Vaeltamassa Torremolinoksessa kesäkuu 2010
Olimme viime vuoden lopulla Nerjassa ja nyt lähes samalla Costa del Solin alueella Torremolinoksessa vaeltamassa. Mukanamme oli tällä kertaa Tuulan pojan perhe. He vuokrasivat auton koko loman ajaksi ja vaelluksille meillä oli kyyti omasta takaa jompaankumpaan suuntaan. Vaellukset teimme Pentti Korpelan ”Espanjan aurinkorannikon patikkareitit” kirjan ohjeilla. Meillä reittien kestot olivat kuitenkin pidempiä kuin ohjeellinen aika, koska emme pitäneet kiirettä vaan kuvasimme ja ihailimme maisemia.
1. vaellus: Korpela: reitti 28. Torremolinos – Monte Palomas – Alhaurin de la Torre
10 km, kesto 3 h, nousua 550 m, laskua 500 m. Taso: kohtuullinen
Valitsimme ensimmäiseksi vaellukseksi sellaisen reitin, etteivät jalat kipeytyisi ja näkisimme kuinka kuumaa vuorilla on tähän aikaan.
Tälle vaellukselle pääsee suoraan Torremolinoksen keskustasta. Alkumatka ei tuntunut vaellukselta ollenkaan kaduilla ihmisiä väistellessä. Reitti alittaa moottoritien tunnelia pitkin. Polku nousee kukkulalle moottoritien taakse. Polun reunamilla oli paljon piikkisiä pensaita, joten Paavon paljaat sääret olivat koetuksella. Kukkia on yllättävän paljon maastossa; monen värisiä ja näköisiä. Osa sellaisia, joita emme ole aiemmin nähneet vaelluksillamme. Moottoritien äänet hävisivät pian kuuluvista ja saimme kulkea luonnon rauhassa. Lintujen ääniä kuului paljon. Seurasimme vanhaa vesikanaalia. Kanaali kulki yhdessä kohdassa kapeana kallion vieressä ja siihen oli laitettu vaijeri kiinni pitämistä varten.
Polun alapuolella, uoman pohjalla, on paljon kukkivia oleanteripensaita. Niitä oli satojen metrien matkalla. Käväisimme uoman pohjalla ja sieltä alkoi raskas nousu kivistä polkua pitkin harjanteelle, josta näkyy mm. Malaga ja Torremolinos. Hienojen näköalojen vuoksi kannatti kiivetä ja hikoilla ylös saakka. Polku lähtee jyrkästi laskeutumaan kohti Alhaurin de la Torrea. Harjanteen jälkeen on korkeaa kasvustoa, joka raapii terävästi ihoa ja hukuttaa polun ajoittain alleen. Jyrkkä polku vaatii keskittymistä ja maisemia on ihailtava paikallaan seisten. Lopulta polku laskeutuu metsään ja oliivilehtojen keskelle asfalttitielle. Paavo vilkaisi välillä lämpötilaa reppuni päällä riippuvasta mittarista. Se näytti välillä yli 40 asteen lämpötilaa (tummaa reppua vasten), joten vettä kului paljon. Vuorilla käy jonkin verran tuuli, joten matkan teko ei ole kovin tukalaa. Paavo lähetti Jarkolle koordinaatit gps-laitteesta ja niin Jarkko ja Reino hurauttivat hakemaan meidät Alhaurin de la Torresta. Niin se tekniikka jyllää vaelluksillakin. Reitti oli sopiva aloitus vaelluksille. On uskomatonta, kuinka läheltä suuria asutuskeskuksia voi löytää luonnon rauhaa.
2. vaellus: Korpela, reitti 14. Istán – Pico de la Concha – Refugio de Juanar – Marbella.
Pituus 19,5 km, kesto 8 h, nousua 1300 m, laskua 1500 m. Taso: vaativa.
Jarkko ja Reino veivät meidät autolla navigaattorin ohjeilla Istániin. (Kirjassa voisi olla tällaisia tapauksia varten koordinaattipisteet myös aivan lähtö- ja lopetuspaikoista). Löysimme sieltä Hotel Altos de Istánin ja reitin alkupisteen. Aamu oli jo valjennut ja ilma vielä mukavan viileä. Olimme varustautuneet kuuman ja pitkän vaelluksen varalle ottamalla n. 7 l nestettä sekä muuta evästä.
Nousu ylös Puerto Curritolle on hyvin jyrkkä ja raskas, mutta aamulla on vielä sopivan viileää ponnistelulle. Alkumatkalla saimme kulkea varjossa melkein koko ajan n. kaksi tuntia. Alapuolella näkyy Concepsiónin tekojärvi ja Istánin kaunis kylä. Vuoristoa on ympärillä koko ajan ja Costa del Solin asutus näkyy vaellukselle melkein koko ajan. Seisahduimme usein ihailemaan näköalaa ja ottamaan kuvia. Polku kulkee harjanteiden yli solasta toiseen ja jatkopolku näkyy usein seuraavalla harjanteella. Kasvusto on tuolla alueella matalaa, joten poluilta näkee kauas. Polun varrella kasvaa monenlaisia kukkia. Niitä ei ole kovin runsaasti, mutta keltaiset pensaat täplittävät rinteitä. Polulla on parin tunnin kiipeämisen jälkeen useita kohtia, joissa minä jouduin ottamaan kädet hinausavuksi ja konttimaan kiveltä kivelle. Joissain kohdissa Paavo auttoi minua ojentamalla vaellussauvan vetoavuksi. Reitti on muuten merkattu hyvin kelta-valkoisilla maalimerkinnöillä, mutta juuri noissa kalliokömpimisissä olisimme kaivanneet enemmän merkintöjä. Paavo kiipeili edellä ja varmisti reittiä. Gps-laitteen piippaus merkatuissa kohdissa antoi varmuutta oikealla polulla liikkumisesta. Kiipeäminen La Conchalle on raskas ja välillä hankalakin, mutta maisemat korvaavat vaivan. Vaellussauvat ja nilkkoja tukevat vaelluskengät ovat ehdottomat varusteet noilla poluilla.
Meillä oli mennyt n. 4 t aikaa saapuessamme lähelle La Conchan huippua kuvaustaukoineen ja kömpimisineen, joten emme nousseet enää La Conchan huipulle, jonne olisi ollut 460 m matka ja reilu 100 m nousu.
Jatkoimme aukealla harjanteella (aluksi yksi kapealla kalliohyllyllä menevä polun osuus) kohti Cruz de Juanaria. Polulla on metsäkauriiden papanoita, mutta itse eläimiä emme nähneet. Lintujen visertelyä kuulee paljon tällä reitillä. Alkoi raskas laskeutuminen kohti päämääräämme, Marbellaa. Polku on ajoittain hyvin jyrkkä ja vieriviä kiviä on jalkojen alla usein. Vaellussauvojen tuella liikkuminen onnistuu hyvin, mutta polun jyrkkyys rasittaa jalkoja kovan kiipeämisen jälkeen. Polun varrella on jyrkässä rinteessä korkea kaksoisaita, ulompi 15 mm silmäkoolla ja sisempi lammasaitaa kanaverkolla vahvistettuna. Aitojen merkitys jäi meille arvoitukseksi.
Välillä pääsimme tasaiselle osuudelle, jossa oli paljon saniaisia. Se on varjoisa ja miellyttävä osuus raskaan laskeutumisen lomassa. Pienen tasaisen tieosuuden jälkeen alkoi raskas ja yksitoikkoinen laskeutuminen kohti Marbellaa. Polku kulkee havupuiden lomassa, joten maisemia ei näe kovin paljon. Erilaisista kasveista tarttuu siemeniä vaatteisiin ja kulkeutuu mukana mm. hotelliin. Niitä saimme nyppiä vaatteista ennen pesua runsaasti. Osa siemenistä kiinnittyy vaatteisiin niin terävillä väkäsillä, että ne tuntuvat iholla neulan pistoilta.
Menimme Marbellassa opaskirjan osoittamalle bussipysäkille ja pääsimme paikallisbussilla Marbellan bussiasemalle. Siellä jouduimme odottamaan Torremolinoksen bussia tunnin verran.
Ihana vaellus, vaikka raskas olikin.
3. vaellus: Korpela: reitti nro 30. Cludad Jardin – Arroyo de Mendelin – Lagar de Mendelin – Alcuza – Lagar de Garrido – Ciudad Jardin
Pituus 12 km, kesto 4 t, nousua 600 m, laskua 600 m, taso: vaativa
Pääsimme reitin alkuun Jarkon kyydillä n. kilometrin edemmäksi bussin päätepisteestä. Reino lähti tietenkin isänsä mukana viemään meitä.
Reitillä voi valita aluksi joko asfalttikävelyä tai rotkokävelyä. Me valitsimme rotkokävelyn, mutta vähän käveltyjen polkujen ja hiukan hankalasti tulkittavan ohjeistuksen vuoksi meillä meni aikaa rotkossa ja nousimme sieltä liian aikaisin pois. Rotkon pohjalla kasvaa paljon oleanteripuita ja risteilee kasteluletkuja. Me emme osaa hurmaantua rotkoista samalla tavalla kuin ylhäällä vuorilla kulkemisesta, joten tämän rotkon olisimme voineet jättää väliin. Rotkosta nousu jyrkkää heinittynyttä kumparetta pitkin oli hikistä puuhaa ja kävi nilkkojen päälle. Mutta ylös päästiin ja jatkoimme asfalttitietä pitkin. Tällä reitillä on paljon tiekävelyä. Melkein koko ajan on näkyvissä Malaga ja lentokenttä ja moottoritieltä kuuluu taukoamaton liikenteen ääni. Uskomatonta, että noin läheltä suurkaupunkia löytyy vaellusmaastoa, jossa on vain harvoja asuttuja taloja. Tieltä noustaan kukkulalle erittäin jyrkkää ja hankalaa polkua pitkin. Alueella on paljon kuivunutta, matalaa kasvustoa, josta tarttuu helposti erilaisia siemeniä sukkiin ja housun lahkeisiin. Niitä sai nyppiä irti pistelemästä usein. Keltaisia pensaita kasvaa paljon rinteillä.
Polku mutkittelee nyppylältä toiselle, välillä hyvinkin jyrkkiä polkuja pitkin. Polulta siirrytään taas soratielle, jota pitkin noustaan kukkulalle, jonka alapuolella näkyy tekojärvi, Limonero/Agujero. Polku tältä kukkulalta alaspäin on erittäin jyrkkä ja vierivä. Rinteillä kasvaa oliivi- ja mantelipuita. Oliivipuut ovat viljelyssä, mutta mantelipuut kasvavat villinä. Myös Johanneksen leipäpuita kasvaa reitin varrella. Loppumatka reitistä kulkee sora- tai asfalttiteitä pitkin. Tien varrella on vain muutama talo, joista osa hylättyjä. Mukava vaellus lähellä kaupunkia, eikä kovin raskaskaan muutamia jyrkkiä polun osuuksia lukuun ottamatta.
4. vaellus: Korpela nro 26. Rocas Blancas – El Quejigal – Cerro del Moro – Mina de la Trividad – Estupa Tibetana/Retamar
Pituus 10,5 km, kesto 4 t, nousua 800 m, laskua 750 m, taso: vaativa
Reitti lähtee ennen Benalmadenaa, joten sinne ei mene autolla kovin pitkään ajellessa. Reitti alkaa korkean moottoritiesillan alituksella. Polku liikkuu aluksi moottoritien läheisyydessä ja jyrinä peittää alleen luonnon äänet. N. 20 minuutin nousun jälkeen polku sukeltaa metsään ja luonnon äänet pääsevät voitolle. Polku kulkee rotkon (El Quejigal) yläpuolella, metsäisessä ja vehmaassa maastossa. Kukkia on runsaasti polun varrella ja perhosia liitelee välillä runsaastikin. Lintujen laulua kuulee metsäisellä reitillä usein.
Rotkon suun jälkeen alkaa raskas ja jyrkkä nousu ylöspäin ja lopulta saavutaan reitin korkeimmalle kohdalle, Cerro del Morolle. Polku on paljon kävelty ja hyvin merkattu. Polulla oli karkeapintaisia, kimaltavia kiviä; ikään kuin kivien pinnalla olisi ollut suolakiteitä. Rannikon asutus näkyy melkein koko ajan rinteille. Tuntuu erikoiselta olla luonnon rauhassa ja asumattomalla seudulla, mutta tiivis asutus on kuitenkin hyvin lähellä.
Mastoilta alkoi laskeutuminen kohti Mina de la Trinidadia. Näköalat Mijasin suuntaan ovat mahtavat. Yhdellä rinteellä näkyy maisemoituja louhoksia ja asutusta. Ennen loppuosuuden rankkaa laskeutumista nousimme mahtavat näköalat tarjoavalle harjanteelle, jossa on merkkinä kiviukko. Sieltä näkee avarassa maisemassa kaikkiin ilmansuuntiin.
Kallion harjanteelta lähtee jyrkkä ja rinteessä kiemurteleva polku alaspäin. Ylhäältä katsoen tuntuu mahdottomalta, että siellä voisi olla polku, mutta sieltä se vain löytyy. Alhaalla pauhaa moottoritien taukoamaton liikenne.
Vaellus on luokiteltu vaativaksi loppuvaiheen jyrkän ja korkealla liikkuvan polun vuoksi. Tämä oli mielestämme lomamme paras vaellus. Näköalat olivat koko ajan katsomisen arvoiset, eikä missään vaiheessa päässyt pitkästymään.
Kuvia vaelluksesta löytyy:
http://tuulanjapaavon.galleria.fi 
