Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja anuliina Oletteko tehneet ruokaan liittyviä uudenvuodenlupauksia?
Minä olen päättänyt luopua lähes kokonaan tehotuotetusta lihasta. Syön vain luomulihaa sekä tutun viljasikalan tuotteita. Häkkikananmunia en olekaan ostanut enää 20 vuoteen, nykyään ostan kaikki kananmunat luomuna, en siis luota edes vapaan kanan munien tuotantoon. Luonnollisesti päätökseni johtaa siihen, että ruokavalioni painottuu entistä enemmän kasviksiin. |
Kun suomalaisen lihatuotannon tuotteita ei osteta, niin sitten ostetaan ulkomaalaisen tehotuotannon tuotteita, joten ei tuolla tavalla eläinten olosuhteita paranneta, koska silloin ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa asioihin.
Minä olen päättänyt syödä vähemmän, koska kulutukseni on laskenut sairauden myötä.
Vielä ostin kinkun alennusmyynnistä ja paistoin sen sulettuaan. Laitoin sen 200 asteiseen leivinuuniin ritilälle, joka on syvän uunipellin päällä. pellille laitoin vettä. Pidin tunnin, niin että kinkku ruskistui kauniisti sitten laitoin kinkun päälle useamman kerroksen foliota ja pidin aika muumassa uunissa vajaa tunti per kilo. kinkusta ei tullut neste pihalle ja jäähdyttyään leikatessa viipaleetkin ovat kosteita; siis aivan todellinen onnistuminen kinkun paistossa Uutena vuonna. Ruskistaminen ja nopea paistaminen tekivät sen, että kinkku ei ehtinyt kuivua.