Muija

Muutin kuusi vuotta sitten tähän kaupunkiin ja aluksi sain muutaman ystävän, mutta heitä en tapaa usein ja yksi jo kuolikin. Uusia en vaan löydä, vaikka kuinka etsin. Ihmiset ovat varautuneita ja sisään päin kääntyneitä. En tiedä mihin menisin heitä etsimään. Joku minussa on vikana mutta en osaa sanoa mikä. Olen mielestäni mukava ihminen, mutta ei tärppää.

Mitäs jos

Harrastatko mitään tai olisiko jokin osa-alue joka kiinnostaisi? Hakeudu johonkin piiriin, ryhmään, vapaaehtoistyöhön, sprn toimintaan, ystäväpalveluun, seurakunnan kerhoon, tanssikurssille, kirjallisuuspiiriin, marttoihin, maalauskurssille, käsityöpiiriin... Jos jokin herätti ajatuksia niin ota selvää kaupunkisi palveluista ikäihmisille. Ryhmästä tai ihmisistä, joilla on kanssasi samanlaisia kiinostuksenkohteita voit löytää ystäviä.

Täällä on

Missäpäin asustelet? Täällä on toinen yksinäinen muija. Olen 62vuotias eläkeläinen.Mies on vielä työelämässä minä kotona koetan keksiä ajankulua. Kirppareilla käyn joskus tyttäreni kanssa,kun hänellä sattuu olemaan aikaa.Etelä-Suomessa asun:)
Olen kaivannut kaveria,jonka kanssa voisi käydä jossakin,kun yksin ei viitsi lähteä mihinkään.
Olisi kiva vaikka kirjoitella jos satut omistamaan tietokoneen...tms..?

kysyjä vaan

Oletko koskaan harrastanut mitään? Harrastusten kautta löytyy samanhenkisiä ihmisiä sosiaaliseen kanssakäymiseen. Riippuu paljolti paikkakunnasta millaisia ihmiset siellä ovat.
Ystäviä ei ainakaanvarttuneella iällä saa kovin helposti mutta tuttavia varmaan jos menee oikeisiin paikkoihin.
Vain ihmisten pelkkä tapaaminen kahvilassa tai vastaavassa ei ole kovin syvällistä.
Itse toimin politiikassa, olen ollut yhdistyselämässä muutenkin aktiivi jo nuoresta lähtien eli kontakteja saan helposti. Toki kaikkia en lähelleni kelpuuta. En ole eläkkeellä, asun suuressa kaupungissa jossa sanotaan että ihminen jää helpoiten yksin.
Paha on neuvoa tilanteessasi.
Täytyy kuitenkin myös ajatella ja peilata itseään.

Yksin myös

Minä olen todella aktiivinen nyt(kin) jäätyäni vapaalle. Olen mukana eri yhdistyksissä, teen vapaaehtoistyötä jne. Tuttuja on pilvin pimein, kun käyn vaikkapa ostoksilla tapaan samalla monta tuttua ja aikaa kuluu kuulumisia vaihtaen. Mutta yhtään sellaista henkilöä en ole näistä piireistä löytänyt, jonka kanssa voisin viettää muutakin aikaa kuin harrastuksiin liittyvää aikaa.

Itseasiassa ne muutama ystäväni, joiden kanssa voisin ja olenkin ollut esim. matkalla yhdessä ovat sieltä monen vuosikymmenen takaa eli nuorempana ollaan tutustuttu. Toinen heistä on jo kuollut ja toinen asuu nykyään lähes toisella puolella maata.

Olen ainoa lapsi ja olen aina viihtynyt hyvin omissa oloissani. Voisinkin allekirjoittaa vanhan sanonnan "olen yksin, mutta en yksinäinen". Silti olisi mukavaa kun olisi kumppani, jonka kanssa voisi lähteä reissuun tai kesäteatteriin yms. Seuraa kyllä löytyisi jos olisin aktiivinen ja pyytäisin jotakuta tutuista seurakseni. Sellaista tuttua ei vaan ole, jonka kanssa todella viihtyisin, joten olen katsonut paremmaksi reissata yksin:)

Kun ei

Ihmiset valittaa yksinäisyyttään,mutta,kun tarjoutuu ystäväksi niin eipä sitten uskalletakkaan ottaa tarjousta vastaan.
Onhan olemassa kahviloita,joissa voi tavata ihan oudonkin ihmisen ja tutustella ja tunnustella,että synkkaako luonteet yhteen.
Jos ei tunne viihtyvänsä uuden tutusteltavan kanssa niin sitten sanoo sen ja sillä hyvä. Onpahan ainakin katsottu sekin mahdollinen uusi ystävä.

Aloittaja

Hyviä vinkkejä olen saanut, kiitos niistä. Yksi haluaisi kirjoitella ja se minulle hyvin sopisi, mutta ei täällä oikein uskalla henkilötietojaankaan antaa.Keksipä keino miten vaihdamme osoitteita. Tietokoneen perustoiminnot osaan ja ehkä jollain palstalla voisi kommunikoida.

Muutamaan ns. sanottuun piiriin olen yritellyt, mutta kauhistellut vastaanottoa. Hädissäni soitin sairauteni vuoksi ns. vertaisryhmään ja sieltä sain vastaani sellaisen jeremiaadin, että meinasin läkähtyä siihen paikkaan. Ei puhettakaan, että olisin itse voinut sanoa sanaakaan sekaan ja olin hätätilanteessa ja leikaukseen menossa. Mies siellä alkoi oman sairaskertomuksens muinaisista roomalaisista, oli itsekin vailal puhekaveria ja piti olla joku välittävä henkilö. Eräs tuttava kertoi samanlaista juttua. Kaikki puhuvat, kukaan ei kuuntele.

Ehkä olen myös katsonut peiliin ja miettinyt missä on vika, itsessäni varmaan. Ehkä olen kriittinen, mutta voisin kutsua kahville melkein kenet vain, mutta ihmiset pakenevat. En ole kaunotar, olen paksukin, mutta siisti ja normaalisti pukeutunut, luonteeni ei ole kovin hankala. Kirjeystäviä ja lapsuuden tuttuja on jossain kaukana. Olen huomannut, että ihmiset ovat hyvin hyvin varautuneita, suorastaan pelkäävät keskustelua, jota olen lenkillä yritellyt.

Menin Punaisen Ristin ystäviin ja kävin kurssitkin. Monta kuukautta odotettuani sain ns. ystävän, mutta hän on hyvin pahasti dementoitunut. Miehensä ei anna meidän edes laulaa ja muu seurustelu on sitä, että ystävä toistaa paria lausetta ja nukahtelee. Voisin tehdä heille edes ruokaa, mutta ystäväpalvelun systeemi kieltää kaiken sellaisen. Minun ystäväntarpeeni ei tästä yhtään parane. Olen lisäksi huomannut, ettei niistä ystävistä voi kovin kova pula olla kun miehellenikään ei tarjottu mitään sitä kautta.

Olen 68-vuotias ja eräässä ryhmässä parikymmentä vuotta nuoremmat sanoivat suoraan, etteivät halua olla tämänikäisten kanssa kuin ohimennen. Kun sen jälkeen vielä kutsuin heistä paria kyllän, he lähettivät kiertotietä sanaan, etteivät halua leimaantua vanhuksiin. Ensi kertaa tajusin kuuluvani vanhusjoukoon. Ei se haittaa miksi kutsutaan. Mieli kuitenkin on nuori ja toiveikas ja harrastan itsekseni monenlausta: Juuri otin raparperipiirakan uunista, hain ulkoa teeyrttejä ja vastasin kirjeeseen. Kirjoja tietenkin luen ja jokaisen lehden, jonka käsiini saan. Mikään näistä ei korvaa ihmistä, ei sellaista ystävää, jonka kanssa voi vaihtaa ajatuksia puolin ja toisin.
Toivossa kuitenkin elän.

Aloittajalta sinulle

n. 200 km Helsingistä pohjoiseen päin. En keksi tapaa miten täällä voisi vaihtaa osoitetietoja. Onko sinulla tunnistamaton sähköposti-osoite, jonka voisit antaa? Kirjoittaisin varmasti.
Kirppareilla itsekin käyn, mutta ei sielläkään viitsi kovin usein käydä ja rojua kerääntyy.

Kaikenlaista koetan harrastaa, mutta pääasiassa yksin. Mieskin on, mutta hänellä on omat menonsa, eikä hän paljoa puhu, seurailee urheilua ja touhuaa omiaan. Nytkään en ole nähnyt häntä viikkoon.

Hurlumhei

voi tuolla tavoin oudon ihmisen tavata? Ei ole tullut tuollaista kahvilaa vastaan, sellaista jossa selvin päin joku alkaisi juttelemaan.

tallustelija

Vantaan Korsossa,on esimerkiksi Olohuone,joka on S-marketin yhteydessä. Joskus käyn siellä kahvilla.

Mukava paikka eikä ole öriseviä kaljaveikkoja. Tikkurilassa on kahviloita useampiakin.
Korso on hyvä paikka,vaikka Hesalaiset morkkaavatkin tätä:/

Keravalla on montakin rauhallista kahvilaa. Tunnetko näitä kulmia?

Toinen yksinäinen

Melko kaukana asut minusta,mutta kirjeet kyllä löytää perille. Koetan saada uuden sp-osoitteen johon kirjoitamme. Ehkäpä joskus voisimme tavatakkin?
Vanhimman sisareni kanssa pidämme yhteyttä kirjeitse vaikka soittelemmekkin usein.Kirje on kiva yllätys aina postilokerossa:)

ET:n lukija

Tiistaisin ja torstaisin iltapäivällä on ABC-ravintoloissa ystävätapaaminen, voi istua pöydässä ja jutella.
ET lehdessä on mainostettu sekä paikallislehdessämme sitä.
ET-lehden pinssi vaan rintaan ja sinne!

Ei ruusu, mutta

yritä ottaa yhteys. Kirjoittelen mielelläni ja lähden luontoon kävelemään. Hölskyminen ei varsinaisesti kuulu kun panen paksun paidan, mutta voisihan elämän kokemuksia vaihtaakin ja kahvit keitellä, olet mies tai nainen. Minä olen nainen. Ainakin ollut.

yksin

Miten tähän pitäisi nyt sitten suhtautua? Ainako näissä keskustelijoissa on tämmöisiä tyhjän höpöttäjiä?

mva

Ei "tässä iässä" (n. 60) enää löydä ystäviä kuten nuorempana. Silloin tutustui toisiin erilaisissa "ympyröissä" kuten töissä, harrastuksissa, kavereitten luona. Oli poikaystävän kavereitten tyttöystäviä jne.
Nyt mekin olemme mieheni kanssa kahdestaan, harvoin pyydetään ketään käymään ja mekin saamme harvoin kutsuja kyläilemään. Yritän pitää ystävyyssuhteita yllä naispuolisiin ystäviini, mutta aika huonolla menestyksellä. Tulevat käymään jos haen autolla ja vien myös kotiin, jos pyydän vaikka teatteriin on aina joku este. Jos soitan, vastaaja ilahtuu ja puhuu pitkäänkin, yleensä omista asioistaan, minulle soitetaan harvoin, lähinnä lapset.
Keväällä kävin seurakunnan tilaisuudessa, siitä jäi mukavat fiilikset ja ajattelinkin syksyllä lähteä aktiivisesti mukaan mm. vapaaehtoistyöhän.
Tuo ABC:llä käynti pitänee myös toteuttaa, olen sen unohtanut vaikka luin joskus keväällä näistä tapaamisista.

Hipsuttelija

Siis tarkoitatko Olohuoneella ihan sen nimistä ravintolaa vai olohuoneverkostoa, joka toimii ainakin Keski-Uudellamaalla? Nämä verkoston "olohuoneet" ovat paikkoja, joihin voi tulla kuka vaan, mutta ne ovat yleensä jonkun yleishyödyllisen tahon ylläpitämiä, eivät siis ihan normikahviloita tms.

Keravallakin on tosiaan muutama mukava kahvila, mutta en ole kyllä havainnut, että siellä olisi mitään aktiivisempaa ihmisten lähestymistä! Jokainen juo ja syö ihan siinä omassa seurassaan. Tutut juttelevat, mutta harvemmin ventovieraat!

Näin se on

Myös minulle on siunaantunut monia naisystäviä/tuttuja, jotka kyllä lähtevät erilaisiin rientoihin sillä edellytyksellä, että haen heidät kotiovelta ja palautan sinne myös takaisin. Heillä on joskus ollut ajokortti ja miehen auto käytössään, mutta erilaisten mutkien kautta he ovat nyt tilanteessa, että eivät "pääse" mihinkään ilman kyytiä. Ihan ok hommahan se olisi jos he asuisivat suhteellisen lähellä, mutta en enää jaksa olla mikään taksi, joka kerää porukkaa ympäri kyliä. Kyse ei ole bensakuluista, niitä en laske, mutta kyse on kuitenkin jonkinlaisesta vastavuoroisuudesta. Olisi mukavaa olla joskus itsekin se, jota haetaan ja tuodaan kotiin, eikä aina se, joka huolehtii toisten kotimatkoista!

en tiedä

Jaa en tiedä ovatko niitä. Ihan normaali kahvila se on kyllä.
Mutta,kun istun siellä kahvikupposeni ääressä niin kyllä täällä ainakin joku istahtaa vastapäätä heti juttelemaan. Pitää itsekkin olla senverran seurallinen,että ryhtyy puheisiin.

tullaan

Minä juttelen kirpputoreillakin vieraiden ihmisten kanssa ihan mistä vain. Välillä joku tunnistaa myöhemminkin ja taas juttu luistaa:) Virkistää päivää kivasti.

yks tavis

Aloittajalle sanoisin, että on kyllä peiliin katsomisen paikka, jos kaikki karttaavat.
En usko, että kaikki tapaamasi ihmiset ovat noin rajoittuneita, että vieroksuvat vanhempaa omasta mielestään hyvin käyttäytyvää ihmistä.
Joku asia sinussa (käytöksessäsi ) on varmaan hieman oudosti - ei kaikki voi selittyä 68-vuoden iästäsi - eikä iästä ollenkaan!
"Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan" on vanha sananlasku ja sitä kannattaisi sinunkin miettiä.

Alkumuija

Tässä minä pällistelen itseäni, enkä nyt kyllä keksi mikä se asia voisi olla. En ole sanonut, että kukaan karttaa, en ole vain saanut ketään niin tutuksi, että voisi ajatella kahville kutsumista. Kaikki ehkä suojelevat kotejaan. Olen nimittäin kaupungin keskustassa en missään maalla.
Itsekin pidän mietelauseista, jopa kerään niitä, mutta eivät ne likikään kaikki totta ole. Tuo sinun lauseesi on aika usein. Minulla ei ole vielä toteutunut
Kai ne nyt puhuvat kun vastapäätä istuu, mutta ei se ihan riitä ystävyydeksi. Kai minulla on sitten liian isot kuvitelmat ystävyydesta. En tiedä.

yks tavis

Luulen, että sinä etsitkin kavereita - ystävyys on ihan eri asia - ystävyyttä hiotaan vuosikausia - hyvässä ja huonossa - ja ystävyys säilyy silti kuolemaan saakka. Ystävä on eri asia kuin kaveri...

tavallinen tavis ?

Sinun viestisi oli ap:lle oli taas kerran tökerö, alat nyt sitten kertomaan 60+ ihmiselle kaverin ja ystävän erosta, kyllä se tähän ikään jo tiedetään ilman lässytystäsi.
Mitäs jos sinä tavis-mamma katsoisit itse peiliin, vaikutat ihan juntilta ja töykeältä. Ei tullut tuohon pieneen pääkoppaasi mieleen antaa jotain kannustavaa-rohkaisevaa lausetta tahi keinoa tutustua uusiin ihmisiin.

ihan sivusta

- mutta sinulta vasta tylyä ja töykeää tekstiä tulee, huh, huh!
Missä olit, kun käytöstapoja opetettiin vai unohdettiinko ne kotona opettaa?

Ankelika

Itseironia on vain huumoria. Kävin viikonloppuna vilkaisemassa paljon kehuttua Paviljonkia
Ullanlinnankadulla. Siinäpä vasta hyvä tapaamispaikka. Myös Espan keinutuolin kiihdytysajonäyttely sain suupieleni ylöspäin.

ET-lehden ABC-kahvilajuttu kuulostaa tosi hyvältä idealta.

Jatkakaa höpötystä. Minäkin olen nainen tai ainakin luulen olevani.