystä kun hän on muutaman tunnin poissa lapsen läheltä. Itse jäin oikein miettimään sitä, että se on varmasti pelkkää eroahdistusta, lapsi kokee varmasti jonkinlaista pelkoa siitä, ettei äiti palaisikaan, koska minkä muun takia se päänsärky tulisi aina juuri silloin ja menisi ohi kun äiti palaa. Omani ei ole koskaan pelännyt, etten palaisi, ei edes ihan pienenä. Aina ihan pienestä pitäen olen hänelle sanonut, että koskaan en jättäisi palaamatta aarrettani, häntä, hakemaan, joka on se kaikkein tärkein elämässäni. Kerran olin pari päivän työmatkalla ja kun palasin hakemaan häntä, lapseni halasi minua ja sanoi, että hän tietää, että aina palaan häntä hakemaan ja hänen ei tarvitse hermoilla sen vuoksi. Tuli ihana tunne niistä sanoista.

Sydämestäni haluan sanoa sinulle, että älä lähde noin kauas lapsistasi. Miehiä kyllä löytyy lähempääkin ja jos halua ja tahtoa olla yhdessä on tarpeeksi, niin kyllä mies etsii uuden työn ja tulee hän sinun luoksesi asumaan. Ja varmasti ymmärtää myös senkin ettet voi lähteä noin kauas lapsistasi jos sinua tarpeeksi rakastaa.

ETÄ täälläkin

Minäkin voisin parilla sanalla kertoa omasta taustastani: Olin pitkässä suhteessa, johon syntyi kaksi toivottua lasta. Parisuhde toimi mielestäni ikäänkuin miehen ehdoilla. Vuosikausien jälkeen halusin eron. Koin siitä syyllisyyttä ja olin muutenkin erosta aika rikki. En jaksanut taistella lasten huoltajuudesta, joten lapset menivät isänsä luokse (hän lunasti minut ulos yhteisestä kodista) ja minä muutin pois. Ikävä lapsia oli kova ja hekin ikävöivät minua.

Sinä tietysti itse teet valintasi, mutta minä en kyllä lähtisi sinun sijassasi toiselle puolelle Suomea. Eikö mies voi muuttaa sinun luoksesi? Entä se, että elätte etäsuhteessa muutamia vuosia, jotta ainakin kaksi isompaa lastasi pääsee omilleen? Jos muutat miehen luokse, niin siinä on se riski, että katkeroidut, koska tunnet syyllisyyttä, lapsilla on jatkuva ikävä ja sinä jäät tyhjän päälle (etäisyys ystäviin, sukulaisiin). Joutuisit myös miettimään työpaikkasi uusiksi (löytyykö sitä ja jos löytyy niin millainen) ja on riski, että jos töitä ei löydy, joudut viettämään "liikaa" aikaa rakkaasi kanssa, jolloin suhde kuluu loppuun nopeammin.

Minä valitsin jo kertaalleen lapset erään miehen sijasta. Mies oli itse lapseton eikä löytänyt rooliaan perheessämme, joten pistin suhteen poikki. Ikävä jäi, mutta elämä jatkuu kyllä eteenpäin. Uskon, että minua varten on joku toinen olemassa, mutta emme vain ole vielä kohdanneet.

Välit lapsiin ovat minulla erittäin hyvät ja itse asiassa hiljattain minusta tulikin ETÄ-äidistä lähivanhempi, mutta tosiaan ehdin olla monta vuotta etä-äitinä, joten tuntuu lähinnä oudolta, että lapset tosiaan ovatkin luonani tosi paljon.