Lapsipuoli

Kun täällä on paljon keskustelua siitä, että uusi puoliso ei hyväksy lapsia, niin haluan kertoa omasta näkökulmastani tästä asiasta. Minä itse olen jo aikuinen ja elän omaa elämääni oman perheeni kanssa, mutta minulla on tälläinen inhottava isäpuoli, joka ei hyväksy minua eikä perhettäni elämäänsä.

Kaikki alkoi jo teini-iässäni kun äitini löysi uuden miehen ja muutimme hyvin pian kaikki saman katon alle asumaan. En tullut toimeen tämän uuden miehen kanssa, koska hän selvästikin inhosi minua, ei koskaan puhunut minulle, oli aina eri huoneessa ja muutenkin teki selväksi sen että vihaa minua. Muutin omaan kotiin heti kun se vain oli mahdollista ja myöhemmin perustin oman perheen. Välit tähän isäpuoleen säilyi siedettävänä, eli kävin äitini luona silloin tällöin kylässä ja useinmiten isäpuoli oli silloin muualla. Jos sattui olemaan paikalla, niin oli yleensä eri huoneessa eikä koskaan puhunut mitään. Tunsin aina etten ole tervetullut. Silti pidin sitkeästi hyviä välejä äitiini ja luulin, että isäpuolikin edes jotenkin hyväksyy minut ja perheeni. Minun lapseni ovat myös ollett äidilläni toisinaan äitini omasta toiveesta vähän aikaa hoidossa. Koskaan en ole heiltä mitään tarvinnut enkä pyytänyt ja oman perheeni olen itse hoitanut. En ole koskaan puhunut isäpuolestani äitini kanssa tästä asiasta ja kaikki on vähän niinkuin lakaistu matonalle.

Nyt sitten vähän aikaa sitten tuli tilanne, että äitini kanssa puhuessani hän kertoi että isäpuoleni inhoaa minua ja perhettäni. Nyt hänkin sen myönsi. Äitini kertoi, että isäpuoleni ei koskaan sitä ääneen ole sanonut, mutta rivien välistä sen voi kuulemma lukea ja huomata käytöksestä. Järkytyin tästä keskustelusta. En ymmärrä, miten aikuinen ihminen voi käyttäytyä edelleen noin. Äitini sanoi että aikoo puhua isäpuoleni kanssa asiasta, että näin ei voi jatkua ja hänen pitää hyväksyä minut, mutta mitään ei ole kuitenkaan tapahtunut.

Tällä hetkellä olen aivan pihalla siitä, että miten toimin jatkossa. Enkö käy enään ollenkaan heidän luonaan vai mitä teen? En todellakaan halua olla ei toivottu ja vihattu ihminen. Olen äidillenikin niin vihainen tästä tilanteesta, että miten on voinut koskaan olla niin sokea ja antanut uuden miehen dominoida ja pilata meidän välimme tällä tavalla ja nyt ei edes itse pysty asiaa korjaamaan. Onko tämän kaiken hinta nyt se, että katkon välit heihin kokonaan.

niinkö?

Nii-in, joo-o, jotenkin tuosta jutusta vain paistaa läpi se, että vika on taas -vain ja ainoastaan- siinä inhottavassa uuspuolisossa... ???!!!
Ettäkö sinä olet aina käyttäytynyt kuin herranterttu ja enkeli, suhtautunut isäpuoleesi alusta asti avoimesti ja reilusti.. ????
Riitaan tarvitaan kyllä yleensä kaksi ihmistä.
Ei kai kukaan (paitsi joku mielipuoli) "vihaa" toista ihmistä syyttä suotta ?

Vai vihaako ?

kiinnostavaa

Äitisi olisi pitänyt pitää puoliasi jo silloin kun asuit kotona. Haluaako äitisi, että pidät yhteyttä ja käyt hänen luonaan? Jos haluaa niin hänen on tehtävä puolisolleen selväksi, että hän ei halua lastaan kohdeltavan huonosti.

Jos se ei onnistu niin sitten sinuna lakkaisin kokonaan käymästä äitisi luona jos se aiheuttaa vain pahaa mieltä.

huldakko

Suomessa todistustaakka huonosta käytöksestä on lapsipuolella. Koetapas sopeutua vaanasiaan. P.S. Sulla on aika surkee äiti. Heivaa se ämmä elämästäs ennenkuin se pilaa lapsenlastensakin elämän.

kokija

Edellinen on oikeassa. Äitisi on ollut sinusta vastuussa ja laiminlyönyt sen. Sinänsä sitä voitaisiin kai pitää rikollisena toimintana. Kulttuurissamme kuitenkin aikuisten onni menee lasten tarpeiden edelle. Joudut turvautumaan tunteisiisi neuvonantajana. Mielestäni äitisi on toiminut äärettömän itsekkäästi ja omista tarpeistaan käsin sinua kohtaan, eikä ole yhteydenpitosi arvoinen. Tämä on kivulias totuus jonka kanssa on parempi nyt kuin liian myöhään totutella elämään. Kaikista ei vain ole vanhemmiksi eikä myöskään isovanhemmiksi.

Mustasukkaisuus

Ap:n kertoma tilanne on valitettavan tavallinen. Syynä on uuden kumppanin mustasukkaisuus, vaikka se on totaalisen hölmöä kohdistaa toisen lapsiin. Ap on ollut jo murrosikäinen, siis muistuttanut isästään ehkä myös ulkonäöltään. Sen ikäiseen ei myöskään kiinny yhtä helposti, kuin pieneen lapseen.

Lapsen iällä ei tunnu olevan väliä noissa mustasukkaisuusasioissa, kenellä sellainen vika on. Samalla lailla kaltoin kohdellaan myös pieniä lapsia, olipa kyseessä mies- tai naispuolinen uusi kumppani. Sellainen osoittaa paitsi typeryyttä, myös kypsymättömyyttä ihmisessä.

Ketäänhän ei tietysti voi pakottaa rakastamaan tai tykkäämään toisesta ihmisestä, mutta kyllä pitää pystyä kohtelemaan asiallisesti ja vaatimaan itseltään sen verran, jotta kasvattaa pois noista perusteettomista tunteistaan. Kun tullaan toisen kotiin asumaan, jo se edellyttää käyttäytymän ihmismäisesti.

Sinulle ap voi lohdutuksena sanoa, jotta hyvä, kun edes poistui toiseen huoneeseen ja oli hiljaa. Tiedän tapauksia, joissa tämä uusi on pahoinpidellyt ja alistanut sekä sanoin että fyysisesti. Hiljaisuuskin on tapa pahoinpidellä, sillä toisen olemassaolon nollaaminen on hyvin tehokas tapa mitätöidä.

Älä katkaise välejä äitiisi, kärsii hänkin tilanteesta. Oikein se ei ole, mutta tässä maailmassa on niin paljon vääryyttä, että jos sen antaa määrätä elämäänsä, jää myös hyvät asiat kokematta.

Kysymys on tuon miehen henkisestä alimittaisuudesta ja kehittymättömyydestä. Katso sinä häntä hieman yläviistosta. Älä anna hänen kuitenkaan loukata perhettäsi tai itseäsi. Olet nyt aikuinen mies, joka osaa antaa vastaan älyllä. On siinä sellainenkin näkövinkkeli, jotta koska teidän läsnäolonne häntä häiritsee, miksi palkita tuollainen ja väistyä sivuun? Äiti on äiti ja mummola on mummola, kärvistelköön äijä mielensä myrkyissä.

nipa

Minunkin on vaikea uskoa, että mies olisi tullut kuvioon valmiilla asenteella, että hän ei sinusta pidä. Aika harva ihminen herättää toisissa sellaisia tunteita, että ei oikeasti tule lainkaan juttuun. Olisi siis kiintoisaa tietää, miten tuollainen tilanne on päässyt syntymään. Menneisyyttä ei voi muuttaa, mutta nyt kaikki osapuolet ovat aikuisia. Minusta ainoa oikea teko on istua äitisi ja hänen miehensä kanssa samaan kahvipöytään ja puhua miehen kanssa suoraan. Kysyä häneltä, mistä kaikki on lähtöisin. Jos hän on aina istunut toisessa huoneessa, niin eihän hän edes tunne sinua. Varsinkaan nyt aikuistuttuasi, joten miten hän voi vihata ihmistä, jota ei edes tunne? Koita kysyä sitä häneltä.

Mikäli kyse on alkujaan ollut mustasukkaisuudesta (kaikessa hulluudessaan se on oikeasti aivan tavallinen tunne äiti/isäpuolilla... ja aivan normaalia, mutta se pitää osata käsitellä), niin ehkä mies pystyisi rauhallisen keskustelun lomassa pikkuhiljaa avautua ja miettiä myös omaa asemaansa. Ilmeisesti äidilläsi ja tällä miehellä ei ole kovin kummoista kommunikaatiota, mikäli on vaadittu sinun kasvamisesi aikuiseksi, ennen kuin äitisi ajatteli miehelleen asiasta puhua. Älä kuitenkaan kaada koko roskaa äitisi niskaan, älä myöskään isäpuolesi niskaan. Yritä olla syyllistämättä ketään ja lähde tilanteeseen enemmän ihmettelevällä kannalla. Kysele ja toisaalta kerro miltä sinusta tuntuu. Yritä myös itse suhtautua isäpuoleen niin, että mikäli hän on valmis asiasta keskustelemaan ja istumaan kanssasi samaan pöytään, niin sinäkin olet avoin kuuntelemaan häntä ilman marttyyriutta.

En sano, että tämä tilanne olisi oikein. Aikuiset tuon ovat töpeksineet. Vaikka teini-ikäinen käyttäytyisikin huonosti, niin silloinkin tilanteesta on suurin vastuu aikuisilla. Teini-ikäinen vasta harjoittelee sitä omaa vastuunkantoaan. Mutta tekstisi perusteella heistä ei ole asian selvittäjiksi. Mikäli haluat kokeilla parantaa välejä äitiisi (ja siinä sivussa isäpuoleesi), niin sinun pitää ilmeisesti olla se "suurempi ihminen" ja nousta tilanteen yläpuolelle. Jos rakentava keskustelu ei auta mitään, voit todeta isäpuolesi totaalisen toivottomaksi tapaukseksi. Älä silti hylkää äitiäsi. Hän on varmasti tehnyt parhaansa. On niin kovin helppo tuomita ihmiset teoista nettikeskusteluissa ja kadulla, mutta kaikki eivät ole yhtä vahvoja, kaikilla meillä on huonoja hetkiä ja kaikki me teemme huonoja päätöksiä. Koitetaan ymmärtää, sen sijaan että tuomitaan. Katkeruus ja vihan pito ei auta ketään. Jos keskusteluyhteyden avaamisen yritys kaatuu, olet ainakin yrittänyt. Sitten voit vain todeta, että isäpuolesi ei ole sinun arvoisesi. Häntä kohtaan sinulla ei ole mitään velvoitteita. Mutta äidillesi sinä olet rakas. Laita omat ajatuksesi ja tunteesi järjestykseen, ja koita löytää oma paikkasi niin, että et turhaan satuta itseäsi, mutta et myöskään äitiäsi.

Tsemppiä.

yh myös

Eihän kaikista ihmisistä ole pakko pitää. Nyxän lapsia ei voi valita eikä isäpuoltakaan voi valita. Paree keskittyä vaan elämään omaa elämäänsä.

Kuinka moni ihminen esim. pitää anopistaan tai appiukostaan? Ne saa kuitenkin väkisin piinakseen, jos erehtyy naimisiin menemään.

yh myös

Niin... itse asiassa voisin vielä sanoa, että kaikki miehet eivät suinkaan pidä eivätkä rakasta edes omia lapsiaan. Eivätkä kaikki lapset pidä edes biologisista isistään, vaan pitävät heitä itsekkäinä kusipäinä. Jotenkin tuntuu kohtuuttomalta vaatia, että isäpuoli pitäisi nyxän lapsista, jos edes oma isä ei välttämättä pidä lapsistaan. Elämä on. Sanonko...

Ip

Olen pahoillani Lapsipuolen tilanteesta. Toivottavasti ikävät asiat ovat kääntyneet jollain tavalla parempaan suuntaan.

Kirjoitan tässä hiukan nyt isäpuolen asemasta katsoen. Puolisollani on teini-ikäinen tytär, joka asuu meillä osan aikaa ja josta en vaan kykene pitämään, vaikka kuinka yrittäisin. Tilanne menee koko ajan pahemmaksi ja nyt minulla on jo vaikeuksia oleilla samassa huoneessa. Mielestäni tytärpuoli on ärsyttävä teeskentelijä, joka tekee selväksi, että kaiken pitää pyöriä hänen ympärillään. En pidä hänen luonteestaan, ulkonäöstään, pukeutumisestaan, siisteystasostaan, ruokatavoistaan, puheistaan, asenteistaan... Oikeastaan on vaikeaa keksiä yhtään hyvää asiaa.

Minusta tuntuu, että olen puolisolleni rakas ja tärkeä, enkä koe, että olisin mustasukkainen. Ymmärrän kuitenkin toisaalta, että tytärpuolessa ei varsinaisesti ole mitään vikaa, hän on varmaan aika tyypillinen teini. Yleensä tulen toimeen ihmisten kanssa ihan hyvin, mutta tietenkin olen kohdannut henkilöitä, joiden kanssa ei suju. Olenkin ajatellut, että tässä varmaan on nyt vain yksi sellainen.

Olen ratkaissut tilanteen hiukan Lapsipuolen isäpuolen tavoin: pysyttelen mahdollisimman paljon poissa kotoa silloin, kun tytärpuoli on meillä. En enää aktiivisesti pyri keskustelemaan hänen kanssaan, mutta vastaan tietysti asiallisesti, jos hän jotain minulta kysyy. Olen tarkoituksella etäinen. Tytärpuolta ei varmaan ja toivottavasti häiritse, sillä hän on vuosien aikana tehnyt aika selväksi, ettei arvosta sen paremmin puheitani kuin tekojanikaan. Luullakseni hänkään ei pidä minusta.

Silti tunnen toisinaan huonoa omaatuntoa. Ajattelen, että minun pitäisi vaan vielä yrittää koska olen aikuinen ja hän teini. Ehkä pinnistämällä oppisin pitämään hänestä, ja hän minusta. Joskus taas tekisi mieleni sanoa tytärpuolelle, ettei hänessä ole mitään vikaa vaikka emme olekaan hyvissä väleissä, kaikki ihmiset nyt vaan eivät sovi yhteen.

Puolisoni ei oikein ota kantaa koko asiaan. Häntä harmittaa, että olen pois kotoa niin paljon, kun hänen tyttärensä on meillä, mutta toisaalta hänellä ei ole haluja eikä ehkä keinojakaan tehdä tilanteelle mitään.

Odotamme, että tytär kasvaa pari vuotta, jolloin hän ei enää toivottavasti asu meillä. Arvelen, että päivän parin vierailujakin kestää sitten helpommin.

Ehkä Lapsipuolen isäpuolella on ollut samanlainen tilanne? Ehkä häntäkin harmittaa ja hän on pahoillaan, mutta ei oikein voi asialle mitään? Toiseen huoneeseen siirtyminen ja puhumattomuus ovat ehkä hänen ainoat keinonsa selvitä niin, ettei olisi ilkeä ja sanoisi pahasti. Onko tilanteelle välttämättä tehtävä jotain? Eikö aikuiset ihmiset voi tulla toimeen niinkin, että mahtuvat samoihin tiloihin, mutta eivät juuri keskustele? Tuntuuhan se varmaan ikävältä, että joku ei pidä itsestä, mutta sellaista sattuu eikä se nyt maailmanloppu ole.

yh myös

Kuinka kauan olet ollut kimpassa teinityttären äidin kanssa? Minusta tuntuu, että uusioperheen suhteet eivät koskaan toimi, on tullut vuosien varrella niitä sen verran seurattua, että en ole vielä tavannut yhtään toimivaa tapausta. Lapset eivät ole yleensä kiinnostuneita vanhempiensa seksisuhteista, jotka ulottuvat biologisen perheen ulkopuolelle, teini-ikäisiä tällaiset vanhempien seksisuhteet jopa häiritsevät.

Toisaalta on ihan rehellisesti myös niin, että teinit ovat joskus niin ärsyttäviä, että jopa biologisilla vanhemmilla on tekemistä, kun yrittää ymmärtää ja tulla toimeen tiuskivan nuoren kanssa. Toisilla murrosikä rassaa enemmän kuin toisilla. Pahin vaihe menee myös ohi ja sen jälkeen teinistä alkaa taas tulla uudella tavalla mukava ihminen, erilainen kuin se lapsi oli, mutta uusi suhde vanhempiin löytyy. Miehillä näyttää olevan tuo tapa, että häipyvät ja vetäytyvät omiin oloihinsa ja jättävät koko murrosiän äidin harteille - oli sitten kyseessä oma tai uuden onnen teini.

Teinin kannalta tilanne on siinä mielessä kurja, että etenkin tytär yrittää juuri pyristellä eroon äidistään ja selvittää itselleen kuka hän on ilman äitiään. Äiti olisi ikionnellinen, jos olisi joku toinen aikuinen, joka voisi auttaa tässä, mutta eipä niitä yleensä ole. Täytyy vaan luottaa, että teini löytää itsensä ja toivoa parasta.

Vanhempia rassaa myös, kun heidän lapsensa alkavat seurustella ja perheeseen ilmestyy uusia ihmisiä, joihin täytyy tutustua ja joista täytyy opetella pitämään. Kaikilta sekään ei koskaan onnistu. Miksi lasten pitäisi automaattisesti olla tyytyväisiä siitä, että heidän vanhemmillaan on uusi suhde???

Ja lopuksi - äideiltä vaaditaan ihan mahdottomia - pitää kestää yksin lasten murrosikä ja sen lisäksi vielä totutella lasten kumppaneihin ja opetella pitämään heistä tietäen, että elää itse koko loppuelämänsä yksin kasvatettuaan lapset yksin. Tosin tässä vaiheessa ei enää paljon miehistä ole väliksi, kun eivät ole koskaan paikalla sillon kun heitä tarvitsisi, niin mitään käyttöä en ainakaan itse miehelle enää keksi.

yh myös

Kun nyt aloitin vuodattaa, niin kirjoitanpa nyt vielä äidin näkökulman.

Mies haluaa vain seksiä. Kun tulee lapsia, häntä ei kiinnosta vaipan vaihto, häntä ei kiinnosta valvoa öisin eikä hän kestä vauvan kitinää. Häntä ei kiinnosta siivoaminen eikä juuri mikään mukaan kuin omien tarpeidensa tyydyttäminen - seksi ja työ ja poikien reissut.

Lapsi kasvaa ja mies loistaa poissaolollaan. Häntä ei kiinnosta lasten läksyt, ei koulunkäynti, ei opettajien tapaaminen eikä lääkäreissä käynti sairaan lapsen hoitamisesta puhumattakaan. Häntä ei kiinnosta kierrellä lasten kanssa ostoksilla ostamassa näille vaatteita eikä häntä kiinnosta kuskata lapsiaan harrastuksiin. Teini-iän kapinan kuuntelu ei häntä kiinnosta. Lasten kumppaneista hän ei myöskään ole kiinnostunut.

Mies on kotona ruoka-aikaan tai sitten vasta illalla kun haluaa seksiä. Jos ei tule ruokaa tai seksiä, hän kitisee ihan samalla tavalla kuin rintamaitoa haluava pikku vauva. Jos pitäisi tehdä kotitöitä, mies tiuskii aivan kuin teini, jolta pyydetään pientä panostusta yhteisen kodin arkeen. Mies on aivan yhtä itsekäs kuin teini-ikäinen tai vaippaikäinen lapsi. Kun hän lopulta päätyy vanhainkotiin, hän odottaa, että lapset tulevat häntä sinne katsomaan ja vaihtamaan hänelle vaipat.

Vuosia olin katkera, mutta sekin alkaa jossain vaiheessa helpottaa. Turhauttaa vain katsella, miten nuoret tekevät samat virheet ja kaikki vääntävät tätä samaa rataa eikä kenenkään elämä näytä olevan juurikaan helpompaa tai parempaa. Järjetöntä touhua. Kyllä siinä pistää miettimään, mikä tämän elämän tarkoitus oikeastaan edes on.

Aikuinen lapsipuoli

Onko tää "toisenlainen tapa pitää blogia"? Kirjotellaan keskustelupalstalle fiktiivisiä aloituksia saadakseen aikaan keskustelua. Vähän ku enkeli-elisan tapaus. Onhan se hienoo ettei elämässä ole oikeesti ongelmia niin pitää keksiä tilanteita että jos olis tälleen nin mitäs siihen sanotte ;D

Rikki mennyt

Oli minullakin inhottava äidin uusi puoliso, hän harjoitti julmaa henkistä väkivaltaa, ja kerran ruumiillistakin, josta sairastuin sitten psyykkisesti. Olisipa vain siirtynyt toiseen huoneeseen tai pitänyt mykkäkoulua. Miehiä en tuntevina ihmisinä kykene pitämään, isoja lapsia, sille asenteella on aika hyvin pärjännyt kahden aviomiehen kanssa. Tämän miehen valitsin sen takia, että on kätevä käsistään ja sängyssäkin kykenee muuhunkin kuin nylkyttämiseen. Onneksi on tyttäriä, poikaa en kykenisi kasvattamaan.

yh myös

Mitä mieltä sun tyttäresi ovat tästä sun uudesta miehestä? Vai onko hän heidän isänsä?

Kun opettelee elämään selibaatissa, ei tarvi isoa lasta nylkyttämään eikä kylkyttämään.

Tyhjän pantti

Jos miehellä on mulkku, niin pitää sitä osata käyttääkin!

yh myös

Mulkulla ei lapsia kasvateta.