| |  | | |
12.12.11, 19:09
|
#101 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja hyvää joulua Joku ammattikokki sanoi, ettei nykyään enää kannata käyttää kinkun paistolientä, kun se on pelkkää suolavettä. Eli ei kannata pilata kinkkua huonolla suolakastikkeella, vaan valmistaa mieleisensä kastike muulla tavoin. |
Uusimmassa Pirkka-lehdessä mainittiin tästä myös ja annettiin kastikeohje ilman paistolientä. Siihen tuli ainakin omenasosetta ja lihafondia. En muista tarkemmin, kun meillä ei nykyään ole kinkkua ollenkaan eikä siten kinkun kastikettakaan.
| |
| | |
13.12.11, 10:52
|
#102 (linkki)
| | (Vierailija) |
Olen joskus kuullut sanonnan: "kastikkeestaan kokki tunnetaan".
Ymmärrän tämän näin, että liha on sitä itseään, jonka makuun ei kovin paljon voi vaikuttaa mutta kastike valmistetaan alusta alkaen "iha ite".
Kyllä kastike ruoan kruunaa, mielestäni. Olen aina tarjonnut myös sen itse tekemäni kastikkeen joulupöydässä ja kehuja olen saanut.
Itse olen pitänyt eniten punaviinikastikkeesta. Luumukastikkeesta en pitänyt mutta muut kehuivat.
Kinkunliemestä ei mielestäni tule kuin suolavesikastiketta. Olenkin paistanut myös naudanpaistin jouluksi, jonka liemestä tulee mahottoman hyvä kastike.
| |
| | |
13.12.11, 11:41
|
#103 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 07/2006 Sijainti: Pääkaupunkiseutu
Viestejä: 18794
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja joulumuori Olen joskus kuullut sanonnan: "kastikkeestaan kokki tunnetaan".
Ymmärrän tämän näin, että liha on sitä itseään, jonka makuun ei kovin paljon voi vaikuttaa mutta kastike valmistetaan alusta alkaen "iha ite".
Kyllä kastike ruoan kruunaa, mielestäni. Olen aina tarjonnut myös sen itse tekemäni kastikkeen joulupöydässä ja kehuja olen saanut.
Itse olen pitänyt eniten punaviinikastikkeesta. Luumukastikkeesta en pitänyt mutta muut kehuivat.
Kinkunliemestä ei mielestäni tule kuin suolavesikastiketta. Olenkin paistanut myös naudanpaistin jouluksi, jonka liemestä tulee mahottoman hyvä kastike. | Meillä on aina ollut kinkun liemestä tehtyä kastiketta eikä yksikään syöjä vuosikymmenien saatossa ole sanonut sitä suolavesi kastikkeeksi. Kyllä se todellakin on niin, että kastikkeistaan kokko tunnetaan jopa meidänkin tapauksessa.
| |
| | |
13.12.11, 12:57
|
#104 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Jx Meillä on aina ollut kinkun liemestä tehtyä kastiketta eikä yksikään syöjä vuosikymmenien saatossa ole sanonut sitä suolavesi kastikkeeksi. Kyllä se todellakin on niin, että kastikkeistaan kokko tunnetaan jopa meidänkin tapauksessa. |
Olisihan outoa, jos ruokavieraat alkaisivat moittia valmiin pöydän antimia. Olen itse usein huomannut, että ruoka ei ole ihan parasta mahdollista, mutta silloinkaan kukaan muista ruokailijoista ei ole moittinut. Se on kohteliaisuutta, ei välttämättä tarkoita, että kaikki pitäisivät sitä ruokaa hyvänä.
| |
| | |
13.12.11, 14:10
|
#105 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Jx Meillä on aina ollut kinkun liemestä tehtyä kastiketta eikä yksikään syöjä vuosikymmenien saatossa ole sanonut sitä suolavesi kastikkeeksi. Kyllä se todellakin on niin, että kastikkeistaan kokko tunnetaan jopa meidänkin tapauksessa. | Oletko sinä kylässä moittinut toisen tekemää ruokaa?
| |
| | |
13.12.11, 14:52
|
#106 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 07/2006 Sijainti: Pääkaupunkiseutu
Viestejä: 18794
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja kokkopa hyvinnii Olisihan outoa, jos ruokavieraat alkaisivat moittia valmiin pöydän antimia. Olen itse usein huomannut, että ruoka ei ole ihan parasta mahdollista, mutta silloinkaan kukaan muista ruokailijoista ei ole moittinut. Se on kohteliaisuutta, ei välttämättä tarkoita, että kaikki pitäisivät sitä ruokaa hyvänä. | Se onko kastike hyvää näkyy siitä minkälainen menekki kastikkeella on. Eipä ole paljoa jäänyt tähteeksi kastiketta joulupöydästä.
| |
| | |
13.12.11, 19:41
|
#107 (linkki)
| | (Vierailija) |
Näinhän se on, makuja on tunnetusti monenlaisia. Itse olen huomannut syöjien pitäneen kastikkeestani, koska seuraavana vuonna on toivottu samaa.
Kerran lorautin melko lorauksen minttulikööriä ja se vasta kehumisen sai aikaan. Yksi sun toinen kyseli pikantin maun salaisuutta mutta en voinut totuutta pöydässä sanoa siksi, kun nuorimmainen joka on todellinen "raittiusintoilija", olisi saanut sätkyn paljastuksesta:)
Niinpä, en välttämättä osaa edes kertoa mitä olen kastikkeeseen pannut. Lirauttelen pullonpohjia, mitä nyt sattuu olemaan ja maustan "mutulla".
Meillä näitä jouluruokailijoita on toistakymmentä ja eri ikäisiä. Tänä vuonna parin kuukauden ikäinen on nuorin mutta häntä ei vielä voi pöytävahvuuteen laskea. On äitinsä eväissä mutta jospa sitten vuoden päästä jotain kiinteää löytyisi pöydästä hänellekin. No ei tietenkään sitä mun lorautuskastiketta noin pienelle voi tarjota. Onneksi on Piltit keksitty.
Eräs tuttavani, joka on erittäin hyvä tekemään täytekakkuja, sanoi käyttävänsä täytteenä vauvanruokasoseita ja kuulemma hyvää tulee helposti. Sen voin kyllä myöntää. Ne hänen tekemänsä täytekakut vievät kielen mennessään.
Jälleen kastikkeeseen: valmiista kastikejauhoistakin saa maustamalla ihan järjellistä syötävää, jos ei ole aikaa alusta asti värkkäämiseen. Joskus teen niinkin.
Eihän kastike nyt niin pyhä asia voi olla, että ei voisi kokeilla jotain ihan uutta tapaa.
Silloin kun on aikaa tehdä se ihan rauhassa ja keittää kokoon ja hämmentää ja maistella ja lisätä sitä sun tätä niin a vot...hmmm
Joskus maistelen jo valmistusvaiheessa makuja siihen malliin, että pöydässä ei enää mahdu paljonkaan.
| |
| | | | |