| Kirjolohipatee
Ohje kirjasta Kotilieden Suuri joulukirja.
500 g pakastettua voitaikinaa
noin 1 kg:n kirjolohi
2 dl pieniä porkkanakuutioita
1 dl silputtua purjoa
1 dl vettä
2 dl kermaa
3/4 dl korppujauhoja
2 kananmunaa
½-1 dl hienonnettua tilliä
1 tl sitruunapippuria tai sitruunamehua ja suolaa
noin 1 ½ tl suolaa
Perkaa kirjolohi, fileroi ja poista fileistä nahka. Jauha fileet monitoimikoneessa tai lihamyllyssä.
Leikkaa porkkanat pienen pieniksi kuutioiksi ja silppua purjö. Kypsennä ne kiehuvassa vedessä (noin 5 minuuttia)
Turvota korppujauhoja kermassa muutaman minuutin ajan. Sekoita kaikki aineet ja kasvisten keitinliemi.
Kaaviloi 3/4 taikinasta suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Vuoraa sillä pitkänomainen vuoka niin, että taikina ulottuu hieman reunojen päälle.
Kaada seos vuokaan. Kaaviloi loput taikinasta kanneksi ja ota siitä muotilla muutama koristeeksi. Kiinnitä kansilevy vedellä kostuttaen reunataikinaan. Painele reunat kiinni haarukalla. Voitele taikina munalla, koristele ja voitele koristeet.
Kypsennä patee uunin alatasossa ritilän päällä 175 asteessa (noin tunti)
Irrota vuoasta vasta vähän jäähtyneenä. Tarjoa lämpimänä tai kylmänä.
|