| |  | | |
15.04.10, 13:49
|
#1 (linkki)
| | (Vierailija) | Huojuva korttitalo, auttakaa!!
Pitkin matkaa meillä on ollut näkemyseroja siitä kuka perheessä määrää. Minulla ei tyttöjä vastaan olisi mitään jos puolisoni olisi kanssani samaa mieltä siitä että me olisimme kaksi aikuista jotka päättävät yhdessä ja pelaisimme yhteen hiileen. Meillä näin ei ole, useat riidat ollaan riidelty tämän asian takia. Esim:
1. Olen kahden lapsen isoäiti, miehen lapset sanoivat että miks ne tulee tänne tyttöjen aikana ja halusivat että eivät saa tulla. Minä olin erimieltä, koin niin että kaikki saavat tulla oli paikalla sitten kuka muu tahansa. Mies oli lasten puolella ja samaa mieltä. Muutin pois yhteisestä kodistamme kun en rautalangallakaan saanut väännettyä että he ovat epäoikeudenmukaisia. Asuin itsekseni pari vuotta ja luulin että tämä asia on jo paremmalla mallilla kun lapset ovat kasvaneet. Nyt olemme uudestaan saman katon alla ja olen huomannut että mikään ei ole muuttunut, kadun katkerasti päätöstäni palata.
2. Mies ei huomioi, helli, kunnioita eikä arvosta minua ja kun hänen lapsensa tulevat olen täysin näkymätön, minua ei noteerata ollenkaan, ei kuunnella toiveitani tarpeitani, mies ja lapset pitävät kauheeta melua ja mies muuttuu lapseksi itsekin ja minä olen jo valmiiksi ahdistunut kun tulevat taas. Sanomattakin on selvää että seksi on meillä tosi harvinaista
3. Tämän kahdeksanvuoden aikana en ole saanut ainuttakaan kesälomaviikkoa lomailla vaan puolisoni kanssa, mies ottaa lomasuunnitelmissaan huomioon vain lapset, ulkomailla tosin ollaan käyty kerran vuodessa mutta kaksin ollaan oltu tasan kaksi kertaa. Kaikki lomani uhrasin olemalla hänen lastensa kanssa kun uo oli töissä, en saanut edes kiitosta
4. Mieheni ex on sanonut hänelle että hän ansaitsisi paljon paremman naisen kuin minä olen ja lapset ovat ihmetelleet isälleen että miksi on minun kanssani.. Syy on kaiketi se kun sairastuin vakavaan masennukseen ja olisin halunnut lepoa ja säännöllisyyttä lapsien täällä oloon kun sovituista tapaamisista luistetaan harva se kerta ja lapset tulevat vaikka mies on töissä pitkiä vuoroja. Olisin halunnut edes yhden viikonlopun olla rauhassa ja sanoinkin siitä, ja siitäkös kauhee meteli, täten minusta tuli paha äitipuoli (Lapset olivat olleet meillä viisi viikonloppua peräkkäin + kaikki lomat ja pitemmät pyhänajat) Jos on vaan normaaliviikonloppu tulevat perjantaina iltapäivällä ja lähtevät tiistai aamulla
5. Olen tottunut viikonloppuisin rentoutumaan viinin kanssa, laitan ruokaa ja nautimme sen viinin kera ja iltaisinkin muutaman lasillisen. Nyt nuorin tyttö 13v. kielsi sen. Minä sanoin miehelleni että kun he, koko porukka eivät ikinä noudata minun sääntöjäni ja toiveitani, miksi minun sitten pitäisi kun eivät ole edes minun lapsia ja kun omanikaan eivät aikoinaan laatineet sääntöjä minulle.. Senhän pitäisi olla toisinpäin????.
Tämä tapahtui maanantaina, nyt on torstai eikä sanaakaa olla toisillemme puhuttu sen jälkeen kun mieheni tämän lapsensa asettaman säännön kertoi ja kun minä en aijokkaan totella
6. Olen täysin kypsä pakenemaan tästä suhteesta vaikka tätä toista yritystä on kestänyt vasta vuoden päivät, koska olen niin ahdistunut ja nurkkaan ajettu etten meinaa millään jaksaa enää...
7. mies ei anna mun lähtee kun talo on puoliksi ostettu ja pitäisi jaksaa vielä vuosi tai jos lähdenkin on minun maksettava osani lainasta ja hän asuisi lastensa kanssa siinä kuitenkin.
8. Tytöt ovat nyt 17 ja 13, minua vaivaa tällainen asia kun en ole tottunut ja vessassa ja suihkussa käydään aina niin että ovi jätetään auki ja että nuorempi haluaa nukkua isänsä vieressä joka yö ja hokee ainakin tuhat kertaa päivässä isi isi isi isi, eikö tuon ikäisen pitäisi jo olla pikkuisen kiinnostunut muutakin kuin isistä, ainakin meillä oli niin lapsieni ollessa tuon ikäisiä.
Kun ovat meillä, nyhjäävät vain sisällä riehuen, ei edes 17 v lähde ulos vaan kyhnyttää isänsä kainalossa. Yhdessä he sitten suunnittelevat minne menevät, ostavat ja mitä tekevät, minua luonnollisestikaan ei pyydetä mukaan.
9. Olen tasan tarkkaan silloin vain tarpeellinen ja mut huomataan kun minusta on heille jotain hyötyä, muuten olen se kynnysmatto johon pyyhitään jalat.
Voisiko joku auttaa tässä umpikujassa sillä kohta mulla hajoaa pää.
Miks muuten tää teksti tuli tälleen keskitettynä, on varmaan vaikea lukee mut en tiedä kuinka korjata
| |
| | |
16.04.10, 09:26
|
#2 (linkki)
| | (Vierailija) |
Lähde ihmeessä pois tuolta, eihän sinulla ole mitään ihmisarvoa tuossa porukassa!!! Niinkuin itsekin sanoit, olet kynnymatto johon muut perheen jäsenet pyyhkivät jalkansa :(((
Ota vaikka asianajaja avuksi ja jaetuta omaisuutenne niinkuin laki sanoo - älä kuuntele miehen vaatimuksia. Kotivakuutuksesta saatat saada korvausta mahdollisiin oikeudenkäyntikuluihin, ota selvää asiasta.
Voit taatusti paljon paremmin yksin kuin tuolla tavalla alistettuna.
VOIMIA SINULLE !
| |
| | |
16.04.10, 12:19
|
#3 (linkki)
| | (Vierailija) |
Hei !
Kiitos vastauksesta.
Tiedän että paras ratkaisu on lähteä mutta kun velkaa on asunnostamme aika hurjasti, Olen harkinnut vuokrakämppäyksiötä kun ei tää tilanne tästä miksikään muutu,
Kadun katkerasti kun palasin takaisin, olishan mun pitäny tietää
| |
| | |
19.04.10, 15:59
|
#4 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja uupunut Hei !
Kiitos vastauksesta.
Tiedän että paras ratkaisu on lähteä mutta kun velkaa on asunnostamme aika hurjasti, Olen harkinnut vuokrakämppäyksiötä kun ei tää tilanne tästä miksikään muutu,
Kadun katkerasti kun palasin takaisin, olishan mun pitäny tietää | Velka ei ole syy jäädä, jätä mies ja pistä hänet joko lunastamaan sinut ulos tai kämppä myyntiin.
| |
| | |
03.05.10, 12:39
|
#5 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja uupunut Hei !
Kiitos vastauksesta.
Tiedän että paras ratkaisu on lähteä mutta kun velkaa on asunnostamme aika hurjasti, Olen harkinnut vuokrakämppäyksiötä kun ei tää tilanne tästä miksikään muutu,
Kadun katkerasti kun palasin takaisin, olishan mun pitäny tietää | .. hommaamaan sitä vuokrakämppää ja oikeusaputoimistoon kyselemään neuvoja ja saamaan opastusta, miten kohdallanne OIKEUDENMUKAINEN ositus suoritetaan. Ei sinun tarvitse kärvistellä ja tyytyä miehen sanelemiin ehtoihin. Jos mies tahtoo jäädä asumaan taloon, hän maksaa sinulle tämän hetkisestä käypäsestä hinnasta puolikkaan. Maksatko siitä hinnasta sen puolikkaan osuutesi lainasta vai siirretäänkö laina miehesi nimiin, on järjestelykysymys, joka hoituu pankissa.
.. eihän koiraakaan kohdella kodissa yhtä huonosti kuin sinua!
| |
| | |
05.05.10, 07:38
|
#6 (linkki)
| | (Vierailija) |
Onko asunto teidän molempien nimissä? Onko asuntolaina teidän molempien nimissä? Jos niin saat tottakai omasi pois - nyt menet heti kunnan oikeusaputoimistoon ja kysyt neuvot mitä tehdä. Menet myös pankkiin ja lopetat lainanlyhennysten maksun omista palkoistasi, eli siirrä itsesi pois siitä jollain konstilla. Oikeusaputoimistosta saat oikeita ohjeita miten nämä tehdään. Muutat virallisesti (muuttoilmoitus!) pois tuosta huushollista.
Ja nyt heti hommaamaan asuntoa. Jos tällä hetkellä varasi eivät riitä, mene Kelaan tekemään vuokratukianomus ja Sossustakin voi yrittää saada tukea - reippaasti vaan vaatimaan.
Minä sinuna laittaisin myös kohtuullisen korvauslaskun siitä, että olet hoitanut noita tyttöjä vuosikausia, myös ne viikonloput, kun heidän olisi pitänyt olla äidillään ja ylipitkiä viikonloppuja. Lakimiehen palkkaus voisi maksaa itsensä takaisin pitkällä tähtäimellä.
On täysin epäoikeudenmukaista, että et ole voinut pitää lapsenlapsiasi kylässä. Niin, ja ihan omana hurjana arvauksenani: oletko varma, ettei miehesi käytä seksuaalisesti hyväkseen tyttöjään - 13-vuotiaan ei kuulu enää nukkua isänsä vieressä.
| |
| | |
05.05.10, 09:20
|
#7 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 07/2006 Sijainti: Pääkaupunkiseutu
Viestejä: 18820
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja hmmmm (ei kirj.) Onko asunto teidän molempien nimissä? Onko asuntolaina teidän molempien nimissä? Jos niin saat tottakai omasi pois - nyt menet heti kunnan oikeusaputoimistoon ja kysyt neuvot mitä tehdä. Menet myös pankkiin ja lopetat lainanlyhennysten maksun omista palkoistasi, eli siirrä itsesi pois siitä jollain konstilla. Oikeusaputoimistosta saat oikeita ohjeita miten nämä tehdään. Muutat virallisesti (muuttoilmoitus!) pois tuosta huushollista.
Ja nyt heti hommaamaan asuntoa. Jos tällä hetkellä varasi eivät riitä, mene Kelaan tekemään vuokratukianomus ja Sossustakin voi yrittää saada tukea - reippaasti vaan vaatimaan.
Minä sinuna laittaisin myös kohtuullisen korvauslaskun siitä, että olet hoitanut noita tyttöjä vuosikausia, myös ne viikonloput, kun heidän olisi pitänyt olla äidillään ja ylipitkiä viikonloppuja. Lakimiehen palkkaus voisi maksaa itsensä takaisin pitkällä tähtäimellä.
On täysin epäoikeudenmukaista, että et ole voinut pitää lapsenlapsiasi kylässä. Niin, ja ihan omana hurjana arvauksenani: oletko varma, ettei miehesi käytä seksuaalisesti hyväkseen tyttöjään - 13-vuotiaan ei kuulu enää nukkua isänsä vieressä. | Jos alkuperäisella on luottotiedot kunnossa niin sossu käskee hakemaan pankista lainaa tai pyytämään ystäviltä ja sukulaisilta ei ne mitään apua anna edes tilapäistä. Näin olen omin sanoin kuullut heidän sanovan.
| |
| | |
05.05.10, 09:28
|
#8 (linkki)
| | (Vierailija) |
Velka ei ole syy jäädä, eikäs sossua kannata huutaa apuun (joku sossun asiakas tuossa alempana jo ehtii neuvoa asiassa kun omia kokemuksia on).
Liitot ovat yksittäisten ihmisten solmimia ja myös tilanteet täytyy pystyä ratkaisemaan itse. Monikkoperheissä on ongelmia varmaan, kannattaa sopia asioista etukäteen ja vaikka kirjata niitä paperille. Ainakin voi silloin osoittaa mistä sovittiin.
| |
| | |
05.05.10, 09:59
|
#9 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 07/2006 Sijainti: Pääkaupunkiseutu
Viestejä: 18820
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja kiira K Velka ei ole syy jäädä, eikäs sossua kannata huutaa apuun (joku sossun asiakas tuossa alempana jo ehtii neuvoa asiassa kun omia kokemuksia on).
Liitot ovat yksittäisten ihmisten solmimia ja myös tilanteet täytyy pystyä ratkaisemaan itse. Monikkoperheissä on ongelmia varmaan, kannattaa sopia asioista etukäteen ja vaikka kirjata niitä paperille. Ainakin voi silloin osoittaa mistä sovittiin. | En ole koskaan saanut enkä hakenut apua sossusta juuri mainitsemastani syystä.
| |
| | |
05.05.10, 11:00
|
#10 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Jx Jos alkuperäisella on luottotiedot kunnossa niin sossu käskee hakemaan pankista lainaa tai pyytämään ystäviltä ja sukulaisilta ei ne mitään apua anna edes tilapäistä. Näin olen omin sanoin kuullut heidän sanovan. |
Mihin jälkimmäisen virkkeen "he" viittaa?
| |
| | |
05.05.10, 11:48
|
#11 (linkki)
| | (Vierailija) |
Tottakai voit muuttaa eikä sinun tarvitse enää sen jälkeen mitään asuntolainoja maksella.
Jos laina ja talo on teidän molempien nimissä, niin talo myyntiin ja lainat pois.
Se missä mies sen jälkeen asuu prinsessoineen, ei ole sinun ongelmasi.
Pärjätköön miten parhaaksi näkevät, mene sinä eteenpäin.
Varaa aika pankista, kysy neuvoa miten toimia ja neuvottele itsellesi asuntolaina omaan kotiin sitten, kun olette tuon sotkun selvittäneet. Mies ei voi estää talon myyntiä muuta kuin lunastamalla sinun osuutesi. Jos talo on lainan vakuutena ja lopetat lainan maksun, niin pankki myy talon miehesi tahdosta huolimatta. Tämä on tosin huonoin vaihtoehto, rahaa menee hukkaan.
Sinulla on lapsia muualla ja lapsenlapsia. He ovat sinun lihaasi ja vertasi ja tulevat pysymään elämässäsi aina. Älä päästä siihen väliin miehen lapsia määräilemään, milloin voit heitä tavata.
| |
| | |
05.05.10, 12:32
|
#12 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 07/2006 Sijainti: Pääkaupunkiseutu
Viestejä: 18820
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Epätiedokas Mihin jälkimmäisen virkkeen "he" viittaa? | Siinähän sulla on tekemistä, kun mietit mitähän tuo kirjoittaja tuollakin tarkoitti.
| |
| | |
05.05.10, 12:39
|
#13 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Jx Siinähän sulla on tekemistä, kun mietit mitähän tuo kirjoittaja tuollakin tarkoitti. |
Hei, tiedätkö että asioita voisi ilmaista paljon kauniimmin ja kohteliaamminkin???
| |
| | |
05.05.10, 12:41
|
#14 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Jx En ole koskaan saanut enkä hakenut apua sossusta juuri mainitsemastani syystä. |
Ei sitä hakematta saakaan. Oletko siis hakenut, mutta et ole saanut mitään?
| |
| | |
05.05.10, 14:17
|
#15 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 07/2006 Sijainti: Pääkaupunkiseutu
Viestejä: 18820
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja social Ei sitä hakematta saakaan. Oletko siis hakenut, mutta et ole saanut mitään? | En ole hakenut, kuten ylempänä kirjoitin.
| |
| | |
05.05.10, 17:04
|
#16 (linkki)
| | (Vierailija) |
Tässä on jo keritty tuomita yksi ihan hyvän hyvyyttään annettu neuvo sen perusteella, että ihmiset haluavat ylvästellä etteivät ole koskaan sossussa käyneet. Jos ap. on jossain talonlainatsydeemissä, ei siitä just tänään niitä rahojaan saa irti, vaikka tänään lähtemään pääsisikin. Siihen asti, kunnes rahansa saa, voi esim. pyytää sossua toimimaan vuokrantakaajana, jotta saa katon pään päälle. Neuvoni tarkoitus oli auttaa tuota alun naisparkaa pääsemään jotenkin omille jaloilleen - häntä nöyryytetään jo niin, että yksi sossukäynti on sen rinnalla pientä.
Eivätkä "he" mitään sano - sivusta erästä tuttua seuranneena voin sanoa näin.
| |
| | |
08.06.10, 15:59
|
#17 (linkki)
| | (Vierailija) |
`Kiitos vaan neuvoistanne ja ymmärryksestänne tilanteeseeni. Edellen kärvistelen tuossa kämpässä ja mietin miten olisi paras toimia.. Mutta mutta. alkoi taas etomaan yksi kaunis viikonloppu tässä taannoin, ihan oikeesti oksetti..
Tytär 17 v, otti rinnat paljaina aurinkoa, pelkät stringit päällään. Isänsä, siis mun uo, oli myös ulkona toisella aurinkotuolilla eikä sanonut sanaakaan....
Onko tuo nyt enää yhtään normaalia. yleensäkin uo kehuu juuri tämän tytön vartaloa ja kauneutta suoraa hänelle itselleen. Onko niin että tyttö kulkee puolialasti siksi että iskä ihailis vai mitä ootte mieltä..
Koko viimekuukausi riideltiin lähes jatkuvasti kun ne tenavat edelleen ovat täällä lähes aina ja luonnollisestikaan multa ei kysytä voisko tulla niinä ylimääräisinä viikonloppuina kun pitäisi olla äidillään.
En voi mitään sille etten siis yhtään välittäisi näitä tyttöjä nähdä meillä. Hävettää suorastaan koko touhu....
| |
| | |
09.06.10, 10:26
|
#18 (linkki)
| | (Vierailija) |
Voisitko kertoa, mikä sinua siellä vielä pidättelee?
Olet selvästi onneton etkä kuulu porukkaan tai siis tunne kuuluvasi.
17 v. ei ole enää pikkulapsi, vähän oudolle kuulostaa isän ja tyttären suhde.
Tyttö oppii, miten pelata saadakseen haluamansa: seksikkyydellä.
| |
| | |
09.06.10, 19:30
|
#19 (linkki)
| | (Vierailija) | Asunnosta eroon:
Tämän tapaista olen kuullut voitavan tehdä:
Hae käräjäoikeudelta yhteisomistuksen purkua. Käräjäoikeuden päätöstä mies ei voi vastustaa (tai varmaan voi, mutta jotain seuraamuksia siitäkin kait?). Asunto arvioitetaan puolueettomalla osapuolella. Mies voi joko lunastaa osuutesi, tai joudutte myymään talon, jolloin saat omasi pois.
Mutta älä nyt herran tähden jätä asuntoa miehen käyttöön tuosta vain! Ilmeisesti mies pitää sinua vain hyödykkeenä. Sinuna en edes keskustelisi yllä mainitusta vaihtoehdosta, vaan toimisin. Eli kyllä tässä yhteiskunnassa yhteisomistuksista eroon pääsee, on turha vikstä että "kun mies ei halua". Tosin voisi olla terveellisempää ihan jo ilmapiirin kannalta että asuisit muualla. Voit pyytää pankista esim. puoli vuotta aikaa, että maksat vain korot. Lainamäärä siinä kasvaa, mutta kun asunt on myyty ei kai sillä väliä.
Jos olet epävarma, hae juridista neuvoa asianajajalta. Varattomat tai pienituloiset voi kysyä oikeusaputoimistosta apua.
| |
| | |
23.07.10, 14:13
|
#20 (linkki)
| | (Vierailija) |
Tietysti jos muu ei auta, niin sen vuodenhan voi vielä asua kuin ventovieras loukkaantumatta enää yhtään mistään ja keskittymällä harrastuksiinsa ja lukemiseen, ja muut saavat tehdä kotityötkin ihan tykkänään, kun sinä pistelet pizzataksin tuomisia poskeesi...
| |
| | |
23.07.10, 14:16
|
#21 (linkki)
| | (Vierailija) |
Mut aina pitää ymmärtää lasten tunteita, jos ei käytöstä hyväksykään. Avioero on kova perusturvallisuutta horjuttava kokemus.
| |
| | |
23.07.10, 17:01
|
#22 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja +++ Mut aina pitää ymmärtää lasten tunteita, jos ei käytöstä hyväksykään. Avioero on kova perusturvallisuutta horjuttava kokemus. |
Tilanne tässä ap:n tapauksessa tuntuu kuitenkin olevan niin päin, jotta murkkuikäiset nuoret ovat ottaneet vallan ja tekevät mitä tahtovat, manipuloivat isäänsä ihan tietoisesti. Niin minä tulkitsen tilanteen. Tuon ikäiset osaavat vallan erinomaisesti nuo konstit.
Ap omistaa avokkinsa kanssa puoliksi talon, jossa asuvat, mutta hänellä ei ole yhtäläisiä oikeuksia kuin miehellä ja hänen lapsillaan. Ihan taloudellisesti laskelmoitu tilanne miehen puolelta, sillä miksi muutoin näin on päässyt käymään!
Avoliitot yhteisomistuksineen ovat viheliäsiä tilanteita, kun toinen haluaisi päästä vapaaksi sitoumuksistaan. Kyllä siinä lakiapua tarvitaan, jos toinen laittaa hanttiin.
Jotenkin tässä täytyy päästä tilenteeseen, jossa talo laitetaan myyntiin, jotta kumpikin saa omansa pois. Kauppahinta todellakin on se, minkä markkinoilla tällä hetkellä siitä saa, lunastipa sen omakseen mies itse tai joku ulkopuolinen. Tietysti loppuun ajettu ihminen voi suostua omaksi tappiokseen vaikka minkälaiseen hintaan, kunhan vain pääsee pälkähästä. Siihen avokkimies selvästikin pyrkii ja hyötymän itse tilanteesta mahdollisimman paljon.
Oikeusaputoimistoon aikaa varaamaan, jollet ole jo tehnyt sitä. Kyllä se siitä lähtee purkautumaan, kun saat asiantuntevia neuvoja, mikä nyt olisi viisainta ja missä järjestyksessä. Asiakirjat kannattaa ehdottomasti teettää lakimiehellä, älä suostu allekirjoittamaan mitään, ennen kuin olet tarkistuttanut ne!
| |
| | |
24.07.10, 14:19
|
#23 (linkki)
| | (Vierailija) |
Mikäli oikein ymmärsin, niin ap:n ukko ei halua myydä asuntoa vielä, kun eivät ole kahta vuotta asunnossa asuneet (myyntivoitosta maksettava veroa 28%).
Lainaa et voi noin vain jättää maksamatta, enkä todellakaan sitä suosittele, ei kannata menettää luottotietoja ja sen vuoksi pilata tulevaisuutta. Pankin kanssa voi kuitenkin sopia lyhennysvapaista kuukausista tai pelkistä koron maksuista. Tähän voi suostua siinä vaiheessa kun asunto on jo myynnissä.
Mies ei kuitenkaan voi määrätä milloin asunto myydään. Jollei miehesi ole kykeneväinen lunastamaan sinua ulos asunnosta ostamalla sinun puolikastasi, eikä halua asuntoa myydä voit vaatia tuomioistuimelta asunnon myymistä kolmannelle osapuolelle, siihen ei tarvita ukon hyväksyntää.
Eräistä yhteisomistussuhteista annetun lain 9-10§ FINLEX - Ajantasainen lainsäädäntö: 25.4.1958/180
Elikkä eipäs muuta kuin kiinteistönarvioija paikan päälle, niin saatte tietää talon tämän hetkisen arvon, asunto myyntiin yhdessä tai erikseen.
| |
| | |
03.08.10, 19:31
|
#24 (linkki)
| | (Vierailija) |
Minua kiinnostaisi tietää mitä ap:lle tällä hetkellä kuuluu ?
| |
| | |
04.08.10, 10:13
|
#25 (linkki)
| | (Vierailija) | huojuva korttitalo
Hei kaikille jotka ovat antaneet hyviä neuvoja mitä minun tulisi tehdä vaikeassa tilanteessani.
Olen nyt muuttanut vuokralle kauniiseen ja avaraan kerrostalokaksioon ja saanut vähitellen elämänpohjaani kuntoon.
Mies lunasti omistusasuntomme ja hänellä on kyllä nyt tosi tiukkaa, varsinkin kun vanhin tytöistä on ajokortti-ikäinen kohta ja tarvii ajokortinkin eikä se ole mikään halpa..
Kesä oli kyllä aivan hirveä, sattui vaikka mitä ylikävelyä ja mitätöintiä että olin henkisesti niin väsynyt kuin olla voi.
Olen muuttanut viime lauantaina, mies ei osallistunut siihen hommaan ollenkaan eikä ole yhteyttä sen koommin pitänyt.
Fiilis on toisaalta loistava mutta kaikesta huolimatta on ikävä tuota miestä, olimmehan me sentään kahdeksan vuotta yhdessä... Mutta hän ei kaipaa varmaan ollenkaan kun ei kerta minkäänlaista yhteyttä ota.
Nyt kun selviäisin tästä ikäväntunteestani niin kaikki olisi paremmin kuin hyvin...
Onko teillä mitään keinoja, millä siitä selviäisi?
| |
| | | | |