Otus

Mitkä kirjat ovat saaneet sinut vuodattamaan kyyneleitä, joko surusta, ilosta tai esimerkiksi omien muistojen mieleenpalautumisesta?


Kaikkein itkettävin kirja jonka olen koskaan lukenut on Bim mustakorva, joka piti lukea yläasteella. Sitä oli hyvin vaikea saada luettua loppuun, kun ei meinannut kyyneleiltä saada tekstistä selvää. Mutta enpä ole kuullut kenenkään lukeneen Bimiä kuivin silmin...

Näin äkkiseltään tulee mieleeni myös Universumien tomu-trilogian viimeinen osa eli Maaginen kaukoputki, jonka loppu surullisuudessaan ja kauneudesaan saa minut aina itkemään.

La mujer

Mutta Stephenie Meyerin Vieras oli itkettävä ja Markus Nummen Karkkipäivä. Karkkipäivässä sai kyllä nauraakin. Meyerin "aikuisten" kirjasta pidin oikein paljon, mukavaa hömppää, toivottavasti kirjoittaa enemmänkin aikuisten kirjoja.

Varmasti on muitakin, mutta en muista.

Arja

Leon Uris: Exodus

Olen lukenut sen kolme kertaa. Ensin 17-vuotiaana, sitten kolmekymppisenä ja sitten neljäkymppisenä. Kyynelten määrä on tosin vähentynyt, mutta tullut kuitenkin. Ensimmäisellä kerralla vollotin isoon ääneen, viimeisellä kerralla kyyneleitä pyyhittiin pussilakanan kulmaan.

rhe

Jacquelyn Mitchardin Syvä kuin meri sai silmät kostumaan, Päivi Alasalmen Metsäläiset-kirjan jälkeen itkin useampanakin iltana. Tosin saatoin olla pienen vauvan äitinä erityisen herkässä mielentilassa. Myöskin Jennifer Weinerin Pieniä maanjäristyksiä oli herkistävä tuoreelle äidille. Myös Stephenie Meyerin Twilight sarjaa lukiessa taisi muutama kyynel vierähtää poskelle.

Eija

Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa. Saman kirjailijan Leijapoika.

nuorison mielipide

cecelia ahernin ps. rakastan sinua, stephenie meyerin vieras, diane setterfieldin kolmastoista kertomus, anne bronten wildfell hallin asukas, sekä tietysti nuoruuden tyttö-ja eläinkirjat

zenza

Täällä Pohjantähden alla

XO

Ehdottomasti itkettävin - ja ihanin - lukemani kirja on Gloria Naylorin Mama Day. Viimeisten sivujen paperi aaltoilee edelleen kyynelteni kostuttamana.

Nostalgikko

Sama täällä! Luin Exoduksen ekan kerran joskus rippikouluiässä ja se oli ensimmäinen kirja joka sai minut kyynelehtimään. Viimeksi taisin itkeä lukiessani jotain Timo Sandbergin dekkaria... Hän osaa kuvata henkilöitään todella sydämeenkäyvästi.