| |  | | |
16.12.07, 02:12
|
#1 (linkki)
| | (Vierailija) | Miksei piparkakkutalon teko onnistu??!!
PRKL sentään! Miksen osaa tehdä piparkakkutaloa???
Päin p**settä meni koko homma! Yritin koota palasista talon mutta ei ne pysyneet kasassa.
Ohjeessa luki vain ylimalkaisesti että "sulata sokeri". Noh, kaadoin noin muutaman desin sokeria (ohjeessa ei lukenut paljonko, ja kyseessä oli viime vuoden RuokaPirkka..) kattilaan ja yritin sulattaa. Ja eihän se sulanut, kokkareiseksi vain muuttui. Lisäsin vähän vettä ja kostumus meni vellimmäksi. Kastoin palat (kuten ohjeessa neuvottiin) sulaan sokeriin ja laitoin toisiinsa ja alustaan kiinni. Ne pysyivät kun aluksi piti noin puoli minuuttia niitä paikallaan. En kyllä saanut sokeria kauniisti vaan sitä meni talon ulkopuolellekin. Mutta sitten kattopalat - voi p! Ohjeessa neuvotiin koristelemaan ne ennen liimaamista, ja niin tein, mutta ne perhanan koristeet mähmääntyivät vain käteen ja strösselit irtoilivat (tomusokerimassan tein oikeaoppisesti valkuaiseen) kun yritin liimata paloja sitten kiinni! Ja miten kattopalat pitäisi oikein sokerissa uittaa? Jos ne uittaa (kokeilin grillipihdeillä) kattilassa niin koko levy pehmenee kuumuudesta. Jos taas yrittää lusikalla laittaa palaan (joko taloon tai kattoon) sokeria, valuu se pois eikä riitä kiinnitykseen, ja sotkee koristeet..ja kattopala se vain liukui pois paikaltaan. Eikä koristeitakaan voi laittaa myöhemmin, koska ne valuvan alaspäin... VOI ONNETONTA! Olen joskus aikaisemminkin yrittänyt tehdä taloa ja muistaakseni vielä heikommin menestyksin. Miksi tämä on minulle niin vaikeaa? Olen paistanut kolme tuntia jo ennestään (en nyt samana päivänä) piparkakkutalon palasia (tarkoituksena tehdä 12 minitaloa), ostanut strösseliä, piparkakkuaineksia, suklaarakeita, maustettuja tomusokereita, kaikkea.. Olisin antanut niitä jouluna sukulaisille ja ystäville mutta nyt harmittaa se raha, aika ja vaiva jonka koen menneen ihan hukkaan kun en saa taloja onnistumaan!!
Sorry tämä vuodatus, tulin juuri keittiöstä....
| |
| | |
16.12.07, 02:43
|
#2 (linkki)
| | (Vierailija) |
se sokeri kannattaa sulattaa paistinpannulla ja aluksi se on vähän kokkareista mutta kyllä se nopeaa siitä sulaa,se saa olla ihan sellaista ruskeeta.
kun kokoat paloja niin kastat päädyt vain sokeriin ja liität ne yhteen ja pidät paikallaan niin kauan kun ne on jämähtäneet toisiinsa.osasinkohan nyt neuvoa tarpeeksi selvästi...niin ja vielä siitä sokerista,anna sen olla hetken siinä pannulla ettei se ole ihan lillua kun pistät sitä,se saa olla vähän paksua.liittäminen on näin helpompaa. ja mitä koristeluun tulee niin itse koristelen vasta kun talo on valmis,näin on paljon parempi ja on kiva ruveta koristelemaan valmista taloa..kyllä ne koristeet siinä pysyy.mutta onnea sinulle talon teossa ja hyvää joulun odotusta!
| |
| | |
16.12.07, 02:49
|
#3 (linkki)
| | (Vierailija) |
niin ja vielä siitä koristeiden pistämisestä...kiinnitä ne tomusokeri-vesi-sekoituksella.
se on paljon parempi kun sokeri,ei sotke,eikä valu.
| |
| | |
16.12.07, 02:57
|
#4 (linkki)
| | (Vierailija) |
Ohjeessa luki tosiaan sokerin sulattamisesta että se pitäisi tehdä valurautaisella paistinpannulla. No, tästä päättelin että "aidolla" materiaalilla siis, siispä valitsin teräksisen kattilan, koska minulla on vain teflonpannuja.. En tiennyt että sokeri voi olla jopa ruskeaa (tämä oli itse asiassa elämäni ensimmäinen kerta kun tein itse piparitaikinaa), se oli uutta. Tarvitseeko siihen sokeriin siis laittaa yhtään nestettä? Ja kuinka kuumalla pitää levyä pitää?
Kiitos myötätuntoisesta viestistä! Yritän tänään illalla koko hommaa uudestaan.. pahin harmituskin on mennyt jo ohi :)
| |
| | |
16.12.07, 03:45
|
#5 (linkki)
| | (Vierailija) |
sokeriin ei tarvitse lisätä mitään.sekoittelet vaan koko ajan ja sitten kun se on ruskeaa niin otat pois levyltä.ihan 5 tai 6 saa levy olla.niin ja itse olen kyllä käyttänyt ihan teflonpannua. ja jos sokeri ehtii jämähtää kokoamis vaiheessa niin takaisin vain hellalle hetkeksi..onnea talojen tekoon!
| |
| | |
16.12.07, 08:42
|
#6 (linkki)
| | (Vierailija) |
Menepäs netissä Myllyn parhaiden sivuille.
Siellä neuvotaan piparimökin teko ja voi tulostaa ihan helpot ja hyvät kaavatkin.
Onnistuu varmasti.
| |
| | |
16.12.07, 09:42
|
#7 (linkki)
| | (Vierailija) |
Etpä usko kuinka piristyin kun luin viestisi, se oli tosi hauska. En kuitenkaan nauranut vahingonilosta vaan ihan viattomasti. Varmasti saat vielä onnistumaan piparitalon, eikö sinulla ole ketään avuksi, toinen pitelisi niitä seiniä pystyssä tms..
Minulle on tapahtunut vastaavia kommelluksia pilvin pimein vielä vanhempanakin.
Kuten esim : tein appelsiinituorekiisseliä ja päätin lisätä siihen Sharonhedelmän paloja.
Kun toin kiisselin tarjolle, oli sukua syömässä, kiisseli oli muuttunut mehuksi. | |
| | |
16.12.07, 10:20
|
#8 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja kantapään kautta Kuten esim : tein appelsiinituorekiisseliä ja päätin lisätä siihen Sharonhedelmän paloja. Kun toin kiisselin tarjolle, oli sukua syömässä, kiisseli oli muuttunut mehuksi. | Miksi siinä niin kävi? | |
| | |
16.12.07, 10:37
|
#9 (linkki)
| | (Vierailija) |
Sharonhedelmässä , samoin kuin kiiwissä on jotain happoa tms joka estää hyytymisen.
Kakun päälle ei kannata tehdä hyytelöä näillä.
| |
| | |
16.12.07, 13:08
|
#10 (linkki)
| | (Vierailija) |
Joo juu. Ei sen sokerin tarvitse ihan tummanruskeaksikaan ehtiä; parhaiten saan itse sulamaan sen sekoittelematta, ja heti, kun reunoilta alkaa sulaa, niin alan liimata. Otan hellasta lämmön pois, ja siirtelen pannua kuuman ja kylmän levyn välillä, niin pysyy juoksevana. Teflonia olen minäkin käyttänyt, ainoa tärkeä juttu on, että pannu on kuiva.
Vaihtoehtojakin on, jotkut käyttävät esim. kuumennettua vaahtokarkkia, joku viisaampi osaa varmaan siitäkin neuvoa, miten käytännössä toimii. Tai sitten kuorrute, jos jaksaa vähän pidempään pitää osia kiinni, että ehtii kuivua.
| |
| | |
16.12.07, 18:35
|
#11 (linkki)
| | (Vierailija) |
Kiitos kaikista neuvoista! Tulen sitten kertomaan miten kävi, kun yritän juttua uudestaan.. Onpahan ainakin kaksi mökkiä vähemmän, kun sain eilen illalla ne pilattua :) Mutta olen positiivisella mielellä; ehkä tästä vielä jotain tulee.
| |
| | |
16.12.07, 19:27
|
#12 (linkki)
| | (Vierailija) |
varo ettei sokeri pala pannulla, maistuu pahalta.
| |
| | |
16.12.07, 21:28
|
#13 (linkki)
| | (Vierailija) |
En ole vuosiin piparitaloja tehnyt, mutta tällä viikolla pitäisi pojalle sellainen vielä tehdä.
Muistaakseni meillä aikoinaan kattolevyt liimattiin vain keskeltä yhteen, niin että katon pystyi halutessa nostamaan pois ja sisälle laittaman "kätköön" karkkia. Ja aina mekin koristelimme kootun talon.
| |
| | |
16.12.07, 22:09
|
#14 (linkki)
| | (Vierailija) |
Minä olen helpottanut homma, kun tuosta sokerin kanssa läträämisestä ei tullut mitään. Aina sormi paloi tai kädelle roiskahti. Liimaan palat nykyään niillä korstesokerikuorrutuksilla tai sula-suklaakastikkeella kiinni. Pitävät ihan hyvin, kun vain malttaa pienen hetken painaa yhteen. Jälkikin on ihan nätti, kun valkoinen vaal.pun. (ja tänä vuonna huomasin vihreänkin) tai suklainen kiinnike noruu kulmaa pitkin, se on kuin tarkoituksella siihen laitettu.
Olen koristellut muut osat ennakkoon, mutta katon vasta, kun talo on kuivunut ja täysin tukeva. Laitan yleensä karkkia ja ne painavat enemmän kuin esim. nonparellit, joten joskus koko rakennelma on meinannut luhistua painaessani aika painavaa kattoa paikalleen.
Koristeetkin kiinnitän vain pursottamalla sitä valkoista/vaal.pun./vihreää tahnaa ja siihen päälle koriste. Pysyy hyvin. Väliin jää nätisti tahnaa tai ei mitään, jos pursottaa vain pienen nokareen juuri koristeen alle.
Olen nähnyt upeita luomuksia ja niihin en toki pysty, mutta tällä tavalla tulee nättiä ja lasten harrastusten myyjäisissäkin on hyvin mennyt kaupaksi =) .
| |
| | |
17.12.07, 07:30
|
#15 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 07/2006 Sijainti: Pääkaupunkiseutu
Viestejä: 18788
| Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja ap. Ohjeessa luki tosiaan sokerin sulattamisesta että se pitäisi tehdä valurautaisella paistinpannulla. No, tästä päättelin että "aidolla" materiaalilla siis, siispä valitsin teräksisen kattilan, koska minulla on vain teflonpannuja.. En tiennyt että sokeri voi olla jopa ruskeaa (tämä oli itse asiassa elämäni ensimmäinen kerta kun tein itse piparitaikinaa), se oli uutta. Tarvitseeko siihen sokeriin siis laittaa yhtään nestettä? Ja kuinka kuumalla pitää levyä pitää?
Kiitos myötätuntoisesta viestistä! Yritän tänään illalla koko hommaa uudestaan.. pahin harmituskin on mennyt jo ohi :) | Teflonpannullakin onnistuu tuo sokerin sulattaminen aivan hyvin. Meillä koottiin kaksi pipari taloa ja ihan hyvin kokoaminen onnistui tuon sulatetun sokerin kanssa.
| |
| | |
17.12.07, 16:50
|
#16 (linkki)
| | (Vierailija) |
Minullakin on piparkakkutalon kanssa ongelmia. Talo nousi pystyyn yllättävän helposti. Siinähän se sitten möllötti muutaman päivän, kunnes talo alkoi pehmenemään. Kuuset ovat jo taittuneet irti. Jännityksellä odotan milloinkas koko talo rösähtää.
Miten piparkakku voi pysyä huoneenlämmössä kovana?
| |
| | |
17.12.07, 18:00
|
#17 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja Toinen talon möhlijä Minullakin on piparkakkutalon kanssa ongelmia. Talo nousi pystyyn yllättävän helposti. Siinähän se sitten möllötti muutaman päivän, kunnes talo alkoi pehmenemään. Kuuset ovat jo taittuneet irti. Jännityksellä odotan milloinkas koko talo rösähtää.
Miten piparkakku voi pysyä huoneenlämmössä kovana? | ei huoneenlämmöllä kyllä pitäisi olla mitään merkitystä.aika outo juttu...
onko talo päässyt kostumaan jotenkin?
paistoitko palat kunnolla kypsiksi?
no mutta kuitenkin..huoneenlämpö ei vaikuta asiaan.
| |
| | |
17.12.07, 21:53
|
#18 (linkki)
| | (Vierailija) | "Toinen talon möhlijä": Oliko sulla munaton taikina?
Mä tein piparkakut "Liimataisen piparkakut" ohjeella, joka on munaton ohje. Olin jättänyt yöksi tarjoiluvadille pari piparia ja seuraavana päivänä ne olivat pehmenneet. Meinasin tänä yönä vielä tehdä taikinan, jotta huomenna teen talon, mutta en taidakaan uskaltaa käyttää ko. ohjetta. Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja Toinen talon möhlijä Minullakin on piparkakkutalon kanssa ongelmia. Talo nousi pystyyn yllättävän helposti. Siinähän se sitten möllötti muutaman päivän, kunnes talo alkoi pehmenemään. Kuuset ovat jo taittuneet irti. Jännityksellä odotan milloinkas koko talo rösähtää.
Miten piparkakku voi pysyä huoneenlämmössä kovana? | | |
| | |
18.12.07, 10:40
|
#19 (linkki)
| | (Vierailija) | tällä ohjeella tein itse talon..
tämän otin vuoden 2005 kotivinkistä
2dl siirappia
2dl sokeria
250g voita tai margariinia
4tl kanelia
3tl inkivääriä
2tl neilikkaa
2tl soodaa
10dl vehnäjauhoja
1.kiehauta siirappi,sokeri,voit tai margariini ja mausteet. jäähdytä seos.
2.sekoita sooda vehnäjauhjen joukkoon. siivilöi jauhot siirappiseokseen.
3.sekoita taikina käsin tasaiseksi.
4.pakkaa taikina muovipussiin tai kelmuun ja nosta se jääkaappiin odottamaan seuraavaan päivään.
5.jaa taikina esimerkiksi neljään osaan. kauli ja leikkaa taikina osa kerrallaan.
ihan kovina on pysynyt talot.. tein tuplataikinan ja sain tehtyä kaksi taloa eli yhteen ei niin isoon riittää tuo yksi taikina.. itse en sen mausta pidä (maistuu kaupan taikinalta) mutta kovaa kuin kivi ;)
jotkut taikinat pehmenevät mutta nämä talot on nyt ainakin pari viikkoa tossa seisseet eikä merkkejä pehmenemisestä näy! varsinaista tiiliskiveä..
niin ja kaipa se riippuu kuinka kosteita huoneet ovat.. luulisin että sekin voisi vaikuttaa asiaan.. meillä aika kuiva ilma sisällä..
| |
| | |
21.12.07, 19:03
|
#20 (linkki)
| | (Vierailija) |
talo kuulemma kannattaa liimata sulatetulla fruktoosilla, en varsinaisesti tiedä miksi mutta pitäisi olla parempi kun tavallinen sokeri, "ammattilaiset" tekee niin
| |
| | |
24.12.07, 06:10
|
#21 (linkki)
| | (Vierailija) | Hyvää joulua!!!
Tulin kertomaan, että ONNISTUI! Sulatin sokerin teflonpannulla aluksi pitämällä levyä kuutosella, sitten (kuten joku tässä ketjussa sanoikin) pidin välillä pannua kylmällä levyllä ja välillä taas kuumalla (kolmosella). Aika nopeasti tuo jäähtyy kököksi!
Mökin seinät liimautuivat todella nopeasti ja pysyivät kiinni!
Kiitos kaikille neuvoja antaneille, olette ihania!
Makoisaa joulua!
| |
| | |
25.12.07, 19:07
|
#22 (linkki)
| | (Vierailija) | ei enää hedelmäsokeria Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja vaihe talo kuulemma kannattaa liimata sulatetulla fruktoosilla, en varsinaisesti tiedä miksi mutta pitäisi olla parempi kun tavallinen sokeri, "ammattilaiset" tekee niin | Ensimmäistä kertaa kokosin tekemäni talot hedelmäsokerilla. Taisi olla samalla viimeinen, sillä saumat ovat muuttuneet ikävän tahmaisiksi ja pelkään, että tönöt lopulta romahtavat... Sääli, sillä saumat näyttävät paljon normisokeria siistimmiltä, kun ovat kivan kirkkaat. Hedelmäsokeri antoi muuten enemmän aikaa korjailla saumoja, sillä se jähmettyi huomattavan paljon hitaammin kuin tavallinen sokeri.
| |
| | |
30.12.07, 18:57
|
#23 (linkki)
| | (Vierailija) |
joo romahti munkin talo.. tiiä sitte mikä se hedelmäsokerin hienous sitte on, kirkasta se oli sulaneenakin sentään vielä.
| |
| | |
26.11.08, 17:15
|
#24 (linkki)
| | (Vierailija) |
Kuten jo aikaisemmin sanottu, niin hedelmäsokeri pysyy kirkkaana pidempään.
Itse olen ihan lusikalla valuttamalla liimannut seinät kiinni toisiinsa (sisäpuolelta yrittänyt sokeria valuttaa jotta ei sotke talon ulkoreunoja) katon reunoihin myös lusikalla valuttanyt sokeria ja laittanut kattopalat paikalleen, myös katon (harjanteen?) väliin olen laittanut sokeria jotta varmasti pysyy paikallaan. Joutuu hetken aikaa pitämään osia paikallaan mutta jämähtävät kyllä sitten ihan kunnolla kiinni. | |
| | |
20.12.08, 18:05
|
#25 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja ap. Ohjeessa luki tosiaan sokerin sulattamisesta että se pitäisi tehdä valurautaisella paistinpannulla. No, tästä päättelin että "aidolla" materiaalilla siis, siispä valitsin teräksisen kattilan, koska minulla on vain teflonpannuja.. En tiennyt että sokeri voi olla jopa ruskeaa (tämä oli itse asiassa elämäni ensimmäinen kerta kun tein itse piparitaikinaa), se oli uutta. Tarvitseeko siihen sokeriin siis laittaa yhtään nestettä? Ja kuinka kuumalla pitää levyä pitää?
Kiitos myötätuntoisesta viestistä! Yritän tänään illalla koko hommaa uudestaan.. pahin harmituskin on mennyt jo ohi :) | Off topik, mutta heitä se teflonpannu roskiin, ja hommaa kunnon valurautapannu tilalle. Kestää koko iän eikä mene miksikään, ja saat kunnon ruokaa tehdyksi!
| |
| | | | |