rehellisesti

MINÄ rakastuin mieheen, jolla on lapsi. Onneksi lapsi asuu äitinsä kanssa. Viinonloput jolloin tuo riiviö tulee luoksemme ovat kauheita. MINÄ haluan tuon miehen vainitselleni. En voi sietää sitä että joku pikkulikka tulee ja saa mieheni tekemään mitä haluaa. Haluan että mies tekee mitä minä haluan, haluan että mies tekee asioita minun kanssani, eikä tuon pikkulikan kanssa. Haluan, että mies halii minua, ottaa kainaloon ja keskustelee minun kanssani, eikä tuon lapsen. Pysyköön lapsi äidillään, sehän sen koti on ekä tämä. Tunnen itseni syrjäytetyksi kun tuo tulee kotiimme. Teen kaikkeni, jotta mies tulee tajuamaan, että hän on alkanut parisuhteeseen kanssani ja parisuhteen edelle ei saa mennä mikään. Ei entiset lapset eikä mikään muukaan. Kauaa en ala viettämään näitä viikonloppuja syrjässä. Menen väliin. Menen siihen keskelle ja otan huomioni. Tai sitten lähden pois, mies kyllä hakee minut takaisin, kun tajuaa mitä voi menettää ;)

Poikien äiti

Hyvänen aika, oletpa itsekäs! On paljon sellaisia miehiä, jotka eivät juuri tapaa lastaan. Et voi vaatia miestäsi lopettamaan lapsensa tapaamista. Minä ainakin nostan hattua miehellesi, että hän yrittää pitää suhteensa lapseen kunnossa. Asutteko yhdessä? Jos ette, niin voisit olla omassa kämpässäsi silloin kun lapsi on isällään. Asia on mutkikkaampi, jos sinulla ei ole omaa kämppää,

no just........

näinhän se todellisuudessa on, vaikka tää nyt onkin provo.

Hyvin tuotu kuitenkin esille just se, mitä nää uudet puolisot tuntee ja ajattelee. Noinhan se juuri menee. Jos suoraan sanotaan.

Koko tää palstahan pn täynnä näitä uusien puolisoiden "tuskanhuutoja," jotka he vaan muotoilee hiukan kauniimmin ja vähemmän selvästi kuin tämä provomielessä kirjoitettu aloitus. Itse asiasse he vihaa miestensä lapsia ja haluaisivat itse olla niitä lapsia miestensä kainalossa ja miehen sydämessä ykkössijalla ja oikeastaan ainoalla sijalla. Lasten he toivoisivat häipyvän miehensä elämästä kokonaan, eivätkä surua tuntisi, vaikka lapset kuolisi. Olisivat salaa tyytyväisiä ja onnellisia.

Mollukkapullukka

Perimmäinen tarkoitushan tässä on taas kertoa, kuinka itsekkäitä ja kypsymättömiä lapsettomat naiset ovat.

kuurupiilossa

Provohan tuo on selvästi, mutta ikävä kyllä on olemassa sellaisiakin naisia, jotka ovat tunne-elämältään tosi kypsymättömiä, itsekkäitä ja itsetunto on surkea, joten he tarvitsevat koko ajan miehen pönkitystä, rakkauden vakuutteluja ja huomioimista. Miehen työssäkäynti hyväksytään vain siksi, että siitä saa rahaa (tosin firman sihteereistä ja muista naispuolisista työkavereista ollaan mustasukkaisia), mutta mitään muuta ei saisi olla ajanhukkana. Ollaan mustasukkaisia jopa siitä, että mies haluaa käydä tapaamassa omia vanhempiaan ja auta armias, jos mies sattuu tunnustamaan, että rakastaa äitiään (siis normaalilla äiti-lapsi -tavalla eikä siis millään pervomielellä).

Minä henkilökohtaisesti arvostan niitä miehiä, jotka ovat valmiit ottamaan vastuuta lapsistaan siitäkin huolimatta, että eroaa lastensa äidistä. En tiedä, kykenisinkö arvostamaan sellaista miestä, joka ei halua nähdä lapsiaan ja joka on valmis vaihtamaan lasten kanssa vietetyn ajan milloin minkäkin naisen kanssa vietettyy aikaan. Tiedän kyllä, että on esimerkiksi alkoholisti-isiä, joille viinanhimo on tärkeämpää kuin rakkaus lapsia kohtaan.

Jos miehellä on normaali tunne-elämä, niin en ymmärrä, miksi miehen rakkaus lapsia kohtaan katkeaisi siihen, että miehellä on uusi naissuhde? Jokainen meistä voi miettiä, että jos omat vanhemmat eroaisivat nyt, niin eikö se tuntuisi aivan kammottavalta ajatukselta, että oma rakas isä ei enää haluaisikaan pitää yhteyttä minuun vain siksi, että isä asettaa uuden naissuhteensa niin tärkeälle sijalle, ettei häneltä liikene enää ollenkaan aikaa tavata minua? Minä ainakin ajattelisin, että uusi nainen on aikamoinen vampyyri, kun hän imee isästä kaiken ajan ja toisaalta ajattelisin, että isä voisi nostaa aivonsa sieltä kiveksistä takaisin päähänsä...

Lapseton nyt ja aina

Ei ehkä ihan kaikki. Minä olen lapseton ja tulen aina olemaan. Miehelläni on yksi lapsi. Minun tapauksessani on vaan hyvä että joku toinen on hänelle suonut mahdollisuuden isyyteen koska minä en siihen halua enkä pystykään.

Lapsi asuu äitinsä kanssa enkä väitä että hyppisin riemusta kun hän meille tulee mutta tottakai hänestä huolehdin ja välitän. Ja mahdollisuuksien mukaan annan heille isänsä kanssa myös kahdenkeskistä aikaa.

Kokemusta on.

Näille jotka ajattelee ap:n tavoin, olisi oikein, jos he tulisivat jätetyiksi ja mies hylkäisi myös lapsen. Siinäpä sitten saisi pohtia sitä, onko oikeus ja kohtuus säilyttää lapsen siteet molempiin vanhempiin ja sukuun.

Näitähän muuten oikeastikin on.