Plazan keskustelut etusivu
» Rekisteröidy käyttäjäksi
» Unohditko tunnuksesi?
Mene takaisin   Plaza keskustelut – Plaza > Ellit > Työ ja yhteiskunta > Kurssilla
Keskustelujen ohjeet

Vastaa viestiin
 
Työkalut Hae ketjusta
01.10.08, 12:20   #1 (linkki)
fam1
(Vierailija)
 
Viestejä: n/a
Yliopistossa opiskelu

Hei! Olen tällä hetkellä töissä, mutta ajattelin pyrkiä ensi vuonna yliopistoon. Opiskeluhan alkaa syyskuussa (siis jos pääsen sisään), jolloin ajattelin pitää kesäloman töistä ja ottaa lokakuusta lähtien opintovapaata. Takaisin töihin ajattelin palata tammi-helmikuussa. Pystyykö työn ohessa kuinka opiskelemaan, vai onko ihan mahdotonta? Pääseekö hyvin alkuun jos on kokopäiväisenä opiskelija ekat 3-4 kk?
  Vastaa viestiin
01.10.08, 13:41   #2 (linkki)
myös työn ohella opiskellut
(Vierailija)
 
Viestejä: n/a
Yliopistossa laadit itse oman lukujärjestyksesi ja päätät siten itsenäisesti ajankäytöstäsi, joten työn ja opiskelun yhdistäminen ei ole mahdoton ajatus. Eka opiskeluvuosi koostuu tavallisesti pää- ja sivuaineiden peruskursseista (luennot, kirjatentit), eikä luennoilla ole läsnäolopakkoa. Tutkintoon kuuluvilla kielikursseilla sekä eri aineiden demoissa ja seminaareissa on tiukempi kontrolli, mutta niitä ei yleensä ole vielä fuksivuotena. 3-4kk:n kokopäiväopiskelulla saat jo useamman peruskurssin suoritettua eli homman hyvin käyntiin ja opiskelurutiinit haltuun. Siitä se lähtee :)

  Vastaa viestiin
01.10.08, 13:44   #3 (linkki)
myös työn ohella opiskellut
(Vierailija)
 
Viestejä: n/a
Korjaus edelliseen: piti sanomani, että eka opiskeluvuosi koostuu pää- ja sivuaineiden perusOPINNOISTA eikä peruskursseista...
  Vastaa viestiin
02.10.08, 12:58   #4 (linkki)
yliopisto-opiskelija..
(Vierailija)
 
Viestejä: n/a
Opiskelen kauppatieteitä ja olen pystynyt hyvin käymään osa-aikatöissä. Onneksi kuitenkin on ollut ymmärtäväisiä työnantaja, jotka ovat antaneet vapaata kielikurssien ajaksi ja tenttien ajaksi.
Koulun ohessa työssäkäynti on raskasta. Rahaa on kuitenkin sen verran vähän, että omalla kohdallani on ollut töihin mentävä. Jos minulla olisi paljon rahaa, en kävisi töissä vaan keskittyisin paahtamaan kursseja läpi. Tämänkin jokainen kokee tavallaan, mutta minä näin.
  Vastaa viestiin
03.10.08, 13:33   #5 (linkki)
pääsykokeet
(Vierailija)
 
Viestejä: n/a
on ensin läpäistävä.
  Vastaa viestiin
06.10.08, 09:16   #6 (linkki)
-ap-
(Vierailija)
 
Viestejä: n/a
aijaa?!

Kiva kun kerroit. Mielestäni kirjoitinkin, että JOS PÄÄSEN SISÄÄN.
  Vastaa viestiin
06.10.08, 12:00   #7 (linkki)
pääsykokeet
(Vierailija)
 
Viestejä: n/a
ja avoimeen yliopistoon ei saa opintotukea ollenkaan.
  Vastaa viestiin
06.10.08, 12:18   #8 (linkki)
so?
(Vierailija)
 
Viestejä: n/a
-ap-

Eikä siihen jos luet kotona ulkoa sanakirjoja.
  Vastaa viestiin
08.10.08, 11:20   #9 (linkki)
vaapukka08
(Vierailija)
 
Viestejä: n/a
"Pystyykö työn ohessa kuinka opiskelemaan, vai onko ihan mahdotonta?"

Riippuu pääaineesta. Esim. kielten, luokanopettajan ja lääkärin opinnot on rakennettu siten, että opiskelu on aikaavievää ja vaativaa kokopäivätyötä. Toisissa aineissa, esimerkiksi yhteiskuntatieteissä, opiskelu on kirjatenttipainotteista joka ei ole niin sidottua tiettyyn aikaan ja paikkaan kuten ryhmämuotoinen opetus.

Ja gradu on tietysti luku sinänsä, silloin viimeistään voi olla rankkaa yhdistää palkkatyö ja opinnäytteen kirjoittaminen. Kannattaakin jo hyvissä ajoin kehitellä toimiva selviytymisstrategia graduvaihetta varten. Siitä selviää kyllä, kunhan jaksaa pitää mielessä että ko. elämänvaihe on ainutkertainen ja ohimenevä. Lopussa kiitos seisoo maisterinpapereiden muodossa :)
  Vastaa viestiin
12.10.08, 21:11   #10 (linkki)
vaiheita
(Vierailija)
 
Viestejä: n/a
Kyllä varmasti perusopintojen ohessa ensimmäisinä opiskeluvuosina pystyy käymään töissä siinä ohella, vaikka rankkaa se kyllä on. Tai riippuen pääaineesta, mutta aika monessa on kuitenkin joustava aikataulu. Että jos energiaa riittää niin mikä jottei. Kannattaa kokeilla ja kuulostella sopiiko se järjestely juuri itselle.

Graduvaihe sitten taas... Niin se on aivan helvetillinen jakso elämässä, jolloin pitäisi laittaa koko muu elämä narikkaan ja kirjoittaa ja pähkäillä vain ja ainoastaan gradua. Kun sitä tekee se EI tunnu ohimenevältä elämänvaiheelta vaan loputtomalta ja kiduttavan tuskaiselta taipaleelta, jolle ei loppua näy. Niin ja siinä vaiheessa on viimeistään kyllästynyt jo opiskeluun aivan totaalisesti. Onnellista, jos se tulee vasta tässä vaiheessa. Yleensä se tulee jo siinä kolmannen vuoden paikkeilla...

Minulla on nyt tämä "graduvaihe" ollut yli vuoden ja elämässä on ollut sinä aikana muutenkin sellaista tuulta ja tuiverrusta, että heikottaa. Kun se elämä ei pysähdy minun graduni takia. Tämäkin kannattaa muistaa. On joitakin kummallisia tapauksia, jotka ovat tehneet gradun kolmessa kuukaudessa, mutta useimmilla siihen menee vuosi, reilu, ja sinä aikana ehtii elämässä muutenkin sattua ja tapahtua.

Graduvaihe on vasta se, jossa opiskelija todella punnitaan ja kaikki henkiset ja fyysiset voimavarat laitetaan koetukselle.

Jos minulla olisi jo työpaikka enkä ihan ehdottoman välttämättä tarvitsisi tutkintoa yliopistosta niin en kyllä lähtisi.

Kannattaa muistaa, että tämä on väsyneen ja sarkastisen katkeran graduvaiheilijan tekstiä, mutta kannattaa muistaa se totuus, että opiskelu ja varsinkin gradun tekeminen on täyttä työtä ja kuten mitä tahansa työtä niin kannattaa miettiä ennen kuin ottaa sen vastaan. Yliopisto opiskelu on näennäisen joustavaa ja vapaata, mutta kuitenkin niin kauan kuin siellä on kirjoilla eikä ole valmistunut niin se on äärimmäisen painostavaa ja sitovaa. Kun sen on aloittanut niin sitä joko ei tee loppuun ja kärsii tai kärsii ja tekee loppuun. Useimmat tulevat yliopistoon nuorina ja kevein mielin ja sitten on 15 000 "gradua vaille valmista" joita kalvaa kesken jääneet opinnot. Se on jotain mitä kannattaa miettiä. Tämä ei siis ole osoitettu erityisesti ap:lle vaan yleisesti kommenttia. Yliopisto haalii opiskelijoita ja sitten jättää opiskelijat oman onnensa nojaan. Eikä tämä ole opiskelijoiden vika. Tästä haluan varoittaa kaikkia, jotka yliopisto opintoja harkitsette. Kannattaakin harkita pari kertaa jo ennen niitä pääsykokeita, että haluaako sitä todella ja onko valmis sitomaan itsensä opiskelijaelämään moneksi moneksi vuodeksi. Jos sitä haluaa niin parhainta onnea matkaan. :) Ja onnea siinäkin tapauksessa jos ajatuksen päättää hylätä. On paljon paljon vaihtoehtoja ja toivottavasti jokainen löytää sen omansa. :) Oli se sitten yliopiston sisällä tai jossain ihan muualla.
  Vastaa viestiin


12.10.08, 22:38   #11 (linkki)
edelliselle--
(Vierailija)
 
Viestejä: n/a
eli sinulle gradulainen.

Paljon tsemppiä!

Itse olin kirjoilla yliopistolla 10 vuotta. Noihin vuosiin mahtui paljon, ongelmia oman ja lähisukulaisen terveyden kanssa sekä ihmissuhdeongelmia. Lisäksi kävin töissä.

Jossain vaiheessa tehtyäni gradun kokeellisen vaiheen masennuin pahasti ja olin lähes ulkona kaikista opiskelukuvioista viisi vuotta. Kuitenkin pakon alla viime keväänä tutkintouudistuksen uhatessa sain kaivettua graduni naftaliinista, puhallettua suurimmat pölyt pois ja rupesin kirjoittamaan. Sivun verran taisi olla tekstiä ennestään. Synnytystuskat olivat kovat, mutta kyllä se sieltä kahdessa ja puolessa kuukaudessa tuli pökellettyä, kun aivan pakko oli.

Mutta olipa virkistävää kuulla, että joku muukin ottaa aiheesta paiseita kuten minä, joka vuosikaudet potkin niitä papereita ympäsi asuntoa.

Eli jos minä pystyin siihen, pystyy kuka tahansa muukin. Sinäkin. Vielä kerran, tsemppiä, kyllä se siitä!
  Vastaa viestiin
14.10.08, 09:52   #12 (linkki)
jo valmistunut
(Vierailija)
 
Viestejä: n/a
Kirjoitin omaa graduani näppis sauhuten viime talvena, tutkinnonuudistus-takarajan painaessa päälle. Urakka oli yllättävän raskas henkisesti ja fyysisesti, paljon rankempi kuin mitä odotin vaikka tiesinkin etukäteen ettei opinnäytteen väkertäminen ole "helppo nakki".

Gradu on hyvin totaalinen projekti kuten aiempi vastaaja kirjoitti, ja sen tekeminen vaatii hirmuista itsekuria. Opiskeluväsymys/kyllästyminen on jo melkoinen tuossa vaiheessa, ainakin itselläni oli. Samalla on yritettävä pyörittää muuta elämääkin, jota ei voi oikein laittaa naftaliiniin odottamaan parempia (ts. graduttomia) aikoja. Jos tähän soppaan olisi pitänyt lisätä ylimääräiseksi mausteeksi työssäkäynti, niin apua. Ei olisi onnistunut minulta. Vilpitön hatunnosto niille jotka siihen kykenevät!

  Vastaa viestiin
14.10.08, 18:35   #13 (linkki)
nimimerkki edelliselle
(Vierailija)
 
Viestejä: n/a
Aivan. Muistan muuten, kun täällä elleissä jollain toisella palstalla avauduin gradunteosta ja vastauksen olivat tyyliin " no se on vaan projekti muiden joukossa, eikä sen kummenpaa."

Siihen nähden että monilla opiskelijoilla opinnot tyssäävät juuri graduvaiheeseen (kuten minullekin vuosiksi kävi), niin ei tosiaankaan uskoisi, että se on vaan projekti muiden joukossa..

Ihanaa olla valmistunut!
  Vastaa viestiin
14.10.08, 18:56   #14 (linkki)
gradulainen tuolta edeltä
(Vierailija)
 
Viestejä: n/a
kiitos kovasti tsempistä! :) Sitä tarvitaan...

toi luku 15 000 "gradua vaille valmista" on vuodelta 2005 ja enpä usko että se radikaalisti on muuttunut tuosta. Vaikka nämä viime talven ja kevään kirijät kyllä epäilemättä nostivat valmistumistilastoja. :) Hatun nosto teille kaikille, jotka saitte itseänne niskasta kiinni ja valmistuitte!

Tosiaan vaikea ajatella pelkkänä projektina muiden joukossa kun tuntuu vievän kaiken ajan ja energian. Lisäksi mitä pidemmän aikaa projekti kestää sitä isompi ja hankalampi siitä omassa mielessä tulee. Alkaa vastustaminen.

Minun matkani ei tyssää tähän vaan hemmetti soikoon aion valmistua. En anna periksi enää tässä vaiheessa. Olen jo melkein toinen jalka ulkona yliopistolta... kohta se toinenkin... ;)
  Vastaa viestiin
24.10.08, 13:24   #15 (linkki)
tettiu
(Vierailija)
 
Viestejä: n/a
Opiskelun ja työssäkäynnin yhdistäminen riippuu tosiaan varmasti pitkälti alasta. Joillain aloilla läsnäoloa vaativia opintoja on enemmän, toisilla vähemmän. Myös työnantajallakin on tietysti merkitystä; saako helposti käytyä vaikka luennolla kesken työpäivän tai pidettyä vapaapäiviä. Ja minua ainakin helpotti, kun töistä ei ollut kuin vartin matka yliopistolle.

Minä opiskelin yhteiskuntatieteitä sellaiset mukavat 7 vuotta työnteon ohessa, ennen kuin valmistuin vihdoin maisteriksi. Päätoimisesti olin töissä 5 vuotta opiskeluajasta, muun ajan osatoimisesti. Minulla työnteon ja opiskelun yhdistäminen onnistui hyvin, vaikka varmasti se tuota valmistumisaikaa hidastikin. Mutta muuten nämä osa-alueet tuntuivat mukavasti tukevan toinen toisiaan; oli kiva vaihtaa välillä työaisioista opiskeluihin ja päinvastoin.
  Vastaa viestiin
24.10.08, 14:34   #16 (linkki)
kiirsitär
(Vierailija)
 
Viestejä: n/a
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja fam1
Hei! Olen tällä hetkellä töissä, mutta ajattelin pyrkiä ensi vuonna yliopistoon. Opiskeluhan alkaa syyskuussa (siis jos pääsen sisään), jolloin ajattelin pitää kesäloman töistä ja ottaa lokakuusta lähtien opintovapaata. Takaisin töihin ajattelin palata tammi-helmikuussa. Pystyykö työn ohessa kuinka opiskelemaan, vai onko ihan mahdotonta? Pääseekö hyvin alkuun jos on kokopäiväisenä opiskelija ekat 3-4 kk?
Minkä ikäinen olet? Kiinnostaa ihan sen takia, kun olen itse 29 ja haluaisin kans vielä yliopistoon, mutta pelottaa, että olen sitten luokan "holhooja". Ja ikääkin tietysti jo on, pitäis enemmän keskittyä tulevan puolison metsästämiseen ja perheen perustamiseen eikä haihatella vielä viittä vuotta.
  Vastaa viestiin
24.10.08, 15:03   #17 (linkki)
sinua vanhempi
(Vierailija)
 
Viestejä: n/a
Olen itse päälle kolmekymppinen ja aloitin taas opiskelun oltuani AMK-tutkinnon jälkeen töissä vuosien ajan. Ainakin minun opinahjossani on yliopisto-opiskelijoita 19-vuotiaasta melkein viiskymppiseen joten ei kannata pelätä olevasi ainoa vanhempi opieklija Suomessa minun lisäkseni. ;) Oma kaveripiirini on niin monenikäistä etten pidä kummoisenakaan sitä että opiskelen itseäni reilut 10 vuotta nuorempien kanssa. Yhä harvempi sitäpaitsi pääsee nykyisn suoraan lukiosta yliopistoon, meidänkin aloittavissa opiskelijoissa keski-ikä taisi olla 25. Ei kolmekymppisen elämä välttämättä eroa niin radikaalista parikymppisestä että tarvitsisi tuntea itsensä muinaisjäänteeksi. Ja vaikka eroaisikin, kyllä sekaan mahtuu kaikenlaisia ihmisiä!
  Vastaa viestiin
27.10.08, 10:01   #18 (linkki)
Fam1 (ap)
(Vierailija)
 
Viestejä: n/a
30 lähestyy

Olen 28, ensi vuonna täytän siis 29. Olen jo vuosia miettinyt, että yliopistoon pitäisi mennä. Nyt olen ollut pari vuotta kokopäiväisesti töissä, ja mielessä on, ettei tämä ole sitä, mitä haluan loppuelämäni tehdä. Tällä hetkellä myös lapsen saaminen on haaveena, joten punnitsen tässä nyt kaikkia vaihtoehtoja. Uskon kyllä, että jos pääsen yliopistoon niin asiat järjestyvät aina jotenkin ja mikään kiire ei ole valmistua.
  Vastaa viestiin
27.10.08, 10:06   #19 (linkki)
kriisitär
(Vierailija)
 
Viestejä: n/a
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja sinua vanhempi
Olen itse päälle kolmekymppinen ja aloitin taas opiskelun oltuani AMK-tutkinnon jälkeen töissä vuosien ajan. Ainakin minun opinahjossani on yliopisto-opiskelijoita 19-vuotiaasta melkein viiskymppiseen joten ei kannata pelätä olevasi ainoa vanhempi opieklija Suomessa minun lisäkseni. ;) Oma kaveripiirini on niin monenikäistä etten pidä kummoisenakaan sitä että opiskelen itseäni reilut 10 vuotta nuorempien kanssa. Yhä harvempi sitäpaitsi pääsee nykyisn suoraan lukiosta yliopistoon, meidänkin aloittavissa opiskelijoissa keski-ikä taisi olla 25. Ei kolmekymppisen elämä välttämättä eroa niin radikaalista parikymppisestä että tarvitsisi tuntea itsensä muinaisjäänteeksi. Ja vaikka eroaisikin, kyllä sekaan mahtuu kaikenlaisia ihmisiä!
Heh, kiva kuulla, että muitakin muinaisjäänteitä on vielä yliopistossa. Jotenkin vaan aattelee, että kaikki ovat jotain juuri lukiosta tulleita. Itsekin tradenomi ja ollut monta vuotta työelämässä ja nyt tuntuu, että voisi vaikka mennä takaisin koulun penkille. Olisi ihan erilainen fiilis opiskella, kun kiinnostais opiskelut eikä se opiskelijaelämä.
  Vastaa viestiin
27.10.08, 10:10   #20 (linkki)
kriisitär
(Vierailija)
 
Viestejä: n/a
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Fam1 (ap)
Olen 28, ensi vuonna täytän siis 29. Olen jo vuosia miettinyt, että yliopistoon pitäisi mennä. Nyt olen ollut pari vuotta kokopäiväisesti töissä, ja mielessä on, ettei tämä ole sitä, mitä haluan loppuelämäni tehdä. Tällä hetkellä myös lapsen saaminen on haaveena, joten punnitsen tässä nyt kaikkia vaihtoehtoja. Uskon kyllä, että jos pääsen yliopistoon niin asiat järjestyvät aina jotenkin ja mikään kiire ei ole valmistua.
Itse ajattelen samoin, että kun pääsee vaan sisälle, niin kyllä kaikki sitten järjestyy. Itse olen ajatellut hakea pois omalta paikkakunnalta, joten se olisi samalla "uuden elämän aloittaminen" ja uudet kuviot. Se olisi varmaan täydet viisi vuotta opiskelua, on sen verran hutera tuo tradenomin tutkinto alla.
  Vastaa viestiin


28.10.08, 14:51   #21 (linkki)
gradusta vielä
(Vierailija)
 
Viestejä: n/a
Se on kyllä aivan totta, että graduohjaus on Suomessa aivan luokatonta! niissä maailmankolkissa, missä ihmiset maksavat opinnot itse, on ohjaus ja myös sitouttaminen aivan toista luokkaa. Esim. London School of Economicsiin gradun ja väitöskirjan tehnyt ystävättäreni kertoi, että heillä oli ihan tarkat deadlinet graduseminaarissa ja jatko-opintojen aikana. Eli tiettyyn päivään mennessä piti olla outline tehtynä. Siitä muutaman viikon päästä piti olla kirjallisuusosuus tehtynä. Jälleen määräajan päästä metodi, jne. Nämä siis graduaikatauluja. Jos ei ollut, niin tippui seminaarista ilman mutinoita. Näin tulisi minusta olla Suomessakin. Ihan liikaa ymmärretään ja annetaan oljenkorren oljenkorsia jne, tekohengitetään epämotivoituneita tai taidoiltaan/aikaresursseiltaan vajaita graduisteja. Ja kaikki kärsivät. Omasta seminaaristani tippui puolivälin tienoilla noin puolet porukasta pois, ja sitä ennen me motivoituneet ja aikatauluissa pysyvät saimme kärsiä ja odotella kun ohjaajat pehmoilivat "no ei pidetä tätä outlinien opponointia viel tällä viikolla vaan vasta kuukauden päästä kun osa ei oo ehtiny tehdä". Seminaarin keskeyttäneissä oli sekä alunperin motivoituneita että noita riippakiveksi heittäytyneitä. Minusta g-seminaarissa pitäisi siis olla armoton meno, tulos tai ulos.

MUTTA.

Opiskelijoiden pitäisi saada armottomaan menoon huomattavasti nykyistä enemmän tukea! Omassa seminaarissani oli hurjan vähän lähiopetusta ja kokoontumisia, nähtiin about kerran kuukaudessa ja muu aika oli yksinäistä nysväystä tai ohjaajan tuloksetonta metsästystä/neuvonpitoa. Ohjaajia ei kiinnosta oikeasti auttaa graduistia, hyvä jos jaksavat lukea koko käsikirjoitusta ennen sovittua vastaanottoa. Ketään ei kiinnosta, eikä kohtelustaan voi valittaa, koska laitoksen väki on lojaalia toisilleen. Toisaalta osa ohjaajista keskittyy ohjattaville vittuiluun ja ideoiden alas ampumiseen tai tahallisten kompakysymysten tahi ansojen virittelyyn graduasetelmaan. Tämä ei käy laatuun! Kun tein oman graduni, virallinen ohjaajani ei auttanut yhtään, ei tuntunut aihettani ymmärtävän tai olevan juuri kiinnostunut. Myöhemmin osoittautui, että oikeasti gradualueeni ja varsinkin teoreettinen viitekehykseni oli NIMENOMAAN tämän ihmisen ominta aluetta. Mutta ei vaan halunnut tehdä työtään. Mieluummin sitten pehmoiltiin muodollisissa deadlineissa tai tingittiin niiden sivumäärävaatimuksista. Sisältöön ei apua saanut.

Itse tein graduni aivan omin avuin. Koko homma otti siinä määrin päähän että päätin selviytyä ns. nopeasti ja huolellisesti eli tein gradun minimienergialla, vain läpipääsy kiinnosti, koska olin jo työelämässä ja ansainnut tutkimusmaailman kannukseni toisaalta. Aikaa meni neljä kuukautta, jonka ajan olin poissa töistä ja rahoitin olemiseni opintotuella, lainalla ja säästöilläni. Sain C:n ja gradu on surkea tekele verrattuna muihin tieteellisiin julkaisuihin, mutta mitäpä laitoksen antamilla resursseilla ja tuella muuta voisi odottaakaan... EI TODELLAKAAN KIINNOSTANUT UHRATA YHTÄÄN ENEMPÄÄ AIKAA KUN EI SE KIINNOSTA KUMMINKAAN KETÄÄN, KAIKKEIN VÄHITEN LAITOSTA JONKA NIMISSÄ TYÖTÄ TEHDÄÄN! Sori huutoni.

Ikäkysymykseen, meillä oli useampiakin kolmekymppisiä aloittavia opiskelijoita. Koska samana vuonna aloittaneet eivät mitenkään erityisesti opintojen puolesta pidä yhtä vaan porukka hajoaa ympäri yliopistoa oman suuntautumisensa mukaan, niin en näkisi että tulisi mitään "huoltaja/kalkkis" -ongelmaa. Lapset leikkivät keskenään ja varttuneemmat rationalisoivat opintopisteiden hankinnan. Itse kävin luennoilla tosi vähän kun luentomuistiipanot saa kuitenkin netistä ja usein luennot saa korvattua lisäkirjoilla tentissä. Tämä tietysti vaihtelee paljon aineesta riippuen, ja omasta taitotasosta. Itse kävin esim. matemaattisemmat pakolliset kurssit (tilastotiede) kuuntelemassa luennolla ja myös laskuharjoituksissa, mutta muuten tein paljon kirjatenttinä.
  Vastaa viestiin
29.10.08, 11:16   #22 (linkki)
Annicke
(Vierailija)
 
Viestejä: n/a
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja gradusta vielä
Ohjaajia ei kiinnosta oikeasti auttaa graduistia, hyvä jos jaksavat lukea koko käsikirjoitusta ennen sovittua vastaanottoa. Ketään ei kiinnosta, eikä kohtelustaan voi valittaa, koska laitoksen väki on lojaalia toisilleen. Toisaalta osa ohjaajista keskittyy ohjattaville vittuiluun ja ideoiden alas ampumiseen tai tahallisten kompakysymysten tahi ansojen virittelyyn graduasetelmaan. Tämä ei käy laatuun! Kun tein oman graduni, virallinen ohjaajani ei auttanut yhtään, ei tuntunut aihettani ymmärtävän tai olevan juuri kiinnostunut. Myöhemmin osoittautui, että oikeasti gradualueeni ja varsinkin teoreettinen viitekehykseni oli NIMENOMAAN tämän ihmisen ominta aluetta. Mutta ei vaan halunnut tehdä työtään.
Niin tuttua tämä graduohjaajien piittaamattomuus! Graduntekijään suhtaudutaan parhaimmillaankin melko välinpitämättömästi, pahimmillaan kohtelu on tasan kuvailemasi kaltaista tahallista veemäisyyttä, ylenkatseellisuutta ja ideoiden torppaamista. Monella laitoksella graduilijoiden pompottamisella tuntuu tosiaan olevan yhteisön hiljainen hyväksyntä, ja siksi kenellekään ei voi valittaa asiasta ja vaatia inhimillisempää kohtelua. Olen miettinyt johtuisiko tämä osin esim. siitä, että laitoksen ihmiset suojelevat omia etujaan/asemiaan eivätkä ole siksi halukkaita auttamaan (mahdollisia) tulevia kilpailijoitaan. Tai sitten työ armottomassa ja kilpailuhenkisessä yliopistomaailmassa tekee ihmisestä ikävän tyypin ennen pitkää. Kun tietäisikin vastauksen gradu"ohjauksen" luokattoman surkeaan nykytasoon.

  Vastaa viestiin
17.08.09, 14:29   #23 (linkki)
nuori onneton
(Vierailija)
 
Viestejä: n/a
tartisin apua

Minulla on nyt semmoinen pulma että minä en opiskele mitään niin pääseekö silloin minnekkään töihin?
  Vastaa viestiin
09.09.09, 14:20   #24 (linkki)
dippatyö tulossa
(Vierailija)
 
Viestejä: n/a
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Annicke
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja gradusta vielä
Ohjaajia ei kiinnosta oikeasti auttaa graduistia, hyvä jos jaksavat lukea koko käsikirjoitusta ennen sovittua vastaanottoa. Ketään ei kiinnosta, eikä kohtelustaan voi valittaa, koska laitoksen väki on lojaalia toisilleen. Toisaalta osa ohjaajista keskittyy ohjattaville vittuiluun ja ideoiden alas ampumiseen tai tahallisten kompakysymysten tahi ansojen virittelyyn graduasetelmaan. Tämä ei käy laatuun! Kun tein oman graduni, virallinen ohjaajani ei auttanut yhtään, ei tuntunut aihettani ymmärtävän tai olevan juuri kiinnostunut. Myöhemmin osoittautui, että oikeasti gradualueeni ja varsinkin teoreettinen viitekehykseni oli NIMENOMAAN tämän ihmisen ominta aluetta. Mutta ei vaan halunnut tehdä työtään.
Niin tuttua tämä graduohjaajien piittaamattomuus! Graduntekijään suhtaudutaan parhaimmillaankin melko välinpitämättömästi, pahimmillaan kohtelu on tasan kuvailemasi kaltaista tahallista veemäisyyttä, ylenkatseellisuutta ja ideoiden torppaamista. Monella laitoksella graduilijoiden pompottamisella tuntuu tosiaan olevan yhteisön hiljainen hyväksyntä, ja siksi kenellekään ei voi valittaa asiasta ja vaatia inhimillisempää kohtelua. Olen miettinyt johtuisiko tämä osin esim. siitä, että laitoksen ihmiset suojelevat omia etujaan/asemiaan eivätkä ole siksi halukkaita auttamaan (mahdollisia) tulevia kilpailijoitaan. Tai sitten työ armottomassa ja kilpailuhenkisessä yliopistomaailmassa tekee ihmisestä ikävän tyypin ennen pitkää. Kun tietäisikin vastauksen gradu"ohjauksen" luokattoman surkeaan nykytasoon.
Itse aloitan dippatyön tekoa ja olen kirjoittanut kandidattityön ja sain kolmosen. Tämä suhtautuminen vaihtelee suuresti paikasta toiseen, vrt. korkeakoulusta/yliopistoon.
  Vastaa viestiin
09.12.09, 11:56   #25 (linkki)
pääset jos
(Vierailija)
 
Viestejä: n/a
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja nuori onneton Näytä viesti
Minulla on nyt semmoinen pulma että minä en opiskele mitään niin pääseekö silloin minnekkään töihin?
Menet oppisopimustoimistoon, selaat eri aloja ja soitat haluamaasi firmaan, jos ne vaikka ottaa sut oppisopimuksella sinne. Yksi pv. on teoriaa, loput töitä. Palkkaa saat. Sen työnantaja kanssa sit menet sinne oppisopimuspaikkaan kirjoittamaan sopimuspaperit. Vain näin taitaa kouluttamaton päästä nykyään töihin, muuten ei valitettavasti oteta, koska joka ammattiin pitää olla joku koulutus, ellei sit sukulaissuhteilla.
  Vastaa viestiin
Vastaa viestiin

Tagit
Tyhjä


>Työkalut Hae ketjusta
>
Hae ketjusta:

Laajennettu haku