| |  | | |
07.08.11, 16:07
|
#26 (linkki)
| | (Vierailija) |
Karjalanpaisti ei kuulosta kovin kevyeltä... itse uinuisin koko iltapäivän tietsikkani ääressä noin raskaan ruuan jälkeen.
Tee joskus uunijuureksia, uunipannu täyteen lohkoja kesäkurpitsaa, paprikaa, sipulia, porkkanaa, lanttua, punajuurta, bataattia... Riittää moneksi päiväksi. Siihen voi sitten laittaa kylkeen vaikka broilerin fileen tai tonnikalaa, savukalaa, raejuustoa..
Itse paistan joskus itselleni aamulla kahden munan munakkaan töihin evääksi, tomaatti viipaieina, juustoraastetta tai raejuustoa (mitä nyt jääkaapista löytyy) väliin, vähän pippuria ja eväät on valmiina.
Tykkätkö puuroista (tai syötkö jo aamulla)? Itselläni on työpöydän laatikossa aina varalla elovenan puuropusseja, sekoitetaan vain vedenkeittimestä vesi sekaan. Sen kanssa voi syödä vaikka ruisleipää vaikka muuten koitan välttää leivän ottamista evääksi ettei mene sille leipä-jogurtti linjalle. Pähkinät, hedelmät, tomaatit ja porkkanat ovat hyviä välipaloja.
Ota tavaksi viedä koko pussillinen kerralla, viikon annos esim. tomaattia, appelsiineja ja omenoita työpaikan jääkaappiin + paketti näkkileipää. Pidä pähkinäpussi laatikossa, heppo ja terveellinen naposteltava.
| |
| | |
07.08.11, 17:29
|
#27 (linkki)
| | multifilosofi
Rekisteröitynyt: 11/2009 Sijainti: pääkaupunkiseutu
Viestejä: 486
|
itselläni on usein eväänä mm:
Reissumies-ruisleipää
kokonainen tomaatti
kokonainen kurkku
salatinlehtiä
aromat-maustetta
ja terävä veitsi
viiaploin leivän päälle tomaattia ja kurkikua, ripottelen aromat-maustetta päälle ja lohkojen väliin salattinlehtiä ja ladotaan eväsleiviksi päällekäin.
näiden kanssa voi juoda yrttiteetä tai mustikkakeittoa tms marjakeittoa
Minä ainakin tykkään näistä ihan valtavasti - on hyvä maukas terveellinen ja helppo eväs.
| |
| | |
14.08.11, 21:23
|
#28 (linkki)
| | (Vierailija) |
Näyttää menneen lähes koko eväskeskustelu karjalanpaistiksi, joka nyt ei ole kevyt eikä oikein eväsruokakaan.
Pesin juuri salaatteja ja keitin kananmunan aamulla evääksi tehtävää salaattia varten.
Lisäksi siihen tulee savustettua lohta, kurkkua ja tomaattia sekä lisukkeeksi pari leipäviipaletta.
Tiistaina otan evääksi tänään tekemääni munakoisovuokaa ja keskiviikkona pakastimesta parsakaalisosekeittoa. Torstaina varmaan taas joku ruokaisa salaatti jne...
Päätin kesäkuussa lopettaa ruokailun lounasruokalassamme, koska ruoka oli täysin onnetonta - suoraan sanottuna syömäkelvotonta. Totesin, että miksi minun pitäisi syödä ja vielä maksaa täysin ala-arvoisesta ruoasta, vaikka osaan tehdä itse satakertaa parempaa:))
Muutama kilo on jo tippunut, kun ruoan laatu parani, määrä varmaan hiukan väheni ja jäi päivittäinen turha jälkiruokien yms. mussutus pois.
| |
| | |
15.08.11, 00:41
|
#29 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 01/2011
Viestejä: 373
|
Saisiko vielä tarkennuksen mitä tarkoitetaan tuolla kevyellä eväällä? Vähän kaloreja? Vähän rasvaa? Vähän hiilareja? Vai kevyt kantaa...? :)
| |
| | |
15.08.11, 07:35
|
#30 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja yks tavis itselläni on usein eväänä mm:
Reissumies-ruisleipää
kokonainen tomaatti
kokonainen kurkku
salatinlehtiä
aromat-maustetta
ja terävä veitsi
viiaploin leivän päälle tomaattia ja kurkikua, ripottelen aromat-maustetta päälle ja lohkojen väliin salattinlehtiä ja ladotaan eväsleiviksi päällekäin.
näiden kanssa voi juoda yrttiteetä tai mustikkakeittoa tms marjakeittoa
Minä ainakin tykkään näistä ihan valtavasti - on hyvä maukas terveellinen ja helppo eväs. |
Leipä on ihan ok joskus syödä ellei muuta kotona ole mutta kyllä siihen kyllästyy kun parikin vuotta sitä syö joka arkipäivä eväänä.
Jos laittaa ruokaa joka päivä kotona, kannattaa tehdä reilu satsi aina ja pakastaa annosvuokiin jämät. Parasta evästä on ihan kotiruoka, lämmitettynä töissä. Pakastimesta kun ottaa eväsboksin aamulla mukaan, se sulaakin kassissa ja huoneenlämmössä eikä mene pahaksi. Tämä on muuten huimaa säästöäkin, en ole vuosiin laittanut ruokaa roskiin, kaikki tulee syötyä - töissä eväänä menee melkein mikä vaan. Hedelmiä vien useamman kerralla töihin, syön joka työpäivä kaksi hedelmää.
Töihin kannattaa varata "hätävaraa" jos joskus eväät unohtuu tai kotona ei ole mitään. Juuri jotain näkkileipää, riisikakkuja, sulatejuustoa, puuropusseja, tonnikala- ja ananaspurkkeja. Jääkaappiin tomaattia, kurkkua.
| |
| | |
15.08.11, 12:30
|
#31 (linkki)
| | (Vierailija) |
FYI: karjalanpaistissa on vähemmän kaloreita kuin esimerkiksi italiansalaatissa.
Pyydänkin, että uusavuttomat teinixit (avaaja mukaan lukien) määrittävät miten (oletettavasti kapeasti) mieltävät termit KEVYT ja EVÄS.
Samaa porukkaa täällä kuin duunissani.
Yksikin ääliö ihmettelee kun pysyn hoikkana vaikka minulla on usein juuri karjalanpaistin tapaisia eväitä, siis tavallisia kotiruokia joissa on lihaa ja kasviksia. Itse syö vähän saatanan kevyesti eli keittää pastaa/nuudeleita ja holvaa päälle pestoa. Kun syö niin kevyesti niin on sitten koko ajan välipalalla. Näitä kevyitä välipaloja hänellä ovat erilaiset patukat ja muu skeida.
| |
| | |
15.08.11, 15:37
|
#32 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja define "eväs" ja "kevyt" FYI: karjalanpaistissa on vähemmän kaloreita kuin esimerkiksi italiansalaatissa.
Pyydänkin, että uusavuttomat teinixit (avaaja mukaan lukien) määrittävät miten (oletettavasti kapeasti) mieltävät termit KEVYT ja EVÄS.
Samaa porukkaa täällä kuin duunissani.
Yksikin ääliö ihmettelee kun pysyn hoikkana vaikka minulla on usein juuri karjalanpaistin tapaisia eväitä, siis tavallisia kotiruokia joissa on lihaa ja kasviksia. Itse syö vähän saatanan kevyesti eli keittää pastaa/nuudeleita ja holvaa päälle pestoa. Kun syö niin kevyesti niin on sitten koko ajan välipalalla. Näitä kevyitä välipaloja hänellä ovat erilaiset patukat ja muu skeida. |
Karjalanpaisti on raskasta ruokaa, kuten italiansalaattikin, ei kevyttä.
| |
| | |
16.08.11, 21:45
|
#33 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja define "eväs" ja "kevyt" FYI: karjalanpaistissa on vähemmän kaloreita kuin esimerkiksi italiansalaatissa.
Pyydänkin, että uusavuttomat teinixit (avaaja mukaan lukien) määrittävät miten (oletettavasti kapeasti) mieltävät termit KEVYT ja EVÄS.
Samaa porukkaa täällä kuin duunissani.
Yksikin ääliö ihmettelee kun pysyn hoikkana vaikka minulla on usein juuri karjalanpaistin tapaisia eväitä, siis tavallisia kotiruokia joissa on lihaa ja kasviksia. Itse syö vähän saatanan kevyesti eli keittää pastaa/nuudeleita ja holvaa päälle pestoa. Kun syö niin kevyesti niin on sitten koko ajan välipalalla. Näitä kevyitä välipaloja hänellä ovat erilaiset patukat ja muu skeida. |
...ainakaan kovin kevyellä mielellä. Jos syömäsi ruoka tekee noin kireäksi, niin kannattaa miettiä sitä syömistä ihan uudelta kannalta. Vai harmittaako sinua, kun muut saavat sitä patukkaa ja sinä et?
| |
| | | | |