Duunarimaija

Opiskelin epäonnekseni itselleni aineyhdistelmän yliopistosta, joka kyllä sivistää ja kehittää ajatteluani, mutta jolla ei työelämässä saa juuri mitään.
Tai saahan sillä: pätkiä ja pätkiä eli hienommin sanottuna projekteja. Jatkuvaa epävarmuutta, ansiosidonnaisen laskemista ja kesälomien unohtamista.
Uudestaan ja uudestaan jonkun projektirahan anomista ja odottamista, ja sitten lukee päivän lehdestä, että "valtio kohdentaa avustuksiaan uudelleen" eli kuulen pian töissä, että lisää rahaa ei sitten tule.

Vajaan 10 vuotta taistelin valtion pätkäläisenä. Pelkkien keskinkertaisuuksien kevätjuhlat ja naamafaktorin mukaiset vakinaistamiset siellä toimintaympäristönä. Pätkäläisenä olet aina se jonon viimeinen ja nokkimajärjestyken alimmainen, tekemässä eniten töitä (myös ne perjantaipäivystykset, kun vakituiset virkamiehet häipyy mökille jo iltapäivästä) ja toivomassa seuraavaa työllistämisjaksoa tai vuorotteluvapaan sijaisuutta. Valtiolla ei myöskään tunneta mitääån kannustimia, palkanlisiä, virkistysrahoja tai seikkailumatkoja,paitsi se pakollinen laivaristelly kerran vuodessa (jupii..).

Palkkaa maksettiin aina sen minimin mukaan. Käteen tuli kuukaudessa n. 1300 euroa. Siis koulutetulle ihmiselle, joka osaa asioita ja vieraita kieliä ja saa tuon verran palkkaa?

Pari vuotta sitten väsyin siihen kaikkeen puurtamiseen ja jonkinlaiseen toivottomuuteen kokonaan. Tiesin, etten tule etenemään mihinkään erikoisasemiin enkä johtoasemiin, ja taas tavan muurahaisena homma ei tästä muuksi murene. Keski-ikä koitti jo, ja tässä ollaan.

Vaihdoin muihin maisemiin, tai muihin vesistöihin tarkemmin sanottuna. Lähdin ro-ro alukselle Itämerelle talouspuolelle emännöimään. Ja kas: tunnen vaihtaneeni kaikenkaikkiaan aivan oikein!

Laivani seilaa Itämerellä, ja työskentelen aina 2 viikkoa työssä, 2 viikkoa vapaalla. Meitä on täällä n. 30 ja useita eri kansallisuuuksia. Meitä suomalaisiakin muutama, sillä suomenkielen taitoisia myös tarvitaan, vaikka työnantaja ei suomalainen olekaan. Palkkani tulee toki suomeen omalle tililleni, mutta toisesta maasta. Verot maksan merimiesverotuksen mukaan työnantajan maahan ensisijaisesti.
Sain vakituisen paikan kuukaudessa, ikälisät kohdallaan. Käteen tulee palkkaa n. 2100 - 2300 kuukaudessa. ( 2viikon työskentelystä). Terveydenhoidon hoidan suomessa käymällä yksityisellä ja laittamalla niistä laskut varustamoon. Vuodessa virkitysrahaa muutamia satoja euroja vaikka kuntosalikorttiin.

Ja ne lomat: olen vuodessa noin 4 kk - 4,5 kuukautta työssä. Kesäloma on 6 viikkoa, seuraavaksi pidän 3 viikkoa ja vapaata ja käyn viikon keikan työssä, sitten taas 2-2-työskentelyyn. Kaikki tekemäni ylityöt voin ottaa vapaaviikkoina tai rahana, miten haluan.

Itse työ on perusduunia, joskus raskastakin riippuen aikataluista tai keleistä. Laiva on hierarkinen ja organisointu kokonaisuus, jossa jokaisella on paikkansa ja tehtävänsä just eikä melkein. Ei enää turhanaikaisia palavereja, kilpailua asemista tai paikosta. Laivalla kaikki tietävät tehtävänsä ja komentoketju on selvä.
Laivalla vapaa-aikana luen paljon, enemmän kuin aikaisemmin. Sivistystasoni ei ainakaan pääse laskemaan. On hyvä kuntosali, saunat ja uima-allas. Hipsuttelen menemään sen 2 viikkoa ja siirryn sitten maihin viettämään aikaani miten ja missä haluankin.

Olen naimisissa miehen kansssa, joka myös tekee matkatyötä eikä miellä ole lapsia. Satsaamme yhteiseen vapaa-aikaan matkustelemalla ja kakkoskodissamme maalla puutarhanlaitossa ja sisustamisessa.

Joidenkin entisen työkavereiden mielestä olen "tippunut" alemmaksi jossain akateemisten elämänjärjestyksessä tietysti. Mutta en osaa heitä kadehtia ollenkaan, lähinnä päinvastoin. Kun tietää millaisia suorastaan "mielenvikaisia" pikkupomoja ja kieroontuneita työyhteisöjä noissa toimistoissa pyörii ja mikä pätkätyöläisen asema siellä on ja pysyy, huh huh. Laiva on työyhteisönä niin tiivis ja jotenkin kollektiivinen, että sekopäät ja sooloilijat eivät pysy eivätkä pärjää. Kaikista ei täälläkän tarvistse tietenkään pitää, mutta mehän ollaankin vaan töissä eikä perhettä perustamassa.

Elintasoni on noussut ihan rahallisesti selvästi, vapaa-aika lisääntynyt, tulevasuuden suunnitelmat kirkastuneet, jopa yleiskuntokin kohonnut, alkoholinkäyttö vähentynyt ainakin puolella (=laivalla on nollapolitiikka). Tulevaa Balinmatkaa odotellessa jatkan näissä merkeissä vielä pitkään. Pieni ylennysmahdollisuus on olemassa,johon kerään nyt kokemusta. Takaisin vanhaan en ole palaamassa.

Sössöloogi

Luin Sosiologia-lehdessä tutkimuksessa, jossa oli tarkasteltu ns. akateemisia köyhiä. Tutkittavat olivat kaikki menestyneet koulussa, valmistuneet erinomaisilla arvosanoilla ja pudonneet työttömyyskorvausten, huonojen pätkäpalkkojen ja sosiaalitukien keskellä. Sempahempi, jos puoliso oli löytynyt samalta alalta.
Esille tuli katkeruus, joka mielestäni näkyy alkuperäisenkin kirjoituksessa.

Tavallisen keskiluokkaisen, keski-ikäisen naisenpuolen puurtaminen jossain ministeriön rattaana todellakin hävyttömän pienellä palkalla ilman tulevaisuuden näkymiä on todellakin masentavaa. Ne, jotka ovat yliopistolla valinneet sopivat aineyhdistelmät, ja ennenkaikkea hakeutuneet opiskelijoiden poliittsiin yhdistykiin toimimaan voivat luottaa siihen, että jostain te-keskuksesta tai lääninhallituksesta tms. löytyy osastonjohtajan paikka joskus kuitenkin. Ne ahkeat naiset, jotka eivät osaa eivätkä ymmärrä verkottua jäävät juuri noihin tonniviidensadan bruttopalkkoihin. Ilman vakinaistamista.

Olen joskus pohtinut, että onko semmoisessa ns duunarinhommassa ja hierarkisessa työssä jotekin "rehellisempää" olla työssä. Tarkoitan tuota, että "jokainen tietää mikä on homma ja asema ja sen mukaan kaikki toimii". Laiva tai joku armeija on varmaan siitä äärimmäisen selvä esimerkki.

Laivalla työskentelystäkin on tehty sosiologiassa tutkimuksia. Työymäristö on erikoinen ja varmassti vaativa.

Onnittelut alkuperäiselle. Olet valinnut paljon vapaa-aikaa, selvästi parempaa palkkaa vaikkakin laivalla puolet kuukaudesta. Nykyään mainostavat juuri tuosta vapaa-ajasta ja itseensä satsaamisesta. Olet löytänyt näköjään itsellesi sopivan ratkaisun. Lapsia hankkineet varmaan eivät voi samaan ryhtyä.

Onkohan otsikko ihan oikein? Vai ymmärränkö downshiftaamisen hieman eri tavalla? Eniveis, kiinnostava juttu.

Kaktus ruukussa

Minulla on myös tuttava jolla on akateeminen koulutus mutta elää välillä niukkuudessa. Töistä on välillä tietoa ja välillä ei. Harmittaa hänen puolestaan. Monivuotinen koulutus, ylioppilastutkinto.

Itselläni keskikoulu ja kauppaopisto. Vakituinen työ, kuukausipalkka 2200 euroa.

Voisin kuvitella myös olevani laivalla töissä kaksi viikkoa putkeen ja kaksi viikkoa lomalla, jos se nyt noin meni. Olen jo sen ikäinen ja kuntoinen, ettei minua huolita enää mihinkään toiseen työhön.

Onnea Sinulle alkuperäinen kirjoittaja. Kannattaa tehdä muutokset elämässään ajoissa.

nainen 60v

[QUOTE=Duunarimaija;
Onnittelen, ei kannata jäädä kärvistelemään, kannattaa ottaa ohjat omiin käsiin ja etsiä sitä onnea ja omaa tietä. Ettei tarvitse vanhana ruikuttaa, ois pitäny, miksen, ois sittenkin pitänyt, loputtomiin.
Kaikkea hyvää sinulle :D

Hienoa!

Hienoa, että olet löytänyt itsellesi "oikean" tavan elää :)

Minkälaisen koulutuksen kävit ennen nykyistä työtäsi? Oliko sinulla alan kokemusta aiemmin, esim. siis kesätöinä hankittua tms?

Termien täsmennys

Hieno homma, MUTTA: tuo ei ole downshiftaamista, päin vastoin. DS:lla tarkoitetaan, että elintasoa pudotetaan vapaaehtoisesti, ja samalla keskitytään asioihin jotka oikeasti kiinnostavat ja luovat elämänlaatua. Olet siis päinvastoin "upshiftannut", kun olet vaihtanut mielenkiintoisemman mutta huonommin palkatun ja epävarman homman hyvin palkattuun "rutiinityöhön". Downshiftaamista ei siis millään muotoa ole (pelkästään) se, että tekee koulutustaan vastaamatonta työtä.

Zivuztaja

Päivän lehdessä oli juttua pitkäaikaistyöttömistä, jotka pyörivät työllistämistoimien-työttömyyden-aktivoinnin-tukitöiden-korvausten ympyrässä ja jotka eivät tutkijoiden mukaan tule ikinä työllistymään vapaille markkinoille. Esimerkkinä oli filosofian maisteri 38 vuotta, joka itse ei enää uskonut menevänsä töihin 8 - 16 joka päivä eläkeikään asti. Enää ei uskonut niin tekevänsä??
Hän työskenteli tällä hetkellä jossain tukitöissä bruttopalkkana 1200 ja risat euroa. Paljonko siitä jää käteen, 1000 euroa kuukaudessa? Ei jestas sentään.
Akateeminen koulutus ja siuvssa työstä, kunnollisesta palkasta ja itse kokeekin olevansa ulkona palkkatyömentaliteetista.

Kyllä mieluimmin sitten ihan duunarimaijan mukaisesti reiluun perusduuniin. Josta alkaa näköjään käteenkin jäämään tuhannen enemmän kuin koulutusta vastaavissa pätkätöissä.

Hienoa, että samalla kun pystyy tekemään työtä, voi myös satsata vapaa-aikaan ja siellä mökillä kuopsutteluun.

On olemassa tosiaan muutakin downsiftaamista, kuin näitä mitä naistenlehdissä on esitelty. Niissä hyvinpalkatut asiantuntijat ja uraellit pitävät sapattivuotta ja vetäytyvät jonnnekin Huahiniin 5000 egen joogaretriittiin. Tai sanovat itsensä irti huipputuloisesta työstään ja jäävät lopputilirahojen kanssa vapaalle ja perustavat samoin tein jonkun oman firman. Samalta alalta ja jatkavat samoissa verkostoissa samojen asioiden parissa mutta itsenäisenä yrittäjänä.

Mielelläni luen tällaisesta alanvaihtajasta, joka lähtee niinsanotusti sorvin ääreen ja saa siitä itselleen enemmän.

Itse arvostan työssä palkkaa enemmän sen itsenäisyyttä. Jos palkka vielä nousee työtä vaihtaessa,niin sehän on vaan lisäpalkkiota siinä.

Ulos ja maailmalle!

Vain 4,5 kuukautta vuodessa työssä ja loput omaa vapaa-aikaa!! Ja käteen tulee palkka joka kuukausi kuitenkin!

Haaveilen samanlaisesta mahdollisuudesta. Olin juuri 3,5 viikkoa Thaimaassa ja reissu oli ihana. Jos voisin, niin tekisin töitä kevät- vähän kesällä - ja syksyn ja vaihtaisin sitten maisemaa.
Keskitalvi olisi ihana viettää lämpimässä ja auringossa rauhallisesti ja vaatimattomasti elellen. Kesällä taas kuopsuttelisin mökillä. Kevään ja syksyn aikana yrittäisi tienata ja kerätä vapaa-päiviä käytettäväksi.

Harvalla on mahdollisuutta siirytä "laivakissaksi". Viikkojen poissaolo kotoa on monille aika rankkaa ja ihan mahdontakin lasten tai lemmikkien takia. Alkuperäisellä kirjoittajalla ei ole lapsia ja puolisokin pystyy jaksottelemaan matkatöitään, joten vapaa-aikaa tosiaan on käytettävissä.

Yksityisyrittäjän toki voi itse päättää vapaistaan ja lomistaan, mutta yleensä juuri he eivät pidä lomaa senkään vertaa.

Mistä saisi riivittyä sen verran rahaa, että pystyisi esim yhden talven olemaan poissa näistä pakkasista ja silti voisi vielä viettää kesälomankin? Sitten taas jaksaisi muutaman vuoden tätä arjen arkea. Joka on muuten tosi tylsää.

Sinne tänne

---Esille tuli katkeruus, joka mielestäni näkyy alkuperäisenkin kirjoituksessa.----

Mielestäni alkuperäisen kirjoituksesa ei ollut mitään katkeruuteen viittaavaa. Mutta täällä on ihmisiä, jotka vetävät aina esiin kateuden ja katkeruuden, vaikka olisi kyse liian kulmistä ilmoista. Kuvaa luultavasti heidän oman päänsä sisältöä, ei sitä mitä he lukevat.

Minuat tuo oli hieno aloitus ihmiseltä, joka ohjaa oma elämäänsä, ei jää kerran tehtyjen valintojen vangiksi.

Ei sovi varmankaan kaikille. Esimerkiksi kaksi viikkoa perä perää yhdessä samassa laivassa "vankina" tekisi minut hulluksi. En ikinä voisi kuvitella osallistuvani esimerkiksi millekään risteilylle, mitä loma se olisi? No työnteko voisi olla toisenlaista, jos olisi koko ajan jotain tehtävää, niin kenties sitä vankilatunnetta ei tulisi. Mutta sosiaalisen luonteen se vaatii, yksityisyys on aikalailla kortilla.

Noniin

Eikö se viesti ole mennyt vieläkään perille, ettei yliopistosta valmistuneille todellakaan riitä töitä. Näitä humanisteja valmistuu aivan liikaa.

Nuorille naisille pitäisi kaupata muita opiskelusuuntia, sellaisia, joissa oikeasti työllistyy. Käy yhteiskunnallekin kalliiksi elättää näitä vuosikausia opiskelleita.

Sinne tänne

Mielestäni meidän tulisi roimasti vähentää korkeakoulupaikkoja muutenkin ja kouluttaa ihmiset tekemään jotain, mikä on oikeasti hyödyllistä. Tämä koskee useita muitakin kuin hittihattihumanisteja. Niin kauan kuin opiskelupaikkoja on, niihin myös haetaan. Iso osa niistä asioista, joita työelämässä tehdään, opitaan työelämässä.

peruselli

Muistaakseni uusimmassa Ilona-lehdessä on juttu keski-ikäisestä naisesta laivan baarimestarina. Hänellä on työkaverinsa kanssa vakiohytti, jonne on tuonut henkilökohtaisia tavaroitaan. Nainen on seilannut Suomen ja Ruotsin väliä 20 vuotta ja viihtynyt hyvin.
Hieman vain ystävyyssuhteet ovat kärsineet.

Sivustaja

Minäkin tunnen muutaman akateemisesti koulutetun, joka elää köyhyydessä. Valtion tai jonkun kulttuuri yhdistyksen projektit ei todellakaan paljon elätä. Kumpikaan naispuolisesta köyhästä ei ole uskaltanut tehdä lapsia, kun vakituista työtä eikä tuloja ole ollut. Sen pahempi, jos on löytänyt miehen samoilta luennoilta, eli yhtä köyhän.
Akateemisten työttömyys ja surkea työtilanne ei ole oiken kenenkään mielestä kiinostava puheenaihe, eikä edunvalvonnan paikka. Syytä olis kyllä.
Laivatyössä kahden viikon työstä yli 2200 käteen. Siis toistatonnia viikko. Yli puolet vuodesta lomalla. Ei tohon pysty valtion/kunnan/kulttuuriyhdistyksen pätkäläisenä ikinä.

Pätkästetty

Akateeminen koulutus, kyllä, ja valtiolla työllistämisrahoilla pätkätyöllisenä. Ei siis kesälomaa tänä vuonna, vaan väsyttävää päivystystä toimistolla. Vakituiset virkamiehet pitkillä lomillaan. Minä en varmaan koskaan saa itselleni kesämökkiä ja pitkiä kesälomia. Enpä kyllä saa vakituista virkaakaan.
Edellinen joka vakinaistettiin täällä,oli työskennelllyt 8 vuotta samassa hommassa ja vieläpä samassa työhuoneessa työssä, ennenkuin jostain syystä jumala =valtio armahti ja antoi vakituisen viran.

Hierarkia voi olla laivalla tiukka, mutta tarkoituksenmukainen. Täällä toimistolla hierarkia on nokkimajärjestys eikä sillä ole tarkoituksenmukaisuuden kanssa mitään tekemistä. Vakituiset tekee mitä tykkää tai lähinnä eivät tee mitään.
Me pätkäläiset ahkeroimme, teemme ylitöitä ja toivomme että josko saisi vielä jatkoa seuraavaa työpätkään- Lisää palkkaa ei tule. Valtion työllistämisrahaa on x määrää, ja siitä pitää riittää mahdollisimman monelle. Eli monta pienipalkkaisa.

Jos duunaripuolella olisi fyysisesti ei-raskaita töitä, joista palkkani nettona nousisi tonnin ja tulevaisuuden suunnittelminen olisi kerrankin mahdollista, vaihtaisin heti-

Pätkänpätkätoimistolla

Ei siis kesälomaa tänääkään kesänä. Ikää jo yli 30 vuotta. Pitäisi kyllä olla, mutta jokin meni jossain valinnassa pieleen näköjään.
Brutto vähemmän kuin aloittajalla kuukauden työstä, käteen vielä vähemmän.
Kuka jaksaisi pitää meteliä kuntien ja valtion pätkätyöläisten puolesta, niiden palkkauksesta suhteessa koulutukseen ja työn vaativuuteen, jatkuvasta epävarmuudesta, puurtamisesta ilman palkintoa.
Ja ihan järkykttävän vaikeaksi tehdystä työttömyyskorvauksen hakemisesta ja jaksottelusta!

Otan elokuussa omaa lomaa. En ilmottaudu työttömäksi, en ano mitään, en myöskään sijaisuuksia, en mitään.

Veera Velmukas

----Ikää jo yli 30 vuotta----

Vai on ikää "jo" yli 30 vuotta eikä vakipaikkaa vieläkään. Itse muistelen saaneeni ekan vakityön lähes nelikymppisenä eikä se minua vaivannut eikä minua kukaan elättänyt. Mikä ihme tarve ihmisillä on vakiintua, jämähtää paikalleen?

Tulevaisuus

Minä onnekas sain ekan vakipaikkani 27-vuotiaana. Vakipaikka antaa turvallisuutta, pystyy suunnittelemaan lapsia, taloa ym. isompia investointeja, ottamaan lainaa ym. kun on "tae" pysyvyydysteä, sellainen kuin se nyt nykyaikana on. Itse on sitten vastuussa omasta kehittämisestään työssäkin ja eteenpäin kurkottamisesta.

Mutta totta, nykyaikana firmojen kaatuessa työtehtävien muuttuessa, elämänaikainen ura yhdellä/kahdella työnantajalla on enemmän poikkeus kuin vakio. Kun nuoruuden ihanneammatissaan on toteuttanut itseään pari vuosikymmentä, saattaa edessä keski-iän kynnyksellä tai myöhemminkin, olla uran vaihto...

ihmettelen

Kuka ihme haluaa rämettyä samoissa hommissa samassa firmassa tai virkatehtävissä koko työuransa?

Virat ovat viheliäisin viritelmä, mitä tiedän. Ihan järkevät ja reippaat ihmiset lösähtävät ja luistelevat sujuvasti vähistäkin työtehtävistään, kun saavat viran. Ja ovat tajuttoman peloissaan, rajoittavat omaa elämäänsä kun arvostavat sitä virkaa yli kaiken.

Pitäisi olla vain työsuhteita, joko määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia. En kylläkään ymmärrä,mitä vikaa on määräaikaisissa työsuhteissa verrattuna toistaiseksi voimassa oleviin. Määräaikaisuus sitoo myös työnantajaa kun taas "vaki"paikasta sut voidaan irtisanoa jo huomenna irtisanomisajan puitteissa. Ei se ole yhtään sen varmempaa kuin määräaikainen työ. Parasta vain olla reipas ja pitää omaa ammattitaitoa yllä.

On se upeeta

että ihminen on itsensä pomo päättäessään elämänsä suunnasta ja arvoista ! Mainio kirjoitus!
Onnea ja rohkeutta eteenkin päin.

alaspäin

Näinhän se on kuten aloittaja kirjoittaa. Itse olin töissä viitisen vuotta suurinpiirtein samalla palkalla, noin 1300 jäi käteen. Väsyin siihen jatkuvaan epävarmuuteen, pitkin työpätkä oli 6 kuukautta, välissä kotona viikko tai pari kun rahoituksesta ei ollut varmuutta jne jne. Ja verkottoutunutkin olin, jos nyt ainejärjestössä aktiivisesti useampana vuonna mukana oleminen lasketaan siihen. Työttömyyskausina sain tietysti hyvin alhaista työttömyyskorvausta, koska palkka oli töissä ollessa niin pieni.

En vaihtanut duunarihommiin, mutta yksityiselle kuitenkin, erään firman palvelukseen. Palkka nousi, vaikkakaan ei niin paljon kuin aloittajalla (nyt käteen jää noin 1900). Ei tuokaan mikään hirvittävän iso palkka ole, mutta kun nousi 600 euroa ja pätkätyöahdistus katosi, niin en voi valittaa. Näin akateemisena tunnen tuon ikävän tunteen miten muut ajattelevat että vaihdoin alaspäin, koska työtehtävät eivät ole niin paljon ajatustyötä vaativia kuin edellisessä paikassa. Kyllä täytyy myöntää että se hieman kirvelee, tuttujen brassailessa tohtorintutkinnoillaan. Itse jätin aloitetut tohtorinopinnot kesken työpaikkaa vaihtaessa. Mutta useat kai ovat sen hienon tutkinnon ja nimikkeen perässä, itsekin sen aikanani halusin. Nyt tiedän ettei sillä töitä tai onnea irtoa.

Mieheni duunarina ansaitsi alimmillaan ehkä noin 2500, reissutöissä ollessa palkka on ollut 3000-4000 välillä. Hän vaihtoi virkamiespuolelle, ja palkka putosi samaan kuin minulla eli käteen jää noin 1900 nyt hänelläkin. On alkanut katsella uudelleen duunaripuolen paikkoja, juurikin tuollaisia kaksi viikkoa töissä ja kaksi kotona. Viihtyy paremmin, saa vapaa-aikaa ja on mukava saada käteen tuplasti se mitä toimistolla istuessa. Uskaltaisikohan sitä itsekin astua vieläkin alemmas hierarkiassa ja alkaa duunariksi?

Taas kerran

on todistettu, ettei liiallinen opiskelu vie mihinkään, eikä välttämättä kunnon hankkeisiiin.

Kyllä siinä katselin silmät pyöreinä kun tyttökaverinin alakouluajoilta meni naimisiin 19-vuotiaana tehtaan työläisen kanssa.
Ihan muutamassa vuodessa heillä oli talo, mökki, Volvo ja pari lasta.Voivat hyvin kauniissa kodissaan, sillä aikaa kun itse opiskelin kolmekymmenvuotiaaksi.

Tohtorinhattua pyöritellessä ei paljon naurattanut, kun elämä oli mennyt ohi, ei miestä, kunnon kotia, kesäpaikasta ei tarvinnut haaveillakaan.

Palkkaa tuli kohtalisesti, mutta kuiva työpaikka natsevine työkaverineen alkoi kypsyttää.

Sain perinnön, merenrantatalon isoisältäni, omat vanhemmat olivat jo kuolleet.
Muutin maalle, merenrantaan.
Rantakahvilan omistaja, leskimies opetti minut kalastamaan , rakastuimme, sain 35 vuotiaana esikoisemme ja vielä kaksoset parin vuoden kuluttua.
Tohtorin virkaa en edes ajattele, siivoan kahvilaa, sisustan sitä ja hemmottelen miestäni ja lapsiamme.

kylläpä vie

^Olen kyllä täysin eri mieltä kanssasi siitä, ettei opiskelu vie mihinkään.

Jos haluaa elämältä mahdollisimman pian talon, auton, perheen ja kesäpaikan niin mitäpäs sitä sitten opiskelemaan? Tuo on ihan tehtävissä oleva homma kahdella duunaripalkalla jos ei tarvitse pk-seudulle päästä. Olet ollut ihan väärässä paikassa, jos olet tohtoriksi saakka opiskellut mutta halunnut erittäin keskiluokkaista ja sovinnaista elämää. Miksi olet ylipäänsä opiskellut niin kauan?

Itse kammoksun tuota asetelmaa että nuorena vakiinnutaan taloon penskojen kanssa, olen enemmän kaupunki-ihminen ja inhoan autolla ajelua eikä lastenkaan tekeminen kiinnosta. Sen sijaan mitenkään muuten kuin korkeakoulutuksen kautta en olisi saanut näin ihanaa työtä kuin mitä minulla on. Mulla taas elämä olisi mennyt todella suuresti ohi, jos olisin käyttänyt vireimmän nuoruuteni perhettä kasvattaen.

Opinnot eivät kai sulje kuitenkaan pois parisuhde-elämää. Luen rivien välistä, että olet enemmän pahoillasi siitä ettei miestä löytynyt niin pian kuin olisit halunnut? Oletko elänyt sitku-elämää ja odottanut vain prinssiä itsellesi?

Sille tänne

----Kyllä siinä katselin silmät pyöreinä kun tyttökaverinin alakouluajoilta meni naimisiin 19-vuotiaana tehtaan työläisen kanssa.
Ihan muutamassa vuodessa heillä oli talo, mökki, Volvo ja pari lasta.Voivat hyvin kauniissa kodissaan, sillä aikaa kun itse opiskelin kolmekymmenvuotiaaksi.----

Kuka haluaa asettua aloilleen kolmikymppisenä? Huh! Elämä eletty ja siinä ei sitten oikeastaan enää olekaan muuta kuin hautaanmenon odotus.

Jos nyt olisin kaksikymppinen, niin varoisin visusti asettumasta aloilleni mihinkään opiskelupaikkaan sene enmpää kuin työpaikkaankan. Reissaisin maailmalla, eläisin kädestä suuhun. Enkä haluaisi pahemmin sitä taloa ja tavaraa vanhempanakaan. Elämän mielekkyys tulee ihan muusta kuin siitä. Taikka arkistista hoiva- ja huoltotöistä.

alaspäin

Minäkin kammoksun nuorena aloilleen asettumista, enkä tahdo lapsia (vieläkään). Nautin opiskelijaelämästä, siinä ei ollut mitään vikaa. Eikä se todellakaan seurustelua pois sulje, moni kai löytää kumppanin opiskelijakavereiden joukosta. Mutta se mihin sitten sillä monen vuoden puurastuksella pääsi (tai pikemminkin ei päässyt), oli turhauttavaa. Ei minulla elämä mennyt ohi opiskellessa, mutta sen jälkeen seuranneita viittä vuotta työelämässä kadun. Kuvittelin että pääsisin hieman paremmille palkoille ja työ olisi mukavampaa kuin mitä se sitten oli. Mieluummin minäkin kahvilassa puuhailisin kuin homehtuisin vielä siellä samassa konttorissa 1300 euron palkalla.

junan tuoma

kukin tavallaan.
Mulla ei ole käynyt hauta mielessäkään kertakaan elämäni aikana.

Minä en pystyisi elämään kädestä suuhun. Tykkään käydä sisävessassa tarpeillani. Puskapissat onnistuu reissussa, mutta jos se olisi ns. normaali tapa niin, yök. Tykkään nukkua hotellin sängyssä enkä jossain mörskässä ötököiden seassa.

Itse menin vakityöpaikkaan 16 vuotiaana. Sisälähetiksi. Siitä toimiston puolelle 18 vuotiaana. Sen jälkeen työn ohessa pikkuhiljaa opiskellen ja suuntaa aina vähän muuttaen eri aloille.
Kertaakaan en ole ollut työttömänä vaikka irti on sanottu saneerausten yhteydessä 2:sta työpaikasta. Kummallakin kerralla on työnantajan yhteistyökumppani pyytänyt töihin.Jokaisessa työpaikan vaihdossa on palkka noussut ja työtehtävät vähän vaihtuneet.

Vaikka olen ollut töissä 47 viikkoa vuodessa 5 päivänä viikossa 8h koko ikäni, mulle on jäänyt vielä joka ikisestä päivästä 16h kokonaan itselle + viikonloput ja vuosilomat. Hyvin on ehtinyt käymään teatterissa ja ulkona viikottain ja tehdä ihan mitä olen halunnut.

Olen pitänyt vuorotteluvapaata 3 kertaa. Eka kerralla kävin Aasian maat läpi ja olin reissussa yhtämittaisesti liki puoli vuotta. Sitten olin kotona 2 kk ja sen jälkeen Sveitsin Alpeilla kesäkuun alusta elokuun loppuun.
Toka vapaalla vuorossa oli Usa, Kanada ja Meksiko. Reissussa meni vähän yli 7 kk, lopun aikaa olin pääasiassa mökillä. Portugalissakin piipahdin tuona vuonna.
Viimeksi 2 vuotta sitten olin 4 kk Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Muun ajan nautin Suomen maisemista Lapissa, Ruotsin ja Norjan puolella. Kävin myös Islannissa viikon reissulla.
Vuosilomilla olen reissanut Euroopan kaupungeissa.

Jos näyttää siltä, että rahat ei riitä, voin aina myydä omaisuutta pois. Ostin asunnon alle 200.000 markalla. Lainaa maksoin 12 vuotta. Ei haitannut normaalia rahankäyttöä yhtään. Remppasin pikkuhiljaa vähän kerrallaan. Nyt asunnon arvo on noin 290- 320.000€. Kesämökin hankin 70-luvun lopussa 50.000 markalla. Nyt siitä paikasta saisi n. 180.000-200.000€.
Eli ei ne mun rahat ainakaan hukkaan vielä ole menneet.

Eläketiedote tuli eilen. Jos jäisin eläkkeelle juuri nyt saisin 3200€/kk:ssa eläkettä joten kai siitä työn tekemisestä ja eläkemaksujen maksamisesta jotain hyötyä on mulle tulevaisuudessakin.

Mulle elämän mielekkyys on sitä, että olen saanut tehdä ja teen yhä juuri sitä työtä mitä haluan tehdä, pystyn vapaa-aikanani harrastamaan niitä asioita joita haluan harrastaa ja myös sitä että vanhuuteni on turvattu.
Ei tarvitse elää kädestä suuhun. Rahaa on nyt ja myös siihen hyvään vanhuuteen ja hyvään hoitoon yksityisessä hoitokodissa sitten aikanaan.