Moninkertaisen Grammy-ehdokkaan, R&B:n supertaiturin Eric Benétin
Suomen-konsertti siirtyy huhtikuusta kesäkuuhun. Tämä lukuisista
menestyshiteistään tunnettu artisti nähdään Helsingissä Apollo Live Clubilla
yhdessä suuren live-yhtyeensä kanssa 5. kesäkuuta. Konsertin piti alun
perin olla 20. huhtikuuta, mutta päivä vaihtui Japanin-kiertueen siirtymisen
vuoksi. Liput Benétin konserttiin maksavat 42/45 euroa, ja ne ovat
myynnissä Lippupalvelussa ja Tiketissä.
Jo valmiiksi ostetut liput kelpaavat sellaisenaan tai mikäli uusi keikka päivä ei sovi,
ne voi palauttaa ostopaikkaan.
Eric Benét teki soolodebyyttinsä vuonna 1996 True To Myself ?albuminsa
myötä. Kolme vuotta myöhemmin julkaistiin A Day In The Life, joka sisälsi
dueton Spend My Life with You yhdessä Tamian kanssa. Laulu nousi
R&B-listojen ykköseksi ja saavutti suuren myyntisuosion. Vuonna 2004 oli
luvassa kolmas soololevy, Hurricane ja vuonna 2008 huippuarvostelut saanut
albumi nimeltään Love & Life
Benétin musiikki on herkkää, sydämentäyteistä ja tunteikasta mutta samalla
vahvaa ja rytmikästä soulahtavaa menomusiikkia. Benét oli vuosina 2001-2005
aviossa näyttelijä Halle Berryn kanssa.
Konsertin ikäraja: K-18
Konsertin järjestäjä: RL Entertainment,
http://www.rle.fi
Eric Benétin kotisivut:
Eric Benét: New Album "Lost In Time" In Stores Now | Official Website: Photos, Blog, Videos, Interactive and more. - EricBenet.net