Radioaktiivista jodi-131 -ainetta on mitattu Suomesta, Norjasta ja Ruotsista. Pitoisuudet ovat niin pieniä, ettei niistä säteilyviranomaisten mukaan ole haittaa ihmiselle tai luonnolle. Ruotsissa erityisesti Kiirunassa on havaittu kohonneita pitoisuuksia. Tuuliolojen mukaan voi arvella, että päästöt ovat Venäjältä - joko sairaalasta tai ydinvoimalasta.

Juu! Aikoinaan Tsernobylin laskeuma kiinnittyi Padasjoen pohjoisosiin, joten vieläkin alueen järvissä ja metsiköissä on radioaktiivisia jäämiä. Fukushima voi olla nyt syy, vaan epäilen, että itänaapurissa on jälleen tapahtunut jokin onnettomuus - tiedon oikeellisuus selvinnee lähitunteina.
Tsernobylin vaikutuksia on edelleen, vaikka laskeumasta on kulunut 26 vuotta.
Tehdäänkö Suomessa mittauksia päivittäin? Näin maatiasta kiinnostavat ainakin tämän vuoden tammikuun lopun päivittäiset arvot.
Varmaan mitataan päivittäin säteilyarvot, mutta Suomessa niistä ei tiedoteta, vaikka ilmenisi pientä nousua. Sen sijaan Ruotsissa ovat herkkiä kaikelle tiedolle, mikä on hyvä asia. Saamme Suomeenkin sitä kautta uutisia, jotka vaikuttavat elämäämme.
Ja siinäkin tiettyä salailua Suomen puolella. Säteilyn täytyy siis kiiriä ensin Suomen yli Ruotsiin, ennenkuin härmän sakki luovuttaa piilotetut lukemat kaikkien tietoon.
Totisinta totta oli silloin 1986, kun apteekkien jodivarastot vähenivät. Taisipa vähentyä myös jokin aika sitten.
Meille suomea puhuville Yleisradio on tärkeä tiedottaja, mutta taitavat rahat kulua ruotsia puhuessa erityisesti nyt, kun palkkaavat mitä ilmeisimmin isolla rahalla väkeä taloon. Kyllähän Yle tiedottaa, mutta siinä talossa hitaus on valttia: