anoppistoori

itse sain aikoinaan kiltin tytön kasvatuksen: vanhoja kunnioitetaan, heille puhutaan kauniisti kuunnellen ja ikävää ei sanota.

Kun melkein 40 v sitten menin 1. kerran tulevan anopin luo esiteltäväksi, tämä arvosteli heti, että miksi poikansa otti ensimmäisen tytön minkä yliopistossa tapasi, arvosteli perhettäni porvarilliseksi ja mekkoani rumaksi ja tummaa tukkaani ja ruskeita silmiäni "mustalaisen pääksi". Mieheni ei sanonut mitään. Pidin jo silloin suuni kiinni ja niin olen pitänyt lähes 40 vuotta. Kun sain työpaikan, anoppi soitti pojalleen ja sanoi että onko se nyt ylpeä. Hän ei arvosta akateemisuutta. Meille siunaantui viisi lasta, joiden ulkomuotoa anoppi on arvioinut mustan tukan takia. Lisäksi lisäännyin kuulemma kuin kani. Mitäään suhdetta anopilla ei ole näihin lapsenlapsiinsa. Oma sukuni otti mieheni "pojakseen", joten anopin asenne miniäänsä on aivan toisenlainen. Anoppi on vuosikymmenet aina kerran vuodessa pannut shown aikaiseksi jostakin hänen mielestään huonosta ominaisuudesta minussa tai lapsissa. Poikaansa hän rakastaa yli kaiken mikä sinänsä on hyvää. Poika kunnioittaa äitiään. Mieheni on hyvä mies mutta äitisuhde hiertää. Nyt anopilla on hieman dementiaa minkä takia häntä pitää ymmärtää, mutta hän oli vasta 47v kun aloitti parjuukamppanjansa minua kohtaan. Hän olisi varmaan halunnut pitää poikansa kotonaan.

Olemme varsin hyvin pärjänneet ulospäin nämä lähes 40 vuotta. Olen kuunnellut anopin juttuja, pitänyt kylässä, syöttänyt, kuljettanut ulkomailla jne. En koskaan ole sanonut mitään negatiivista varmaan vanhaan kasvatukseeni liittyen. Olen niellyt kaiken. Pärjään yleensä hyvin ihmisten kanssa töissä ja muualla ja olen suhteuttanut anopinkin käytöstä, ollut hillitty, kuunteleva, vieraanvarainen anopille.

Tänään tilanne repesi, anoppi oli jostakin keksinyt että koska olin työmatkalla USAssa, olin "huoraamassa". Mieheni soitti tämän minulle kesken kokoukseni. Anoppini käyttää hyvin karkeaa kieltä: olen "mustalaishuora" (en ole romani). Mieheni oli kyllä sanonut että "älä nyt viitsi äiti". Mutta loukkaannuin todella ja nuo vanhat loukkaukset palautuivat mieleeni ja se, ettei mieheni koskaan ole tehnyt selvää pesäeroa kenen joukossa seisoo. "Tiedäthän että on vaikea sanoa äidille mitään, hän on kuitenkin äitini", sanoi mieheni 57 vee. Meille tuli ilmiriita (olemme yleensä varsin sopuisa pari) ja mieheni lähti ovet paukkuen lenkille.

Mieheni sanoi, etten ole aikoinaan sanonut hänelle tarpeeksi selvästi että äitinsä sanonnat pahoittivat mieleni. Olen kyllä sanonut mutta poika ei halunnut loukata äitiään. Anoppini on sitä mieltä myös että hänen lapsuutensa oli niin ankea, että hänellä on oikeus "kostaa". Hän arvostaa vain itseään muut ovat "huoria, varkaita". Näin hän sanoi jo 40 v sitten.

Tiedän että on naurettavaa että 57v miniä repeää vanhan anoppinsa puheille. Olis pitänyt taas niellä, nukkua ja nauraa aamulla anopin mielikuvitusta. Tunnen itseni alhaiseksi.

Mieskään ei vastaa puhelimeen kun soitan pimeään yöhön. Hävettää.

turun tyttö

Onhan miehesi ollut sinun kanssasi pidempään, kuin äitinsä. Älä ole moksiskaan mitä sanoit. Mitta siis tuli täyteen ja olisihan miehesi pitänyt tajuta ettei toiselle mennä sanomaan "huoraamisesta". Onko miehesi kantelupukki.
Kuka kestää tuollaista kölin alta vetämistä, ei kukaan ja hyvin ovat kasvattaneet, kun tunnet syyllisyyttä.
Pidä ihmisarvosi nainen.

minuakin hävettää

Anopin käyttämät roskapuheet kuulostavat tutulta. Edesmennyt isäni käytti tuollaista puhetta kotonani.
Äitini oli lusmu, mustalainen ja ties mitä. Hirveitä syytöksiä 9-lapsiselle äidilleni.

Kun riehui kauan sitten avioeroni melskeissä käytin ihan samoja sanoja. Jälkeenpäin mietin miksi
käyttäydyin noin alhaisesti. Mutta kyllä huono kielenkäyttö jää mielen syövereihin. Niistä sitten ammentaa kyseenalaista voimaa vaikeuksiinsa.

Ehkä anoppisi lapsuusympäristö ruokki alhaista puhetyyliä. Ei entisaikaan käyty terapiassa.
Hän vain luulee voivansa paremmin laittamalla vanhingon kiertämään.

Sinuna ap. ottaisin etäisyyttä anoppiisi. Anna naisen elää rauhassa elämäänsä.
Olet ollut liian hyvä miniä. Nyt malja täyttyi eikä sinun tarvitse kestää tippaakaan enemmän
rumia puheita. Jos anoppisi ei siivoa puheitaan älä sinäkään enää sano sanaakaan.

Tutun kuuloista

Minäkin olen ollut kiltti ja kärsivällinen anoppiani kohtaan jo lähes 40 vuotta. Mutta mieheeni purin aina kaikki anopin ilkeilyt, seurauksella, että mies sitten haukkui äitinsä. Ei sekään ihan reilua ollut minun taholtani. Voisipa sanoa, että hieman hävettää.

Nykyään naureskelen anopin narinalle, lyön leikiksi ja minkäs mamma sille voi. Murjottaa aikansa ja jatkaa tyylillään. Ei hän enää muutu. Minä muutuin, koska hänen metkunsa eivät enää loukkaa minua.

Miehelleni kunnia siitä, että hän on aina pitänyt minun puoliani äitiänsä vastaan. Eikä ole edes kertonut kaikkea sitä pahaa, mitä anoppi aikoinaan minusta puhui. Olisin nuorempana varmaan ottanut ne puheet aika raskaasti. Onhan anoppi kostanut "poikansa omimisen" minulle suhtautumisellaan lapsiimme. Toisten veljesten lapset kun ovat hänelle ne tärkeimmät ja aikoinaan tämä todella loukkasi. Nyt anoppi sitten kerää satoa, kun kukaan lapsenlapsista ei hänen luonaan juurikaan käy, ei ne tärkeät, eikä vähemmän tärkeät.

aivan oikein tehty

Nostan hattua ja aploodeeraan. Koska ymmärrän, että joskus vain pinna palaa. Millainen on mies, joka antaa äitinsä puhua tuollaista sontaa luoda. Oikea vätys mieheksi, kun lähtee pakoon riitatilannetta. Ei ole luonnetta sen vertaa, että uskaltaisi asettua vaimonsa puolelle ja eikä ole sitten nähnyt ja kuullut mitään. Kun on antanut itseään pahoinpidellä, niin tottakai voi tuntua pahalta ja tuntee syyllisyyttä, vaikka ei ole mitään pahaa tehnyt. Hyi mikä anoppi. Karttaisin kaukaa.

Ilmi

Minun anoppini kuoli,kun olimme tavanneet vain pari kertaa. Ihan mukava ihminen.
Uskon,että olisimme tulleet hyvin toimeen.

Sensijaan minun kiusani olivat miehen sisaret. Oikeita paskanpuhujia ja kiusanhenkiä.
Vielä muutama vuosi sitten koettivat hyökätä minua vastaan huonoin tuloksin.
Enää en korvaani heidän juttuihinsa letkauta.

Miniä myös

Olin ystävällinen miniä, mutta jos minua olisi tituleerattu huoraksi ja varkaaksi, niin välit olisivat menneet poikki. Jos mieheni ei olisi ollut ollut siitä milläänsäkään, niin en olisi voinut enää kunnioittaa häntä.

Anoppi jo minäkin

Voi hyvä ihme! Kummallista miten olet vuosikaudet sietänyt tuota käytöstä. Antanut mieleltään sairaan ihmisen aiheuttaa sinulle pahaa mieltä. Sanan miekka on terävin.


En sinuna olisi enää missään tekemisissä kyseisen ihmisen kanssa. Antaa pojan hoitaa äitinsä kun on tuollainen lässykkä. Kyllä miehen täytyy puolustaa vaimoaan ja sanoa äidille, että et ole tervetullut meille ennen kuin osaat käyttäytyä ja kunnioittaa vaimoani.

Miksi sinun pitäisi olla hänen kanssaan tekemisissä? En käsitä. Vielä passaat ja hyysäät???? Seuraavan kerran kun tulee kylään niin häivy vaikka viikonloppulomalle johonkin toiseen kaupunkiin.

Olisi myös hyvä jos voisit sanoa anopille suoraan kuinka pahaa mieltä hän on aiheuttanut ja nyt on tullut mitta täyteen.

Minulla oli ihana anoppi ja olen koittanut olla hyvä anoppi myös miniälleni.

Vanhuutta

Anoppisi nykyiset jutut voi jo laskea vanhuuden sairauksiin, dementiaan ja sensellaiseen. Hänenhän täytyy olla jo yli kahdeksankymmentä, monet senikäiset sekoavat pikkuhiljaa. Minunkin anoppini viimeisinä elinvuosinaan puhui pahaa kaikista miniöistään, myös minusta. Hymähtelin vain, mitä vanhusten jutuista hermostumaan. Toista tietysti olisi ollut jos olisi haukkunut nuorempana ollessaan, mutta silloin oli ihan mukava ihminen.

kiliha

Taitaa näitä, samalla muotilla valettuja anoppeja olla muillakin kuin oli minullakin. Tämä on sitä sukuperintöä, anoppi kohtelee miniäänsä kuten häntä on aikoinaan kohdeltu, siksi kuvittelin sen omalla kohdallani. Miehen sisaret ovat hyviä avustajia ja jatkavat kiitettävällä ammattitaidolla, äidin pojan ryöstäjää.
Osaisin olla hyvinkin v-mainen anoppi, olen sellaisen korkeakoulun käynyt, liki 20v, että oppimäärä on vähintään maisterin tutkintoa vastaava. Mutta tämän perinteen voi katkaista, meidän täytyy kohdella omia miniöitämme toisin. Ainakin ole yrittänyt, olen kysynyt miniältä, ramppaanko heillä liian usein? Miniän vastaus oli, minkä värinen päiväpeitto meidän sängyssä on, missä kaapissa on kahvikupit ?? En tiennyt, joten hän sanoi, et liian usein ramppaa. Meillä on sopimus, ;-)) kun minä tästä vielä lisää vanhenen ja horiskoidun, jos alan tehdä tupatarkastuksia ja roskia tonkimaan, niin miniällä tai pojalla on lupa nakata minut, niska-pers otteella pihalle, ilman kunnioituksen häivääkään, sillä silloin olen väärässä.
Ketjun aloittajlle, jos miehesi ei ymmärrä tätä tilannetta ja kallistuu vieläkin äitinsä puolelle, niin onko hän arvoisesi mies?