| |  | | |
26.03.11, 14:36
|
#1 (linkki)
| | (Vierailija) | Aloitteleva kasvissyöjä
Olen 18-vuotias opiskelijatyttö ja tykkään kokeilla erilaisia ruokavalioita ihan vain mielenkiinnosta. Kokeilin muun muassa karppausta pari kuukautta sitten, aivan kamala lopputulos. Jo neljän päivän kuluttua olin todella väsynyt ja heikko vaikka söin mielestäni paljon ja juuri niin kuin suositellaan. Tajusin olevani riippuvainen hiilareista, ja päätin kokeilla jotain helpompaa.
En ole koskaan erityisemmin pitänyt lihan mausta ja minulla on kasvisruuista ainoastaan positiivisa kokemuksia. Siispä jätin lihan kokonaan pois ruokavaliostani kaksi viikkoa sitten. Nyt kahden viikon kuluttua oloni on täysin normaali, ja pitää oikein hehkuttaa kuinka HELPPOA kasvissyönti on. Luulin tätä paljon vaikeammaksi kun pitää vahtia mitä suuhunsa laittaa, mutta eipäs niin ollutkaan. Koulussakin lihakastikkeen vierellä on kasviskastike helposti tyrkyllä.
Olen nyt päättänyt, ettei tämä jää pelkäksi kokeiluksi. Olen niin innoissani tästä, että pyytäisin nyt teitä kertomaan omista kokemuksistanne ja jakamaan mulle vaikka suosikkiruokienne reseptit! :)
psst! subwayn vegepihvisubi on taivaallisen hyvää.
| |
| | |
26.03.11, 16:36
|
#2 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 03/2008 Sijainti: Yhdysvallat, Texas
Viestejä: 1035
|
Olen laittanut tänne aika paljon kasvisruokaohjeita, mutta ikävä kyllä ne ovat noissa keskustelujen joukossa otsikoimattomana. Sieltä löytyy ainakin monenlaisia keittoja, kaalipataa, salaatteja, kasvispihvejä, pastakastiketta jne.
Meillä arkiruokailu on pitkälle kasvisvoittoista, vaikka ihan pelkällä kasvisruualla emme ole. Itse käytän kananmunia ja maitotuotteita ihan normaalisti, mutta vähemmän lihatuotteita. Olemme viime aikoina miettineet josko ryhtyisimme kokonaan kasvisruualle vähäksi aikaa. Minulle se sopii, mutta mies on hieman epävarma, että pystyykö hän.
| |
| | |
26.03.11, 19:01
|
#3 (linkki)
| | (Vierailija) |
Kerrotko ensin, että saako olla munaa ja maitotuotteita, itselläni moni ohje nimittäin sisältää noita :-)
Minäkin kerran kokeilin karppausta ja aivan sama oli lopputulos, olin täysin uupunut. En tule toimeen ilman päivittäistä ruisleipäannostani. Valkoista leipää tai sokeria en syö, mutta ruisleipä ja/tai puuro ovat esim. sellaisia, joita ilman aamuni ei lähde käyntiin.
| |
| | |
26.03.11, 19:34
|
#4 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Strawberry Fields Olen laittanut tänne aika paljon kasvisruokaohjeita, mutta ikävä kyllä ne ovat noissa keskustelujen joukossa otsikoimattomana. Sieltä löytyy ainakin monenlaisia keittoja, kaalipataa, salaatteja, kasvispihvejä, pastakastiketta jne.
Meillä arkiruokailu on pitkälle kasvisvoittoista, vaikka ihan pelkällä kasvisruualla emme ole. Itse käytän kananmunia ja maitotuotteita ihan normaalisti, mutta vähemmän lihatuotteita. Olemme viime aikoina miettineet josko ryhtyisimme kokonaan kasvisruualle vähäksi aikaa. Minulle se sopii, mutta mies on hieman epävarma, että pystyykö hän. |
Mitä, jos mies korvaisi lihan seitanilla? Sehän on soijatuotteista lihamaisin. Hieman hintavaksi se tosin ainakin Suomessa tulee.
| |
| | |
26.03.11, 19:57
|
#5 (linkki)
| | (Vierailija) |
Älä suotta jätä kaikkea lihaa pois, vaan säästä ruokavaliossasi esim kala ja linnut. Mekin syömme kasvispainotteista ruokaa, mutta kerran, pari viikossa on kalaa tai kanaa. Miksi kiusata itseään kieltämällä hyviä ruokatuotteita ja korvaamalla ne joillain rouheilla? En ymmärrä tuota kotkotusta kieltäytyä munista, liivatteista... paitsi jos on allergia. En tarkoita loukata ketään, tämä on minun mielipiteeni.
Tänään munakoisopaistosta ja pinaatilla täytettyä taimenta. Tosi hyvää. Ohjeen munakoisopaistokseen sovelsin useasta eri ohjeesta, tässä oli: munakoisoa, mozzarellaa, tuoretta basilikaa, munajuustoseos (juustona parmesaania) tomaattimurskaa yrttimausteita, sipulia, valkosipulia, mustaapippuria, suolaa, sokeria... Googlettamalla munakoisopaistos saat tekoohjeita ja reseptiikkoja tarkoin mitoin. Niistä sitten sovella mieluisia aineita.
| |
| | |
26.03.11, 20:19
|
#6 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 03/2008 Sijainti: Yhdysvallat, Texas
Viestejä: 1035
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Figaani Mitä, jos mies korvaisi lihan seitanilla? Sehän on soijatuotteista lihamaisin. Hieman hintavaksi se tosin ainakin Suomessa tulee. | Saattaa olla jonkinmoinen kynnys lähteä käyttämään tai edes kokeilemaan lihan korvikkeita. Täällä puhutaan kovasti vegaanien ja kasvissyöjien keskuudessa gardeinista, sillä voi korvata kanan ja lihan. Voisihan sitä heittää ennakkoluulot nurkkaan ja kokeilla :).
| |
| | |
26.03.11, 21:35
|
#7 (linkki)
| | (Vierailija) |
Kyllä munaa ja maitoa saa olla, lihan vain jätin pois. Maitoa ja munaa on jo huomattavasti vaikeampi välttää, kun esimerkiksi koulun kasvisruuat sisältävät niitä.
Retiisi, lintua en ole henkilökohtaisista syistä syönyt koskaan (uteliaille kerrottakoon, että lapsena pidimme siskojeni kanssa lemmikkikanoja ja -kalkkunoita) ja kalaa ei tule muutenkaan syötyä sen hinnan takia. Opiskelijoita kun tässä ollaan.
| |
| | |
26.03.11, 22:39
|
#8 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Strawberry Fields Saattaa olla jonkinmoinen kynnys lähteä käyttämään tai edes kokeilemaan lihan korvikkeita. Täällä puhutaan kovasti vegaanien ja kasvissyöjien keskuudessa gardeinista, sillä voi korvata kanan ja lihan. Voisihan sitä heittää ennakkoluulot nurkkaan ja kokeilla :). |
Täytyykin kysyä Jinxiltä, mistä gardeinia voi ostaa Helsingissä.
| |
| | |
26.03.11, 23:03
|
#9 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 01/2011
Viestejä: 373
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Elina93 kalaa ei tule muutenkaan syötyä sen hinnan takia. | Oho. Tuo on kyllä väärä syy jättää kalat syömättä. Silakkaa saa muutamalla eurolla kilon, lohta saa tarjouksesta välillä viitosen kilo. Hauki ja lahnakaan eivät ole hinnalla pilattuja, ja ihan maittavaa apetta niistäkin tekee.
Toki jos haluaa kasvislinjalle lähteä, niin ei siinä mitään, mutta kallista tuo kala nyt ei tosiaan ole. Toki paikkakuntakohtaiset saatavuuserot saattaa tarkoittaa sitä, että esim. haukea tai lahnaa ei juurikaan tiskillä näy.
Se mitä taasen en alkuunkaan ymmärrä kasvissyönnissä on tuo lihan "korvaaminen" jollain "feikki-lihalla". Kasviksista saa maittavaa ja monipuolista ruokaa ihan ilman moisia pelleilyjäkin, eikä kukaan voi oikeasti väittää että nuo korvikkeet olisivat lähelläkään sitä alkuperäistä.
Aloittelevale kasvissyöjälle suosittelen Ravintola Kasviksen julkaisemaa "ETNO Kasviskeittokirjaa", jos sellaisen vaan jostain löydät. Todella hyviä ja kohtalaisen yksinkertaisia kasvisruokia jotka eivät yritä olla mitään "kasvistettuja" liharuokia. Voi tosin olla vaikeaa löytää, sillä se taitaa olla aikoja sitten loppunmyyty eikä uusia painoksia ole tietääkseni enää otettu. Omastanikaan en suostu luopumaan, vaikken enää kasvissyöjä olekaan... :)
| |
| | |
27.03.11, 16:33
|
#10 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2010
Viestejä: 169
|
Lopetin lihansyönnin yläasteikäisenä, mikä lie maailmanparannusinto sen sai aikaan. Kalaa, maitotuotteita ym. käytän ihan normaalisti. Täysin kasvissyöjäksi en voisi ryhtyä, rakastan liian paljon esimerkiksi savulohta ja juustoja luopuakseni niistä. :)
Hiilareista sen verran, että aktiivisesti liikkuva tarvitsee niitä "polttoaineeksi", oli sitten muutaman kerran viikossa lenkkeilevä tai kilpaurheilija tai jotain siltä väliltä. No, aika itsestäänselvyyshän tuo on...
Esimerkiksi tomaattipohjainen pastakastike on erittäin helppo tehdä kasvisversiona, kokeilemalla löytää itselle sopivat makuyhdistelmät. Minä laitoin eilen pakasteporkkanoita (sekoitus nimeltä Kesäporkkanat, mukana on myös keltaista porkkanaa), paprikaa ja runsaasti tuoretta basilikaa. Testasin myös Rainbowin chilimaustettua paseerattua tomaattia ja voin suositella sitä muillekin, kerrankin löytyi sipuliton versio, yleensä vastaavat tuotteet jäävät valkosipulin vuoksi kaupan hyllyyn. Tänään kastikkeenloppu ja jäljelle jääneet makaronit sekoitettiin keskenään ja laitettiin uuniin juustoraasteella kuorrutettuna, mukavaa vaihtelua perinteiselle makaronilaatikolle.
Reseptejä täältä voisi löytää esimerkiksi laittamalla hakuun halutun ruokalajin tai raaka-aineen nimen. Ymmärtääkseni hakutoiminto ei koske pelkästään otsikoita vaan myös viestien sisältöä.
| |
| | |
30.03.11, 09:30
|
#11 (linkki)
| | (Vierailija) |
Moni "perinteinen" lihaa sisältävä ruoka muuttuu helposti kasvisversioksi soveltamalla :-)
Esim. lasagneen voi tomaattikastikkeeseen tulevan jauhelihan korvata esim. porkkanaraasteella, sienillä, munakoisolla ja kesäkurpitsalla ja vaikkapa hernekeitto ei tarvitse lihaa, porkkanalla pärjää.
Hyviä kasvisruokia ovat myös porkkanapihvit, punajuuripihvit, punajuuri-aurajuustolaatikko, erilaiset sosekeitot, mitä moninaisimmat salaatit ja jouluiset porkkana- ja lanttulaatikko.
Tässä siis vain ideoita, ohjeita löytyy googlella pilmin pimein :-)
| |
| | |
30.03.11, 09:32
|
#12 (linkki)
| | (Vierailija) |
Mieleen tuli vielä täytetyt paprikat ja kasvismoussaka.
| |
| | |
25.04.11, 17:35
|
#13 (linkki)
| | (Vierailija) |
Olen myös suunnitellut pitempään siirtyväni kasvisruokavalioon. Mutta en voi syödä palkokasveja ja pähkinäallergiani on välillä aika äkäinen. Joten proteiinin saamiseksi täytynee syödä ainakin kalaa. Kanaa ja kanamunia en haluaisi käyttää ollenkaan. Jogurteista ja juustoista luopuminen voi ottaa koville. Saati sitten jäätelöstä varsinkin näin kesän kynnyksellä. Jos kuitenkin päätän luopua noistakin, miten turvaan proteiininsaantini?
| |
| | |
25.04.11, 17:56
|
#14 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja hiljalleen hyvää tulee Olen myös suunnitellut pitempään siirtyväni kasvisruokavalioon. Mutta en voi syödä palkokasveja ja pähkinäallergiani on välillä aika äkäinen. Joten proteiinin saamiseksi täytynee syödä ainakin kalaa. Kanaa ja kanamunia en haluaisi käyttää ollenkaan. Jogurteista ja juustoista luopuminen voi ottaa koville. Saati sitten jäätelöstä varsinkin näin kesän kynnyksellä. Jos kuitenkin päätän luopua noistakin, miten turvaan proteiininsaantini? |
No voi, kun on ongelmaista, mutta tuskin nyt kukaan juustoja, jogurttia tai jäätelöä ensisijaisena proteiininlähteenään käyttää. Proteiinia saat esim. seitanista ja tahinista. Kasvisruokavalioon voi kuulua maitotuotteita, joten juustoja ja jogurtteja voisit syödä. Jogurttijäätelö tulee siis kysymykseen, samoin sorbetti.
| |
| | |
25.04.11, 18:05
|
#15 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 10/2010 Sijainti: muu maa
Viestejä: 299
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Pizzicato No voi, kun on ongelmaista, mutta tuskin nyt kukaan juustoja, jogurttia tai jäätelöä ensisijaisena proteiininlähteenään käyttää. Proteiinia saat esim. seitanista ja tahinista. Kasvisruokavalioon voi kuulua maitotuotteita, joten juustoja ja jogurtteja voisit syödä. Jogurttijäätelö tulee siis kysymykseen, samoin sorbetti. | Sorbettia ei voi oikein mielestani mitenkaan pitaa proteiinilahteena.
Sorbetti valmistetaan vedesta ja sokerista (siirappi), makuaineina mm. marjat/hedelmat. Makuna voi tietysti olla ihan mita vain, mutta maitotuotteet eivat sorbettiin kuulu.
Joten, miten se on hyva proteiinilahde?
Viimeinen muokkaaja passionate; 25.04.11 18:33.
| |
| | |
25.04.11, 18:48
|
#16 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja passionate Sorbettia ei voi oikein mielestani mitenkaan pitaa proteiinilahteena.
Sorbetti valmistetaan vedesta ja sokerista (siirappi), makuaineina mm. marjat/hedelmat. Makuna voi tietysti olla ihan mita vain, mutta maitotuotteet eivat sorbettiin kuulu.
Joten, miten se on hyva proteiinilahde? | Kuka sorbettia proteiininlähteeksi on väittänytkään? Taitaa olla passionatella ongelmia luetun ymmärtämisen kanssa.
| |
| | |
25.04.11, 19:02
|
#17 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 10/2010 Sijainti: muu maa
Viestejä: 299
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Pizzicato Kuka sorbettia proteiininlähteeksi on väittänytkään? Taitaa olla passionatella ongelmia luetun ymmärtämisen kanssa. | Kayta "Soijatar" sita omaa nimimerkkiasi, alaka koeta provosoida milloin millakin nimimerkilla ;)
Mina uskallan kirjoitella kirjautuneena ja linkitankin viela ihan omalla nimellani ja kuvallani. Annat itsestasi ainoastaan hieman holmon kuvan puskista huudellessasi.
Toisaalta...onkohan silla tofulla muuten tuollaisia vaikutuksia :D
| |
| | |
25.04.11, 19:15
|
#18 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja passionate Kayta "Soijatar" sita omaa nimimerkkiasi, alaka koeta provosoida milloin millakin nimimerkilla ;)
Mina uskallan kirjoitella kirjautuneena ja linkitankin viela ihan omalla nimellani ja kuvallani. Annat itsestasi ainoastaan hieman holmon kuvan puskista huudellessasi.
Toisaalta...onkohan silla tofulla muuten tuollaisia vaikutuksia :D | Eipä näytä olevan sinulla "passionate" mitään syytä tähän kirjoitella, kun et osaa kuin solvata ja provoilla. Olkoon sitten nimellä tai ilman.
Kysyjää et osannut mitenkää neuvoa. Hiljaakin voi olla.
| |
| | |
25.04.11, 19:47
|
#19 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 10/2010 Sijainti: muu maa
Viestejä: 299
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Pizzicato Eipä näytä olevan sinulla "passionate" mitään syytä tähän kirjoitella, kun et osaa kuin solvata ja provoilla. Olkoon sitten nimellä tai ilman.
Kysyjää et osannut mitenkää neuvoa. Hiljaakin voi olla. | Aurinkoista Paasiaista sinnekkin Soijatar ;)
| |
| | |
26.04.11, 14:06
|
#20 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja zipa78 Oho. Tuo on kyllä väärä syy jättää kalat syömättä. Silakkaa saa muutamalla eurolla kilon, lohta saa tarjouksesta välillä viitosen kilo. Hauki ja lahnakaan eivät ole hinnalla pilattuja, ja ihan maittavaa apetta niistäkin tekee. | Rakastan kalaa, ja syön sitä vähintään neljä kertaa viikossa. Mieluiten söisin kotimaista luonnonkalaa, koska olisi ekologisin valinta, mutta sellaista on vaikea saada muualta kuin halleista, kun ei itse kalasta. Hauki ja silakka eivät meillä käy perheenjäsenen ruokarajoitteiden vuoksi, ja muut vaihtoehdot ovat järjettömän kalliita, silloin harvoin kun niitä saisi. On aika naurettavaa, että noin kolmasosalla kotimaisen kalan hinnasta saisi Kaukoidästä rahdattuja pangasiusta ja tilapiaa. Ne vain maistuvat mudalta ja ovat epäekologisia pitkän kuljetusmatkan vuoksi. Usein ainoaksi vaihtoehdoksi jää Norjan lohi, jota ei ihan joka viikko jaksa syödä.
| |
| | |
26.04.11, 15:23
|
#21 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2010
Viestejä: 169
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja hiljalleen hyvää tulee Olen myös suunnitellut pitempään siirtyväni kasvisruokavalioon. Mutta en voi syödä palkokasveja ja pähkinäallergiani on välillä aika äkäinen. Joten proteiinin saamiseksi täytynee syödä ainakin kalaa. Kanaa ja kanamunia en haluaisi käyttää ollenkaan. Jogurteista ja juustoista luopuminen voi ottaa koville. Saati sitten jäätelöstä varsinkin näin kesän kynnyksellä. Jos kuitenkin päätän luopua noistakin, miten turvaan proteiininsaantini? | Tuota noin... Riittäisikö aluksi lihasta luopuminen? Maitotuotteiden käyttöä voit vähentää ja lopulta luopua niistä kokonaan, jos se tuntuu hyvältä. Pelkkä päätös tyyliin "luovun näistä tuotteista" ei välttämättä kestä. Valitettavasti siitä tulee mieleen lähinnä sellainen tyypillinen kaksi ja puoli päivää kestävä laihdutuskuuri, kun ensiksi kieltäydytään kaikesta ja sitten repsahdetaan ja ahmitaan valtava määrä kaikkea kiellettyä.
Allergisena olet varmasti huomannut, kuinka paljon se rajoittaa ruokailua ja elämää ylipäänsä. Kannattaako siis kehittää vapaaehtoisesti itselleen uusi rajoite, "haluaisin syödä mutta en voi"? Eli vähennä, jos siltä tuntuu, mutta salli itsellesi silloin tällöin jogurttia, juustoa tai jäätelöä. Mieluummin silloin tällöin pieniä annoksia kuin kieltäytyminen, repsahdus, ahmiminen ja uusi kieltäytyminen. Sellaisesta tulee todella helposti kierre.
Erilaisia soijatuotteita ilmeisesti käytetään proteiinin lähteenä, katsele ohjeita tältä palstalta tai muualta. Esim. Keittiössä-palstan kylmäsavutofu-ketjusta voisi olla apua. Itse kun en soijaa käytä, en osaa paremmin neuvoa.
| |
| | |
26.04.11, 16:11
|
#22 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Venla* Erilaisia soijatuotteita ilmeisesti käytetään proteiinin lähteenä, katsele ohjeita tältä palstalta tai muualta. Esim. Keittiössä-palstan kylmäsavutofu-ketjusta voisi olla apua. Itse kun en soijaa käytä, en osaa paremmin neuvoa. | "hiljalleen hyvä tulee" kertoi, ettei voi syödä palkokasveja. Silloin ei käsittääkseni käy soijakaan, sehän on papua eli palkokasvia. Vai onko tuo palkokasvien syömisen este mahdollisesti sellainen, että se poistuu, kun pavusta tehdään soijatuote?
Jos pystyt syömään viljatuotteita, niissä on jonkin verran proteiinia, esimerkiksi kaurassa enemmän kuin vaikkapa saksanpähkinässä. En tosin ole niin perehtynyt asiaan, että osaisin arvioida, pystyisikö päivän proteiinintarpeen tyydyttämään pelkillä viljatuotteilla ja kuinka paljon niitä siinä tapauksessa pitäisi syödä, eikä Finelistäkään löytynyt tähän vastausta. Sieltä voi kuitenkin katsoa yksittäisten elintarvikkeiden ravintoainesisällön.
| |
| | |
26.04.11, 16:19
|
#23 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2010
Viestejä: 169
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Keltavuokko kirjautumatta "hiljalleen hyvä tulee" kertoi, ettei voi syödä palkokasveja. Silloin ei käsittääkseni käy soijakaan, sehän on papua eli palkokasvia. Vai onko tuo palkokasvien syömisen este mahdollisesti sellainen, että se poistuu, kun pavusta tehdään soijatuote? | Totta, niinpä kirjoitti, miten lie jäi noteeraamatta.
| |
| | |
26.04.11, 16:31
|
#24 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Venla* Totta, niinpä kirjoitti, miten lie jäi noteeraamatta. |
Niin, siksi suosittelin seitania, jota on helppo tehdä itsekin.
On muuten kummallista, miten jollain Englantiin muuttaneella lihansyöjätyttösellä on aikaa ja energiaa tunkea ilkkumaan kasvissyöjien ruokavaliolle. Vähäpäistä touhua.
| |
| | |
26.04.11, 16:43
|
#25 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2010
Viestejä: 169
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Pizzicato Niin, siksi suosittelin seitania, jota on helppo tehdä itsekin.
On muuten kummallista, miten jollain Englantiin muuttaneella lihansyöjätyttösellä on aikaa ja energiaa tunkea ilkkumaan kasvissyöjien ruokavaliolle. Vähäpäistä touhua. | Kuten kirjoitin, en jostakin syystä noteerannut palkokasvirajoitusta. Lisäksi myönnän rehellisesti tuntevani soijatuotteita huononpuoleisesti. Kiinnitin huomiota lähinnä kirjoittajan epäilyyn, että tietyistä maitotuotteista luopuminen voisi olla hankalaa.
En oikein ymmärrä, mihin viittaat viestisi loppuosalla, tuskin minuun kuitenkaan. En nimittäin syö lihaa enkä myöskään asu Englannissa (tarkemmin sanottuna en ole koskaan edes käynyt kyseisessä maassa, mutta se ei taida kuulua koko keskusteluun). Kasvissyöjien ruokavaliossakaan en näe mitään ilkkumista.
| |
| | | | |