ggrrrh

Miten ihmeessä aikuinen jaksaa olla aikuinen?
Minulla on kaupanpäällisenä, miehen myötä, ollut "onni" saada nyt teini-ikäinen hirviö, jolla ei ole ollut koskaan käytöstapoja, mutta nyt teini-ikäisenä on (niinkuin jo vuosia sitten arvelin tulevan käymään) aivan mahdoton.
Ikävää on, että se käytös ja luultavasti patoutunut viha kohdistuu minuun, siltä minusta tuntuu, että mutta niin nämä nuoret osaavat olla aika taitavia ihmissuhdeasioissa ja mm. manipuloida vanhempiaan.
Tiedän kokemuksesta, että hyvin käyttäytyvä nuori on mitä parasta seuraa, on kiva kuulla kuulumisia nuorten maailmasta, ja mielipiteitä, mutta voi taivas, tuntuu että voisin kiivetä seinille tämän tytön takia.
Meillä on miehen kanssa oikeen mukavaa yhteiseloa jo vuosia, ja siinä on alkutaistot ja eriävät kasvatusmenetelmät ohitettu, mutta jotakin on jäänyt näköjään setvimättä.
Minun lapseni ovat jo yli kaksikymppisiä, eikä heillä ole ollut moisia ongelmia tai suhtautumisvaikeuksia läheisiin ihmisiin.
Tämä jokatoisen viikonlopun tähtivieras on meillä kesäisin pitkät lomat, ja sanalla sanoen, minulle riittäisi nyt päiväkin.
Miten on nykyaikana edes mahdollista, että yhteiskunnassa, jossa pitää osata käyttäytyä, edes alkeelliset tavat ovat hyvät hallita, ja huomioida muita ihmisiä, tälläisiä teinejä on edes olemassa?Mikähän on mennyt pieleen?Tämä salliva ja yksilökeskeinen kasvatus ruotsalaiseen mentaliteettiin maraboulla höystettynä, sekö osaltaan vaikuttaa siihen, että nuoresta kasvaa itsekeskeinen ja töykeä . En todellakaan ole tälläistä käytöstä nuorelta tavannut sm. Keski-Euroopassa. Siellähän se olisi äärimmäisen noloa ja hävettävää.
Meillä tämä suuri tähti kun oven avaa, on naama kuin norsun peräpeili, ruttuinen ja hapan, ei tervehdi, istuu sohvalle ja avaa television, ei vastaa mihinkään, ja pääsääntöisesti valittaa, kun suunsa avaa.
Hän kommunikoi ainoastaan isänsä suulla, eli jos haluaa jotakin, tai ketä/mitä tahansa asia koskeekin, menee supattaamaan isälleen, tai tekee viikonlopun suunnitelmat ennakolta, ja ilmoittaa ne teksiviestillä isälleen, mitä haluaa.
On totta että syyllisyydentuntoista isää hän käsittelee kuin vahaa, ja paras esimerkki lienee se, että vaati isäänsä esittämään minulle pyynnön, että kun tulee tyttökaverinsa meille yöksi, minä olisi muualla yötä, että hän voisi olla rauhassa meillä. Kuulostaako mielenvikaiselta?Niin minustakin, ja minä todellakin nukuin omassa sängyssäni.
Mikä tässä odotellessa että teini kasvaisi aikuiseksi, antaa kasvaa vain, juuri niin kieroon ja omahyväiseksi kuin vanhempansa sen sallivat, kyllä se maailma opettaa, ennemmin tai myöhemmin. Minä vain hämmästelen röyhkeyden ja mustasukkaisuuden määrää, mistä se kumpuaa?Tiedän kyllä, miten tuon tytön kotona minusta puhutaan, mutta en tiedä, miten kommunikoida täysin hyisen ja ilmeettömän passiivisuuden kanssa.
Ehei, en ole ennakkoluuloinen, olen nimittäin monesti yrittänyt liennyttää tunnelmaa ja nk. murtaa jäätä, mutta nykyisin olen ajatellut, että kuusi vuotta riittää, olemme varmaan eri planeetoilta, mutta mitä sitten tapahtuu, kun en enää jaksa olla aikunen, kohtelias ja asiallinen...
On kohtuutonta vaatia sivistyneeltäkään ihmiseltä loputonta hyminää ja vaatia uusia puolisoita ymmärtämään tämäntyyppisiksi kasvaneita lapsia.Kyllä teini-iässä viimeistään on osattava ottaa edes omasta olemuksestaan, tavoistaan ja käytöksestään vastuu.

eri mieltä.

No, tyttöhän käyttäytyy kirjoituksesi perusteella ihan kuin muutkin teinit. Hän tulee isänsä kotiin ja toimii kuin kotonaan. Ei hän ole minkään ventovieraan arvioitavana, osaako olla kohtelias tai käyttäytä.
Minusta kuulostaa enemmän siltä että sinä olet tässä se mustasukkainen, kun tytär ja isä viettävät aikaa yhdessä ja isä huomioi tyttären halut. Isä on kuitenkin ainoa oikea isä ja lapsella on oikeus hänen aikaansa ja läsnäoloonsa.

Myös tulevat lapsenlapset ovat varmasti isoisän kuvioissa mukana. Se on biologiaa.

kiinnostavaa

Niimpä, mikähän mahtaa olla vikana?

Kukahan tämän neitosen antaa käyttäytyä miten lystää sillä tosiasia on, että lapset käyttäytyvät niin kuin niiden annetaan käyttäytyä.
Turha tässä on teiniä syyttää (jonka käytös kuulostaa suht normiteinin käytökseltä) vaan pitäisi kääntää katseet niihin jotka ovat tämän neitosen kasvattaneet ja sallivat hänen käytöksensä.

Tämä neitonen käyttäytyy todennäköisesti vieraiden kanssa hyvin sillä et kai kuvittele, että hän käyttäytyy esim. kaverinsa luona kuvailemasi tavalla ja miksi yksikään teini jossain keski-euroopassa (???) käyttäytyisi sinua kohtaan noin mutta et voi tietää miten kukakin käyttäytyy kotona omien vanhempiensa kanssa.

Kannattaa myös tutustua hieman kasvatuspsykologiaan, murrosiässä lapsi taantuu, aivot eivät ole vielä aikuisen aivot ja siksi teini ei pysty ennustamaan tekojensa seurauksia eikä tunne empatiaa samoin kuin aikuinen.

Mutta tuollaistahan se on, erotaan ja syyllisyyden tuskissa annetaan lapselle kaikki periksi, otetaan uusia kumppani heti ja siinä on lapsilla totuttelemista, sillä eihän aikuinen herra varjelkoon voi laittaa lapsen etua omansa edelle vaan lapsen on vaan sopeuduttava uusiin äiti- ja isäpuoliin, sisaruksiin, mummoihin ja ties mihin.

Itse on ikinä enkä missään olosuhteissa laittaisi lapsiani tuollaiseen tilanteeseen sillä asiat voi hoitaa fiksumminkin, ei ole pakko rynnätä uuden kumppanin kanssa asumaan heti silllä siunaamalla kun tavataan vaan asioita voi tehdä rauhassa ja katsella ja antaa lapsille aikaa sopeutua ensin eroon ja sitten uusiin kumppaneihin.

Minulla on tuttavapiirissä ihmisiä jotka ovat hoitaneet asiat uskomattoman hyvin, kävin juuri ystävättäreni luona joka kuuden vuoden seurustelun jälkeen vasta muutti miehen luo joka on lähi-isä neljälle lapselle. He ovat kiiruhtaneet hitaasti ja on ilo kuunnella ja katsella miten kunnioittavasti hän kohtelee ja puhuttelee miehen lapsia ja lapset häntä.

He ovat alusta asti sopineet pelisäännnöt omien ja toisen lasten kanssa, antaneet lapsille aikaa rauhassa sopeutua ja käydä läpi vanhempiensa eroa.

En lakkaa hämmästelemästä miten aikuiset ihmiset eivät osaa hoitaa ihmissuhteitaan mutta kuitenkin vaativat lapsilta sopeutumista ja hyvää käytöstä.

ap

Hmm,
taisin esittää asiani epäselvästi, siis emme ole rynnäneet aikanaan suhteeseen suinpäin, vaan etenimme tosi rauhallisesti, jossa huomioimme nimenomaan lapsia. Annoimme aikaa kaikille. Hassua ylläolevaa lukea, sikäli että minulla on tosiaan itselläni kolme lähes aikuista lasta, joiden kanssa on ilo olla, joiden kanssa myös mieheni viihtyy ja kunnioitus on ihan molemminpuolista. Siksi onkin minun hieman vaikea käsittää, miten miehen tytär, joka on luonamme joka toinen viikonloppu, käyttäytyy edelleen lapsenomaisen raivokkaasti. Olen tutustunut kasvatukseen ed.elämässäni, jossa sain kaupanpäälle ihanat lapset, ovat nyt aikuisia, eikä meillä ollut koskaan vastaanvanlaisia tilanteita. Ehkä ilmaisin asiani todella epäselvästi,vaikuttaa nimittäin siltä, että käsitys jäi täysin vääräksi. Minulla ei ole tarvetta mustasukkaisuuten, päinvastoin kuin yllä oletettiin, olen ihan sinut itseni ja mieheni kanssa, sekä kaikkien viiden lapseni parissa. Miksi en saisi odottaa edes asiallista käytöstä, sitä MINÄ en lakkaa hämmästelemästä tässä kaikensallivassa kulttuurissa. Keski-Euroopan viittaus on siihen, että tunnen paljonkin ihmisiä siletä, ja heillä nuorten käytös aikuisia kohtaan, tuttuja ja tuntemattomia on hyvätapaista.
Totta varmaan, että tyttö on erilainen kavereiden ja muiden parissa, mutta so what?

Samiira

Ihmetyttää, miksi tämä teini edes haluaa tulla teille, kun hän ilmiselvästikään ei teillä viihdy? Jos naama on valmiiksi norsunveellä, niin luulisi, että hän tulee teille vastentahtoisesti. Miksi hän ei pysy kotonaan, onko hänen pakko tulla teille esim. loman ajaksi kokonaan? Kyllähän teini-ikäiset saavat jo itse määritellä nämä tapaamiset. eikä tuollaista teiniä yleensä edes voi enää väkisin komentaa mihinkään.

Tyttölapset on yleensä mustasukkaisia isistään. Ehkäpä äiti vielä ruokkii kuviota omalla tahollaan.

Entä nämä sinun lapseni, jotka siis sinun mukaasi käyttäytyvät hyvin? Miten he käyttäytyivät isänsä luona käydessään? Onko heidän isällään uusi kumppani?

Oletko ottanut asian puheeksi tytön kanssa? Kysyisit, mikä hänellä mättää, onko vika sinussa vai missä. Kovimmankin tyttölapsen sisimmässä on herkkyyttä, kun vain osaisi sen sieltä esiin kaivaa. Isän kannattaisi jutella tytön kanssa, ja sinunkin jossain määrin. Voitko sanoa tytölle, että sinulla on paha mieli, kun et koe, että hän olisi teillä tyytyväinen. Voitko tehdä asioita tytön kanssa kahdestaan, pyytää häntä vaikka shoppailemaan kanssasi ihan kahden kesken. Jos ei onnistu niin sitten ei, mutta olisihan yritetty kuitenkin. Minulla oli aikoinaan oman tyttäreni kanssa sukset totaalisesti ristissä, mutta yritin aina olla suhteessa se aikuinen osapuoli ja se, joka ei lopullisesti suutu eikä lyö luukkuja täysin kiinni. Jos pyysin, että leivottaisko jotain, saatoin saada vastaukseksi, että turpa kiinni. Toki teki mieli sanoa vastaan jotain yhtä radikaalia, mutta koitin hillitä itseni, sillä tiesin, että sillä tavalla tilanne menisi vain vielä mahdottomammaksi. Jonkun ajan päästä tyttö sitten saattoi tulla muina miehinä kysymään, että no mitä me sitten muka leivottaisiin, naama vähän happamena, mutta tiesin, että se oli vain siksi, että periksi antaminen liian helposti olisi ollut hänelle kasvojen menetys. Piti olla edes hieman vastentahtoinen ennen kuin jää saatiin sulatetuksi. Yleensä sitten leivottiin jotain ja kaikki oli ihan ok. Näiden nuorten kanssa on oltava diplomaattinen. vaikka joskus tekisi mieli lyödä päätä seinään, ja useimmiten sen nuoren päätä.

Et välttämättä ole ollut kasvattajana yhtään sen parempi tai huonompi kuin muutkaan, on vain olemassa lapsia, joita on jostakin syystä helpompi kasvattaa, ja joitakin taas sitten aivan mahdotonta. Tavallisessa perheessäkin voi olla erilaisia lapsia. Omat lapsesi olivat siis hyviä kasvatettavia ja olet kokenut onnistuneesi. Ole siitä iloinen. Tämä miehesi tytär onkin sitten kovempi pala purtavaksi. Tämä on nyt vain sinun ristisi, joka pitää kestää, kun kerran asiat ovat niin kuin ovat. Tiedän pahempiakin tapauksia. Tytär on sentään jo teini-ikäinen, eli lähivuosina on odotettavissa helpotusta. Muutaman vuoden päästä hänellä kaiken järjen mukaan on jo poikaystävä, ja sen myötä ihan muuta ajateltavaa kuin isän uusi vaimo ja tämän elämän hankaloittaminen. Isäkään ei ole silloin enää yhtään niin tärkeä kuin nyt. Hän saatta jopa alkaa ajatella omilla aivoillaan, että mitä se rakkaus oikein on, ja mitä kaikkea se ihmiseltä vaatii ja laittaa tekemään.

teinit

"Kyllä teini-iässä viimeistään on osattava ottaa edes omasta olemuksestaan, tavoistaan ja käytöksestään vastuu."

Ehei, kuule. Teini-iässä sitä päinvastoin ihminen taantuu ja unohtaa viimisetkin opit siitä miten käyttäydytään. Ne on kun lautapäähärkiä. Koita kestää; se menee ohi. Et voi sille nyt mitään. Jos haluat eroon teinistä on erottava miehestä. Ei mies lastaan hylkää vaikka se olisi ihmishirviö sinusta. Sinut se ennemmin hylkää joten minkäs teet?

idiootit

mistä hel***tistä näitä naisia löytyy jotka menevät parisuhteeseen eronneen miehen kanssa ja sitten jatkuvasti täällä vinkuvat miehen lapsista. Kymmeniä ketjuja aloitetaan uudestaan ja uudestaan samasta aiheesta. Varmaan on samat aloittajatkin.

Näillä vinkujilla ne omat lapset ovat niitä herranterttuja joidenka kanssa ei koskaan ollut mitään ongelmia.. mutta nämä miehen exän kasvattamat...

Sullakin on ollut monta, monta vuotta aikaa luoda asialliset ja hyvät välit lapsiin. Mutta mitä vielä, täällä kitistään, mutta samalla ollaan niin aikuinen ihminen, ja niin hyvä kasvattaja ettei mitään määrää. Voi pyhä jysäys tuota aivottomuuden määrää.

Ei hel***tti etten paremmin sano.

väärässä asemassa

Olet siis nyt saanut otetua paikkasi miehen elämässä, vakiinnuttanut roolisi niin, että sinulla on varaa arvostella miehen lapsen käyttäytymistä. Tytär oli kuitenkin olemassa miehen elämässä ennen sinua, ja hän paikkansa on siinä ollakin, ethän unohda sitä tosiasiaa, vaikka oletkin paikkasi vallannut? Vaikka aikaa kuluisi kuinka monta vuotta, et ole oikeutettu syrjäyttämään miehen lasta hänen elämästään, tai vaatimaan häneltä mitään. Päin vastoin miehen tytär voi vaatia sinulta käyttäytymistä, koska hän ei ole paikkaansa valinnut, se on tullut hänelle ihan luonnollista reittiä. Sinä olet valinnut, että sulaudut heidän jo olemassa olevaan elämään, vai oletko tarkoituksella ajatellut että aikaa myöten voit lisätä vaatimuksiasi jo olemassa oleviin perheenjäseniin nähden?

Ymmärrys

Hei, minä ymmärrän sinua todella hyvin, sillä meillä makaa myös yksi kesälomaihanuus. Kolme viikkoa poika viettä meillä, nyt kaksi takana ja 95% vuorokaudesta hän makaa sängyssä, täkin alla, läppäri vieressä tai television kaukosäätimet, ei tule syömään jos pyydetään, ei mikään kiinnosta, haistatellaan ja tiuskitaan jos jotain ehdottaa, eli todella hyvin käyttäytyvä nuorimies kyseessä.
Isänsä on täysin voimaton, sillä hänelle on annettu ukaasit, että pojan pitää antaa olla omissa oloissaan, jos ei anneta niin hän lähtee äitinsä luo ja tästäkös se sota taas syttyy, kun isä on huono isä.
Olemme yrittäneet kaikki mahdolliset virikkeet, mutta kaikkiin ehdotuksiin tulee vain tiuskien kieltäviä vastauksia.
Itselläni ei ole lapsia, joten voi olla että en ymmärrä näitä teinejä, mutta olen mielestäni kyllä tavannut ja jopa työni puolesta olen tekemisissäkin nuorten kanssa, joten en katsoisi sittenkään lapsettomuuteni olevan ymmärryksen esteenä.
Jos jollakin on hyviä vinkkejä millä poika saadaan sängystä ylös viimeiseksi yhteiseksi viikoksi isänsä luona, niin vinkkejä otetaan vastaan. Sillä pojallekkaan ei voi jäädä hyvät muistot tästä lomasta, tai sitten voi, kun saa totaalisesti levätä kolme viikkoa :)

Livia

Tuollaisia nuoria hirviöitä on nykyään, mutta kuinka tuohon tilanteeseen on tultu, sitä ihmettelen. Nuoria on isot joukot ilman mitään kasvatusta ja tapoja, ovat mielestään maailmanvaltiaita rumine tapoineen. Malli on tulltu vanhemmilta, mistäpä muualta. Käytöksellään yrittää systemaattisesti kiusata sinua, ehkä toiveena saada sinut lähteään kodistasi ja jättämään kaiken. Sairaita (mielellisesti) laspia ja nuoria on nykyään vaikka kuinka.... en nyt tiedä onko tuossa sitä vikaa. Isänsä täytyisi ehdottomasti pitää kuria kotonaan, ei aikuisten silmille hypitä noin vaan. Tuollainen ihminen joutuu myöhemmässä elämässään taatusi vaikeuksiin, ei noin menetellen menesty työpaikassa ainakaan. Toivottavasti elämä opettaa ja kovin käsin, muuta ei voi sanoa. Sitten on tilastoissa niitä paljon puhuttuja väliinputoajia....

joooo...

Sinä olet selvästi jonkun exä.... tai sitten katkera vanhapiika!

ööööööö

Sinä taas olet selvästi joku pyrkyri, joka tieten tahtoen vie lapselta isän, kodin ja lapsuuden, kun haluat itse paistatella lapsen asemassa mieheen nähden. Sängyn kauttahan se käy, se on varmin tie, koska lapsi ei voi siinä kilpailla.

Päivän paras ->

Huvittavaa...olet jostakin katkeroitunut ja yritit täältä kerätä marttyyripisteitä. Onnistuit kuitenkin vain osoittamaan koko nettiyhteisölle oman idioottimaisuutesi.
Oletko nyt ylpeä itsestäsi ja saitko itsetuntoasi kohotettua, kun tiedät että sinulle vain nauretaan säälivästi?

Kyllähän jokainen pahinkin takametsän juntti tajuaa, että lapsia ja nuoria on erilaisia. On niitä hyvinkäyttäytyviä, mukavia yksilöitä, joiden seurasta nauttii.
Ja on näitä kaikkivoipia maailmannapoja, jotka osaavat ajatella tekojaan ja niiden seurauksia hyvällä tuurilla jopa päivän eteenpäin.

Juuri nuo edellisen kirjoittajan kaltaiset "huippukasvattajat ja ihmistuntijat", jotka nostavat alaikäisen, kehittymättömän teinin jalustalle ja joiden mielestä koko maailman pitäisi pyöriä vain näiden teinien ehdoilla, ovat niitä joiden vuoksi tuollaisia kiukuttelijoita ylipäätään on olemassa. Ikävä kyllä siitä saa sitten kärsiä koko pieni perheyhteisö.

Mitäköhän mielestäsi aikuisten PITÄISI tehdä? Olla eron jälkeen yksin tappiin saakka vain siksi, että teini ei osaa suhtautua inhimillisesti muihin ihmisiin kuin siihen omaan rakkaaseen isukkiin/äityliiniin? Pitäisikö jokaisen uuden kumppanin alistua kynnysmatoksi vain siksi, että joku itsekeskeinen kakara saisi aina tahtonsa läpi? Tuleeko tällaisista lapsista kunnollisia, ystävällisiä ja muut huomioonottavia aikuisia?

Jos sinulla, hyvä ööööööö, on vastaukset kaikkeen tähän, miksi ihmeessä olet noin katkera??? Ettei vain miehesi jättänyt sinua ja täydellistä lastasi toisen naisen vuoksi?

ööööööööö

En kannata avioeroja, ainakaan jos kuvioissa on mukana lapsia. On vanhempien vastuulla kasvattaa lapsensa yhdessä aikuisiksi asti. Helpoiten se onnistuu, kun lapsen vanhemmat pysyvät yhdessä niin kauan kuin heillä on tämä yhteinen vastuu. Näin lapsista kasvaa kunnollsia ystävällisiä aikuisia.
Vaikeiten se onnistuu (eikä nytä onnistuvan) kun kuvioon astuu uusiopuolikkaita, jotka eivät tule lapsen kanssa toimeen. Näin heistä ei ainakaan kasva niitä kunnollisia, ystävällisiä aikuisia.

Ja en ole kenenkään jättämä tai jätetty. Olen lapseni aikuiseksi kasvattanut yhdessä lasten isän kanssa ja yhdessä näytämme pysyvän edelleen ;)
Olen vain nähnyt sivusta, (ja täällä) mitä avioerot ja uusiosiipat saavat aikaan. Ei koskaan mitään hyvää lapsen elämään.

Niinkö tosiaan?

Olen eri mieltä kanssasi. Kenen etua palvelee, jos kaksi aikuista pysyy yhdessä vain ja aibnoastaan lapsen vuoksi, velvollisuudesta? Luulenpa, että tuossa yhtälössä on kolme onnetonta ihmistä; mies, nainen ja lapsi. Onnettomasta lapsesta tuskin kasvaa ystävällinen aikuinen.

Uusiosiippa

En usko, että mieheni lapsista olisi tullut erilaisia, vaikka olisinkin niillä treffeillä - siis luonnollisesti hyvinkin alkuvaiheessa - todennut silloiselle poikaystäväkandidaatille, että sorry, tämä seurustelu tyssää nyt alkuunsa, kun olet kerran eronnut ja sinulla on lapsia. Ei sen parempia, mutta ei sen huonompiakaan. Mieheni lapset, yksi jo aikuinen, ovat oikein hyviä ja mukavia ihmisiä.

Tuntuisi aika hurjalta vaatimukselta, että kerran syystä tai toisesta avioeron kokenut olisi sitten lopuksi elämäänsä tuomittu yksinäisyyteen.

öööööööö

Minusta taas ei tunnu yhtäänkohtuuttomalta se, että jos perheen perustaa, sitoutuu siinä olemaan vähintään niinkauan kun lapet ovat aikuisia. Ennen vanhaan, kun avioliitot olivat vielä todellisia ja avioerot harvinaisia, oli kohtuullista vaatia että yhdessä pysytään, kunnen kuolema erottaa. Olen tuosta jo paljon joustanut, mutta lasten ehdoilla, eli kunnes tämä yhteinen vastuu on hoidettu aikuiseksi.

Se, mitä tapahtuu eron jälkeen, on kaikki päin mäntyä, koska eroa ei olisi pitänyt koskaan tullakaan, mikäli se olis solmittu tositarkoituksella ja sitoumuksella.

En voi arvostaa ihmistä, joka tämän suuren askeleen ja vielä lapsenkin tekee kevyin perustein ja jättää vastuunsa hoitamatta. Tällaisesta ihmisestä ei ole kumppaniksi tai vanhemmaksi.

Tämä on verrattavissa ulosottovelkoihin, ei niitäkään saa anteeksi ja luottotietoja takaisin ennen kuin velat on maksettu ja tietty aika kulunut. Lasten teon ja avioliiton kanssa pitäisi myös olla määräaika, (lasten aikuisuus + 5 vuotta) ennen kuin voi uudestaan lähteä samaan. Asia on kuitenkin paljon merkittävämpi kuin joku rahallinen velka. Ehkä tuossa ajassa ihminen on jo kasvanut ja osaa ottaa vastuun tekemisistään.

ööööööö

Vähättelet lapsen asemaa. Lapsi ei ole VAIN tai AINOASTAAN. Vanhemmuus vaatii sitoutumista. Vastuutonta tehdä lapsia ennen kuin heihin ja avioliittoon pystyy sitoutumaan.

totta maar

Vaikkei tämä liitykään alkuperäiseen aiheeseen, olen ööö:n kanssa samoilla linjoilla. Tutkimusten mukaan avioerojen todennäköisyys kasvaa linjassa avioeroihin. Eli eronnut, eroaa todennäköisemmin myös seuraavista liitoistaan. Myös seuraava sukupolvi eroaa herkemmin, jos vanhemmat ovat eronneet.

Tästä vedän saman johtopäätöksen kuin edellinen: Avioliittoon ja lapsien tekoon ei pitäisi saada edes mahdollisuutta, ennen kuin ihminen on kypsä siihen myös sitoutumaan. Seuraavia liittoja ja uusioperheitä ei näin ollen edes muodostu. Paitsi ehkä leskeyden myötä, ja tässäkin "suruaika" pitäisi olla riittävän pitkä siihen, että uuden liiton voi aloittaa ns. tyhjältä pöydältä lapsien aikuistuttua ja itse käsiteltyä oma elämänsä ns. "tyhjäksi".

Uusiosiippa

Pitäisiköhän minun nyt sinun mielestäsi kymmenen yhdessäolovuoden jälkeen ilmoittaa miehelleni - siis tälle aikanaan eronneelle isälle - että kuule, meidän pitää nyt erota, sillä kaikki on nyt päin mäntyä, kun ensimmäinen vaimosi otti sinusta aikanaan eron, että en voi arvostaa sinua, kun olet tullut aikanaan jätetyksi, vaikka teillä oli lapsiakin - eihän sinusta ole edes kumppaniksi???!!

Omalta kohdaltani vastaus on - suurin kirjaimin - EI, EI ja vielä kerran EI! Mieheni on juuri minulle loistava kumppani, parempaa en voisi kuvitellakaan ja hän on myös loistava isä lapsilleen. Minä en tuomitse häntä siitä, että aikanaan hänen entinen vaimonsa rakastui toiseen mieheen ja otti eron. Mieheni on kertonut, että aluksi se oli hänelle kova isku, mutta jälkikäteen ajateltuna heillä meni kotona niin huonosti, että sen jälkeen, kun hän oli erostaan selvinnyt ja jatkanut elämäänsä hänestä tuli parempi isä lapsilleen, kun "taakkana" ei ollut ainaista, kuluttavaa riitelyä vaimon kanssa. Vanhempi lapsi on tosiaan jo aikuinen, hän menestyi opinnoissaan, löysi hyvän työpaikan, harrastaa tervehenkisiä harrastuksia ja on oikein mukava, avoin ja välitön ihminen. Teini-ikäinen on niin ikään aurinkoinen ja iloinen, hyvien harrastusten ja ystävien parissa viihtyvä, oikein mukava, avoin ja välitön ihminen.

Siitä olen totta kai samaa mieltä, että VASTUUNSA pitää hoitaa, oli sitä sitten jättäjä tai jätetty, mutta avioero ei tarkoita sitä, ettei huolehtisi jälkikasvustaan tai ettei rakastaisi lapsiaan ja etteivät he olisi niitä tärkeimpiä ihmisiä heidän vanhemilleen.

kiinnostavaa

On siis parempi, että lapsi kärsii uusperheyhtälössä.

öööööööö

Ei sinun mielestäni pidä miestäsi jättää. Vielä parempi olisi jos ensimmäisen vaimonsakaan ei olisi aikoinaan pitänyt häntä jättää. Kaikkein parasta olisi ollut että tämä ensimmäinen avioliitto olisi molempien puolelta ollut alunperin tarpeeksi tarkkaan suunniteltu, jotta siihen olisivat molemmat sitoutuneet. Näinhän tämä ei sitten kuitenkaan mennyt. Ja lapsista tuli avioerolapsia, se on riski jo sinänsä.

Ei ole mitenkään itsestään selvää nykyaikana että lapset olisivat vanhemmilleen niitä kaikkein tärkeimipä ihmisiä. Ei täällä muuten ymmärtämättömät uusiosiipat jatkuvasti valittaisi siitä kun puolison lapset käyttäytyvät huonosti tai vievät liikaa isän aikaa ja suunittelevat yhteistä tekemistä isän kanssa ilman uusiopuoliskoa. Ei ole nykyaikan itsestään selvää sekään että vanhemmat huolehtivat lapsistaa, ja vielä vähemmän he huolehtivat heistä eron jälkeen. Toki jokunen poikkeuskin mukaan mahtuu, mutta puhunkin tässä enemmistön käyttäytymisestä ja enemmistän vanhemmuudesta eron jälkeen. Ja ylipäätään lapsen asemasta perheessä ja vastuusta joka jokaien vanhemman kuuluisi kantaa.

ap

Alkuperäinen täällä toteaa tuohon, että samoilla linjoilla ja samoilla kokemuksilla täälläkin.
Vastuun luistamisesta ei meilläkään ole kyse.
Aiempiin vastaisin parilla esimerkillä, jos on kerran eronnut, niin lapset eroavat herkemmin?Miten sitten on mahdollista, että ex-mieheni oli nk. ehjästä perheestä ja kuitenkin itse erosi tai entäpä äitini, joka kuusikymmentäluvulla erosi, vaikka oli itse tiukasti uskonnollisesta perheestä, jossa isovanhemapni elivät yhdessä haman tappiin ja katkeraan loppuun asti. Nythän toki voidaan sanoA, että siinä se nähtiin, äitisi erosi ja sinäkin erosit. Näitä ei mielestäni käyttää minkäänlaisena tutkimuspohjana tai verrokkeina.
Riipaisevin esimerkki lienee hyvä ystäväni, hänen vanhempansa, keskiluokkaiset, hyvin toimeen tulevat, kulttuuria harrastavat ihmiset elivät yhdessä, kunnes isä kuoli. Ennen sitä hän kertoi, että viimiset kaksikymmentä vuotta oli kärsinyt liitostaan, ja ollut surullinen, koska ei uskalatanut erota. hautajaisissa löytyikin sitten uusi sisarpuoli. Nyt sekä sisarpuoliehdokas että leski syövät masennuslääkkeitä. ystäväni itse kasvatti kaksi lastaan täysin tunteettomassa ilmapiirissä, ja itse pelkäsi sanojensa mukaan kuihtuvan pois. Hän teki ratkaisun myöhemmin jota isänsä ei uskaltanut, ja erosi. Lapset, jo aikuiset, olivat suunnattoman helpottuneita molempien vanhempiensa puolesta, vaikka toinen heistä aloittikin sittemin psykoterapian juuri kotona vallinneen ilmapiirin takia. Mutta nyt kaikilla heillä on asiat paremmin kuin vuosiin. Ystäväni löysi sittemmin uuden puolison sekä hänen eksänsä Olisiko ollut siis parempi, että olisivat vain jatkaneet yhdessä?Minklaista olisi oollut lapsenlapsilla tullessaan käymään? Minusta on hyvä, että osaa myös katkaista vääräntyypisen parisuhdemallin eikä toistaa vanhoja, opittuja metodeja. Tai pysyä kuolemankin uhalla epätoivoisessa tilanteessa.
No aihe vähän karkasi, mutta aina pitää muistaa kolikon käänteine; ei niin pahaa ettei siitä jotain hyvääkin.
Ja lopuksi, en katso olevani kasvattajana mitenkään tekopyhä hurskastelija tms. vaan ihan tavallinen äiti, jolla on erilaisia lapsia ilonaan ja vähemmän ilona. Mietin eilen ihmisten keskinäistä kemiaa, ei työpaikoillakaan kaikkien kanssa tule juttuun tai ystävysty, mutta silti yritetään käyttäytyä. Ja miksi sitten kotona ei voisi olla samoin. Hyvät kaunistavat, huonot tavat rumentavat. Tuo loppu on kyllä omani, mutta olen havainnut sen toimivan jatkeena.
Hauskaa kesää kaikille, niille joilla on se ytimekäs perhe, ja niille, jotka yrittävät pärjätä tällä toisella kierroksella kaikkine lisineen :)

Näin on

Iahn samoilla ajatuksilla kanssasi, ap. Sanontasi osuu nappiin niin nuorten kuin ikääntyneittempienkin kohdalla!

Lämmintä kesää, vaikka kyllä nyt pitää paikkansa sekin sanonta, että jos välillä ei sada, ei paistakaan.

öööööööö

Sanonnasta hyvät tavat kaunistavat ja oma loppusi sanoisin että vanhemma tesimerkki on kaiken a ja o. Ei nuorelta voi vaatia aikuismaista käytöstä eikä aikuisen pidä alenuta lapseksi, se on rumaa.

Avioerojen "periytyvyydestä" on tehty lukuisia tutkimuksia ja tilastoja. Jos asia todella kiinnostaa muutamia mainitakseni Osmo Kontulan ja Kaari Utrion kirjallisuudesta löytyy faktatietoa. Samojen lähteiden (ja monien muidenkin) tutkimuksista löytyytietoa lapsen asemasta, kokemuksista eroperheessä jne. Ei mitään minun omia mielipiteitä, vaan tutkittua ja tilastoitua tietoa.
Muutama tuttusi poikkeusesimerkki ei tätä asiaa miksikään muuta. Sitä paitsi tuttusi eivät kokeilleet mitä heille olisi esim. parisuhdeterapia ja omaan liittoon ja lapsiin täytsillä panostaminen tuonut tullessaan. Ehkäpä suuremman onnen kuin se ero, ajatellen perheen jokaista jäsentä.

Kuitenkin, jos ero (jota en kannata) on jo tullut, kannattaa yrittää toisella kierroksella entisä enemmän pitää kiinni uusiosysteemistään, kaikkine lapsineen ja uusiosuksulaisineen, sillä kerta toisensa jälkeen parisuhde ja perhe on aina heikommalla langalla sidottu yhteen. Intohimo ja kiima, jota rakkaudeksikin joku kutsuu, laimenee joka tapauksessa vuosien saatossa. Näitä ihastumiskausia tulee liitossa kuin liitossa, joka kohdistuu sitten puolison ulkopuolelle. Niitä tulee molemmille. On vain osattava kieltäytyä (tällä kertaa). Yhteinen historia vahvistaa.

Sitä ei tiedä tästä esimerkistäsi joka viimeiset 20 vuotta katui ettei eronnut, kuinka paljon hän olisi oikeasti katunut jos olisi eronnut, vai olisiko routa ajanut porsaan kotiin kun maailma kolhii.