| Uutististen lukijan piirtely
Kaiken ihmiset huomaavat, kun tämä kirjailija ja Ylen uutistenlukija Matti Rönkkö oli piirrellyt jotakin piiroksia omille uutispapereilleen. Milestäni siinä ei ole mitään moitittavaa, ellei sitten
piirtelisi tuhmia kuvia, sellaisia, mitä teini-ikäiset pojat yleensä piirtelevät yleisten vessojen seinille ja kesäaikaan uimarantojen uimakoppeihin. Mutta Matti Rönkkö on aikuinen, fiksu mies,
ei hän mitään sopimattomia kuvia piirtele.
Sitäpaitsi on totta, että piirtely lisää ihmisen keskittymiskykyä, kun on esim. jollakin luennolla tai
joku ihminen pitää jossakin tilaisuudessa pitkää ja kuivaa puhetta, niin silloin alkaa tuntumaan tylsältä. Presidentti Halonenenkin oli piirtänyt lehtiöönsä, kun hän kuunteli YK:n pääsihteeri Banki Moon puhetta, oli varmaan kuivaa kuunneltavaa. Monet älykkäät ihmiset ovat myöskin luovia.
Minä piirsin kouluaikoinani min matemaatiikan opettajastani niin hyvän karikatyyrikuvan, että se laitettin näytteile koulun pääkäytävän seinälle. Siinä oli oma nimi alla ja minulle tuli kiire mennä yliviivaamaan minun nimeni pois. Ajattelin, että matikan maikka suuttuisi minulle, jos hän näkisi sen. En ollut hyvä matikassa, mutta lukion matematiikan sain kuitenkin hyväsytysti läpi.
|