pumpuli

olen seurannut tätäkin keskustelua mielenkiinnolla koska ap kertoo tässä asiat lapsen näkökulmasta juuri niinkuin hän ne on kokenut ja kokee vieläkin. Tämä on ollut erittäin opettavaista luettavaa minulle joka elän uusioperheessä ja suhteeni niihin etälapsiin ei parhaissa mahdollisissa kantimissa ole, mutta he ovat vielä lapsia ja voin muuttaa vielä kaiken, ennenkaikkea itseni.

Minustakin tuon perhepotretin antaminen lahjaksi on todella hyvä idea. En kyllä usko että se nyksä kehtaa olla sitä ripustamatta seinälle. Nykyaikaa kun eletään niin sellainenkin vaihtoehto on että annat lahjaksi sellaisen elektronisen kuvataulun johon voit ladata muutama sata valokuvaa itsestäsi ja perheestäsi ja se niitä sitten näyttää niitä vuoronperään kuin näytönsäästäjä konsanaan.

Tunnet varmasti itsesi jotenkin hyljeksityksi, mutta kyllä minustakin vaikuttaa että isäsi sinusta kuitenkin tykkää ihan aidosti. En nyt tästä saanut selvää onko kyseessä millainen tossukka joka ehkä vain taipuu pahansisuisen vaimonsa määräysvaltaan niin raha- kuin tauluasioissa.

Muista että raha ei tee onnelliseksi, sitä ei kannata surra, sillä sen suhteen jokainen on oman onnensa seppä. Toisilla on enemmän, toisilla vähemmän ja silti voi elää onnellisen elämän vaikka kuuluisi itse siihen joukkoon "vähemmän"

ja tämä nimimerkki tjaa... siitä ei todellakaan kannata välittää, se häiriköi vähän joka palstalla

ap

Olikin tullut useita vastauksia, kiitoksia niistä!

Niin, kyllä se isäni on ollut siinä perheessä se paremmin tienaava ihan varmasti, johtotason asema, ja on reissannut työn vuoksi paljon ulkomaillakin. Ja en kyllä mitenkään voi ymmärtää sitä, että ihmiset katsovat elatusmaksun menevän lapsen äidille. Se menee lapsen menoihin ja kuluihin ja elämiseen. Kyllä se isäkin on yhä vastuussa lapsestaan ja hänen elättämisestään, vaikka uusi perhe olisikin. Samalla tavalla hän on elättänyt ne toiset lapsensa siinä uusio perheessä. Kyllähän niitäkin maksuja jätettiin maksamatta äidilleni, kun olin kesälomalla sen kuukauden verran heidän luonaan. Ja lain mukaan siihen ei ole oikeutta.

Kun isäni ja äitini erosivat, huonekalut jäivät äidilleni ja isäni piti auton ja talon. Mutta äitini ei vain viitsinyt ruveta riitelemään ja luopui kaikesta muusta. Talo on myyty aikoja sitten. Joku muuten sanoi, että minun pitäisi saada rahat äidiltäni. En voi käsittää miten voit edes ajatella noin, miksi minun pitäisi saada rahaa vain äidiltäni, koska onhan minulla isäkin. Samalla tavalla hän on minunkin isäni kuin niiden kahden muunkin. Heidän äidiltään, isäni vaimolta en ole koskaan odottanut edes mitään.

Vanhempieni eron syy oli muuten isäni uskottomuus. Hän oli komea mies nuorempana ja reissuhommissa ja sitten olikin niitä vieraita naisia vähän siellä sun täällä. Uskon ja suoraan sanoen toivon, että hänen vaimonsa on saanut siitä oman osansa avioliiton aikana isäni kanssa.

Se ei ole niinkään se raha, joka minua surettaa, minua surettaa se epäarvoisuus, se tunne, että en ole koskaan ollut niin tärkeä kuin nämä uudet lapset, vaikka toisaalta kyllä tunnenkin, että kyllä isäni on minuakin rakastanut. Kyllä hän minullekin on rahaa antanut ja jopa suurempiakin summia, mutta sekin piti tehdä salassa vaimolta, kun muutenhan se vaimo siitä riemastui.
Sitä en vain ymmärrä mitenkään, että miten hän on voinut antaa vaimonsa kohdella lastaan näin. Isäni on kiltti mies, vähän ehkä nahjuskin tuossa suhteessa. Ehkä se on ollut niin, että on ollut helpompi taipua ja antaa vaimolle periksi, jotta ei menetä tuota uusioperhettäänkin.

Tuo olikin hyvä idea, ottaa tuore uusi perhepotretti ja kehystää se ja lähettää heille esille laitettavaksi. Eikä hullumpi ollut tuo digitaaliversiokaan. Täytyykin mennä katselemaan niitäkin, ehkä jopa lähetän sen heille joululahjaksi tai jopa molemmat, toinen laitettavaksi loma-asunnolle ja toinen heille kotiin.

Ja suoraan sanoen minusta tuntuu niin väärältä, että lapset joutuvat kokemaan tuonlaista kohtelua uusien kumppanien taholta, koska ei se heidän olemassaolonsa lasten itsensä syytä ole eikä sekään että vanhemmat ovat eronneet. Ja ihan samalla lailla he ansaitsevat/tarvitsevat isän tai äidin. Ajatelkaapa miltä teistä itsestänne tuntuisi jos te eläisitte tuossa asetelmassa ja olisitte se lapsi, jota kohdellaan kaltoin? Tai että teidän omaa lastanne kohdeltaisiin noin sen ex-puolisonne uuden kumppanin taholta?

Kerronpa tässä samalla, että kun olin jo 18-vuotias niin äitinikin meni uudelleen naimisiin, miehen kanssa, jolla oli kaksi minua hieman vanhempaa lasta edellisestä liitostaan. Mies taas kohteli meitä kaikkia aina tasavertaisesti. Teki jopa testamentinkin, että olemme täysin samalla viivalla omaisuutta jaettaessa, vaikka hänhän se varakkaampi oli heistä, eli olisi voinut jakaa omaisuutensa vain omien lastensa kesken. Kyllä meillä hänenkin kanssaan joskus yhteenottoja oli, mutta aina myös tiesimme molemmat että tykkäämme, kunnioitamme ja arvostamme toisiamme. Meillä oli hyvät välit. Nyt tämä suuri mies on jo edesmennyt, mutta häntä yhä kaipuulla ja kunnioituksella muistelen. Me kaikki kolme, meistä lapsista, emme ottaneet osaamme testamentista, päätimme jättää sen siihen kun äidistäni aika jättää, mikä ei toivottavasti vielä ole pitkään pitkään aikaan. Ja äitini lahjoitti heidän toisen auton miehen tyttärelle, mikä oli meistä muista enemmän kuin hienoa, että hänkin sai oman auton ja kukaan ei ollut kateellinen eikä vaatinut samaa itselleen.

Toinen isäni tyttäristä kysyi joitakin vuosia sitten, että "onko minulla ollut hankala nuoruus kun olen ollut niin hankala?". Kertoi äitinsä kertoneen siitä hänelle. Minä vastasin hänelle, että minusta ei ole oikein kertoa kamaluuksia sinulle äidistäsi, joten annetaan aiheen olla. Mutta taidankin jonain päivänä valottaa sitä verhoa heillekin, jotta saavat tietää minkälainen heidän äitinsä todellisuudessa on.

Minä olen itse eronnut ja minulla on lapsi, elämme uusioperheessä. En koskaan antaisi mieheni kohdella noin lastani, enkä myöskään hyväksyisi sitä, että lapseni isän uusi nainen kohtelisi noin lastani. Miehelläni on myös tytär entisestä avioliitostaan ja käy meillä säännöllisesti ja hän on meidän perheessä ihan samalla lähtöviivalla kuin minunkin lapseni, vaikka ei meillä asukaan vakituisesti. Täällä on hänenkin kotinsa ja ovi avoinna silloin kun hänestä siltä tuntuu. Kun lapseltani meni esim. jalka poikki ja hänen jalkansa leikattiin ja piti olla sairaalassa useampi yö, niin sielläkin me vuoroteltiin kaikki kolme siten, ettei lapsi ollut hetkeäkään yksin. Jouluisin normaalisti kutsutaan uudetkin puolisotkin meille, jotta kaikki saa nauttia lapsistaan jouluna. Ja kyllä ne vanhat puolisot joskus voivat ottaa myös hermoon, mutta me aikuisina olemme velvollisia hoitamaan asiat siten, että ne ovat lopultakin lasten parhaaksi, vaikka joskus pitäisikin nielläkin joitakin asioita.

Olen ollut nyt n. kuukauden siten, etten ole ottanut vastaan isäni puheluita tämän kaiken vuoksi. Lapsellista käytöstä tiedän, mutta on suoraan sanoen tuntunut todella kurjalta. Taidan kuitenkin nyt soittaa isälleni. On hän minulle kaikesta huolimatta rakas, rakastakoon minua sitten vähemmän jos niin on ollakseen. Rakkautta ei voi kuitenkaan pakottaa eikä vaatia. Mutta sen vannon, että koskaan en enään aio heidän kotiinsa mennä käymään niin kauan kuin vaimonsa on elossa. Tulkoon isäni meille kylään jos haluaa meitä nähdä tai sitten menemme loma-asunnolle käymään, joka on entinen mummilani.

pumpuli

hmmm... mietin tässä ap:ta ja uusiomiestä tuolta naapuripalstalta ja taitaa tuo katkeruus olla aika sitkeää lajia kun se kerran pääsee syntymään. Silti on tosi hienoa että sinulla uusperheellisyys sujuu muutoin ihan hyvin, minä taidan olla meillä se "pahis" mutta olen päässyt hyvään vauhtiin itseni muuttamisessa joten eiköhän se meilläkin vielä suju, olen tosi positiivinen sen suhteen.

Pitää tästä itsekin alkaa ripustelemaan lapsipotretteja tasasuhdassa ettei pääse vain koskaan käymään noin. Pitää muuten minunkin käydä tutkiin niitä digikehyksiä mitä ne maksaa ja miltä ne näyttää, seinille ja hyllyille olis muutakin laitettavaa kuin valokuvat ja jos kaikki valokuvat sais yhteen ja samaan kehykseen niin sit sais kaikkea muuta kivaa niiden perinteisten kuvien tilalle.

Tuo testamentti josta kirjoitit jäi vähän mietityttään, enkä viittaa nyt tähän kyseiseen tapaukseen. Jos oletetaan että uusiovanhemmat testamenttaa omaisuutensa tasan kaikille lapsilleen niin silloinhan ne yhteisestä liitosta olevat lapset saavat vain omien vanhempiensa osuuden ja siinä kaikki, kun taas aiemmista liitoista olevat saavat saman verran kuin ne yhteiset PLUS sen lähivanhemman liitosta olevan osuuden sitten kun tämä kuolee. Ei siis ehkä ihan reilua niitä yhteisiä lapsia kohtaan kuitenkaan, etenkään silloin jos vain toisella on lapsia aiemmasta liitosta. Periaatteessa siis tekemättä mitään testamenttia asian pitäisi mennä ihan oikeudenmukaisesti, näin minä sen järkeilin vaikka ei asiasta kokemusta olekaan.