| Vaeltamassa Madeiralla -07
Vaeltamassa Madeiralla
Olimme syyskuun –07 lopulla kaksi viikkoa Madeiralla. Kävimme viidellä vaelluksella Sunflower Landscapes Madeira-kirjan ohjeilla.
1 vaellus: Reitti nro 21: Pico das Pedras-Cova da Roda-Cruzinhas. Tällä kertaa meillä oli kaksi ensikertalaista Madeiran kävijää mukana kahdella ensimmäisellä vaelluksella. Ensimmäinen kosketus paikallisbussissa liikkumiseen oli naisille aikamoinen järkytys. He jäivät istumaan kuljettajan taakse ja ensimmäisessä vauhdikkaassa mutkassa toinen kiljaisi aidosti kauhuissaan ja sai kuljettajan naureskelemaan iloisesti. Bussimatka Santanaan on pitkä ja kulkee loppumatkalla korkeilla jyrkänteillä. Me olemme kulkeneet sen aiemminkin ja halusimme tarjota kauniit näköalat myöskin ystävillemme.
Santanasta menimme taksilla vaelluksen alkuun, Rancho Pico das Pedras. Vaellusta kehutaan kauniiksi alkumatkasta levadan varrella kasvavien hortensioiden takia. Mutta sää ei suosinut alussa. Sateessa ja liejussa kävellessä kukatkaan eivät olleet parhaimmillaan. Näköalapaikan, Cova da Roda, jälkeen sade alkoi tauota ja reitti jatkui alaspäin polkua pitkin. Siellä oli kauniita vaaleanpunaisia kasveja. Kasvi kiipeää pitkin muita puita, siinä on kellomaiset, vaaleanpunaiset kukat ja pitkulaisia hedelmiä. Näitä hedelmiä oli kauppahallissa myynnissä, mutta niiden käyttötarkoitus ei meille selvinnyt. Reitillä oli kypsiä karhunvattuja, joita söimme. Ylitimme myöskin vanhan, kauniin kivisillan.
Loppumatkalla kävelimme läpi Ribeira Secan kylän. Näimme puiden oksilla kuivumassa maissintähkiä ja kanat pyörivät kadun varrella. Venyttelimme jalkojamme ja pesimme kasvot levadan varrella, ennen kuin nousimme Cruzinhasiin. Siellä pistäydyimme baarissa bussia odotellessamme.
2 vaellus: Reitti nro 4: Boca da Corrida-Pico Grande-Encumeada. Bussilla ensin ja sitten taksilla vaelluksen lähtöpaikalle, Boca da Corrida. Aamu oli juuri valkenemassa, kun pääsimme näköalatasanteelle. Kaukana alhaalla näkyi Nunnalaakso ( Curral das Feiras) aamun valaistuksessa ja takana upeat vuoret; todella kaunista. Tuulesta ja aamun viileydestä johtuen lähdimme välittömästi maisemien ihailun ja valokuvien oton jälkeen kiipeämään sementtipolkua ylöspäin. Aurinko oli juuri nousemassa Nunnalaakson takana olevan vuoriston takaa ja näköalat alas kylään olivat uskomattoman kauniit. Hyväkuntoinen polku kiersi jyrkänteiden reunoilla, mutta kovin huimaavia pätkiä ei ollut. Matkalla on myöskin Pico Granden kierto, missä on kosteaa ja vehreää. Polku kulkee pitkin kallion reunaa, mutta kasvillisuus peittää jyrkkyydet ja kulkeminen tuntuu helpolta.
Loppumatkalla laskeuduimme laaksoon Paul da Serran yläpuolella ja siellä on koko matkan hyvä mutta jyrkkä sementoitu polku. Osan matkasta menimme sumussa. Tällöin näköalat olivat olemattomat ja monta ihastuksen huudahdusta jäi kuulematta. Reitillä on paljon korkeaa, hyvin vihreää pensasta, minkä nimeä emme tiedä. Aurinkoinen ilma kuitenkin voitti ja loppumatkalla saimme ihailla näköalaa alas kauniisiin kyliin. Reittimme päättyi Encumeadaan, missä on baari ja matkamuistomyymälä.
Oikein hyvä vaellus.
3 vaellus: Ns. kaupunkilevada, Levada dos Piornais. Tämän helpon reitin kuljimme sandaaleissa vesipullo ainoana varustuksena. Reitti kulkee sananmukaisesti asutuksen keskellä kaupungin yläpuolella. Sinne noustiin todella jyrkkää katua pitkin; tuntui, että nenä otti melkein asfalttiin kiinni noustessa. Teimme leppoisan kävelyn pitkin levadaa. Lidon alue levittäytyy alapuolella ja yläpuolella on sekä asutusta että kaktuksia kasvavaa rinnettä. Päädyimme lopulta kaupungin laidalle, josta kävelimme Lidon alueen kautta hotellille.
4 vaellus: Reitti nro 9: Santo da Serra-Levada Nova-Santo da Serra. Bussimatkan jälkeen oli aluksi tylsää asfalttikävelyä melkein tunnin ajan. Saavuimme viimein Capela dos Cardais´iin, missä on pieni kappeli. Reitti kulki levadan reunustaa. Alkumatkalla roikkui karhunvadelman monimetrisiä oksia yli polun ja niitä saimme väistellä ja irrotella vaatteistamme. Vastaamme tuli paikallinen mies, joka raivasi levadan vartta käyrällä vesurillaan. Suurin osa reitistä kulki metsässä, mistä ei ollut näköalaa alas rotkoihin. Toki siellä oli vehreää ja välillä levadan reunoilla kasvoi liljoja ja hortensioita, mutta pitkä kävely oli melko yksitoikkoinen.
5 vaellus: Reitti nro 35: Campo Grande-Levada do Paul-Rabacal-Loreto. Lähdimme bussilla kohti Recta das Canhas´ia. Bussimatka on pitkä, koska se kiertelee kylien läpi vuoristossa. Kiitos bussikuskin jäimme oikeassa paikassa pois kyydistä. Sitten taksilla vaelluksen alkuun. Opaskirjan mukaan tämä levada on saaren vanhimpia ja se kulkee nummimaisessa maisemassa. Vesisade latisti hiukan tunnelmaa ja vei kauniit maisemat silmiemme ulottumattomiin sumunvuoksi. Jyrkillä rinteillä lehmät laidunsivat mutta eivät kiinnittäneet meihin mitään huomiota. Onneksi, sillä niillä oli kunnioitusta herättävät sarvet. Ketään ei tullut alkutaipaleella vastaamme. Monessa kohdassa luvattiin komeita maisemia, mutta me näimme vain sadetta ja sumua alapuolellamme.
Saavuimme Rabacaliin jyrkkää asfalttitietä myöten. Tämän jälkeen seurasi ”pakollinen harhailu”. Tunnin ylimääräinen lenkki johtui epätarkasta reittiselostuksesta ja omasta huolimattomuudestamme. Löysimme kuitenkin oikealle reitille. Vastaamme tuli useita, huonosti varustautuneita, surkean näköisiä vaeltajia. Taas huomasimme, että kunnollisen sadeasun kantaminen repussa ei ole turhaa huonon sään sattuessa.
Tulimme v. 1850 rakennetulle tunnelille ja silloin siinä on mahtunut ratsastamaan. Nyt levadauoman päällä on paksu vesiputki ja sen tukia on kierrettävä muutaman kerran. Läpikulkemiseen meni aikaa n.15 min. Tunnelin jälkeen tulimme kuumaan auringon paisteeseen ja Calheta´n harjanteelle, missä nautimme eväitä. Harjanteelta oli kauniit näköalat laaksoon. Alaspäin laskeutuessamme ohitimme kauniin putouksen ja kahlasimme sen alapuolelta virran yli. Reitin varrella oli paksuja metalliputkia, jotka oli rakennettu melkein pystysuoraan rinteeseen. Vesi johdettiin voimalaitoksiin ja edelleen kasteluun.
Levadalta laskeudutaan vielä metsätietä pitkin Levada Calheta´lle kauniissa kylämaisemissa. Sisiliskon tapaisia vikkelyksiä juoksi erittäin paljon polun tienoilla. Oli nautinto kävellä tällä osuudella. Liljakasvustoa oli suorastaan pensasaitamaisesti levadan varrella, mutta niiden kukkimisaika oli melkein ohi.
Loppurutistuksena laskeuduimme polvet nitisten Loreto´on ja baarissa nautimme perinteiset ”lumumbat” eli kuumaa kaakaota ja tilkka brandyä. Bussi tuli aikanaan ja kuljettaja huvitteli seisauttamalla aina bussin pahimpien/parhaimpien jyrkänteiden reunoilla. Asiakaspalvelua parhaimmasta päästä ja useimmat turistit nousivat seisomaan ja ihailemaan maisemia. Paitsi se edessä istuva turistinainen, joka peitti kasvonsa pahimpien jyrkänteiden kohdilla.
Ribeira Brava – Funchal väli olikin tällä kertaa pikavuorona. Matka taittui 9 tunnelin kautta pikatietä myöten n. 18 min. Paikallisvuoron kierrellessä ja pysähdellessä matka vei aikaa n. 1t 20min.
Oikein hyvä vaellus.
Matka oli onnistunut vaikka tällä kertaa sää oli epävakaisempi verrattuna kolmen vuoden takaiseen Madeiran matkaamme. Silloin sää oli koko ajan poutainen. Muutaman vuoden päästä taas uudelleen Madeiralle.
Ensi maaliskuun alussa menemme kolmeksi viikoksi Teneriffalle ja siellä Puerto de la Cruz´iin, mistä tulevat seuraavat juttumme.
| 
