| (Vierailija) | Vaeltamassa Teneriffalla -08
Vaeltamassa Teneriffalla -08
Olimme maaliskuussa kolme viikkoa Teneriffalla ja kävimme seitsemällä vaelluksella. Vaellukset teimme ”Sunflower Landscapes Tenerife” kirjan sekä viime talvena ilmestyneen Pentti Korpelan: ”Teneriffan patikointiopas, Banaanilaaksoista kuumaisemiin” ohjeilla.
1. vaellus: (Ns. Urkupilli-vaellus) LA CALDERA – LOMO DE LOS BREZOS - ORGANOS – LA CALDERA: 12 km, arvioitu aika 4 h 30 min. Nousua ja laskua 450 m. Keskivaativa.
Olemme kiertäneet tämän reitin kolmasti aiemminkin mutta reitti on hyvä, joten matkustimme jälleen kerran bussilla Calderaan tuttua reittiä. CALDERA oli entisellään; idyllisine baareineen ja grillausalueineen. Lähdimme kiipeämään heti Calderasta ylös vuorelle kohti LOS ORGANOS. Ylhäällä on huikeita näköaloja alas OROTAVAN LAAKSOON. Männyt ovat naavan peitossa, mikä tarkoittaa puhdasta ilmaa. Polku on tehty taidokkaasti kiertelemään vuoren seinämiä, välillä on huikeita pudotuksia polun vierellä. Huikeimmassa kohdassa on todella jyrkkä pudotus ja polun vierelle on laitettu kaide tueksi.
Kevään ja syksyn ero ei ole kovin suuri tällä vaelluksella kasvillisuuden suhteen. Huikeat näköalat alas Orotavan laaksoon olivat mausteena vaelluksellemme. Saksalaisia turistiryhmiä tuli usein vastaan ja ohitsemme. Meillä menee maisemien ihailemiseen, kuvaamiseen ja evästelyyn aina paljon aikaa, joten ohjeelliset vaellusajat ylittyvät aina.
2. vaellus: MASCAN ROTKO: 8 km, 3 h. Laskua 600 m, keskivaativa/vaativa.
Menimme bussilla SANTIAGO DEL TEIDEEN, josta edelleen taksilla Mascaan. Taksia ajava vanha herra pystyi puhumaan kännykkään koko ajan, vaikka tie on mutkainen ja melko kapea. Näköalat vuoristossa olivat todella komeat. MASCAN kylä on rakennettu korkealle kallion laelle; se on nähtävyys jo itsessään. Kylässä on muutama baari ja sieltä saa ostaa lippuja laivoille, joilla pääsee Mascan rannalta LOS GIGANTESIIN vaelluksen päätteeksi. Olimme liikkeellä niin aikaisin, etteivät baarit olleet vielä auki.
Aamulla oli vielä hiukan viileää lähtiessämme kylästä laskeutumaan rotkoon. Rinteillä poltettiin kuivia kasveja (roskia?), muuten oli melko hiljaista. Mascan rinteet olivat melko lohduton näky edellisen kesän maastopalojen jäljiltä. Palmujen rungot olivat mustia mutta maasto alkaa vähitellen toipua palosta. Heti kylän alapuolella on ollut aiemmin silta, jota myöten on ylitetty pieni rotko. Silta on palanut ja vaeltajan on laskeuduttava rotkon pohjalle köydestä tukea ottaen.
Rotko on kokonaisuudessaan melko raskas vaellettava. Me kuljimme reitin nautiskellen; söimme useamman kerran eväitä ja kuvasimme maisemia. Korkeat kallionseinämät rotkon kahta puolta ovat komeat, joissain kohdissa mennään suurten kivenjärkäleiden alitse. Yhdessä kohdassa on kallioon laitettu vaijeri, josta voi ottaa tukea kapealla ja viettävällä polulla kulkiessa. Rotkossa on vehreää ja puro ylitetään useamman kerran. Siellä on kauniita kallioaltaita, joissa juoksee vesi. Ilma oli helteinen, joten rotkossa oli välillä liiankin lämmintä liikkua.
Rannalle päästyämme soitimme paikkavarauksen veneeseen (puhelinnumero oli Korpelan kirjassa). Varaaminen oli turhaa, sillä rannalla kävi useita veneitä ja niistä huudeltiin, josko joku haluaisi venekyydin LOS GIGANTESIIN. Laineilla keinuvaan veneeseen piti hypätä laiturilta, miehistö toki auttoi asiassa. Lyhyen venematkan jälkeen istuimme baarissa varjon alla odotellen Puertoon lähtevää bussia.
3. vaellus: PUERTO DE LA CRUZ – SAN PEDRO – BARRANCO DE RUIZ : 12 km, n. 4 h. Alkumatka helppo, loppumatka vaativa.
Reitti lähtee Puertosta ja sitä voi mennä rannikkoa pitkin 16 km SAN JUAN RAMBLAAN saakka, jos haluaa ja jaksaa. Reitiltä pääsee useista kohdista ylös tielle, jossa bussit kulkevat Puertoon. Alkumatka SAN PEDROON sopii normaalikuntoisille liikkujille, rantareitti SOCORRON jälkeen on raskas.
Reitti lähti Puertosta Playa Jardim rannan vierestä, ohittaen Loro Park-puiston. Hotellialueen jälkeen reitti liikkui hiekkarannan yläpuolelle rakennettu polkua pitkin. Polun varrella oli vanhoja, rappeutuneita vesi-kanaaleja. Näköalat alas merelle ja kallion reunamilla oleville taloille olivat mahtavat. Palo Blancon rotkossa on vanha, monikerroksinen rakennus, joka on raunioitunut vedenpumppaamo. Ohitimme sen jälkeen banaaniviljelyksiä, joiden suojamuurien päällä kasvoi paljon kukkivia köynnöskasveja.
Kävimme San Fernandon linnoituksella, jossa on kolme tykkiä. Jatkoimme matkaa jyrkkää mukulakivikatua pitkin kohti MIRADOR DE SAN PEDROA. Sieltä olisi ollut mahdollisuus mennä takaisin Puertoon bussilla tai tietä pitkin eteenpäin 3 km (välttäen hankalan rantaosuuden) ja jatkaa sieltä taas vaellusta. San Pedron jälkeen on reitin hankalin osuus, 2 km:n matka rantakivikossa. Me lähdimme vaeltamaan eteenpäin ja laskeuduimme seuraavaksi SOCORRON rannalle. Tuulisella ilmalla tätä rantaosuutta ei kannattaisi lähteä kävelemään, mutta sen ymmärsimme vasta jälkeenpäin.
Rantaosuutta on 2 km. Siellä on suuria kivenjärkäleitä, joiden päältä ja väleistä on suunnistettava. Lyhyt ihminen joutuu konttaamaan ja laskeutumaan välillä takapuolen varassa alas kiviltä. Jalkoja oli aseteltava ajatuksen kanssa, ettei liukastu tai kaadu heiluvien kivien päältä. Sadekin kiusasi meitä melkein koko rantamatkan. Rannan kivet ovat hioutuneet pyöreiksi ja niistä lähtee ukkosen kaltainen ääni, kun ne liikkuvat aaltojen tahdissa. Paavo sai rantareitillä kunnon kasteen. Aalto löi kovalla voimalla kiviin ja hulautti vettä päälle. Rantaosuuden lopussa oli niin kapea kaistale, ettei siitä päässyt ohitse, koska vesi pärskyi suurin lainein kallioon. Valitsimme vaihtoehtoreitin, eli nousun jyrkkää polkua pitkin ylös. Polku oli vierivä ja osalla matkaa oli vain pieniä jalansijoja. Jyrkänteen päällä menimme harhaan, ja kuten myöhemmin selvisi, meidän ei olisi kuulunut nousta vielä tästä kohdasta pois rannalta. Tyrskyt vain näyttivät kovin suurilta, emmekä uskaltaneet edetä rannalla eteenpäin. Vilkkaasti liikennöity tie oli ylempänä, mutta sinne ei päässyt mistään. Tulimme yllättäen kanatarhan luokse; myös kanojen mielestä, koska ne aloittivat mielettömän lennon ja huutamisen. Me poistuimme tulosuuntaamme, koska emme halunneet tavata kanojen omistajaa….. Harhailun jälkeen löysimme jatkopolun rinteestä ja pääsimme eteenpäin.
Saavuimme RUIZIN laaksoon, josta pääsimme viljelysten läpi ja kivettyjä portaita pitkin ylös kylään ja tielle. Täältä olisimme voineet jatkaa vielä 4 km eteenpäin, mutta rantakivikossa kävelyn jälkeen kaipasimme jo hotellille ja lepäämään. Hieno reissu, vaikka olikin raskas ja kesti kauan.
4. vaellus: AQUAMANSA – BENIJOS – CHASNA: 8 km, 2 h 30 min. Helppo.
Lähdimme lyhyelle vaellukselle Orotavan laakson yläpuolelle. Ilma oli lämmin ja aurinkoinen. Menimme bussilla tuttua reittiä AQUAMANSAAN, jossa jäimme pois kyydistä kala-laitoksen vierellä. Reitti liikkuu alkumatkalla kanarian männikössä, josta näkyy satunnaisesti Teiden huipulle. Alkumatka on hiukan yksitoikkoinen, mutta reitti sopii huonompikuntoisellekin. Kohtuullisen iäkäs pariskuntakin oli lähtenyt tälle reitille ja hyvin näyttivät pärjäävän. Kävimme suljetun vesitunnelin suulla. Tunneliin pääsy on estetty ja opaste kertoo, että tunnelissa on myrkyllisiä kaasuja. Tunnelin lähellä oli pieni autiotalo, jonka edestä näkyi Puertoon saakka. Reitin loppuosa meni läpi kylän, missä on maanviljelystä. Näimme pariskunnan multaamassa perunaa muulin vetämällä auralla. Kylästä oli esteettömät näköalat Puertoon saakka. Bussi Puertoon lähti CHASNASTA.
5. vaellus: IGUESTE – BARRANCO DE ZAPATA – PLAYA DE ANTEQUERA – BARRANCO DE ANTEQUERA – IGUESTE: 14 km, 5 h 30 min. Nousua ja laskua 1000 m. Vaativa.
Olimme kulkeneet tämän reitin muutama vuosi takaperin, mutta sen vaeltaminen uudelleen kiehtoi kovasti. Reitti on hyvin raskas, koska nousua ja laskua on todella paljon, mutta maisemat korvaavat kyllä vaivan. Edellisellä kerralla meillä oli hiukan liian vähän vettä mukana, nyt osasimme varustautua riittävän hyvin.
Lähdimme aamulla ajoissa bussilla Santa Cruziin. Pääkaupungin liepeillä oli tehty kovasti tieremonttia ja bussi ei käynyt enää esim. La Lagunan bussiasemalla, vaan pysähtyi moottoritien varrelle. Perille on rakennettu uusia bussikaistoja ja bussiasema on uusittu täysin. Etsimme jatkoyhteyden Iguesteen ja pääsimme matkaan puolen tunnin kuluttua. Tie Iguesteen kulkee huimaavan korkealla kallion reunamilla.
Lähdimme kiipeämään Iguestesta ylöspäin kylän läpi. Aurinko paistoi kuumasti ja irrotti hien toden teolla kiivetessämme kylän yläpuolella. Alkureitin vanha ratsupolku on kaiverrettu punaiseen kallioon; sitä on helppo kulkea, mutta jatkuva kiipeäminen on raskasta. Päästyämme ylös MONTANA DE ATALAYAN huipulle näköalat korvasivat nousun vaivan. Ylhäältä näkee kauas merelle, ala-puolella on Iguesten kylä ja kaukana näkyy Santa Cruz. Söimme siellä eväitä ja nautimme kauniista maisemista.
Laskeutuminen rinnettä alas ANTEQUERAN rannalle on hikistä puuhaa sekin. Polku on osittain viettävä ja menee mutkitellen alas rantaa kohti. Rotkon pohjalla on hiukan kömpimistä vaativia kohtia. Meren yläpuolella liikkuva kapea polku on vaikuttava. Meri siintää alapuolella ja pudotusta sinne on melkoisesti. Pääsimme onnellisesti Antequeran rannalle ja evästelimme siellä rannan ainoan palmun suojissa. Rannalla on muutama rakennus, jotka lienevät viikonloppukäytössä. Sinne ei pääse kuin veneellä tai polkuja pitkin.
Seurasi nousu Barranco de Antequeran rinteille. Tämä nousu tuntuu raskaalta, koska takana on jo yksi suuri nousu ja lasku. Reitillä ylitetään joenuoma useampaan kertaan, mutta niissä ei ollut vettä juuri ollenkaan. Vain vuohien ääntä kuulimme noustessamme polulla. Tämän vaelluksen aikana emme tavanneet kuin neljä ihmistä, jotka ohittivat meidät. Päästyämme Antequeran huipulle, olimme hyvin hikisiä. Seuraavaksi alkoi laskeutuminen Iguesten kylään takaisin. Jaloille tämä oli jo melkoinen koettelemus, mutta maisemien katselu auttoi asiassa. Edellisen kerran pääsimme vilvoittelemaan joen vedellä ennen Iguesten kylää, mutta nyt oli kuivempaa, emmekä päässeet kasvojen pesulle. Onneksi meillä oli vettä sen verran, että saimme huuhdotuksi kasvomme ennen bussiin menoa..
6. vaellus: REST. FLEYTAS – PICO DE GALA – LOS BOLICOS – PIDO DE LA MESA – REST. FLEYTAS: 12,2 km, 4 h 20 min. Maltillinen vaellus, nousua ja laskua yhteensä 550 m.
Menimme bussilla Puertosta Teno vuoristoon, matka kesti reilun tunnin. Reilusti ennen määränpäätämme alkoi näkyä edellisen kesän maastopalojen tuhoja. Maasto oli palanut joillain alueilla täysin, mutta palaneita taloja emme nähneet bussin ikkunasta. Puut alkavat toipua vähitellen, kanarianmäntyjen runkoihin oli alkanut kasvaa oksan alkuja. Maan pinnan kasvit olivat myös aloittaneet uuden kasvun. Maasto oli kurjan näköistä, kirjan kuvaukset vihreydestä ja kasvien runsaudesta eivät nyt pitäneet paikkaansa.
Jäimme bussista ravintola Fleytaksen edessä ja lähdimme vaeltamaan autiossa maisemassa kohti MONTANA JALAA. Ohitimme muutamia pieniä lampia ennen nousua MONTANA JALALLE. Puusto oli aloittamassa uutta kasvua, joten piti käyttää mielikuvitusta, millainen maisema olisi ollut normaalisti. Muutamilla viljelystonteilla oli ihmisiä työssä. Tämä reitti lienee aika suosittu, koska vaeltajia oli jo alkumatkalla useampia seurueita. Nousu oli raskas, soratietä n. 30 min jyrkkään ylämäkeen. Täällä oli taas apua vaellussauvoista. Ylhäällä kuljimme palaneen kanervapuumetsikön läpi. Puut törröttivät maisemassa mustina, alla kasvoi kukkia ja muutakin vihreää.
Täältä oli vielä jyrkkä nousu ylös MONTANA JALALLE, osin asfalttitietä myöten. Raskas nousu kannatti, sillä ylhäältä, palovartiotornin juurelta, oli mahtavat näköalat alas laaksoihin, mm. Mascan laaksoon. Täältäkin näimme enimmäkseen palanutta maastoa, mutta se ei heikennä vuoriston kauneutta ja jylhyyttä. Vietimme tovin eväitä syöden ja nauttien näköaloista. Juuri tällaisten hetkien vuoksi on valmis ponnistelemaan kuumissaan ja väsyneenäkin.
Paluumatkalla kävimme kallion juurelle tehdyllä juomapaikalla. Siellä oli allas (tyhjä) ja vesihana, josta tuli vettä. Sen terveellisyyttä emme kuitenkaan testanneet, vaan turvauduimme omiin juomiimme. Matka jatkui osin sorateitä myöten eteenpäin. Reitti jatkui kallioon hakatulla polulla, jonka varrella kasvoi paljon korkeita, voikukan tapaisia kasveja. Paavo kiipesi vielä korkealle vuorenhuipulle, joka kuuluu MONTANA JALAAN. Polku sinne oli jyrkkien putousten yläpuolella, joten kuvia joutui ottamaan yhden käden varassa ja pitelemään toisella kiinni kalliosta.
Laskeuduimme jyrkkää polkua pitkin alas rinteeltä ja lähdimme askeltamaan kohti ravintola Fleytasta. Kuljimme lähes koko matkan sora- tai asfalttitietä pitkin, ihaillen viljelyksiä ja maisemia. Alueella kasvoi paljon nuokkukäenkaalia, mikä täplittää maiseman kauniin keltaiseksi. Perillä ravintola Fleytaksessa nautimme kaakaot ja konjakit. Jouduimme odottamaan bussia tunnin verran. Pääsimme ensimmäisellä bussilla Icod de los Vinosiin. Bussia kuljetti nainen, joka jutteli taukoamatta jonkun matkustajan kanssa ja vauhtia riitti silti aivan kohtuullisesti, toki turvallisen tuntuisesti. Vaihtobussissa oli ilmeisesti uuden kuljettajan koulutus meneillään ja pulina sen mukainen. Oli ihana päästä hotellille lepuuttamaan korviaan ja muutenkin kehoaan.
7. vaellus: CRUZ DEL CARMEN – CHINAMADA – PUNTA DEL HIDALGO: 13 km, 4 h. Keskivaativa, laskua 900 m, nousua 100 m
Reitti liikkuu Anaga-vuoristossa, saaren pohjoiskärjessä, rotko- ja merimaisemissa. Reitti on erittäin hyvin merkitty kelta-valkoisin kyltein ja on hyvin suosittu vaelluskohde.
Bussimatkalla Cruz del Carmeniin näkee maaseutua ja auto kulkee välillä kapeilla teillä korkeiden pudotusten vierellä. Cruz del Carmenissa on pieni kappeli ja ravintola, sinne jäi myös paikallisia retkeilijöitä aika paljon. He suunnistivat ravintolan suuntaan, emmekä nähneet perheitä enää vaeltaessamme.
Alkumatkalla liikutaan metsän keskellä ja siellä oli suorastaan kylmä. Takki oli tarpeen ja hanskatkin olisivat olleet paikallaan. Liikuimme rivakasti alamäkeen kohti Batan de Arribaa, pientä kylää. Kylämaisemissa matka jatkui kohti Chimanadaa. Loppumatkalla liikutaan korkealla, mutta turvallisella polulla. Alapuolen laitumilla on vuohia, joiden äänet kuuluvat avarassa maisemassa hyvin. Polun varrella oli kellomaisia kukkia karhunvatukoiden seassa. Sade yllätti meidät ennen Chimanadaa, mutta meitä se ei haitannut, koska laitoimme sadevarusteet päällemme. Muutama seurue piti sadetta kallioiden koloissa, koska useimmilla oli vain hellevarusteet yllään.
Saavuimme sateessa CHIMANADAAN, missä on muutama talo, baari ja kappeli. Siellä oli katoksessa useita vaeltajia pitämässä sadetta ja odottamassa bussiaan. Mekin söimme eväitä katoksessa ja lähdimme pienen harkinnan jälkeen jatkamaan matkaa kohti Punta del Hidalgoa. Sade näytti laantuvan, joten päätimme jatkaa vaellusta. Kävimme pienellä lisälenkillä näköalatasanteella (MIRADOR AGUAIDE), josta on näköalat merelle ja Punta del Hidalgon suuntaan. Polun vierellä on muutama talo ja perheet olivat töissä pelloillaan.
Matkalla kohti PUNTA DEL HIDALGOA on upeat vuoristomaisemat ja polun varrella paljon kaktuksia ja kasvustoa. Polku on hyvin hoidettu ja turvallinen ja siellä on paljon vaeltajia. Me vaelsimme nautiskellen kohti päämääräämme, kuvaten ja evästellen välillä. Vastapäisellä vuoren rinteellä näkyy kanavareitti, jonka olemme vaeltaneet kaksi kertaa.
Vesisade lakkasi heti Chimanadasta lähtömme jälkeen ja aurinko paistoi kuumasti. Laskeutuminen Punta del Hidalgoon on melko raskas, koska reitillä on jyrkkiä laskuja ja se vaatii jaloilta paljon. Punta del Hidalgo näkyi melkein koko ajan edessä. Reitillä on muutama kohta, josta näkyy alas merelle. Niissä on puiset suojakaiteet. Yksi ainoa neidonkieli kukki jyrkänteellä polun varrella ja näytti olevan muillekin liikkujille suosittu kuvauskohde. Maisemat ovat kauniit koko matkan laskeuduttaessa Punta del Hidalgoon.
Meillä alkoi olla loma loppupuolellaan, joten haikein mielin ajattelimme kotiin lähtöä. Päätimme, että tämä on viimeinen pitkä vaellus ennen kotiin lähtöä. Koska oli pääsiäisen aika, olivat bussivuorotkin hyvin rajoitettuja koko saarella.
Punta del Hidalgosta pääsimme bussilla mukavasti La Lagunaan ja sieltä Puertoon. Päivä oli ollut todella antoisa ja mukava päätös pitkille vaelluksille tällä lomallamme.
Haikeina mietimme kotiin lähtöä, mutta tiedämme, että Teneriffalle palaamme vielä.
Meillä oli onnistunut loma, jolla saimme riittävästi vaelluskokemuksia ja lepoa ennen vuorotteluvapaamme päättymistä. Suunnittelimme jatkossa yhdistelmälomaa, jossa majoittuisimme saaren eteläpuolelle ja kävisimme myöskin Gomeran saarella vaeltamassa muutamia päiviä. Mutta loka-marraskuun vaihteessa lähdemme kahdeksi viikoksi Gran Canarialle vaeltamaan.
Kuvia vaelluksiltamme löytyy osoitteesta: http://tuulanjapaavon.galleria.fi
|
