Kyllästynyt

Asutaan mieheni kanssa avoliitossa kahdestaan.Miehelläni on edellisestä liitosta kaksi täysi-ikäistä lasta jotka ovat usein samalla paikkakunnalla viikonloppuisin kavereiden luona vaikka asuvat äitinsä luona toisella paikkakunnalla.

Mua on häirinnyt alusta saakka se kun hänen lapset saa käydä meillä omilla avaimilla ja usein minulle siitä mitään ilmoittamatta olen sitten kotona tai ei.Tullaan sisälle,käydään tietokoneella,lainataan tavaroita jotka ovat minun,otetaan kaapeista viinaa ja olutta eikä kysytä edes lupaa.Olen alunperinkin tehnyt säännöt selväksi,mutta mikään ei mene perille.Mies käyttäytyy välinpitämättömästi ja kuittailee mulle usein,että älä taas aloita.

Minulla on tunne,että kukaan ei kunnioita eikä välitä mun toiveista,päinvastoin,tunnun olevani enemmänkin pilkan kohde koska isänsä antaa heille oikeutta.Avaimia luovutetaan minun selän takana ja annetaan lupa oleskella miten halutaan meidän ollessa matkoilla.

Tilanne on nyt tällä hetkellä siinä pisteessä.että vaihdatan kohta lukot ja avaimien teettäminen menee vain minun kautta.

Minulla ei missään nimessä ole mitään hänen lapsia vastaan,mutta en voi sietää tuollaista käytöstä omassa kodissa.

Samaa asiaa ovat useat tuttavaperheet ihmetelleet,että miksi heillä on edes lupa tulla milloin huvittaa,ollaanhan me aikuisia ja meillä on myös seksielämä.Tällä hetkellä saattaa ovesta tulla kuka vaan ja tuoda kaverinsakin vielä mukaan.

Nyt joku saattaa ajatella,että olen nipottaja mutta ei minunkaan täysi-ikäisillä lapsilla ole avaimia meidän kotiin.Jos hätä tulee niin tietävät missä on vara-avaimet,mutta eivät koskaan tule ilmoittamatta ja etukäteen sopimatta.

Tuntuu vaan niin kummalliselta miten mieheni antaa lastensa kävellä mun yli.Kun ehdotin sille,että minunkin lapsilla olisi avain meille niin se sanoi ettei ole sama asia.Että sillei.Mieheni on kyllä kahdestaan ollessamme minun kanssani sama mieltä säännöistä,mutta kun lapsille pitäisi sanoa jotain niin ei onnistu tai sitten puhuu maanittelevaan sävyyn,että eikös nyt voitaisi sopia kun samalla mun tekisi mieli huutaa,että eikö jumalauta mene mikään perille,tämä on MINUN koti.

Antakaa nyt hyvät ihmiset jotain neuvoja ennenkuin otan pesäeron koko porukkaan.

ehdotus

No, jos sun omillakaan lapsilla ei ole avaimia teidän taloon, niin sitten niitä ei kuulu olla miehesikään lapsilla. Tuohan on turvariskikin, ja vakuutus ei korvaa, jos avaimia on jaeltu summittain. Kysy turvafirmalta ratkaisua asiaan, ja vaihdata lukot, jos eivät palauta sulle avaimia. Hanki vaikka 2kpl sellaisia turva-avaimia, (miehellesi ja sulle omat), joita tarvitaan oven kaksoislukitukseen normaalin avaimen lisäksi, ja joita ei voi kopioida, ilman sinun lupaasi. Tai hanki vain yksi turva-avain omaan, henk.koht. käyttöön, ja jätä mies ruikuttamaan oven taakse, kunnes sinä tulet töistä kotiin. Sehän on sun talosi.

Tita Riina

"Sehän on sun talosi" kirjoittaa edellinen vastaaja, mutta onko kyse talosta? Kenen talo itse asiassa on? Jos nyt kyse on mistään talosta, voihan tässä olla kyseessä rivari tai kerrostaloasuntokin.

Siis ostitteko yhdessä asunnon, vai kävikö niin, että sinä muutit miehen kotiin? Jos asunto oli ensin miehellä, niin asiassa ei ole mitään ihmeellistä. Toki asunto on sinun kotisi nyt, mutta lapset pitävät edelleen asuntoa kotinaan, myös.

Et voi mitään sille, että miehellä ja lapsilla on erilainen "kulttuuri" tässä asiassa kuin sinulla ja sinun lapsillasi. Ja niin kuin tiedät, vanhoja koiria on vaikea opettaa. Jos ryhdyt tällaisiin seläntakuisiin operaatioihin, joita edellinen vastaaja ehdottelee, saat aikaan vain helvetinmoisen kahakan. Sitäkö haluat?

Eikö paljon parempi tapa hoitaa asia olisi rauhanomainen keskustelu näiden aikuisten lapsien kanssa? Onko näillä lapsilla omat asunnot?

koettu on...

Olin melkein kolme vuotta poljeettavana omassa kodissani. Ensin tuli mies, sitten lapset vähitellen parin vuoden sisään (koska ne oli osa hänen elämää, ei siinä mitään, otin avosylin vastaan). Mutta lapset ei tulleet avosylin päinvastoin. Kun lapsia yritti saada jonkinlaiseen rotiin tuli niiden äiti ja äidin sisko... Kielsin lasten äitiä siskoineen tulemasta, lapsetkin kieltäytyi. Mies kääntyi minua vastaan (omisti jo siinä vaiheessa puolet asunnosta - VIRHE!) ja lapset piti saada käymään meillä uudelleen. Minun piti niin sanotusti tarkistaa asenteitani ja hyäksyä lapsilta kaikenmoista koska ne on lapsia ja erilaisia kuin mihin minä oon tottunut... mutta heidän siis ei tarvinnut mitenkään tulla vastaan. Ei, silloin minä olin se hankala ja halusin laittaa kapuloita rattaisiin. Aikani siedin ylikävelyä kotonani. Ei auttanut keskustelut ei mikään koska lasten äiti oli sanonut ettei minulla ole sananvaltaa lapsiin. Siinä vaiheessa keskustelut alkoi muistuttaa jo jäkätystä. Eli jäkätin miehelle eikö hänen lapset muka tosiaan voi yhtään huomioida minua, käyttäytyä edes säädyllisesti, siivota joskus jälkiään, olla omimatta minun tavaroitani, olla päästämättä kavereitaan nukkumaan meidän sänkyymme jos ollaan pois... Mutta ei. Hermot siinä meni, rakkaus loppui jos sitä koskaan olikaan ainakaan miehen puolelta. Heitin penskat pihalle, siinä vaiheessa 16 ja 18 v. Mies suuttui, erolla uhkas eli lupas suostuin heti. Mies kusessa ja joutui myymään osuutensa minulle. Käskin miehen myös häipyä. Hankalaa se aluksi oli, mutta kun minäkin uhkasin vaihtaa lukot ja kaikenlisäksi viedä oikeuteen miehen häädön (en tiedä mistään sellaisesta, kunhan uhoilin vitutti niin...) niin mies ymmärsi ettei tapaile lapsiaan siinä asunnossa. Ymmärsi kerätä kamansa ja hankkia asunnon muualta. En jäänyt kaipaamaan sitä miestä. Harmitti vain kun sekään suhde ei toiminut vaikka alku vaikutti lupaavalta ja mies lupaili niitä näitä. Jos ne lupailut ja sopimiset olis pitäneet, niin hyvä siitä olisi tullut. Mutta ei.

ehdotus

Ongelmana ei ole vain nuo lapset, vaan AP:n miehen asenne; ei yhtään kunnioita toisen aikuisen ihmisen mielipiteitä. Varmaan siksi erosi ed. kumppanistaankin.

Vaikka vaihtaisi kuinka lukot, niin AP:n perusongelma säilyy: se mies siellä kotona. Vaihtaisin siksi sekä lukot että miehen, ja tarvittaessa asuntoa, jos omistaa vain puolet nykyisestä.

toiselta kantilta

Minulla on kaksi aikuista lasta, joilla on avaimet meidän kotiimme (minun ja mieheni yhdessä hankkimaan taloon). He tulevat kun haluavat, olimme kotona tai emme. Lainaavat tavaroitamme, yöpyvät, käyvät kavereidenkin kanssa.
Onneksi miestäni ei haittaa se, ainakaansuuremmin. Hän rakastaa lapsiani kuin omiansa ja ymmärtää että he ovat osa meidän molempien elämää. Ovat kolmen vuoden sisällä vasta hankkineet omat asunnnot joten elävät vielä tätä irtautumisvaihetta, jossa on tärkeää tietää että jos ei maailalla pärjääkään, tai iskee vain koti-ikävä, voi tänne tulla ihan milloin haluaa ja olla niin pitkään kuin haluaa.
elämäähän tämä vain on ja meillä ainakin riittää sydäntä läheisillemme, emme halua karsia heitä pois, he lähteävät varmasti vanhempina ihan itsestäänkin.
Jos mieheni ei hyväksyisi tätä, ei hän olisi oikea minulle. Saisi mennä. Onneksi tällaista mahdollisuutta ei ole ollut näköpiirissä koskaan, vaikka kietlämättä joskus ajattelemme, että se oma aika ja rauha olisi kivaa. On siihen joskus aikaa, aivan varmasti. Niin tärkeää se ei kuitenkaan tässä vaiheessa ole, että sulkisimme ovat läheisiltämme.
Ja eivät nämä minun lapsenikaan ole aina niin kauniisti käyttäytyneet, eivät käyttäydy vieläkään. Emme kuitenkaan tee siitä numeroa kenen lapsia he ovat. He ovat tärkeitä meille molemmille ja nuoruuuteen kuuluu tietynlainen irtautumisvaihe ja kasvaminen.

Olisitte ajatelleet kun löitte hynttyynne yhteen miehen kanssa, jolla on lapsia, että oletteko valmiit ottamaaan koko paketin. Pelkkää isää kun on vaikea ottaa. Olisi väärin vaatia hänet jotenkin "luopumaan" lapsistaan ja heidän suhteistaan omine avaimine kaikkineen.

Oma sottanne!

Näin se vaan on, että itse olette keittonne keittäneet. Miksi edes muutetaan yhteen ilman,että sovitaan pelisäännöistä jo etukäteen? Miksi ylipäänsä muutetaan yhteen liian lyhyen tuntemisen jälkeen?

Ap:kään ei kannata yhtään puolustella itseään, hän on mennyt tähän asiaan mukaan ajattelematta etukäteen yhtään mitään. Jos hän olisi tuntenut miehen riittävän kauan, hän olisi nähnyt, millainen suhde miehellä lapsiinsa on, ja miten mies antaa lastensa olla ja käyttäytyä. siitä olisi sitten voinut päätellä, kuinka yhteisessä kodissa tulee käymään. Mutta ei, samaan parisänkyyn on päästävä ja saman katon alle muutettava, kun se on se kaikkein tärkein asia, muusta viis.

Olisitte seurustelleet ja eläneet omissa kodeissanne niin kauan, että ihan varmaan ei olisi enää lapset olleet jaloissanne.

ja sitäpaitsi, sovittekohan te oikeasti toisillenne? Teillähän on ihan selvästi perustavaa laatua oleva ristiriita keskenänne. Tämäkin olisi ajan mittaan selvinnyt, jos olisitte katselleet vähän kauemmin aikaa toisianne ennen kuin piti muuttaa yhteen.

Yksi niistä julmimmista asioista, mitä voi toiselle tehdä, on vaatia toista tuntemaan huonoa omaatuntoa omista lapsistaan. Naiset puolustavat yleensä naarastiikerin lailla lapsiaan, miksi miehet eivät saisi niin tehdä? Ei kenenkään lapset mitään herranenkeleitä ole eikä osaa käyttäytyä aikuisten mielen ja mallin mukaan, teini-ikäisinä ja nuorina aikuisinakin vielä pitävät itsestäänselvyyksinä vieläkin monia sellaisia asioita, jotka on olleet heille niitä itsestäänselvyyksiä pikkulapsina, kuten että kotona on heille kaikki avoinna ja koti on paikka mihin saa tulla milloin vain ja siellä on sitä leipää ja lämmintä.

AP:lla ei ole tässä paljon vaihtoehtoja. Selkein olisi, että lähtisi kävelemään. Ihan varmasti ongelma poistuisi. Jos hän ei näin tee, sitten ei ole yhtä hyviä vaihtoehtoja poistaa ongelma, ainakaan niin, ettei tulisi uusia ongelmia tilalle. Se on selvää, että ongelma tulee poistumaan ajan mittaan, mutta pystyykö ap olemaaan riittävän kärsivällinen? Kun pitäisi sitä liittoaankin hoitaa ja välttää riitaa. Kiukuttelemisella ei asiaa saa muuttumaan miksikään, vaan voi käydä niin, että mies alkaa nähdä tässä avovaimossaan sen veemäisen perkeleen, joka uhkaa hänen ja hänen lastensa välistä yhteiselämää ja harmoniaa, ja siitähän taas ei hyvää seuraa. Jos riitelemään alkaa niin riidellä sitten saa.

Lasten kanssa voi tietysti yrittää jutella, hyvässä hengessä. Mutta siis vain hyvässä hengessä. Jos siihen ei kykene, niin taas on ongelma käsissä. Jos heille alat rähjätä tai tehdä mielenosoituksellisia temppuja, samaa saat sitten vastaasi itsekin. Eikä mikään muutu kuin pahemmaksi.

Kannattaisi myös muistaa, että lasten hankkiminen merkitsee niitten omien tarpeitten väistymistä lasten edestä. Tärkeintä on, että lapsi voi tuntea itsensä hyväksytyksi, tämä pätee vielä aikuisiinkin lapsiin. Totta kai lapslle pitää opettaa itsenäisyyttä ja neuvoa heille käytöstapoja, mutta ei pidä kuvitella, että he aikuistuttuaan muuttuisivat yhdessä yössä kuin sormea naksauttamalla omatoimisiksi, viisaiksi ja täydellisiksi. Se on mahdottoman pitkä prosessi, ja joillakin vie kauemmin, joillakin vähemmän aikaa. Monilla ihmisillä on ongelmallinen suhde vanhempiina vielä keski-ikäisinä ja vanhoinakin ja näitä asioita puretaan erilaisissa terapioissa vaikka kuinka pitkään jos niikseen tulee. Ystävällisyydellä ja pitkämielisyydellä saa enemmän aikaan kuin piikittelyllä ja kiukuttelemisella. Koska, kuten jo alussa kirjoitin, ITSE OLETTE TÄHÄN RYHTYNEET.

Mielipiteitä

Kyllä noissa edellisissä puheenvuoroissa on asiaakin. En kuitenkaan ajattele ihan niin väljästi, että aikuiset lapset voivat tulla ja mennä kuten haluavat, lainailla tavaroita yms. Ei se oikein ole.

Aikuistumiseen kuuluu toisen oman kunnioittaminen, myös isän/äidin uuden kummpanin kunnioitus. Samalla hänen kotinsa ja tavaroidensa kunnioitus, yksityisyys. Tuo asian näiltä nuorilta aikuisilta tuntuu kokonaan puuttuvan. Sen opettaminen näyttää jäävän sinun hartioillesi.

Tuntuu hullulta, että kumppanisi sallii omilleen sitä, minkä sinun lapisltasi kieltää. Hänellä on siinä suhteessa samat tunteet kuin sinulakin: Vieraat ihmiset tulevat alueelle, joka kuuluu yksityisyyteesi ja se on häiritsevää. Ongelmahenkilö on minunkin mielestäni tämä isä.

Ohita siis isä ja puhu suoraan lasten kanssa. Kerro, miltä sinusta tuntuu ja miten toivot jatkossa meneteltävän. Kun juttelet ilman välikäsiä, ei synny väärinkäsityksiä eikä tulkintoja asioista, jotka ovat matkalla muuttuneet. Tässä asetelmassa joka teillä on, asiat muuttuvat matkalla, jos niitä toimitetaan välikäsien kautta. - Muista pysyä rauhallisena ja asiallisena, vaikka varmasti siinä tulee nokkavaa vastausta!! Kuuntele myös aidosti nuoria, mutta silti pidä linjastasi kiinni. Perustellen, kysellen, miten he itse vastaavassa tilanteessa kokisivat. Muistuta, että puhutte nyt aikuisten kesken.

Naapurin akka

Jos lapsilla on avaimet ja avoimet ovet teille, pyydä sinä avaimet heidän kotiinsa. Menet sinne sitten kun he ovat teillä ja muulloinkin, miten tykkäät. Silmä silmästä, niin sanotusti, jos ei muuten älyä.
Ei aikuisilla lapsilla ole mitään oikeutta tulla kotiin, joka on myös sinun ja käyttää tavaroita mielensä mukaan. Kysymys on huonosta käytöksestä ja huonosta kasvatuksesta.

"toiselta kantilta" kirjoitti oman tarinansa omalta kantiltaan, mutta onko se kuitenkaan totuus.
Työkavereinani on pari tällaista miestä, lapsettomia ja vaimolla on lapsia (aikuisia). Selän takana kiroavat koko porukkaa, mutta kotona ei uskalleta sanoa mitään. He ovat niitä miehiä, jotka ovat mieluummin tossun alla kuin taivasalla.

Heidän ylitseen kävellään mennen tullen ja taloudellisesti ovat selkeästi hyväksikäytettyjä, muija ja sen mukulat vievät kaiken mitä irti saavat. Pitää ostaa vaikka mitä vempainta sille säälittävälle jälkikasvulle, jotka ovat vielä niin nuoria ja vasta oman elämän alussa ja muuta lässytystä.
Me kaikki työkaverit tietysti ihmettelemme, miten joku viitsii sitä touhua katsella ja ihmettelemme myös naisten härskiyttä.

U S-L

Tyttäremme, joka on jo muuttanut "omilleen", ei tule omin lupinensa meidän kotiimme, joka on hänenkin lapsuuden koti.
Avain hänellä on tänne, mutta jos emme ole kotona ja hän haluaa tulla meille, hän soittaa ja kysyy, voiko hän mennä.
Tottakai voi, mutta osoittaa hyvää käytöstä ilmoittaa aikeistaan.

Aikansa kutakin

Jos isä on lapsensa kasvattanut niin, että kaikki mikä onhänen, kuuluumyös lapsille, koti, ruoka, tavarat, avaimet, niin ei sitä voi yhtäkkiä vetaistä pois, kuin mattoa jalkojen alta, koska isällä on uusi nainen.
Isän koti, avaimet ja tavarat kuuluvat lastenkäyttöön niin kauan kuin isä sen sallii. Vähitellen niiden tarve vähenee ja loppuu aikaa myöten itsekseen, kunnes tulee perinönjaon aika. Silloihan se kaikki taas on lasten omaa.

Ap:n tavarat ovat hänen omiaan ja niiden käytön ja lainaamisen hän voi miehen lapsilta kieltää.
Siihen ai tarvita ketäänmuuta kertomaan lapsille, ettei niitä saa lainata. Ap voi kertoa sen ihan itse.

Se, että aikuiset lapset käyvät isänsä luona omine avaimineen, onisän ja lasten välinen sopimus ja asia.

Ao voi yrittää kyllä kääntää miehen pään ja uhakailla että joko lapset tai hän. Lopputulos on kaikille lienee selvä.

Kun nyt kuitenkin ap:lle tuntuu se oma koti ja tila olevantärkeämpi kuin isänja lasten välinen suhde, niin ratkaisuna on ainoastaan pesäero. Muutatte erillenne ja ap voi hallita omaa tilaansa ihan yksin ja mies omaansa lastensa kanssa. Sitä voi silti deittailla, kun molemmille sopii, ehkä vuosien päästä lapset ovat itsenäistyneet kokonaan tai sitten eivät. Sitä voi jäädä odottelemaan jos molemmat niin haluavat.

Toisaalta sitä voi erota kokonaankin. Ap voi etsiä itselleen lapsetttoman, suvuttoman tai sitten munattoman määräiltävissä olevan miehen. Ja mies voi etsiä itselleen naisen, jota miehen lasten kuuluminen aktiivisesti elämään ei haittaa.

Ps. Minä olen 41v ja minulla on aina ollut avaimet molempien vanhempieni koteihin, ja olen niitä saanut vapaasti käyttää. Isäni vaimo tosin joskus taisi vähän harata vastaan, mutta isäni halusi minulle avaimet antaa ja sanoi että voin niitä käyttää milloin vain. Kolemkympin tietämillä aloin kyllä soittamaan aina ennen heil menoani ihan omasta tahdostani, koska vaistosin kaiken aikaa ettei isäni vaomo järin pitänyt siitä että siellä käyn. Tulkitsin sen niin ettei hän järin pitänyt siitä että olin olemassa ja isäni tyttö. Oikeassa olin, se selvisi isäni perunkirjoitusten jälkeen. Itse olen tyytyväinen että pidin hyvät ja läheiset välit isäni kanssa hänen vaimostaan huolimatta.

Äitini avaimet minulla on yhä myös, mutta niitä käytän lähinnä hätätilanteissa kun äitini tarvitsee apua.
Monilla aikusilla ystävilläni (+40) on avaimet lapsuudenkoteihinsa, vanhempiensa mökille jne. olivatpa vanhemmat sitten uudessa tai alkuperäisessä liitossa. Ei näihin väleihin kukaan ole päässyt kiilaansa työntämään. Kun se veri on vettä sakeampaa.

toiselta kantilta

Kuulostaa pahasti kateudelta se teidän työporukan ihmettely :) Se kun ei onni ole kaikkia potkaissut.

psykologiaa

[QUOTE=Naapurin akka;10573830]Jos lapsilla on avaimet ja avoimet ovet teille, pyydä sinä avaimet heidän kotiinsa. Menet sinne sitten kun he ovat teillä ja muulloinkin, miten tykkäät. Silmä silmästä, niin sanotusti, jos ei muuten älyä.
Ei aikuisilla lapsilla ole mitään oikeutta tulla kotiin, joka on myös sinun ja käyttää tavaroita mielensä mukaan. Kysymys on huonosta käytöksestä ja huonosta kasvatuksesta.

= Siis jos nuoret aikuiset käyttäytyvät huonosti, alennu heidän tasolleen ja ala käyttäytymään myös huonosti. Se ratkaisee kaikki ongelmat nopeammin kuin arvaatkaan.

Naapurin akka

[QUOTE=psykologiaa;10573869]
Mutta täällähän on kilvan todisteltu, kuinka sellainen käytös on normaalia ja oikein ja oikeutettua ja jos isän uusi vaimo ei pidä siitä, että hänenkin kotiinsä mennään milloin huvittaa ja käytetään hänenkin tavaroitaan miten tykätään, hän on pikkumainen nipottaja!

Minä en mene lasteni koteihin soittamatta ja sopimatta vaikka minullakin on avaimet heille. Avaimia käytän vain jos siitä on etukäteen sovittu, lomilla kukkien kastelua ja postin hakua tms. Toinen asuu yksin ja toisella on perhe, mutta yhtä kaikki, koti on heidän kotinsa.

Naapurin akka

Kateudelta, mistä? Siitä, että muut eivät ole joutuneet/menneet vähävaraisen yh:n hyväksikäyttämäksi? Ja hyväksikäyttö ei lopu edes lasten aikuistuttua. Itsehän nämä elämäänsä manaavat, ei kukaan olisi tiennyt ongelmia olevankaan muuten.

toiselta kantilta

Kateudelta kirjoituksesi kuulostaa siitä syystä, että kun minä taas kerroin meidän uusioperheemme tilanteesta, jossa ongelmia ei ole, epäilit seuraavassa kirjoituksessasi onko se ylipäätään totuus. Siihen sitten jatkoksi keksimäsi esimerkki mahdollisimman huonosti toimivasta uusioperheestä, jossa vain käytetään toista hyväksi ja haukutaan perhettä selän takana ei tunnu kovin uskottavalta. Se kuulostaa enemmänkin siltä, että olet kateellinen niille joiden homma toimii ja siksi keksit miten siellä voisi mennä huonosti.
Jos sinulla todella on tuollainen työkaveri, olet luultavasti ja mitä todennäköisemmin tulkinnut hänen puheensa väärin ja/tai paisutellut niitä mieleiseksesi. Muutoin epäuskottava esimerkki työkaverisi tilanteesta on pahin mahdollinen ja ihmetellä täytyy miksi se liitto jatkuu, kun rakkaudestakaan ei ilmeisesti ole kysymys.

Noh, oli miten oli. Meillä kuitenkin menee ihan hyvin. Voin sanoa sen totuutena meidän molempien sekä lasteni puolesta.

Mummona jo

En lukenut nimimerkin "Aikansa kutakin" tekstiä kuin pätkän, kun jo arvasin, että hän on tällainen "lapsi", kuin kertoo olevansa.

Kyllähän se on käsitettävää, jotta vanhemmastaan on mustasukkainen, mutta jos sitä ollaan jo aikuisia tai melkein, sitä pitää osata hallita ja käyttäytyä.

Minäkin olen vanhempieni lapsi, mutta koskaan en mennyt heillekään ilmoittamatta omilla avaimilla sen jälkeen, kun omilleni muutin. Ei liioin omat lapseni tule luokseni tai minä mene heidän luokseen, vaikka vara-avain on annettu puolin ja toisin haltuun. Emme ole koskaan ääneen kieltäneet käymästä yksinkin, mutta meistä kaikista on itsestäänselvyys, että toisen koti on toisen koti ja sitä kunnioitetaan.

Lapseni olivat murrosiässä, kun erosin ja parin vuoden kuluttua aloitin avoliiton nykyisen mieheni kanssa. Meillä on aina ollut lasteni kanssa hyvin läheiset välit, mutta koskaan he eivät ole osoittaneet mieltänsä miehelleni. Kotiamme ja suhdettamme he ovat kunnioittaneet aina. Samoin minä heidän kotiaan.

Emme ole edes keskustelleet näistä asioista erikseen, niin itsestään selviä ne ovat meille olleet. Ihmettelenkin suuresti, että edes aikuinen lapsi ei itse tällaista ymmärrä.

Mummona jo

Hokasin luettuani tekstini, jotta siitä voi saada väärän käsityksen.

Käymme lasteni kanssa paljon toistemme luona ja joskus saatamme viipyä pitempäänkin. Nyt asustan toisella paikkakunnalla, joten visiitit ovat aina päiviä-viikon. Ja välit edelleen hyvin läheiset.

Isäsuhteensa lapseni ovat aina hoitaneet itsenäisesti ja siellä pätevät tietämäni mukaan ihan sama kuin meillä.

Ristiriitoja uusien puolisoiden kanssa tai takia ei ole ollut näistä asioista.

Aikansa kutakin

[QUOTE=Mummona jo;10573997]

Lapseni olivat murrosiässä, kun erosin ja parin vuoden kuluttua aloitin avoliiton nykyisen mieheni kanssa. Meillä on aina ollut lasteni kanssa hyvin läheiset välit, mutta koskaan he eivät ole osoittaneet mieltänsä miehelleni. Kotiamme ja suhdettamme he ovat kunnioittaneet aina. Samoin minä heidän kotiaan.





Aika tarumaattinen ikä lapsille. Siihen ero ja uusi mies murrosiän mylläkkään. Samalla kertaheitolla vielä oma koti äidin uudelle miehelle ja itselle ilmoitusvelvollisuus, vaikkakin sanoitta annettu. He eivät välttämättä ole asioista samaa mieltä kuin sinä. Ehkä he puivat sitä itsekseen terapiassa, tietämättäsi. Tietämättäsi, koska ovat traumatisoituneita, ja sinä luulet sitä kertomatta jättämistä kunnioitukseksi.

Naapurin akka

[QUOTE=Aikansa kutakin;10574019]Miksi jankutat noita omia näkemyksiäsi, muitakin on ja varmasti yhtä, jos ei enemmänkin oikeita.
Miksi minkään ikäiset lapset saisivat elää kuin pellossa, edes kotonaan? Jos sinä et ole osannut lapsiasi kasvattaa muiden kunnioitukseen, muut ehkä niin tekevät.
Sääntöjä on noudatettava ja muut otettava huomioon joka muussakin paikassa, koulussa, töissä yms. Kotoinen olo tulee jostain muusta kuin täysin itsekkäästä käytöksestä.

Monet vanhemmat käsittävät asemansa ihan väärin. Vanhemman tehtävä on olla vanhempi, aikuinen, ei mikään kiva kaveri, jonka yli saa kävellä. Jos kaikki kunnioittavat ja ottavat huomioon toisensa, kotiin mahtuu uusiopuolisokin, sellainen ihan normaali ihminen, ei mikään hiiri.

Suuremmalla todennäköisyydellä terapiaa tarvitsee ne rajattomat lapset, jotka eivät aikuisenakaan vielä tiedä miten elää.

Aikansa kutakin

[QUOTE=Naapurin akka;10574033]
Miksi itse jankutat näkemystäsi pitäen sitä ainoana oikeana. Etkö ymmärrä, että maailmassa on vieläkin olemassa ihmisiä, joille läheiset ovat osa itse elämää ja arkea eikä heitä heivata maailmalle, kun he täyttävät tietyn ikärajan. He ovat lapsuudenkodissaan aina omassa kodissaan, vaikka heillä omakin koti on. Tervetulleita milloin vain ja tietävät elämässään aina mistä ovat tulleet ja mistä he tarvitessaan tukea saavat. He eivät kävele kenenkään yli tai toimi itsekkäästi. Heillä on lupa olla vanhempiensa lapsia vielä aikuisinakin ilman ikärajaa, saada heiltä tukea, kannustusta, vanhemman sukupolven neuvoja. Jossain vaiheessa elämää he neuvovat vanhempiaan ihan luonnollisesti. Se, että he saavat tulla ja mennä kotonaan, lapsuudenkodissaan ihan vapaasti, ei tarkoita sitä että he käyttäytyisivät huonosti tai itsekkästi. Se on itsestään selvyys. Muualla ollessaan he toimivat kuten kuuluukin. Kotonaan ja lapsuudenkodissaan he toimivat kuten pitääkin, se on myös heidän paikkansa, kuten on aina ollutkin.
Onneksi näitäkin perheitä on olemassa, vaikka nykysuuntaus tuntuu oelvan, että kaikki mulle ja heti, lapset pois jaloista ja omaa nautintoa hakemaan hinnalla millä hyvänsä, itsekkäästi.
Tällaiseen kuvioon ei mahdu uusiosiippa, joka haluaa rajata olemassa olevaa käytäntöä ja läheisiä perhesuhteita saadakseen itselleen enemmän ja enemmän. Hiiri on se vanhempi joka siihen suostuu lastensa ja perhesiteidensä edestä. Tuollainen uusiosiippa on hyväksikäyttäjä ja manipuloija, saa pelkkää pahaa ja ristiriitoja aikaiseksi olemassaolollaan.

Kuka perheeseen ja sukuun tulee, se tavat hyväksyköön, kun kerran tietää mihin on tulossa. Vain näin se voi oikeasti toimia.

ehdotus

Totta, edelleen on olemassa aikuisia lapsia, jotka kuvittelevat voivansa tunkeutua vanhempiensa kotiin kuin omaansa. Pitävät itseään edelleen lapsina, vaikka olisivat naimisissa ja ovat itse äitejä/isiä, elävät aina kahden tai useamman talouden maailmassa. Jos eivät saa mistään muualta apua, niin äiti/isä kyllä auttaa. Eivät useimmiten osaa hoitaa parisuhdettaan, tekevät useimpia lapsia eri kumppaneiden kanssa, eivät kunnioita toisten yksityisyyttä, vaan kailottavat kaikki asiansa vanhemmilleen ja työkavereilleen. Vievät muksunsa hoitoon, ja mäkättävät parisuhdeongelmistaan vuorotellen, niin omille kuin puolison vanhemmille. Ja molempien lapsuudenkotia pidetään jonain turvapaikkana, jossa saa puhua ja tehdä mitä lystää.

Vanhempien koti ei ole enää aikuisen ihmisen koti, ei sen jälkeen kuin muuttaa sieltä maailmalle. Itse en voisi kuvitellakaan, että lampsisin vanhempieni kotiin lupaa kysymättä, avaisin oven, vaikka minulla avain onkin, ilman että soittaisin ensin hyvissä ajoin, sovittaisiin vierailu parin viikon, kuukauden päähän, ei se ole todellakaan minun kotini enää. En myöskään tuputa neuvojani vanhemmilleni, jos he eivät niitä pyydä.

Ihminen ei voi mitenkään olla aikuinen ja lapsi samaan aikaan. Nehän ovat toisensa poissulkevia käsitteitä.

Aikuisen pitää elää täysillä omaa elämäänsä eikä elää osaksi lapsuudenkodissa. Hänen ei tarvitse tietää tarkalleen, mitä äiti/isä tekee minäkin vkloppuna, ja kysyä näiden mielipidettä uusista verhoista, lomakohteista. Tuollaisia äidissä/isässä kiinni olevia on olemassa, ja johtavat varmaan avioerotilastoja. Heidät tunnistaa ihan jokainen omasta sukupiiristään, mutta se, että se on yleistä jossain suvussa, ei tee siitä mitenkään yleisesti hyväksyttyä käytöstä. Ja sellainen äiti/isä/lapsi joka ei päästä eroon menneisyydestä, ei ikinä osaa elää kunnon parisuhteessa.

vaikea tilanne

Alkuperäinen kysyjä on varmaan jo pitkään yrittänyt ratkaisua.
Silti en osaa neuvoa kuin keskustelun ja neuvottelun tien.

Jotain asioita me pidämme niin selvänä, että emme edes kysy, voiko joku toinen perhe toimia toisin. Niin varmaan tämä avainasiakin.

Minulla on avain vanhemmilleni. Voin mennä sinne ennalta ilmoittamatta, mutta en milloinkaan mene omalla avaimella soittamatta ensin ovikelloa. Kun olen todennut, etteivät he ole kotona, voin käyttää hallussani olevaa avainta tai vara-avainta, jos minulla on aihetta mennä sisälle. En ole käyttänyt avainta edes joka vuosi.

Tuo meneminen ilman soittoa ei ole selviö joka perheessä. Sekin on sovittava asia.

Kyllästynyt

Ollaan mieheni kanssa hankittu yhdessä asunto jossa lapset eivät ikinä ole edes asuneet.Asiallista ja rauhallista keskusteluakin olen käynyt lasten kansssa mutta jos isänsä on kasvattanut lapsensa liian helläkätisesti niin minä joudun kärsimään.

Esim. tytölle hankittiin oma vuokrakämppä opiskelun ajaksi jonka vuokran me maksetaaan.Käytiin myös yhdessä ostoksilla hankkimassa hänelle uusia astioita ja huonekaluja johon osallistuin myös rahallisesti mikä mielestäni olisi kuulunut osiltaan tytön omalle äidilleen johon hän ei osallistunut millään tavalla.Mielelläni minä tytölle kaikkea ostan koska itselläni on vaan poikia.

Tässsä nyt kyse on kuitenkin siitä,että mieheni on aivan äärettömän kiltti ihminen,kenellekään ei halua sanoa pahaa sanaa ja joskus minusta tuntuu,että lapsensa käyttävät sitä kiltteyttä hyväkseen.Ei tietoisesti,mutta kuitenkin eivät kunnioita isänsä eikä minun tavaroita.Tavarat välillä kateissa ja pitkän etsimisen jälkeen jompi kumpi kertoo ottaneensa.Yleensä ilman lupaa.

Kun ollaan matkoilla ja jompi kumpi tulee meille koiravahdiksi niin on heti bileet pystyssä.Makuuhuoneesta sängyn alta löytynyt kaljapulloja ym. vaikka olen selvittänyt,että se on meidän sänky ja vierashuoneessa voi nukkua.Eli kaikki mitä ollaan sovittu vesitetään.

Ollaan menossa syyskuussa lomalle ja olenkin alustavasti sopinut koiralle hoitajan ja lapsilta avaimet pois.Ei aikuinen ihminen voi elää jatkuvassa pelossa,että miten nyt kotona, onko kaikki kunnossa.

Jos joku on sitä mieltä,että lapset voi tulla ja mennä miten haluaa niin se on varmaan sopimusasia jonka molemmat vanhemmat hyväksyy.Nyt ei olekaan kyse siitä saako lapset tulla omia aikojaan vaan siitä miten ne käyttäytyy täällä olessan eli täysin omavaltaisesti ja vailla mitään kunnioitusta mua tai miestäni kohtaa.

ehdotus

Nostaako tuo miehesi tytär asumistukea asunnosta, jonka vuokran te maksatte? Jos nostaa, niin syyllistyy ainakin moraalisesti petokseen. Kelan mukaan tuosta asumislisästä ei makseta veroa, eli saa opintotuen ja asumislisän puhtaasti täysin omaan käyttöönsä, ja silti ei kunnioita rajoja teidän kotona. Opintotuesta menee se muistaakseni 10% vero, mutta silti, jää aika hyvin rahaa.

Koska et ole tuon lapsen äiti, niin ei ole sinun tehtäväsi maksaa yhtään mitään tuon tyttären kuluja, astioita tai vaatteita, eikä todellakaan tuota vuokraa. Se on mitä, 400-500 euroa kuukaudessa puhdasta tulonsiirtoa lapselle, joka ei ole sun oma. Tulonsiirtoa siinä mielessä, että saamistaan asumislisistä ja opintotuistä ei kulu mitään asumiseen? Mahtavasti pelattu tytöltä ja tämän äidiltä.

Jättäisin tuon lapsen elatuksen miehesi ja tämän lapsen äidin vastuulle. Se on ihan laissa mainittu. Sinulla on omiakin lapsia, rahasi kuuluvat vain heille, jos haluat heitä tukea. Laita se vuokrapuoliskosi vaikka kasvamaan korkoa omille lapsillesi.

Kyllä miehelläsi on mahtava lapsi ja sen äiti, kun on kasvatettu käyttämään toisia ihan surutta hyväksi. Seuraavaksi lapsi pyytää isää takaamaan asuntolainaa, ja lapsen äiti ei tietenkään kirjoita nimeään paperiin, eli kuka mahtaa olla 2. takaaja? Hm Hm.

Toivottavasti saat tuon avaimen takaisin miehesi lapselta lomamatkanne ajaksi, ja pidä sen jälkeenkin itselläsi.

Mä en näe tuossa isä/äiti/lapsi -triangelissa yhtään mitään positiivista. Sori, isä/äiti/lapsi/isän puoliso -neliössä mitään positiivista. Sähän olet tällä hetkellä vain rahoittajan ja ilmaisen biletilan tarjoaja, ja miehesi ei puolusta sua yhtään? Kenellä on suurin vastuu tuon lapsen kasvatuksessa, kun tuntuu, ettei sitä kasvata kukaan, annetaan vain rahaa ja voi tehdä ihan mitä vaan toisen kodissa? Erolapsien syndrooma, kun isän syyllisyyden tunteella tienaa näin hyvin.

Varmaan palstalla on sellaisia, jotka tuntevat suurtakin ymmärrystä ja sääliä tuota lasta kohtaan, kehottavat vaan keskustelemaan, ja sitäkautta saamaan ratkaisun asiaan. Niin kauan kuin te maksatta sen tytön laskuja (kai oli tyttö), ja tyttö saa hyppiä kotonanne omilla avaimillanne, niin ei tule oppimaan mitään, vaikka kuinka olisi samaan aikaan koulussa.