Fairytale

Tilanteeni on niin vaikeasti hahmotettavissa ja olen niin lukossa ajatusteni kanssa, että päädyin kirjoittamaan tänne siinä toivossa että saisin erilaisia näkökulmia, mahdollisesti omakohtaisia kokemuksia, mihin minun pitäisi varautua, mitä tehdä jne.

Takana on neljän vuoden mittainen suhde- en sano narsistiin mutta paljon narsistisia piirteitä omaavaan mieheen. Kielenkäyttö miehellä suuttuessaan on ( ei tarvitse olla kummoinenkaan asia, riittää että on hänen kanssaan eri mieltä) ala-arvoista ja törkeää ja sitä tapahtuu usein. Päällimmäisenä hänen olemustaan leimaa epäselvyys. Hänen puheensa ja tekonsa ovat ristiriidassa, hän saattaa sanoa että rakastaa ja toimia ihan toisin. Hän uhkaa asioilla joita ei toteuta ja toisaalta tekee mitä on sanonut ettei koskaan tule tekemään. Hän ei neuvottele, ei kunnioita, häneen ei voi luottaa jne. Toisin sanoen, hän on hyvin hankala ihminen elää ja rakastaa.

Hänessä on luonnollisesti myös toinen, hyvin charmantin oloinen ( sanon oloinen koska tiedän totuuden) puoli. Hän on hyvin komea, hurmaavan oloinen, menestynyt, kunniotettavassa ammatissa, avokätinen, siisti, raitis jne. Kukaan ei käsittäisi jos jättäisin hänen kaltaisensa "aarteen".

Tietäen hänen erittäin tuhoisan toisen puolensa, teimme kuitenkin lapsen joka on nyt vielä melko pieni. Koko raskausajan hän uhkasi jättää minut, piti peliä toisten naisten kanssa, kirosi että odotan hänen lastaan jne.

Kun lapsi syntyi, oli ylpeä isä ja on ollut upea isä lapsellemme. Minun kohteluni huonona on jatkunut ja lopulta kun lapsen puheen ymmärtäminen alkoi lähestyä, ymmärsin että minun on lähdettävä. Niin kamalaa ja alentavaa kieltä hän käyttää puhuessaan minulle.

Olin sairastunut masennukseen ja sain siihen tuetun vuoden mittaisen terapian. Jostain löysin kuitenkin kummasti voimia ja lähdin. Muutin pois miehen paikkakunnalta, jossa olin käytännössä vuosia odottanut häntä hänen kotonaan täysin yksin, sillä hän ei töiltään koskaan ehtinyt olla kotona.

Kun muutin ja lähdin, mies ensin järjesti itkudraaman, sitten vetäytyi ensin kokonaan ja lopulta myi asuntonsa ja tuli tavaroineen perässämme, uuteen elämäämme. Hän jollain tasolla antoi ymmärtää tajunneensa miten väärin on minua kohdellut ja pilanneensa yhteiselämämme mahdollisuudet. En ymmärrä itsekään täysin miksi päästin hänet niin helposti uuteen elämäämme. Ehkä siksi että viimein hän tarjosi ( muka) sitä mitä olin vuosia toivonut ja muuttui ( muka) sellaiseksi. Ajattelin että hän oli viimein tajunnut ja nyt se onnellinen elämä alkaa.

Hän saattoi minut uudelleen raskaaksi kun pidin yhden pillerittömän kuukauden. Olimme puhuneet sisaruksesta esikoisellemme melkein hänen syntymästään saakka ja jokin biologinen vietti tms. sai minutkin haluamaan toista lasta. En sitä osaa mitenkään muutenkaan selittää.

Noh- nyt olen siis raskaana, asun kaksiossa esikoisemme kanssa. Miehen käytös muuttui heti tultuani uudelleen raskaaksi yhtä epäkunniottavaksi kun minun asuessaan hänen luonaan. Hän puhuu minulle törkeästi, alentaa ja raivoaa jos en suostu hänen kaikkiin ehdotuksiinsa. Hän haluaisi saada nyt minut pois asumasta kotikaupungistani, läheltä äitiäni ja tukiverkkojani jotka auttavat paljon esikoisen kanssa. Kun en halua muuttaa, sillä hän ei töiltään ehdi iltaisinkaan auttaa lasten kanssa jotta voisin harrastaa ja käydä terapiassa, hän uhkaa yksinhuoltajuudella kaikki viikot ja kuinka hän asuu sitten toisessa kaupungissa viikot ja tapaamme vain viikonloppuisin. Hän voisi muuttaa yli 100km päähän työstään, jos se olisi kaukana myös minun tukiverkoistani. Mutta myös minun asuinpaikkani on 100 km päässä hänen työstään, mutta tänne hän ei voi muuttaa. Vaihtoehdot ovat siis yksinhuoltajuus ja hänen asumisensa muualla tai meidän molempien asuminen kaukana työstä ja tukiverkoista.

Viimeksi kun olin lähdössä hän uhkasi haluavansa 1 v lapsen säännöllisesti mielestäni liian pitkäksi aikaa aina kerrallaan itselleen ( ollut alusta asti 24/7 minun kanssani) ja ilmoitti että jos mennään käräjille, hän ei ole se joka häviää. Hänellä on rahaa ja valtavat kontaktiverkostot jo pelkästään yritystensä kautta. Uhkaamalla ja pelottelemalla, luomalla kauhukuvia hän yrittää saada minut toimimaan vasten tahtoani ja kuten itse tahtoo minun toimivan.

Nyt siis olemme tilanteessa että asumme virallisesti asunnossani vai minä ja lapseni ja minä olen raskaana. Mies välillä uhkaa erolla, pitää jatkuvassa epävarmuudessa ( kuten alusta asti) ja toisessa kädessä yrittää saada houkutelluksi pois täältä asumasta. Hän haluaisi ostaa meille talon jostain kauempaa, jossa olisin enemmän hänen armoillaan, enkä omistaisi talosta milliäkään sillä minulla ei ole varaa sen hintaluokan taloihin jotka hänelle ainostaan kelpaa. Toinen puoli sanoo että lopeta suhde nyt heti ja hoida raskaus yksin. Toinen puoli sanoo että olisi mukavaa että hän olisi edes jollain tapaa kuvioissa lapsen odotuksen ajan. On kuitenkin aktiivisesti mukana neuvolassa, ultrassa, silittelee masua ja auttaa esikoisen kanssa jonkin verran ollessaan paikalla. On kuitenkin järjettömän ahdistunut olo kun tiedän että ero on väistämättä edessä ennemmin tai myöhemmin sillä hänen käytöksensä minua kohtaan lapsen edessä on niin ala-arvoista.

Onko kukaan muu odottanut kakkostaan yksin ja mistä syystä? Miten on mennyt? Miten lapsen huoltajuus ym asiat jos eroamme raskausaikana? haluaisin sen yksin sillä miehen kanssa on mahdotonta tehdä yhteistyötä jos ei ole hänen kanssaan samaa mieltä. Esikoisella on miehen sukunimi. Saisinko antaa toiselle oman sukunimeni ja miten esikoisen nimen vaihto meidän kanssa samaksi sillä meillä on yhteishuoltajuus? Lisäksi olen hoitovapaalla ja taloudellisesti täysin miehen armoilla kunnes äitiysloma alkaa.

Lisäksi elettyäni vuosia ilman rakkautta siten kun minä sen ymmärrän ja saatuani lapsen suoraan sanottuna hirviön kanssa, haaveilen rakkaudesta ja kumppanuudesta lähes joka päivä. Olen 31 vuotias ja olen pitänyt itsestäni hyvää huolta. Olen silti huolissani kuinka helposti ja miten ihmeessä tapaan enää ketään sillä syntyvä vauva ja esikoinen ovat vielä vuosia hyvin pieniä. Missä on tilaa uudelle suhteelle / rakkaudelle? Ei ole kiire mutta silti olisi se kiva jossain vaiheessa...miten muut pienten lasten kanssa yksin jääneet? Kuinka olette onnistuneet löytämään uuden puolison?

Paljon pohdintaa mutta huolestuttaa niin moni asia. Ja huolestuttaa että ajaudun nykyisen mieheni kanssa vielä lopulta asumaan hänen valitsemaansa taloon, kauas ihmisistä joihin oikeasti voin luottaa, menee vuosia, ei ole enää voimaa lähteä...jne.

pumpuli

Voi että kuulosti kamalan pahalta, mutta ei kuitenkaan täysin toivottomalta. Oletteko kokeilleet perheneuvolaa, siitä saattaisi olla apua varsinkin miehellesi ja saisit itsekin sieltä henkistä tukea. Olette vielä niin kovin nuoria ja kokemattomia ja tällaisena uusperheellisenä sanoisin että teidän kannattaa nyt yrittää kääntää kaikki kortit jotta ei tarvise sitten jälkikäteen katua että tuli erottua liian helposti. Näet miehessäsi kuitenkin jotain hyvää vielä, silloin sinulla on mielestäni vielä toivoa kääntää asiat parhain päin.

Miehesi puhuu silkkaa potaskaa niistä huoltajuusjutuista, älä yhtään pelkää se on vain pelottelua vailla mitään todellisuuspohjaa, todellisuudessa sinä äitinä olet siinä vahvoilla kunhan et vain mene tekemään mitään sellaisia typeryyksiä että hylkäisit lapset isälleen tai kirjoittelisit hänen lakimiehensä laatimiin papereihin nimeäsi.

Lukemani perusteella ratkaisun avaimet vaikuttaisivat olevan miehelläsi, sen verran keskenkasvuiselta sen käytös kuulostaa ja olisi loistojuttu jos saisit sen lähtemään sinne perheneuvolaan, valkeaisi hänellekin asia jos toinenkin puolison ja isän vastuista. Toisaalta voisit sinä itsekin vaatia hieman topakammin mieheltäsi vastuuta perheestään ja suhteestanne, puhumista ei saa pelätä eikä oman mielipiteen esiintuomista, suurin ongelma on yleensä juuri se puhumattomuus kun sitten haudotaan sisällään niitä asioita ja sitten ne vaan räjähtää silmille jossain vaiheessa.

Marianne

Kyllä tuon luetun perusteella näkisin, että sinun olisi parempi jatkaa kokonaan ilman häntä. Siis toki siten, että mies olisi lapsilleen ns. etäisä, mutta sinun ei pitäisi enää altistua naisena ja puolisona hänen vallanhalunsa alle.

Hänhän kohtelee sinua huonosti. Ei se siitä tule paremmaksi muuttumaan, näithän jo.

Se on muuten varmaa, että tuota nimenmuutosta esikoisesi kohdalla et tule saamaan. Jos teillä on yhteishuoltajuus, mies ei tule kirjoittamaan nimeään mihinkään suostumuspaperiin. Kyllä siltä vain kuulostaa. Tämän syntymättömän kohdalla voit varmasti toimia toisin, eli laittaa hänet jo valmiiksi itsesi nimelle. Jos sillä nyt merkitystä on.

Et sinä mikään liian vanha ole löytämään vielä itsellesi uutta miestäkin sitten tulevaisuudessa. Kunhan nämä lapsesi siitä hiukankin kasvavat. Pysyttele nyt vain siellä paikkakunnallasi, missä sinulla on vanhemmat ja muut tukiverkot.

Tämän lastesi isän kohdalla sinun pitää alkaa toimia jämäkästi. Sinun on luotava säännöt, miten hän voi teidän suhteenne toimia. Et muuta hänen luokseen etkä saa antaa hänen majailla luonanne. Käsitin siis, että mies ei juuri nyt enää asu siellä sinun asunnossasi.

Miehen uhkailuihin ei kannata kauhean vakavasti suhtautua. Mitä hän noilla käräjillä edes tarkoitti? Luuletko, että hän oikeasti haluaa pitää lapsia luonaan kauemmin kuin sinä tahdot, vai että hän haluaisi lapset itselleen kokonaan? En oikein usko kirjoittamasi perusteella, että hän tällaista edes tahtoisikaan, kunhan vain pelottelee sinua. Monet miehet tekee tällaista kun ei muutakaan uhkausta keksi. Rahat ja kontaktiverkot eivät häntä tällaisessa tilanteessa auta, se on aivan matti.

Totta kai olisi mukavaa, jos olisi mies, joka silittelee masua ja käy neuvolatarkastuksissa mukana, mutta sain jotenkin kirjoituksestasi sellaisen kuvan, että mies tekee tällaistakin jotenkin niin kuin näön ja hämäyksen vuoksi. Onko tämä mies itsekään perillä oikein siitä, mitä hän tahtoo ja millainen hän haluaa olla? Ainakaan hän ei tunnu yhtään osaavan olla sellainen kuin oikean perheenisän kuuluisi olla.

Jos jatkat hänen kanssaa, tällaista se sitten tulee olemaan. Minä en suosittelisi. Pärjäät kyllä lastesi kanssa ja löydät vielä kunnon elämänkumppaninkin rinnallesi, kunhan vain annat itsellesi siihen mahdollisuuden.

eron herkut nähnyt

näissä jutuissa tahtoo olla aina hyvin yksipuolinen näkemys asiasta. Eronneena taipuisin pumpulin kannalle että ero ei koskaan ole mikään helppo ratkaisu ja sillähän et tästä miehestä enään tässä vaiheessa pääse eroon mitenkään, hän on ja tulee aina olemaan lasten isä ja sen kanssa tulet vielä seisomaan rippijuhlissa ja lastenlastesi ristiäisissäkin. Tavalla tai toisella joudut siis tuleen miehen kanssa myös jatkossa toimeen, erosit tai et.

Marianne

Siis parempi olla vaikka narsistityyppisenkin miehen kanssa ja kestää huonoa ja ilkeää kohtelua, elää epäluotettavan puolison kanssa, kuin lähteä rohkeasti elämään omaa elämäänsä ja etsimään itselleen parempaa tulevaisuutta?

Eron "herkkuja" on niin moni muukin nähnyt ja ylivoimaisesti suurin osa on on ollut onnellinen ratkaisustaan. Mutta jos sitä mieltä olette, että tässä olisi vielä mahdollisuuksia, niin toki en minäkään tätä ap:tä mitenkään lytätä tahdo, jos hän tuntee tätä miestä rakastavansa ja uskoo kestävänsä loukkaukset ja ilkeydet, niin mikä ettei. Mutta minun huomiotani kiinnitti jo tuo, minkä hän kirjoitti alusssa, että odottaessaan sitä ensimmäistään, mies piti peliään muitten naisten kanssa. Voiko olettaa, että tällainen mies muuttuu totaalisesti?

Mitään neuvojiahan me virtuaalikeskustelijat emme loppujen lopuksi voi ollakaan, koska tiedämme aina asiasta vain sen, mitä kirjoittaja haluaa meille ilmaista. Mutta jos tuo, mitä hän tänne tästä miehestä kirjoitti, on totta, en ainakaan minä jäisi hänen koukkuunsa enää. Me naisetkin ollaan kuitenkin erilaisia, kuka kestää mitäkin ja kuka pystyy mihinkin. Kirjoittihan tuo ap, että mies on ollut lapselle hyvä isä, joten ehkä siinä on sitten mahdollisuuksia.

Toisaalta, minunkin exäni oli lapselle hyvinkin hyvä isä. Lapsella on hänestä pelkästään hyviä muistoja. Mitä nyt yritti minut pari kertaa tappaa leipäveitsellä ja potkaisi kerran rintakehäni kasaan. Ja kävi paneskelemassa naapurissa asuvaa keski-ikäistä viinaan menevää rouvashenkilöä. Ja joi työpaikkansa. Mutta näitähän ei 6-vuotias lapsi ollut näkemässä eikä tajunnut, lapselle hän oli oikein mukava ja rento isi. Olihan isin kanssa kiva olla järvelläkin kalassa, isi tuhannen päissään soutuveneessä horjumassa pienen lapsen kanssa ja airokin tippui veteen, oli se hassua ja hauskaa. Sellainen mukava isipappa.

Ap:lle sanoisin, että mieti ainakin tarkkaan.

raide

Huomasiko joku muukin tämän?

raide

poimin nämä jotta pystyn itse hahmottamaan tilanteen, miehesi on siis yrittäjä joka tekee töitä 24/7 perheensä eteen ja haluaisit että hän vähentäisi firmojensa pyörittämistä ja keskittyisi enemmän lapsen odotusaikaan ja yleensäkin perheeseensä. Joku tässä kyseli sen asian toista puolta ja minä poimin sen nyt tähän, en sitten tiedä miten hyvin se todellisuutta kuvastaa, mutta siellä se aina on - rivien välissä. Yhdyn "eron herkut nähneeseen" ja pumpuliin myös koska tässä on loppujen lopuksi niin paljon positiivisia aineksia ilmassa.

pumpuli

voinääs raide.... ja minäkun luulin lukevani tarkkaan. Tuota ulottuvuutta en itse hoksannutkaan, mutta oikeassa olet, nyt kun ajattelen sitä tuolta kantilta niin ymmärrän myös tämän matkustuskuvion.

Yrittäjän arki voi joskus olla nuivempi kuin sivustaseuraaja arvaakaan. Varmaan se miehelläkin on melkoinen stressi tasapainoilla yritystensä kanssa ja ajella 100km suuuntaansa vaimonsa tykö. Nyt en enää ihmettele miksi miestä ei paljon kotona näy, kaikki aika menee varmaan yrityksien pyörittämiseen ja matkoihin, kiitos raide hyvästä näkökulmasta. Eipä ihme jos haluaa sitä asuinpaikkkaakin vaihtaa jos joutuu tuollaisia määriä matkustamaan ja saattaahan taustalla olla ihan hyvä tarkoitus saada matkustusajasta lisää aikaa sille perheelle, siitähän sitä helpoin on ottaa, loogista.

Perheneuvola on kyllä mielestäni ehdottomasti paras paikka aloittaa. Jotenkin tässä nyt minullekin tuli sellainen olo että odotukset ja todellisuus/realistiset mahdollisuudet ei nyt ihan kohtaa. Tietystihän sellainenkin vaihtoehto on että miehesi lopettaa yritystoiminnan kokonaan ja keskittyyy perheeseensä. Joskus pitää valita rahan perässä juokseminen tai perheonni, molempia kun ei voi saada yhtäaikaa vaikka niin monet sitä yrittävätkin. Sanonta "aika on rahaa" pitää paikkansa, jos haluaa paljon rahaa, ei jää aikaa ja päinvastoin. Joku balanssi niiden välille on itse kunkin perheen pakko löytää.

Ymmärrän toki sinuakin ap, sinun näkökulmastasi asia on juuri niin kuin sanot ja koet asiat juuri niin kuin koet, siihen sinulla on täysi oikeus. Me täällä yritämme vain katsoa asioita eri näkökulmista, ja sitähän toivoit meidän tekevänkin, joten älä loukkaanu koska arvatenkin koet että puolustelemme miestäsi vaikka yritämme tässä vain nähdä asiat myös siltä toiseltakin kantilta.

pumpuli

Haistan taas palaneen käryä... näitä otahetieronyt -kirjoittelijoita kyllä riittää joiden mielestä ero on patenttiratkatkaisu kaikkiin ongelmiin ilman sen kummempia yrittämisiä ratkaista itse ongelmat ja niiden syyt. Muutaman tekstirivin perusteella he ovat valmiita suosittelemaan eroa jokaiseen parisuhdeongelmaan ja se kertoo näiden ihmisten luonteenlaadusta jo jotain.

Sinuna ap jättäisin tällaiset kirjoitukset ihan omaan arvoonsa koska ne vain vahvistavat negatiivisia tunteitasi puolisoasi ja koko tilannetta kohtaan. Vihaaminen ja inhoaminen on niin helppoa, rakastaminen ja välittäminen niin vaikeaa.

ap.

Huomasin että tarinani kaipaa monelta osin hieman lisäselvitystä.

Ensinnäkin jo esikoisen odotuksen aikana pyysin miestä pariterapiaan. Hän kävi siellä kerran kanssani ja kerran yksin. Kun sitten terapeutti kehotti meidän ollessa kahden kesken minua ottamaan jalat alleni niin pian kun mahdollista, epäillessään miestäni narsistiksi, mies ei enää koskaan ole lähtenyt mihinkään terapiaan ja haukkui terapeutin ammattitaidottomaksi.

Lapsen synnyttyä pyysin häntä perheneuvolaan jossa itse kävin puhumassa, yksin tai kanssani.Ei sopinut. Olen vuosia yrittänyt saada häntä terapiaan.

Masennukseni on puhjennut miehen käsittämättömästä tarpeesta saada minulle todistettua, kuinka epäonnistunut olen ihmisenä. Hän kertoo jatkuvasti erittäin karkealla kielellä, kuinka olen v***n vajakki, idiootti,lehmä, kiittämätön kusipää, perseenreikä, kun en tajua niin en tajua, aivoni ovat menneet hukkaan, kanssani keskustelu on kuin 5 vuotiaan kanssa. Ei voi käsittää kuinka joku voi olla niin tyhmä kun minä jne. Tavatessamme olin juuri korkeakoulusta valmistunut, kaunis nuori nainen. Itse hän ei ole niin koulutettu eikä kielitaitoinen mutta haukkuu minua lähes päivittäin. Yleensä se littyy tapaani ajatella tai olla olemassa.

Toisia naisia oli kuvioissa jatkuvasti ekat 3 vuotta. Hän jokaiselta reissultaan bongasi jonkun yhteystiedot ja alkoi kirjoittelun/ yhteydenpidon. mitä enempi sen parempi yhtäaikaa. Ja exänsä kanssa piti salaista peliä myös ekat vuodet ja sivussa haukkui ja pilkkasi minua myös exälleen. Kuinka kanssani ei ole mitään puhuttavaa esim ja kanssani menee aika ja rahat aivan hukkaan ym.

Mitä tulee matkustamiseen, itse muutin vuosia sitten hänen paikkakunnalleen ja kuljin viimeisilleni raskaanakin vielä yli 100km työmatkaa. Kun valittelin asiaa, hän totesi etteihän tuossa nyt mitään ole ja se on asennekysymys.

Hän aina heitti minut suutuspäissään pihalle ( käski painua helvettiin), jopa vauvan kanssa kunnes lopulta lähdin kun lapsi oli vuoden. Omalle paikkakunnalle, lähelle tukiverkkojani.

Hän tuli perässä pyytämättä, jatkamaan alistamistani uuteen turvapaikkaani/ uuteen kotiini, mutta yrittää saada minut muuttamaan täältä pois. Siis hänelle kävisi jokin toinen paikkakunta josta olisi yhtä pitkä työmatka, mutta ilman että minulla olisi tukiverkkojani mitä minulla on täällä.

Minusta on hienoa että osataan ajatella erilaisin tavoin ja antaa monia näkökulmia kun erityisesti pienten lasten vanhemmat suunnittelevat eroa. Etenkin kun mies on pienokaiselle selvästi tärkeä ja he tulevat hyvin juttuun. Se onkin ainoa syy miksi yritän vielä jaksaa jotta pienelle jäisi muistoja isän kanssa vietetyistä hetkistä ja heidän siden vahvistuisi.

ap.

Niin siis jäi viimeinen teksti kiireessä kesken. Eli siis on hienoa että annetaan erilaisia näkökulmia, mutta mielestäni pitää myös pystyä näkemään että joskus tilanne voi myös olla aivan toivoton yhdessä jatkamisen kannalta.

pumpuli

Jos tilanne on mielestäsi toivoton ja mitään ei kannata enää yrittää niin mitäpä tuota sitten enempäänsä jahkaat, siitä vaan eropapereita kirjoittelemaan. En minä ala miestäsi haukkumaan, ei se kuitenkaan mitään muuta, minun käy vain teitä kahta ja niitä lapsia sääliksi.

Uusioperheellisenä haluan teidän ensiöperheellisten ymmärtävän että kun se ero on sitten viimein otettu, exäsi tulee kuitenkin pyörimään siinä elämässäsi lasten kautta koko loppuikäsi. Muutenkin homma vain mutkistuu jatkossa kun sitten joskus alat uusioperheelliseksi, ja ilmaisithan ihan selkeästi että haaveilet uudesta miehestä, joten uusperheellisyys on se todennäköinen skenaario sinunkin kohdallasi. Minä taas tiedän mitä se käytännössä on ja kokemuksesta voin sanoa että helppoa se ei tule sinullekaan olemaan ja itse olen miettinyt monta kertaa että oliko oma eropäätökseni silloin aikoinaan ihan loppuun asti pohdittu, se vaivaa jos ei omasta mielestään ole kaikkensa yrittänyt silloin kun se erotilanne oli vielä päällä.

Siksi yritän näissä keskusteluissa nähdä asiat aina myös sen toisen ihmisen silmin koska erotilanteessa siihen on aina itse liian sokea ja tänne tullaan ihan liian usein vain hakemaan työntöapua pois siitä parisuhteesta joka kuitenkin on ainutkertainen, ensiöperhe on vain kerran elämässä. Minulta sitä työntöapua ei saa, kommentteja neuvoja ja sympatiaa ehkä, koska itse vastuuta omista tekemisistään ei kukaan voi tulla tänne nettiin työntämään varsinkin kun tietää millaisia pilleritätejä täälläkin kirjoittelee.

tarro

Minusta tuo nimittely jo itsessään on niin järkyttävää, että sitä ei kannattaisi kuunnella enää yhtään. Lisäksi se vaikuttaa lapsiin todella pahasti, he saavat kauhean kuvan parisuhteesta ja oppivat, että tuollainen puhe on hyväksyttyä. Haluaako ap että he toistavat samaa mallia omissa suhteissaan sitten joskus?

Jos asiat on niin kuin ap sanoo, on minusta todella outoa kehottaa häntä pysymään vain sitkeästi liitossaan. Mies haukkuu, uhkailee, pettää ja kiristää, siinähän ovat hyvän parisuhteen merkit todellakin, kannattaa ehdottomasti jatkaa! Ei minusta kannata heittää monta vuotta hukkaan ahdistuneena ja masentuneena jos siihen on selkeä syy. En sano että eroaminen ja yksinhuoltajuus olisi mitään herkkua mutta kyllä onnea kannattaa tavoitella.

pumpuli

kuules tarro, missä kohtaa kehotin jatkamaan suhdetta? turha keksiä sanoja mun suuhun

Sanoin vain että kaikki kortit kannattaa kääntää ettei tarvi sitten jälkeenpäin koskaan itseään syytellä siitä että jättikö mahdollisesti jotain tekemättä ongelmien ratkaisemiseki. Ne kun pitää ratkaista jossain vaiheessa kumminkin ja samalla käytösmallilla ei voi jatkaa edes sitä eron jälkeistä elämää. Minä uskon siihen että ihmiset voivat muuttua, olen sen nähnyt omin silmin.

Olen se minäkin joutunut rauhan solmimaan sen exän kanssa, kuin myös toisinpäin. Nyt ollaan kaikista niistä eroriidoista huolimatta ihan hyvää pataa ja joka toinen viikko sitä joudun näkemään, halusin eli en. Välillä tulee mieleen että miksi me ei pystytty siihen ku oltiin vielä yhdessä, varmaan hänelläkin on käyny sama mielessä.

kiinnostavaa

Siis mitä ihmettä, lapsi on vietävä pois tuollaisesta ilmapiiristä ja nopeasti. Jos mies ei suostu terapiaan niin uskooko joku, että hän herää yks kaunis aamu on tyystin muuttunut mies.

Lapsi kuulee aivan varmasi nuo miehen nimittelyt ja huonosti kohtelun ja se ei voi olla vaikuttamatta lapseen, hänen minäkuvaansa, hänen itsetuntoona ja turvallisuudentunteeseensa. Äidin stressi vaikuttaa myös syntymättömään lapseen.

Haloo nyt ei ole kyse aikuisista ja siitä löydätkö uuden parisuhteen, nyt on kyse lapsista ja vaikka olisit yksin lopun ikääsi sinun tehtäväsi vanhempana on suojella lapsiasi, olla heidän tukensa ja turvansa, antaa heille koti joka on turvapaikka jossa ei huudeta ja riidellä.

Sinun pitää mennä yksin terapiaan selvittämään miksi arvostat itseäsi niin vähän, että annat kohdella itseäsi huonosti ja olet mieluummin huonossa suhteessa onnettomana kuin yksin.

Millä perusteella miehesi muka saisi yksinhuoltajuuden sinulta joka olet hyvä äiti, ei lapsia viedä äidiltä tuosta vaan, siihen pitää olla todella hyvät perusteet, laiminlyöntiä yms.

pumpuli

Ainahan se niin on että toisen pitää muuttua, niin se on meilläkin nytkin vaikka kohtuuhyvin pyyhkii.

Kyllähän tuo selvä asia on että se mies ei voi jatkaa tuollalailla, kyllä hänen tarvitsee muuttaa käytöstään ja panoksena/kannustimena hänellä on siinä koti-isyys vs. etäisyys. Valinta hänen on tehtävä siinä että kummaksi haluaa.

Tämä helinä (mulla on jo menny nämä ap:t ja fairytalet ihan sekasin, joten kutsun häntä nyt helinäksi) sen sijaan joutuu valitseen että jääkö odottamaan ja katsoon voiko mies muuttua vai ryhtyykö yksinhuoltajaksi nyt heti. Jompi kumpi se on valittava myös hänen. Jos valitsee edellisen se on tietoinen valinta, jos jäljemmän, sekin on tietoinen valinta, pääasia että valitsee ja hyväksyy sitten sen valintansa seuraukset ja elää niiden kanssa. Se että pomppii näiden valintojen välimaastossa osoittaa sen että päätös on tehty hätiköiden, tai sitä ei ole tehty ollenkaan, mutta nyt - älä tee niin toista kertaa vaan pidä päätöksestäsi tällä kertaa kiinni ja järjestä elämäsi sen mukaan. Me emme valintojasi päätä, se on sinun itsesi tehtävä ja minun tai kenenkään muunkaan suosituksia sinun ei tule kuunnella, ainoastaan omaa sydäntäsi ja oman järkesi ääntä.

ehdotus

Koska kysyt ihmissuhdeohjeita nettipalstalla, sinulla on ilmeisesti suuri tarve luottaa ulkopuolisiin, et uskalla itse tehdä päätöksiä, jotka koskevat sinua. Lapsien teostakin puhut kuin se vaan olisi tapahtunut, ilman että voisit mitenkään vaikuttaa asiaan. Pidit pillerittömän kuukauden ihan tietoisesti, ja sitten, hups, tulitkin 2. kerran raskaaksi. Pakottiko se mies sinut jättämään pillerit? Minkälaisen tulevaisuuden olet kuvitellut noille lapsille, olet puhunut vain lasten nimen muuttamisesta? Se ei vielä riitä.

Mitä sinulle kerrottiin niissä terapiaistunnoissa, sanoiko se terapeutti, että kyllä, ilman muuta, jatka vaan samaan malliin, tee vielä 2. ja 3. lapsi tuolle miehelle? Mitä äitisi ja muu tukiverkkosi ovat asiasta sanoneet: jää miehen luo? Miksi ihmeessä kysyt neuvoja, koska kaikki tiedämme, että et tule ikinä jättämään tuota miestä, ja tulet tekemään vielä sen 3. lapsen? Raivostuttaa ihmiset, jotka esittävät uhria, ihan kuin eivät voineet tilanteelleen mitään, varsinkin kun sotkevat siihen lapsensa mukaan.

Kerrot miehen omistuksista, ja tämän vallasta sinuun, hintaluokan taloista, johon sinulla ei ole varaa. Hänellä on valtaa sinuun, koska annat sen vallan hänelle. Annat hänen manipuloida sinua, ja siihen ei kukaan ulkopuolinen voi tulla väliin. Vaikka sinulle sanotaan, että eroa sitten, et tiedä, miten se konkreettisesti tehdään. Olet olevinaan eronnut jo aiemmin, mutta aistin, että haluat sen miehen pysyvän lähelläsi.

Sanot eläneesi vuosia ilman rakkautta, ja luulen, että alle 30-v sinulle tuli paniikki tehdä lapsia ihan kenen kanssa vaan. Luulen, että oikeasti et haluakaan etsiä aitoa rakkautta, et tunnista sitä, vaan haluat elää toisen vallassa. Sinulle on annettu apua menneisyydessä, terapian, tukiverkon ja masennuslääkkeiden muodossa, ja silti jatkat samaa tietä, joka mahdollisesti tuhoaa sinun ja lapsesi tulevaisuuden. Mies kun haluaa sanojesi mukaan eristää sinut, ja sinä annat sen vain tapahtua.

Ennen kuin edes pohtii lasten tekoa, pitäisi miettiä, onko mies sovelias isäksi ja nainen äidiksi.

Kerroit: "Tietäen hänen erittäin tuhoisan toisen puolensa, teimme kuitenkin lapsen joka on nyt vielä melko pieni."

"Hän saattoi minut uudelleen raskaaksi kun pidin yhden pillerittömän kuukauden." Saattoi? Et voinut tilanteelle yhtään mitään?

"..huolestuttaa että ajaudun nykyisen mieheni kanssa vielä lopulta asumaan hänen valitsemaansa taloon, kauas ihmisistä joihin oikeasti voin luottaa, menee vuosia, ei ole enää voimaa lähteä...jne." Ajaudut? Ihan kuin sinulla ei olisi omaa tahtoa ollenkaan?

pumpuli

Arvatenkin miehen ykkösase on se vuoden masennusterapia, mutta ei takuulla riitä perusteeksi. Pelotteeksi ehkä paremminkin.

Kyllä se lopputulos on aina molempien osapuolten valintojen summa, jopa tämä nykyinenkin tilanne. Jos helinä aidosti haluaa muutosta mieleisekseen, täytyy hänen uskaltaa asettaa koko parisuhde peliin eikä vain odottaa että se toinen muuttuu. Koko asetelmahan on tällä hetkellä niin että mies ei halua muuttua ja helinä on vain juoksevinaan karkuun koska kumpikaan ei OIKEASTI edes yritä pysyvää muutosta tilanteeseen.

Parisuhteen peliin asettaminen vaatii rohkeutta ja määrätietoisuutta, aikaa valintojen tekemiseen pitää antaa, mutta ei loputtomasti ja konkreettisia asioita pitää lyödä päivämäärällisesti lukkoon niin että se toinenkin tietää että silloin ovat molemmat valintansa tehneet. Tällaisia päivämääriä voivat olla esim. perheneuvola, parisuhdeterapiakurssi, kiinteistövälittäjä, sosiaalitoimi, lakimiesten tapaaminen jne. Pakottaa ei kukaan sitä puolisoaan voi, hänen pitää itsensä saada tehdä se valinta. Pääasia että homma etenee sen pysyvän ratkaisun löytämiseksi tillanteeseen.

pumpuli

ja ehdotus... kerrankin olen kanssasi LÄHES samaa mieltä :) pikkuravistelu taitaa tehdä terää ainakin tässä tapauksessa, älä nyt raukkaa silti lyttää ihan maanrakoon, taipuvainen masennukseen kuten raide varoitti, muista se.

ap.

Heheh, kiitos pumpuli viimeisestä ja kaikista muistakin kommenteistasi. Ja samoin kaikille muillekin. Kyllä minua saa ravistella ja sen verran voin todeta että kuunneltuani mieheni ( emme muuten ole naimisissa) tapaa puhua minulle vuosia, en ihan pienestä ravistelusta hetkahda. Ja mieheltä ravistelu on tullut suurimmaksi osaksi vain siksi että olen minä ja tällainen kun olen. Se ei olisi hänelle sopinut ja olin ja olen edelleen hänelle punainen vaate. Silti hän on siinä vieläkin väen väkisin katselemassa punaista vaatettaan.

Ehdotus- toit hyviä näkökulmia esiin. Olen ihan itse myös syyllinen tähän tilanteeseen sillä olen antanut tämän kaiken tapahtua. Terapeutilleni olen puhunut paljon suhteestani ja soimannut itseäni, että miksi oi miksi olen tehnyt tämän miehen kanssa lapseni, jatkanut suhdetta, kaiken tämän tietäen ja tuntien lähe salusta saakka. Terapeutti vastaa "sinä olit rakastunut". Niin. Minä olin rakastunut ja halusin uskoa hyvää. Ja toisaalta, kun ei hän tietystikään ole ollut pelkästään paha. Hän ollut erittäinkin hyvä ja hänen on täytynytkin olla, hyvittääkseen sen kaiken pahan minkä on tehnyt. Ja minulla on vaa`assa painanut sitten se hyvä enemmän ja kun rakastuneena olen halunnut nähdä vaan sen hyvän ja toivonut että olen vaan kuvitellut sen pahan. Niin kun mies aina uskotteli. Kun sanoin että jokin on väärin, hän vastasi että tekee niin koska MINÄ olen sellainen ja tällainen. Ja jos vain minä muuttuisin, kaikki muuttuisi hyväksi. Ja olen vuosia yrittänyt muuttua vaikka lohikäärmeeksi jotta voisimme olla onnellisia. Ja kaikki tietävät tässä vaiheessa että turhaan.

Ehdotus kysyi mitä läheiseni ovat sanoneet. He näkevät miehessä se paremman, lähes täydellisen puolen. Kenenkään on vaikea uskoa millaiseen pahuuteen mies kykenee. Hän on niin erilainen äitini, ystävieni ym. seurassa. Mutta vaikka olenkin esim rehellisesti äidille puhuttuani saanut osakseni kummastelua miksi olen suhteessa, ei siitä pysty lähteä ennen kun itse kykenee päättämään.

Ja ehkä on totta että olen ollut vaan juoksevinani karkuun. Olen lähtenyt mutten uskaltanut viheltää peliä täysin poikki. Mietin ja pelaan aikaa. Jos vaikka hän muuttuisi nyt turvalliselta etäisyydeltä ( joo ihan varmaan), jos odottaisi vielä että lapsi on vähän vanhempi jotta hän ymmärtäisi/ kestäisi paremmin että hän joutuu asua kahdessa paikkaa, jotta hän osaisi edes puhua ja osaisi kertoa miltä hänestä tuntuu, millaista oli isän luona ( joka ei paljoa muuta kun kännykkäänsä ja konettaan näpytä. tulee hyväisä-puuskia, mutta sitten lapsi on taas ilmaa). Jos mies alkaakin hankalaksi, odotan jotta on voimia enemmän....odotan että palaan töihin, en tarvitse enää niin paljon miehen taloudellista tukea jos alkaa sillä kiristää jnejne. Myönnän. Olen ollut paskahousu ja kuvitellut suojelevani lastani ja jotain. Yrittänyt että totuttelemme pikkuhiljaa erossa oloon jos se sitten kävisi helpommin tai sopuisammin.

Ja tuosta kun pumpuli kertoi että nyt ovat exänsä kanssa väleissä. Itse ajattelen että ei ole sama kyetä olemaan parisuhteessa sovussa kun eronneena. Henkilöltä joka ei ole elämänkumppanisi tai puolisosi, ei odota samoja asioita eikä hän herätä sinussa niin suuria tunteita. ja usein pahin vihollinen suhteessa on omat odotukset. Niiden täyttymättä jääminen usein johtaa riitoihin, joita ei synny kun ei enää seurustella. En tiedä teistä, mutta uskon että monet erovanhemmat jotka ovat sovussa, eivät välttämättä siltikään kykenisi saman katon alla samaan.

Kunniotan itsekin ydinperhettä ja olen itse onnellisen ydinperheen lapsi. Siksi tämä onkin minulle niin vaikeaa viheltää peli lopullisesti poikki. Se on meidän, vaikkakin surullisen elämän omanneen perheen kuolema. On meilläkin kuitenkin ollut onnelliset hetkemme. Kokoajan vaan silloinkin takaraivossa on tykyttänyt: asioiden ei kuuluisi olla kuten meillä.

Kirjoitin tänne juuri saadakseni anonyymisti mielipiteitä ja kannanottoja, sillä naamatusten on aina ihmisillä tiettyjä varauksia sanoa suoraan ajatuksiaan. Tottakai näitä kommentteja täytyy suodattaa ja harkita itsekin mihin tarttuu, mutta ainakin parhaimmillaan saa kaunistelemattomia rehellisiä näkökulmia, joita ei itse edes ole välttämättä tullut edes ajatelleeksi.

Parasta antia täältä tähän asti on tuon muistaminen että olen myös syyllinen sillä en ole tarpeeksi kovasti päättänyt lähteä ja sanonut riittävän kovasti että tämä on nyt tässä. Se hälventää vihaani miestä kohtaan ja se ei koskaan ole huono asia. Hän on mikä on eikä itselleen mitään voi ja minä päätän, mitä omalla elämälläni teen. Tietysti nyt on lastenkin elämät kyseessä ja uskon että mitä varhemmin he pelastuvat elämästä sairaassa suhteessa, sitä pienemmät vauriot. Toivottavasti.

pumpuli

kun meillä on aina taipumus nähdä itsemme "hyviksenä" ja se toinen aina "pahiksena", niin otin tuon lainauksen tähän mukaan esimerkiksi siitä että jos siinä ensiöliitossaan ei osaa katsoa itseään peiliin, ongelmat tulevat takuulla seuraamaan myös siihen seuraavaan suhteeseen. Esimerkissä oli onneksi fiksu mies joka osasi nähdä ongelman, mutta aina näin ei ole vaan historia toistaa itseään.

Yhteen muutettaessa puolisot eivät ole koskaan "valmiita" vaan pikkuhiljaa heidän pitää pystyä kasvamaan henkisesti ihmisinä, puolisoina, vanhempina, isinä ja äiteinä. Molempien tulee tämä kasvu pystyä tekemään ja ennenkaikkea pystyä luopumaan niistä idealistisista odotuksista joita molemmeilla takuulla on sen perheen ja parisuhteen suhteen. Naisella omansa, miehellä omansa. Tosielämässä nämä haavekuvat ovat kuitenkin miltei poikkeuksetta ristiriidassa todellisuuden ja realististen mahdollisuuksien kanssa.

Idylliin ilmestyy aina jossain vaiheessa "tahra" joka ei lähde siitä vaikka sitä kuinka yrittäisi poistaa. Mitä enemmän sitä yrittää poistaa sen suuremmaksi se tahra vain kasvaa ja kohta huomaa että niitä tahroja onkin vähän joka puolella. Se mitä tällä vertauskuvalla nyt haen on se että idylliä ei oikeasti ole olemassakaan ja jos sitä tavoittelee, ei näe muuta kuin niitä "tahroja"

Helinä ja todennäköisesti myös hänen miehensä haluaisivat varakkaan unelmakodin jossa kaikki on hyvin, lapset onnellisia, äiti ja isä aina kotona leikkimässä lasten kanssa ja siinä välissä aina hellittelemässä toisiaan päivät pitkä. Muttakun tässä(kin) idyllissä on tahra, se on se kun äijä vaan raataa yrityksissään ympäripyöreitä päiviä "idyllin" rahoittamiseksi ja tulee sitten kotiin väsyneenä ja stressaantuneena kiukuttelemaan vaimolleen ja purkamaan patoutumiaan joita ei luonnollisesti asiakkaisiinsakaan voi purkaa. Joku kiukuttelukanava se hänelläkin täytyy olla ja tässä tapauksessa se näyttäisi olevan Helinä-ressu.

Helinä vaikuttaa kovin herkältä ja loukkaantuvalta ihmiseltä ja mitä ilmeisimmin ei uskalla koskaan antaa samalla mitalla takaisin vaan hautoo ja hautoo niitä asioita siellä sisällään kunnes paine on kasvanut niin suureksi että se on valmis purkautumaan eroprosessin kautta. Mitäpä Helinä jos kerrankin antaisit samalla mitalla takaisin ja riitelisitte ihan kunnolla? Sillä on kummasti ilmaa puhdistava vaikutus, minä sen tällaisena temperamenttisena ihmisenä tiedän. Vai uskallatko luopua idyllistäsi edes sen verran ja tunnustaa että siinäkin voi olla tahra ja että ei se riitely ole välttämättä paha asia vaan puhdistaa ilmaa ja voi toimia puolisoiden välisenä keskustelukanavana sen oman viestin perille viemiseksi että "sinun TÄYTYY muuttua ja huomioida myös minunkin mielipiteeni".

Anteeksi että olen suorasukainen, yritän tässä nähdä myös ne taustalla vaikuttavat syyt ja tuoda nekin esille.

pumpuli

ja jos oma puoliskoni käyttäytyisi noin niin saisi kyllä posket punaisena kuunnella mun ripityksen joka olisi takuulla piiiiiiitttkä.... :)

älä kestä

Alkuperäiselle.
Pistä mies pihalle. Jatka lastesi kanssa.

ap.

pumpuli, alkuun yritinkin keskustella järkevästi ja olla asiallinen kun toinen rähjää ja räyhää.

Mutta en suinkaan ole mikään hissukka minäkään. Päin vastoin. Ääntä lähtee ja verbaalisesti olen miestä paljon taitavampi. Hän latelee aina noita samoja haukkumavirsiä samalla äänenpainollakin. Minä lataan takaisin, huudan ja loukkaan. Vihaan itseäni että joudun alentumaan moiseen, mutta rakentava puhe ei auta koska mies ei kuuntele ja toiveena on että hän ymmärtäisi miltä tuntuu kun toinen jatkuvasti loukkaa. Toisaalta miehelle ei tarvitse esittää kun kritiikkiä, esim hänen tavastaan toimia, niin se on hänelle jo tahallinen loukkaus.

Nuo unelmaökytalot ovat miehen unelma, ei minun. Minä asuisin mielelläni vaikka vanhassa rintamapuutalossa ja kunnostaisin sitä pikkuhiljaa. Omenapuita pihassa ja iso piha. Mies haluaa arvostetulle asuinalueelle merenrantaan luxusökykotiin ja kotimme pitäisi tulla laittamaan sisustussuunnittelija jotta se olisi miehelle riittävän hieno. Tuntuu että kaiken pitää näyttää ihan h****in hyvältä ulospäin ja sisältä päin on vaan ihan tyhjää. Miehelle kuori on kaikki kaikessa.

Tuo on totta että kun omassa lapsuuden kodissaan ole kuunnellut riitelyä ja nimittelyä, sitä on vaikeaa itsekään pitää normaalina. Ymmärrän vielä riitelyn mutta en sitä että muka rakastetaan ja halutaan tahallisesti satuttaa ja latistaa toinen niin maan rakoon kun mahdollista. Moni, mm. miehen oma äitikin, on kummastellut mieheni pimeää puolta. Se on todella pimeä ja vastakohta sille toiselle puolelle joka hänessä on.

pumpuli

hih, minä taidan asua tuossa sun "omppu-unelmassasi" tosin siinäkin unelmassa on tahra jos toinenkin. Ainainen remontti jossain puolella taloa ja jänikset on syöneet ne omenapuutkin jo vuosia sitte :)

Vai osaat sinä sittenkin antaa takas, aluksi sain vaikutelman että vain hiljaa nöyrryt miehesi kiukunpurkauksiin. No hyvä että olin väärässä, työkalupakki on siis kunnossa niiltä osin. Riitely on tosiaan helppoa, mutta miten tehdä se rakentavasti, se onkin sitten tosi vaikeaa, ainakin minulle on aina ollut. Mirkku täällä kohta innostuu varmaan aiheesta ;) mutta itse olen huomannut että haukkumakehästä pääsee niinkin yksinkertaisesti irti että lopettaa itse sen haukkumisen, eli jättää ne turhat "höysteet" siitä kielenkäytöstä ja asiasisällöstä pois ja keskittyy enemmän itse asiaan eli just siihen mikä juuri silloi mättää ja tuo ennenkaikkea esiin sen miten itse haluaisi sen asian olevan. Voi käyttää kovaakin äänenpainoa kunhan vain pysyy asiassa eikä lipsahda vetään siihen mukaan mitään asiaankuulumattomia elementtejä. Itselleni tuo on ollut aina tosi vaikeaa, mutta kyllä se vanhakin koira voi näköjään oppia ja usko tai älä, nykyään riitelyn lopputuloksena on jo ihan näkyviä parannuksia puolin ja toisin. Kehitys lähti käyntiin heti kun itse sain hammasta purren kitkettyä omasta tekstistäni ylimääräisen pois ja jätin sen vain omaan mieleeni "puhepaussina" enkä päästänyt sitä suustani niin niinsevaan toinenkin pikkuhiljaa jätti sen pois ja nyt riitely on kohtuullisen asiasisältöistä, ei pelkkää haukkumista niinkuin se ennen oli ja viestikin alkaa menemään perille puolin ja toisin.

Mirkulla olisi varmaan tähän "rakentavaan riitelyyn" yhtä sun toista neuvoa, tässä aiheessa minä olen tosi huono neuvoja, tunnustan :)

Niin ja sitä en kyllä itse enää ikinä menisi tekemään että alkaisin levittelemään meidän perheen keskinäisiä ongelmia kummankaan sukulaisille, siitä seuraa vaan kauheaa spekulointia että "milloinkahan ne eroaa" ja molempien selän takana tapahtuvaa arvostelua ja mustamaalausta, olen tämänkin vitsauksen kokenut ihan omaa tyhmyyttäni ja sittemmin läksyni oppinut.