Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mutta eikö viikonloppuna pitäisi levätä? Yleensä kun kuuntelee mitä kaikkea viikonloppuna pitää tehdä, niin ei siinä paljoa työviikon rasitukset karise. |
Kyllähän kotityöt pitkälti viikonloppuun (ja erityisesti vielä lauantaihin, kun ei kerrostalossa voi sunnuntaina mitään äänekästä tehdä) kasautuvat, kun tekee pitkää päivää. Pakolliset hommat on kuitenkin pakko hoitaa, vaikka kuinka väsyttäisi. Kotityöt ovat toisenlaisia kuin virkatyöt, joten tietynlaista lepoa on myös vaihtelu, joka siitä tulee.
Ruuanlaitto on ainakin minulle mukavin kotityö varsinkin silloin, kun on aikaa. Käytän mielelläni viikonloppuna enemmän aikaa ruuanlaittoon kuin arkisin, ja aivan samoin kuin "on ja ei", viikonloppuna tehtyjä ruokia syödään pitkin viikkoa. Kahden hengen taloudessa ei onneksi ihan joka ilta tarvitse ruokaa laittaa.
Aikaa jää levollekin, mutta ei riittävästi. Tässä iässä (= 60 v.) tarvitsee palautumiseen enemmän aikaa kuin nuorempana, ja normaali viikonloppu tuntuu liian lyheltä.